The Inheritance Games -sarja: Jennifer Lynn Barnes

The Inheritance Games - Salainen perijätär: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2024 (The Inheritance Games #1)

Englanninkielinen alkuteos (2020): The Inheritance Games. Kansi: Katt Phatt, Karina Granda & Hachette Book Group, inc.

"Tuntematon tyttö – Upporikas perhe – Kohtalokas peli voi alkaa

Miksi mysteerinen miljardööri valitsi Avery Grambsin pelinappulakseen? Jennifer Lynn Barnesin viettelevän YA-trilleritrilogian avaus on täydellistä luettavaa Yksi meistä valehtelee -sarjan ja Knives Out -elokuvien ystäville!

Äitinsä menettäneen Avery Grambsin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän kesken koulupäivän saa kutsun miljardööri Tobias Hawthornen testamentin lukuun. Käy ilmi, että omalaatuinen, arvoituksia rakastanut Hawthorne on jättänyt koko jättiomaisuutensa Averylle – sillä ehdolla, että tämä asuu vuoden ylellisessä ja valtavassa kartanossa perinnöttä jääneiden sukulaisten kanssa. Kartanossa asuvat myös neljä harmillisen komeaa veljestä, jotka eivät katso hyvällä tuntematonta perijätärtä. Avery ei kuitenkaan antaudu rikkauden tuoman helpon elämän viettelemäksi, vaan alkaa selvittää mysteeriä: miksi eksentrikko Hawthorne valitsi juuri hänet pelinappulakseen? (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Arvoituksia ja salaisuuksia, miljoonaperintö ja hulppea kartano, komeat veljekset, romantiikan ripauksia ja vähän jännitystäkin. Jennifer Lynn Barnesin The Inheritance Games -sarjan avausosan ainekset ovat niin herkulliset, että tiesin jo kirjan aloittaessani, että tästä tulisi minulle täydellisen viihdyttävä lukukokemus. Sarjaan on ilmestynyt alkukielellä jo neljä osaa ja viidettä odotellaan tälle vuotta. Sarjan seuraavaa osaa suomeksi ei tarvitse odotella kauhean kauaa, sillä toinen osa Hawthornen arvoitus ilmestyy jo tämän syksyn alussa.

17-vuotias Avery Grambs on asunut äitinsä kuoleman jälkeen häntä seitsemän vuotta vanhemman Libby-isosiskonsa huollettavana. Elämä heillä on hyvin vaatimatonta, ja Avery joutuu tekemään iltaisin töitä koulun jälkeen, jotta he pärjäisivät. Avery menestyy koulussa erinomaisesti, jopa liiankin, sillä rehtori on aivan varma, että tämä on huijannut kokeessa saadakseen täydellisen tuloksen. Max-ystävän kanssa Avery pitää yhteyttä viesteillä ja puheluilla, sillä tämä on muuttanut harmillisen kauas - ja tiukan uskonnolliset vanhemmat rajoittavat välillä heidän viestittelyään, jos Max on tehnyt heidän mielestään syntiä. Huolta aiheuttaa myös Libbyn toksinen Drake-poikaystävä, jonka isosisko ottaa aina uudelleen takaisin, vaikka on luvannut Averylle olla tekemättä niin. Välillä Avery joutuu nukkumaan yönsä autossa, koska ei mahdu saman katon alle Draken kanssa.

Ja sitten kaikki muuttuu. Komea ja tyylikäs nuorimies, Grayson Hawthorne, ilmestyy Averyn koululle, pyytää tätä mukanaan Hawthornen kartanoon, jossa tyrmistynyt Avery saa kuulla perineensä valtavan, miljoonien perinnön hänelle tuntemattomalta Tobias Hawthornelta - mutta vain tietyin ehdoin. Hänen on asuttava vuosi Hawtrornen kartanossa, joka on Teksasin suurin kartano. Onnekseen hän saa Libbyn seurakseen, joka tuntuu olevan perinnöstä enemmän innoissaan kuin Avery, joka on lähinnä ahdistunut.

"Hän jätti sinulle omaisuuden, Avery, mutta meille hän vain sinut." (s. 89)

Kuulostaa helpolta ehdolta, mutta sitä se ei ole: kartanossa, omissa siivissään asuvat myös Tobias Hawthornen neljä veljenpoikaa, pitkänhuiskea ja puhelias Alexander, 17, vaaroja janoava Jameson, 18, tyylitajuinen Grayson, 19, ja vanhin Nash, 25, jolla on toisten pelastaminen verissään. Huikentelevainen Skye-äiti, joka on tehnyt kaikki pojat eri miehille, on ihan yhtä käärmeissään yllättävän perijättären saapumisesta kuin poikien Zara-täti. Näyttää siltä, että Avery saa taistella hengestään tuon vuoden ajan. Onneksi hän on perinyt myös Tobiaksen uskollisen, vakaan henkivartijan, Orenin, joka lupaa suojella Averyä kaikin voimin.

"Voisin vaikka lyödä vetoa, että lähdet viikon sisällä."  (s. 127)

Tobias on jättänyt kaikille neljälle veljekselle ja Averylle kirjeen. Averyn kirjeessä lukee vain pahoittelut ja allekirjoitus, eikä hän ymmärrä enää mistään mitään. Grayson tekee selväksi, että hän paljastaa vielä Averyn huijaavan jotenkin. Zara yrittää keksiä keinoa, jolla perinnönjako saadaan kumottua. Aika pian lehdistö saa tietää Averyn tarinan ja paparazzit alkavat piirittää tätä. Ainoa asia, mitä Avery miettii tämän kaiken keskellä, on se, liittyykö Tobias jotekin äitiin. Äiti sanoi eläessään, että Averyn syntymään liittyy salaisuus. 

En halunnut olla lasiballerina tai veitsi. Halusin todistaa edes itselleni olevani jotain. (s. 347)

Avery saa kuitenkin yllättävän liittolaisen Jamesonista, joka kertoo isoisänsä rakastaneen arvoituksia ja järjestäneensä sellaisia pojanpojilleen jatkuvasti. Hän uskoo kirjeisiin kätkeytyvän jonkin vihjeen. Avery ja Jameson alkavat etsiä yhdessä johtolankoja, ja jossakin vaiheessa Graysonkin sotkeutuu peliin mukaan. Avery tuntee vetoa jännityshakuiseen Jamesoniin, mutta onko poika tosissaan, vai pitääkö hän vain Averyä pelinappulana? Grayson alkaa lämmetä Averylle, kun tajuaa, ettei tämä ole tuhlailemassa perintöään, vaan jatkaa vaatimatonta elämäntyyliään, tosin miljoonakartanossa asuen. Averyä huolettaa isosiskonsa, joka yhä saa Drakelta viestejä. Sitten tapahtuu kamala läheltä-piti-onnettomuus, jonka jälkeen Avery tajuaa, että hänellä voi olla hengenlähtö lähellä, jos hän ei osaa pitää varaansa.

"Me emme ole normaaleja. Tämä paikka ei ole normaali, etkä sinä ole pelaaja, ipana. Sinä olet se lasiballerina. Tai veitsi." (s. 167)

Ai että pidin tästä kirjasta! Toisiaan seuraavat vihjeet ja arvoitukset, komeat Hawthornen pojat, jotka kaikki ovat omia persooniaan, fiksu Avery, jolla on jalat maassa perinnöstä huolimatta sekä mieletön, salakäytäviä täynnä oleva kartano, jonne Tobias Hawthorne on kuuleman mukaan rakennuttanut joka vuosi yhden huoneen lisää. Mukaansatempaavan juonen lisäksi kirjan mukavalukuisuutta lisäävät lyhyet luvut. Romantiikkapuoleen olisi toki saanut satsata hiukan lisää, ja Averyn päättämättömyys kahden pojan välillä on vähän rasittavaakin, mutta senkin annan anteeksi. 

Nyt sitten odottelemaan kuumeisesti jatko-osaa!

Arvosanaksi annan tälle 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjakasta

Unelmien aika

Kirjafile

The Inheritance Games - Hawthornen arvoitus: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2024 (The Inheritance Games #2)

Englanninkielinen alkuteos (2021): The Hawthorne Legacy. Kansi: Katt Phatt (kuva), Karina Granda (suunnittelu), Hachette Book Group, inc.

"Tappava peli – Silmänkääntötemppu – Panoksena perintö

Perhesalaisuuksien ja romantiikan pyörre, miljardien arvoisen omaisuuden kohtalo – Hawthornen arvoitus kehrää auki suvun mysteeriä.

The Inheritance Games -sarjan ensimmäinen kirja Salaperäinen perijätär päättyi odottamattomaan uutispommiin. Nyt Averyn on löydettävä mies menneisyydestä, ”Harry”, jonka Avery uskoo tietävän syyn siihen, miksi Tobias Hawthorne jätti omaisuutensa tuntemattomalle eikä tyttärilleen tai lapsenlapsilleen. DNA-testin tuloksena Avery tietää nyt, ettei hän ole Hawthornien verisukulainen, mutta uudet tiedonjyvät ja ratkenneet arvoitukset viittaavat siihen, että hän kytkeytyy sukuun jonkin syvän yhteyden myötä. Ja mysteerin auetessa kaksi nuorta Hawthornea, Jameson ja Grayson, tuntuvat vetävän Averyä puoleensa magneetin lailla, mutta eri suuntiin. Joku taas on päättänyt poistaa Averyn pelistä keinoja kaihtamatta, lopullisesti." (WSOY)

Oma arvio:

Olipas mukavaa, kun keväällä ilmestynyt The Inheritance Games - Salainen perijätär sai suomennetun jatko-osan heti saman vuoden syksyllä! Minulla tosin oli alkuinnostuksen jälkeen hiukan käynnistymisvaikeuksia tämän kakkososan kanssa. Pääsinkö silti vauhtiin? No pääsin, pääsin!

Varoitus: tämä arvio sisältää spoilereita edellisestä osasta ja hiukan tästäkin.

Hawthornen arvoitus jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Avery on hämmentynyt kahden Hawthornen pojan seurassa: ylienergisen Jamesonin suudelmat paljastuivatkin pelkäksi peliksi, ja vakaa Grayson päätti väistyä pikkuveljensä tieltä. Avery yrittää elää miljoonaperijättären roolissa, käyttäytyä odotetulla tavalla erinäisissä tilaisuuksissa ja selvitellä yhä ratkaisematonta mysteeriä, jonka Tobias Hawthorne jätti perijöilleen. Nyt kartanosta on kuitenkin häädetty poikien petollinen äiti Skye ja heidän tätinsä Zara, jotka eivät suhtautuneet suopeudella tuntemattomaan perijättäreen.

"Luotatko sinä minuun, Perijätär?" Jamesonilla oli yllään nahkatakki. Hän näytti pojalta, joka tietää hankaluuksia. Mutta hyvällä tavalla.

"En vähääkään", vastasin, mutta otin kypärän hänen kädestään ja kiipesin hänen taakseen, kun hän oli hypännyt moottoripyörän selkään. (s. 106)

Xander, Jameson ja Grayson löytävät kartanosta salaisen siiven, joka on kuulunut tuhoisassa tulipalossa menehtyneelle Toby Hawthornelle, poikien enolle. Averylle tosin selvisi, että Toby onkin yhä elossa: hän on sama kulkuri Harry, jonka kanssa Avery pelasi kadulla shakkia äitinsä kuoleman jälkeen. Tobyn asunnosta löytyvät vihjeet mullistavat Averyn maailman totisesti. Jameson ja Grayson haluavat suojella ja turvata Averyä tosissaan, ja tuntuupa molemmilla olevan lämpimiä tunteita tyttöä kohtaan. Averyn pää on pyörällä. Averyn iloksi ja hämmästykseksi hänen ystävänsä Max ilmestyy kartanolle ja on vaitelias väleistään vanhempiensa kanssa. Hän yrittää sinnikkäästi, omalla hauskalla tavallaan auttaa Averyä sekalaisten tunteidensa setvimisessä.

Minulla on salaisuus... Miten monta kertaa minä ja äiti olimme leikkineet tuota leikkiä? Miten monta tilaisuutta hänellä oli ollut kertoa minulle totuus. (s. 293)

Lisää arvoituksia alkaa sadella samalla, kun Avery saa kiristellä hampaitaan hänen julkisuuteen ponnahtaneen hulttioisänsä, Ricky Grambsin takia, joka vieläpä lyöttäytyy yhteen katkeran Skyen kanssa. Huhutaan jopa, että Ricky yrittää saada takaisin tyttärensä huoltajuuden, joka kuuluu vielä isosisko Libbylle. Hawthornejen turvallisuuspäällikkö Oren ja edunvalvoja Alisa ovat hermoraunioita, koska Avery haluaa selvittää arvoituksia vaaroista välittämättä. Luvassa on muun muassa yhden yön reissu yhdelle Tobiaksen perintönä jättämälle vuoristomökille, jossa saattaisi olla yksi vihje lisää. Sekin reissu tosin päättyy pikaiseen paluuseen kartanolle, kun jokin epämääräinen hiippari keskeyttää Jamesonin ja Averyn kuumat hetket poreammeessa.

Loppua kohti arvoituksia ja vaarallisia tilanteita satelee hengästymiseen asti. Jos luulit, että suurimmat mysteerit ratkesivat ensimmäisessä osassa, erehdyit pahasti. Hyvin yllättäviä paljastuksia ja juonenkäänteitä tarjoaa tämä toinenkin osa. Romantiikka näyttelee pientä roolia arvoitusten ratkomisten välissä, mutta eivät ole pääroolissa. Ihanan pieniä, lyhyitä, kiltin kuumottavia kohtauksia ja lupauksia tulevista sellaisista. Averyllä on mietittävänään, kumpi Hawthornen pojista, Jameson vai Grayson, on hänelle se oikea. 

Kuvittele itsesi jyrkänteelle meren rannalla. Tuuli tuivertaa hiuksiasi. Aurinko laskee. Kaipaat joka solullasi ja sielullasi yhtä asiaa. Yhtä ihmistä. Takaa kuuluu askelia. Sinä käännyt.

Kuka siinä seisoo? (s. 340)

Averylla on ollut tapana työntää kaikki omat tunteensa syrjään - tämän hän uskoo oppineensa äidiltään - mutta lopulta hän alkaa saada kosketuksen omiin tunteisiin ja kammottavan onnettomuuden myötä hänelle hahmottuu se, kumpi pojista saa hänen sydämensä. Äidin rakkauselämästäkin Avery saa tietää yllättäviä asioita. En silti ihan täysin usko, että tämä Jameson-Avery-Grayson-kolmiodraama oli vielä tässä, onhan vielä sarjaan tulossa kaksi osaa lisää. Seuraava osa, Viimeinen siirto, ilmestyy ensi vuonna eli 2025.

Alkutahmeuden jälkeen imeydyin taas täysin tämän mysteerin pauloihin ja tykkäsin myös romanttisista kuvioista, jotka nekin jättivät vielä hiukan arvauksia ilmaan. Nyt sitten vain odottelemaan seuraavaa suomennettua osaa, ellen sitten malttamattomana lue enkunkielisenä ennen sitä.

Annan arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

---

The Inheritance Games - Viimeinen siirto: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2025 (The Inheritance Games #3)

Englanninkielinen alkuteos (2022): The Final Gambit. Kansi: Katt Phatt (kuva), Karina Granda (suunnittelu), Hachette Book Group, Inc.

"Käsillä ovat Avery Kylie Grambsin viimeiset viikot Hawthornen kartanossa, ennen kuin hän perii miljardiomaisuuden.

Paparazzit ympäröivät Averyä ja hengenvaara on tytön jatkuva seuralainen. Hän selviää päivästä toiseen Hawthornen veljesten avulla – heidän kohtalonsa ovat kietoutuneet toisiinsa, ja vain he tuntevat toistensa salaisuudet.

Viime hetkillä ennen kuin Averystä tulee maailman rikkain teini, kohtalokas vieras tulee pyytämään apua – joku, joka voi vielä tuhota kaiken. Avery, Jameson, Grayson, Xander ja Nash ryhtyvät vimmaiseen peliin tuntematonta voimapelaajaa vastaan. (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Äänestin vuoden 2024 Blogistanian Kuopus nuortenkirjallisuus -kirjallisuuspalkintoäänestyksessä Jennifer Lynn Barnesin The Inheritance Games - Salainen perijätärtä kolmella pisteellä eli se oli mielestäni vuoden paras lukemani nuortenkirja. Sarjan toinen osa ei ollut minulle niin huikea lukukokemus, vaikka senkin parissa viihdyin, mutta latasin paljon odotuksia tälle trilogian päätösosalle. 

Averyn 18-vuotissyntymäpäivä lähenee, mikä tarkoittaa sitä, että pian hän saa haltuunsa virallisesti Tobias Hawthornen miljardiperinnön. Asianajaja Alisa on sitä mieltä, että Averyn tulisi luovuttaa omaisuutensa säätiölle. Avery kuitenkin vetkuttelee Alisan harmiksi päätöstä, eikä hän haluaisi myöskään juhlia syntymäpäiväänsä suuremmin. Hän haluaa vain säilyä hengissä ja viettää aikaa Jamesonin kanssa, joka ei ehkä sittenkään leikittele Averyn kanssa, vaan on ihan tosissaan tähän rakastunut.

"Kun tämä on ohi, saat tietää, millainen mies minä olin ja millaiseksi mieheksi haluat itse tulla." (s. 178)

Onhan Averyllä vielä muutamia mysteerejä ratkaistavana. Hän löytää jälleen uuden pelin ratkaistavaksi. Kuolleeksi luullun Tobyn tytär Eve, joka on pelottavan paljon kuolleen Emilyn näköinen, ilmestyy kartanolle ja pyytää Averyn apua. Toby on nimittäin siepattu. Salaperäinen sieppaaja soittaa Averylle ja uhkaa riistää Tobyn hengen, jos ei saa haluaamaansa. Averyn ja Hawthornen veljesten on selvitettävä jälleen mysteeri toisensa perään, jotta he saavat selville, minkä perässä salaperäinen sieppaaja on. Ja kuka tuo sieppaaja ylipäänsä on? Tobias Hawthornesta alkaa paljastua hyvin ikäviä piirteitä, jotka vaikuttavat poikiin, joilla kaikilla on eri isä.

Avery on vielä hämillään hänen ja Graysonin hetkestä viinikellarissa, jonka jälkeen tämä toiseksi vanhin veljes häipyi Harvardiin. Nyt Grayson on taas paikan päällä hämmentämässä Averyn ajatuksia ja aiheuttamassa eripuraa Jamesonin kanssa. Averyn on saatava vakuutettua Jameson siitä, että hänen sydämensä sykkii vain hänelle. Silti Averyä hiertää se, miten paljon Even pauloissa Grayson tuntuu olevan. Voiko Eveen luottaa? Voiko ylipäänsä keneenkään luottaa, kun kaikki tuntuu olevan yhtä peliä.

Mitä sillä on väliä, miten Grayson katsoo Eveä? Kysymys roikkui ilmassa välissämme, mutta Jameson ei lausunut sitä ääneen. (s. 105)

Tämä trilogian päätösosa on huikaisevan viihdyttävä arvoituksineen, juonenkäänteineen ja romanttisine lisämausteineen. Romantiikkaa kaihtaville voin sanoa, että rakkauskuviot eivät todellakaan vie liikaa tilaa muuten kekseliäiltä arvoituksilta ja johtopäätöksiltä. Minusta on ihanaa, miten tärkeiksi kaikki Hawthornen veljekset ovat Averylle tulleet. Xander on hellyyttävä tapaus, Jameson yhtä aikaa hervoton ja kiihkeä, Grayson surusieluinen ja Nash äärimmäisen empaattinen ja suojeleva isovelihahmo. Averyn persoonallinen Max-ystäväkin pääsee vieraisille hölmöine epäkirosanoineen (uskovainen perhe, you name it), ja onpahan hänen ja Xanderin välillä havaittavissa vipinää. Nashin ja Averyn isosiskon Libbyn välit ovat myös kaikille selvät, vaikka Libby viime hetkeen asti kiistää kaiken. Averyn vakaa henkivartija Oren on myös mainio.

Saako Avery viimein haltuunsa 46 miljardia ja jos saa, mitä hän niillä tekee? Hänellä on yhä vihollisia, vaikka pahimmat lähisuvun vastustajat onkin saatu aisoihin. Kuka kumma on ollut Tobias Hawthornen pahin vihollinen? Kaikki tämä kulminoituu huikeaan päätökseen tässä trilogian päätösosassa. 

"Olet aina halunnut. Ylimielisen, velvollisuudentuntoisen paskiaisen, joka yrittää toimia kunniallisesti ja on valmis kuolemaan rakastamansa tytön puolesta." (s. 274)

Yllätyksekseni sarjaan on olemassa vielä neljäs osa, The Brothers Hawthorne, joka nimensä mukaan keskittyy Hawthornen veljeksiin. Toivon mukaan tämäkin suomennetaan pian. Kirjasarjasta tekeillä oleva TV-sarja on ollut tekovaiheessa jo aika kauan, että saapa nähdä, tuleeko sitä koskaan, mutta toivossa on hyvä elää. Tässä kirjasarjassa on kyllä ainesta hyvään sarjaan.

Annan tälle arvosanaksi täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

---

Samantyylistä luettavaa:

Varkaiden valtias: Kayvion Lewis

Joka ikinen kesä: Carley Fortune

 Joka ikinen kesä: Carley Fortune. Suomentanut Mari Hallivuori. Tammi 2023

Englanninkielinen alkuteos ( 2022): Every Summer After. Kansi: Vi-An Nguyen (suunnittelu), Elizabeth Lennie (kuvat)

"Kuusi kesää aikaa rakastua. Hetki, joka muutti kaiken. Ja yksi mahdollisuus.

Joka ikinen kesä on nostalginen, kesää ja nuoruutta hehkuva tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja valinnoista, joita ei saa tekemättömiksi.

Menneeseen ei ole paluuta, ja sen Persephone Fraser tietää aivan liian hyvin. Kuusi nuoruuden kesää Percy ja Sam olivat erottamattomat, kunnes yksi virhe muutti kaiken, ja Percy menetti ainoan ihmisen, jota ilman hän ei uskonut voivansa elää. Kymmenen vuotta myöhemmin unenomaisten kesien muisto on edelleen kipeä, eikä Percy halua antaa sydäntään kenellekään. Kunnes hänen on palattava järvelle Samin äidin hautajaisiin. Voiko menetetty yhteys syntyä uudelleen yhden viikonlopun aikana, vai onko asioita, joita ei voi koskaan antaa anteeksi?"(Tammi)

Oma arvio:

OMG, miten ihana kirja! Muutamat kirjagrammaajat ovat ehtineet tituleerata tätä Jenny Hanin Kesä-trilogian isosiskoksi, ja se on juurikin näin. Jopa hiukan hämmästelin, miten samankaltaisia juonikuvioita ja yksityiskohtia näissä olikin. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että isosisko eli Carley Fortunen Joka ikinen kesä kolahti minuun kovemmin. 

Persephone Fraser saa yllättävän puhelun. Ääni on tuttu, mutta kuuluukin väärälle Florekin veljekselle, Charlielle. Tämä pyytää Percyä tulemaan Barrys Bayhin Sue-äidin hautajaisiin. Percy on surullinen sekä kuolinuutisesta että hämmentynyt siitä, että kohtaisi erään hyvin tärkeän ihmisen uudelleen. Hän ei ole nähnyt Samin kymmeneen vuoteen, jolloin hän teki jotain todella kamalaa ja menetti sekä parhaan ystävänsä että elämänsä rakkauden. 

"Sinä olet palannut kotiin."

Puristan silmäni kiinni.

Olen palannut kotiin. (s. 50)

Kirjassa seurataan kahdessa aikajanassa sekä nykyhetkeä, että aikaa, jolloin Sam ja Charlie Florek tulivat Percyn elämää, kun Percyn perhe osti kesämökin Barrys´s Bay -nimisestä kyläpahasesta. Miten 13-vuotias hontelo, nörttimäinen ja lääkäriksi aikova Sam alkoi viettää aikaa naapurimökin Percyn kanssa, jotta isoveli Charlie saisi rauhassa hurmata tyttöjä ja järjestää bileitä. Percystä ja Samista tulee todella läheiset ystävät, ja Percy odottaa kovasti kesiä, jotta pääsisi taas viettämään aikaa Samin kanssa. Sam ei riisu koskaan Percyn tekemää ystävyysnauhaa ranteestaan. Percy alkaa nähdä kesä kesältä enemmän Samissa viehättäviä piirteitä, etenkin kun vuodet miehistävät honteloa teinipoikaa. Percyn seksuaalisuus alkaa herätä ja hän unohtuu tuijottelemaan paidatonta ystäväänsä kauemmin, kuin olisi tarpeen. Pari vuotta vanhempi Charlie-isoveli keikistelee paidatta Percyn nähden, vinoilee Samille tämän saamattomuudesta Percyn suhteen ja flirttailee Percylle leikillään. Tämä kiristää veljesten välejä.

Sam ja Percy eivät kuitenkaan ylitä helpolla friend zonea. Percy alkaa seurustella kotopuolessa Masonin kanssa ja Sam yrittää peitellä mustasukkaisuuttaan ja iloita ystävänsä puolesta. Molemmat tavallaan tietävät toistensa tunteet, mutta eivät sitten kuitenkaan ole täysin varmoja. Kunnes tulee eräs ratkaiseva yö: 16-vuotias Percy on yksin mökillä eikä uskalla kamalan kauhuleffan jälkeen nukkuakaan yksin. Hän pyytää päästä Florekien mökille yöksi, ja yhteinen yö Samin peiton alla muuttaa kaiken. Tämän jälkeen on vielä kuitenkin muutamia mutkia ja epäröintiä välissä, ennen kuin Sam ja Percy ovat virallisesti pari.

"Haluan olla varma", hän sanoi hädin tuskin kuuluvasti.

Suljin silmät, henkäisin ja päästin sanat ilmoille.

"Suutelisin mieluummin sinua."(s. 153)

Nykyhetkessä Percy kohtaa siis Samin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun on särkenyt tämän. Syy selviää vasta kirjan loppuvaiheilla. Percy on häkeltynyt, miten komealta aikuinen Sam näyttää, ja miten heidän välinen vetovoimansa tuntuu olevan yhä olemassa. Sam ei tunnu olevan ollenkaan vihainen Percylle, vaikka mitä todennäköisemmin Percy on satuttanut tätä pahasti. Ja tottakai sitten paikalle ilmestyy upea, täydellinen Taylor, Samin tyttöystävä. Kuinkas muutenkaan. Percy hämmästyy siitä, miten kovan kolauksen hän saa saadessaan tietää Samin seurustelevan. 

Taylor seisoo edessämme kädet lanteilla siistinä ja tyylikkäänä ja pelottavana kokovalkoisissaan, ja katson häntä suu auki. (s. 96)

Vanhat, tukahduksissa olleet tunteen nousevat kuitenkin pintaan niin Percyn kuin Samin, kuin Samin ja Charlien välillä. Mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten? Tietääkö Sam vieläkään kaikkea? 

Hän ravistaa päätään kerran. "Sinä pakenet niin kuin silloinkin." (s. 263)

Joka ikinen kesä on ihanan kiihkeä ja romanttinen, mutta ei kuitenkaan överi. Mitään elämää suurempia yllätyksiä kirjasta ei löydy, eikä kahden nuoren ystävyyden- ja rakkaudentäyteisten kesien lisäksi suurempia rankkoja teemoja, ellei lasketa Percyn paniikkikohtauksia ja Samin isän menetystä, ole löydettävissä. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi tämä oli minulle täyden vitosen lukukokemus. Romanttiset kohtaukset, kuten myös kiihkeät sellaiset, on ihanasti rakennettuja ja yksinkertaisesti vain nautin joka sivusta, vaikka tiesin, miten tarina tulisi päättymään. Ja vaikka tämä tosiaan on hyvin samankaltainen kuin Hanin Kesä-trilogian asetelma. Pidin kovasti kahden aikatason ratkaisusta. Suloinen kasvutarina, ihana ystävyyden ylistys ja kesäinen viihdepaketti.

Kesäkuussa 2024 ilmestyy suomeksi Fortunen Odota minua järven rannalla, johon aion myös ehdottomasti tarttua!

Arvosanaksi annan 5

Kiitos kustantajalla arvostelukappaleesta.

Muualla:

Anun ihmeelliset matkat

Teekirjahetki (IG)

Antakaaheillekirjoja (IG)

Samantyylistä:

Jenny Han: Kesä-trilogia

Colleen Hoover: Se päättyy meihin

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin (IG)

Lily & Atlas -sarja: Colleen Hoover

Se päättyy meihin: Colleen Hoover. Suomentanut Sirpa Parviainen. WSOY 2023. (Lily & Atlas #1)

Englanninkielinen alkuteos (2016): It ends with us. Kansi: Jon Shireman

"Tunne, mistä puhutaan.

Se päättyy meihin on valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttanut ilmiö, jonka viimeisiä sivuja ei voi lukea kyyneleitä vuodattamatta.

Lilyn elämä ei ole ollut helppo. Vaikeista perheoloista ponnistanut nuori nainen uskoo kuitenkin voittaneensa ongelmansa, kun hän valmistuu yliopistosta ja uskaltautuu perustamaan unelmiensa yrityksen. Kun hän vielä kohtaa Rylen, komean neurokirurgin, elämä tuntuu jo liian hyvältä ollakseen totta. Mutta sitten Lilyn nuoruudenrakkaus ilmestyy kuvioihin ja nykyisyys alkaa muistuttaa menneisyyttä. Päätöksiä on tehtävä, eivätkä ne ole helppoja."(WSOY)

Oma arvio:

Nonnih. Nyt tiedän mistä puhutaan ja kohkataan. Olen katsellut tätä Colleen Hooverin Se päättyy meihin -kirjaa kirjasomessa jo pitkään enkunkielisenä, mutta kun näin suomennoksen olevan tulossa, päätin odottaa hetkisen. Nyt haukon happea, sillä imaisin tämän kirjan viikonlopun aikana (eikä se ole ollenkaan tavallista, että vetäisen muun elämän ohella yli 400-sivuisen romaanin parissa päivässä.) Olen ihan tietämätön kaikesta kirjailijan ympärillä pyörivästä #booktok-kohusta, sillä minua ei kiinnosta tällaiset seikat. Sen verran tiedän, että jotain kohua siis on.

En ole hirveästi lukenut tästä arvioita, joten en tiennyt juuri, mitä odottaa. Jos sinä et halua tietää liikaa juonesta, niin en suosittele lukemaan arviotani vielä, sillä avaan melko paljon juonta. Aion kirjoittaa seikoista, joita ei välttämättä alussa arvaa mukaan tulevan. 

Eivät teot ole ne, jotka satuttavat eniten, vaan rakkaus. Jos tekoon ei liittyisi rakkautta, kipu olisi helpommin siedettävissä. (s. 367)

Lily on kirjan alussa 23-vuotias nuori nainen, joka on kiivennyt erään Bostonilaisen kerrostalon kattotasanteelle tuulettamaan aivojaan isänsä hautajaisten jälkeen. Hän on pitänyt isälleen unohtumattoman muistopuheen, jossa hän ei ole keksinyt tästä mitään hyvää sanottavaa. Myöhemmin selviää, miksei. Olennaisinta on kuitenkin Lilyn ja kattoterassin tuolia vihoissaan potkivan komean miehen kohtaaminen katolla. Ryleksi esittäytyvä, neurokirurgian erikoistumisjaksolla työskentelevä  komistus toteaa suorasukaisesti haluavansa naida Lilyä, mutta Lily torppaa hänet sanoen, ettei harrasta yhdenyön suhteita - eikä Ryle taas usko parisuhteisiin. Vetovoimaa heidän välillään kuitenkin on. Parin flirttailu keskeytyy kuitenkin ikävästi ja Lily uskoo, ettei enää koskaan näe tuota miestä.

Lily on kirjoittanut teininä päiväkirjaa, jonka on osoittanut suuresti ihailemalleen Ellen DeGeneresille. Näitä päiväkirjan merkintöjä Lily alkaa käydä läpi paljastaen lukijalle jotain kamalan kipeää hänen lapsuudestaan. Lilyn isä on pahoinpidellyt tämän äitiä niin kauan, kuin Lilyn muistot kantavat. Lily kirjoittaa kuitenkin myös ihanista asioista, kuten siitä, miten hän tutustui naapurin autiotalossa majailevaan kodittomaan poikaan, Atlasiin, ja kuinka he lopulta rakastuivat. Atlasin tie vei kuitenkin pois Lilyn luota hänen enonsa luo ja armeijan palvelukseen. Jäljelle jäi vain kauniit - ja karmivat muistot, kun isä yllätti heidät heidän viimeisenä yönään.

Ehkä rakkaus ei olekaan jotain sellaista, joka kulkee täyden ympyrän. Jospa se on kuin vuoksi ja luode, virtaa sisään ja vetäytyy pois, niin kuin ihmiset elämässämme. (s. 253)

Puoli vuotta kattoepisodin jälkeen Lily on ostanut itselleen liikehuoneiston, johon hän haluaa perustaa kukkakaupan. Heti ensimmäisenä päivänä sisään marssii töitä etsivä tyylikkään näköinen nainen, Allysa, joka osoittautuu Lilylle korvaamattomaksi avuksi. Allysalla on valtavan rikas mies ja kokonainen kerrostalon yläkerros asuntonaan, eikä hänen tarvitsisi tehdä töitä, mutta hän haluaa auttaa Lilyä. Naisilla synkkaa heti ja heistä tulee korvaamattomat ystävät toisilleen. Lilyn loukattua nilkkansa  apuun rientää Allysan aviomies ja veli, joka sattuu olemaan lääkäri. No, okei, hän on neurokirurgi. Niinpä, Ryle astuu jälleen kuvioihin ja ilmoittaa, että haluaa yhä edelleen naida Lilyä.

"Koputitko sinä todella kahteenkymmeneenyhdeksään oveen vain kertoaksesi, että ajatus minusta tekee elämästäsi silkkaa helvettiä ja että minun pitäisi harrastaa seksiä sinun kanssasi, jotta sinun ei tarvitsisi enää koskaan ajatella minua? Lasketko sinä leikkiä?"(s. 85)

Kuinkas sitten käy, kun Lily huomaa ajattelevansa Ryleä yhä enemmän ja enemmän, muttei suostu satunnaiseen seksiin tämän kanssa. Ryle hokee mantraansa siitä, ettei usko parisuhteisiin, ja lopulta rukoilee, että saa harrastaa seksiä edes kerran Lilyn kanssa. Hän ei nimittäin ole pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin Lilyn ajattelemiseen. Yhteisen nukutun yön - aivan, nukutun - jälkeen Rylen on kuitenkin alettava pyörtämään päätöksensä, sillä hän ei saa tarpeekseen tuosta punatukkaisesta naisesta. Allysa on ensin häkeltynyt, mutta sitten mielissään, kun veli on viimeinkin löytänyt naisen elämäänsä.

Ryleen ei voi olla rakastumatta, sillä hän on itse täydellisyys: yhtä aikaa hellä mutta myös melko ronski sille päälle sattuessaan. Hän menestyy hyvin neurokirurgina, on intohimoinen työssään mutta palvoo Lilyä vapaa-aikanaan. Lilyn äidinkin hän jo hurmaa. Juuri kun olen täysin rakastunut Ryleen jo itsekin, matto vedetään jalkojeni alta. Ensimmäinen lyönti tulee kuin vahingossa, ihan puun takaa. Lilyn pettymystä ja surua ja kaikkea sitä epätoivoa on kuvattu niin koskettavasti tuon tapahtuman jälkeen, että tunnen sen itsekin nahoissani. Ryle on surullinen ja ahdistunut itsekin teostaan, ja Lily antaa tälle anteeksi. 

En odottanut tuntevani näin paljon tuskaa hänen tapaamisestaan. (s. 162)

Mutta kun hän ja Ryle sattuvat tuon episodin illalliselle ravintolaan, jonka omistaa hyvin tutunnäköinen mies Lilyn menneisyydestä, välikohtaukselta ei voi välttyä. Atlas näkee Lilyn otsan, Rylen käden ja tajuaa heti. Hän antaa numeronsa Lilylle ja painottaa, että tämä voi aina soittaa tälle, jos tarvitsee apua. Lily on kuitenkin lähes vihainen, sillä eihän hänen ja Rylen tapaus ole lainkaan sama kuin hänen isänsä ja äitinsä tapaus. Tämä oli vain yksi kerta, ja sekin vahinko. Ryle ei voisi rakastaa Lilyä vähempää.

Minun pitäisi vihata häntä. Minun pitäisi olla se nainen, joka äitini ei koskaan ollut tarpeeksi vahva olemaan. (s. 280)

Se päättyy meihin menee syvälle tunteisiin, ja se on minulle juuri tärkein ominaisuus kirjassa. Muita kirjallisia seikkoja en syynää välttämättä kovin tarkasti, ellei tyylissä tai tekstissä jokin haittaa suuresti lukemistani. Hoover paljastaa kirjan lopussa, että hän nimenomaan halusi saada lukijan rakastumaan Ryleen yhtä syvästi kuin hän itse ja Lily rakastuivat. 

Kirjassa tuodaan esille se puoli, mitä parisuhdeväkivaltaa kokematon ei yleensä voi ymmärtää: miten juuri se ihminen, jota eniten rakastaa, tekee hetkittäin hirveitä tekoja. Miten hankalaa on jättää ihminen, jota rakastaa eniten, ahdinkonsa keskelle. Kirjan alussa Ryle toteaa Lilylle, ettei kukaan ihminen ole paha, vaan on vain pahoja tekoja. Vaikka ihmisten tekemiä pahuuksia ei pidä hyväksyä, niitä tehneitä ihmistä voi jollain tasolla ymmärtää. Rylestä ei ole tehty mitään hirviötä, joka olisi jatkuvasti manipuloiva tai muuten epämiellyttävä ihminen. Traumansa takia hänellä vain mustuu mieli, jolloin hän menettää kontrollin. Lily haluaisi ymmärtää ja rakastaa Ryleä, mutta tietää, ettei hän voi enää koskaan luottaa tähän. Hänen on katkaistava kierre tähän.

Ihmiset tekevät virheitä. Eivät ihmistä määritä ne virheet, joita hän tekee. Ihmisen määrittää se, kuinka hän käsittelee niitä ja oppii niistä sen sijaan, että käyttäisi niitä tekosyinä. (s. 223)

Inhoan yli kaiken mustavalkoista ajattelua ja sellaista kauhistelua, että miten-ihminen-voi-olla-niin-julma ja miten-se-ei-jo-jätä-sitä ja kerrasta-poikki-vaan. Kukaan ei koskaan voi tietää, mitä kunkin ihmisen taustalla on ja mitä kyseisen ihmisen päässä liikkuu. Ketään ei voi suoraan tuomita hyväksi tai pahaksi, sillä yllättävän moni kykenee ääriolosuhteissa pahoihin tekoihin. Joku voi kavahtaa tässä kirjassa sitä, miten väkivaltaa tekevästä miehestä on tehty niin rakastettava ja hänelle suodaan hiukan ymmärrystä avaamalla hänen menneisyyttään. Tämä on taas yksi lukemisen ja fiktiivisten tarinoiden parhaita puolia - opimme ymmärtämään ihmisiä. Meidän ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä kaikkea.

Toivottavasti teosparin seuraava osa It starts with us suomennettaisiin pian. Siinä tuodaan mukaan Atlasin näkökulmaa. Voi olla, että malttamattomana luen sen enkuksi.

Korostan vielä tähän loppuun, että kirja ei ole YA-kirja. Suosittelen sitä new adult -ikäisille eli 16-vuotiaista ylöspäin. 

Arvosanaksi annan täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Se päättyy meihin muualla:

Tarinannuppuja

HS (maksumuurin takana)

Anun ihmeelliset matkat

Virve Fredman - Ostolakossa - Blogi minimalismista, kosmetiikasta ja onnellisesta elämästä.

Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

Se alkaa meistä: Colleen Hoover. Suomentanut Sirpa Parviainen. WSOY 2023 (Lily & Atlas #2)

Englanninkielinen alkuteos (2022): It starts with us. Kansi: Danielle Mazzella Di Bosco

"Jokainen loppu on uusi alku.

“Hoover särkee jälleen sydämiä tällä tyrmäävällä Se päättyy meihin -menestysromaaninsa jatko-osalla. Kirjailija esittelee taitojaan hienosyisessä ja empaattisessa hahmokuvauksessa, ja fanit ilahtuvat kuullessaan Atlasin näkökulman tarinasta. Kuten tavallista, Hoover ei pelkää tutkailla rakkauden tummia ja haavoittuvaisia puolia.” ― Publishers Weekly

Lilyn elämä on kiireistä: hänen kukkakauppansa kukoistaa ja tyttärensä kasvaa kovaa vauhtia. Tuntuu siltä, että vaikeudet Rylen kanssa ovat jo takanapäin, mutta kun Lily törmää kadulla nuoruudenrakkauteensa Atlasiin, elämä heittää jälleen volttia. Samaan aikaan Atlas joutuu kasvotusten traumojensa kanssa. Voiko edes rakkaus parantaa nuorena saadut haavat?"(WSOY)

Oma arvio:

Colleen Hoover ei aikonut tehdä jatkoa Se päättyy meihin -teokselleen, mutta osin lukijoiden toiveesta teki sittenkin. Goodreadsin arvioissa muutamat ovat sitä mieltä, että jatko-osa on turha ja Hooverin olisi pitänyt jättää Lilyn tarina yhteen kirjaan. Luettuani kirjan en ole ihan samaa mieltä, mutta olisin toki pärjännyt yhdelläkin kirjalla. 

Se alkaa meistä alkaa pienellä jahkailulla, kun Lily ja Atlas miettivät tahoillansa seuraavaa yhteydenottoa. Edellinen kirja päättyy siihen, kun lastenvaunuja pukkaava Lily ja töihin suuntaava Atlas kohtaavat kadulla ja asioita jää roikkumaan ilmaan. Lily pohtii, onko kuitenkaan viisasta ottaa yhteyttä Atlasiin, kun asiat Rylen kanssa eivät ole vielä selvät, ja Atlas taas keskustelee asiasta 14-vuotiaan terapeuttinsa Theon kanssa. Theo on Atlasin työntekijän poika, jolle tämä on avautunut monista asioista, myös tästä Lilyn tapauksesta. Atlasilla on yhä vahvoja tunteita Lilya kohtaan, on aina ollut. Hänellä tuntuu vain olevan kauheaa kiirettä kahden ravintolan omistajana, etenkin kun viime päivinä ravintolat ovat kohdanneet ilkivaltaa. Seiniä on töhritty, ruokia syöty ja niin edelleen.

Lopulta lapsuuden rakastavaiset sopivat treffeistä, joista ei tule ihan sellaiset kuin he aluksi suunnittelivat. Äitiyden uuvuttama Lily ei ole pirteintä treffiseuraa, mutta se ei rakastunutta Atlasia haittaa, päinvastoin. Parin välillä on yhä sama kipinä kuin teineinäkin. Lily on kahden vaiheilla: hän haluaisi heittäytyä Atlasin syliin ja viettää tämän kanssa kaiken aikansa, mutta toisaalta hän pelkää Rylen reaktiota. Siispä hänen on salailtava Atlasin ja hänen treffailu. Ryle, joka tapaa heidän pian 1-vuotiasta Emersonia pari kertaa viikossa, on kuitenkin hyvin tarkka ja alkaa epäillä jo pienistäkin vihjeistä. Valitettavasti hänen käytöksensäkin voi yhä muuttua uhkaavaksi hetkessä, mutta mies toki tiedostaa sen, että menettäisi hetkessä tapaamisoikeutensa Emersoniin, jos kävisi Lilyyn käsiksi. Pelottavia hetkiä on kuitenkin yhä tiedossa.

Hän tuntuu aina ilmestyvän paikalle juuri, kun tarvitsen hengenpelastajan. (s. 147)

Välillä palataan taas menneisyyteen, kun Atlas pyytää saada lukea Lilyn teini-iän päiväkirjaa. Sukelletaan taas nuoren rakkauden alkulähteille, ja Atlas saa nyt lukea Lilyn tuntemuksia ja kokemuksia heidän kohtaamisistaan. Ikävistä tapahtumista, kuten siitä, kun Lilyn isä sai nuoret kiinni verekseltään, Atlas joutuu palauttamaan kurjia muistoja mieleensä. Nyt päästään myös kurkistamaan Atlasin karmeaan lapsuuteen välinpitämättömän äidin ja karmeiden isäpuolten hoteissa. Ei siis ihme, että Atlas asui autioituneessa talossa, josta Lily hänet löysi. Ja että Atlas lähti kokonaan paikkakunnalta pois täysi-ikäistyttyään. Nyt hän johtaa menestyksekkäästi kahta ravintolaa, mutta rakkausrintamalla hänellä on ollut aika hiljaista. Kunnes Lily taas palaa... Mutta valitettavasti kuvioihin palaa myös ikävä ihminen Atlasin menneisyydestä, eli hänen äitinsä Sutton. Saapa Atlas elämäänsä myös yhden uuden, yllättävän ihmisen.

"Minun olisi pitänyt suojella sinua. Minun olisi pitänyt tehdä enemmän." (s. 203)

Se alkaa meistä on hyvin viihdyttävä romanttiselta puoleltaan, ja toki muutkin teemat ovat mielenkiintoisia. Tosin Rylen ja Lilyn välinen kitka alkoi jossain vaiheessa puuduttaa ja tuntua jo toisteiselta, ja ajattelin, että eikö tähän nyt saada ikinä selvyyttä. Toisaalta tämä on varmasti hyvä esimerkki siitä, kuinka pitkälle lähisuhdeväkivallan lonkerot ulottuvat, eikä ero tee siitä välttämättä loppua. Varsinkin, kun pariskunnalla on yhteinen lapsi. 

On eri asia inhota jotakuta sen takia, miten hän kohtelee minua, mutta kun eniten ihailemaani ihmistä kohdellaan kaltoin, vihani on aivan erilaista. (s. 74-75)

Atlas on oikea unelmien prinssi, joka saapuu valkealla ratsullaan pelastamaan kaltoin kohdellun Lilynsä. Toisaalta Atlas kutsuu myös Lilyä pelastajakseen, sillä onhan Lilykin aiemmin pelastanut Atlasin ahdingosta. Tuntuu tosin hiukan hassulta, että komea, seksikäs, superhuomaavainen ja menestyksekäs mies olisi vapaana vain juuri sitä nuoruuden rakkauttaan varten eikä ole perustanut perhettä tähän mennessä. Atlas tuntuu olevan välillä liiankin täydellinen, mutta haitanneeko tuo kamalan Rylen jälkeen. Kun Atlasille valkenee kaikki se, mitä Lily sai kokea Rylen kanssa, hänet valtaa suuri raivo ja riittämättömyyden tunne. Lily havahtuu kuitenkin siihen, että vaikka Atlas olisi kuinka vihainen, hänellä ei ole koskaan vaaraa miehen seurassa. Atlas ei ikinä satuttaisi Lilyä, vaikka tämä nauraisi tälle päin naamaa tai vaikka he kuinka riitelisivät.

No olihan tämä oikein ihana pakkaus, ja taisin lukaista kirjan parissa päivässä. Hoover taitaa romanttisen ja eroottisen vireen ylläpitämisen kirjoissaan, mutta osaa sälyttää sekaan luontevasti myös vakavampaa teemaa. Ihan niin korkealle tämä kakkososa ei yltänyt kuin ensimmäinen, mutta melkein.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kuunnellut äänikirjat - dekkariblogi

Virve Fredman

Kirsin Book Club

Samantyylistä tai -aiheista luettavaa:

Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti

Ali Hazelwood: The Love Hypothesis

Itämeri-duologia: Leena Paasio

Harmaja luode seitsemän: Leena Paasio. WSOY 2022 (Itämeri #1)

Kansi. Riikka Turkulainen, iStockphoto/Mlenny, Pxhere

"Itämeri kätkee salaisuutensa

Harmaja luode seitsemän on trillerimäiseksi kasvava nuortenromaani, joka on samalla koskettava sukellus nuoruuden ja Itämeren myrskyihin.

Eetu on seuransa kovin kilpapurjehtija, jonka elämä muuttuu painajaismaiseksi, kun äiti katoaa joka-aamuisella uintiretkellään. Surun ja epätietoisuuden keskellä Eetun pitäisi selvitä juuri alkaneesta lukiosta ja hämmentäviksi muuttuneista ihmissuhdekuvioista. Jokin äidin katoamisessa ei tunnu Eetusta aidolta ja hän alkaa tutkia asiaa. Oliko kyseessä todella onnettomuus, ja miksi meribiologiäidin tutkimukset tuntuvat kiinnostavan outoja tahoja?

Teosparin jälkimmäinen osa Bengtskär itä kahdeksan ilmestyy keväällä -23.(WSOY)"

Lukunäyte

Oma arvio:

Harmaja luode seitsemän aloittaa teemaltaan ajankohtaisen ja kiinnostavan nuorten aikuisten jännitysduologian. Itämeren tilanne on mikä on, joten sen suojeluun liittyvä teema varmasti iskee moneen aiheesta kiinnostuneeseen nuoreen, miksei aikuiseenkin. Tässä Leena Paasion ensimmäisessä nuortenkirjassa fakta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa mielestäni viihdyttävällä ja mukaansatempaavalla tavalla.

Eetun ensimmäinen lukiovuosi Kiiskilahden luonnontieteellisessä lukiossa alkaa hämmentävissä tunnelmissa. Eetu suree äitiään, joka katosi vajaa puoli vuotta sitten uintireissullaan, ja kaikki muut paitsi Eetu uskovat tämän hukkuneen. Uudessa koulussa on vanha tuttu Salla, ystävä samoista kilpapurjehduspiireistä, mutta myös ärsyttävä, ylimielinen Rasmus, joka tuntuu olevan epäilyttävän läheinen Sallan kanssa. Rasmus kilpapurjehtii myös ja kuuluu rikkaaseen Weckmanin sukuun. Eetun isä on mennyt lukkoon äidin katoamisen jälkeen ja Eetun täytyy huolehtia pikkusiskostaan Islasta, joka nukkuu yhä valot päällä. Lisäksi Eetun täytyy jättää rakas harrastuksensa, sillä isällä ei ole enää ainoana perheen elättäjänä varaa kustantaa sitä. 

- Sun täytyy puhua meille. Tajuatko, että kaikki tässä perheessä hajoaa, ellet sä ala puhua. (s. 41)

Eetulle avautuu kuitenkin vielä tilaisuus lähteä Ruotsiin syysregatta-kisoihin paikkaamaan erästä Juhanaa. Hänen täytyisi vain saada jostakin rahaa uusiin purjeisiin, eikä  Rasmuksen isän, Erkka Weckmanin, ehdotus ottaa lainaa Rasmuksen ylimääräiset purjeet tule kysymykseenkään. Rasmus käyttäytyy todella ilkeästi Eetua kohtaan eikä säästele sanojaan. Eniten Eetua kismittää se, ettei Rasmuksen kanssa hyvää pataa oleva Salla tunnu uskovan, kuinka kamala Rasmus on. Eetu on aina ajatellut olevansa vain hyvä ystävä Sallan kanssa, mutta kyllä mukana on jotain vähän enemmänkin.

-Totuus vai tehtävä?

- Tehtävä.

- Anna pusu sille henkilölle, joka kiehtoo sua eniten tässä huoneessa. (s. 93)

Lukiovuosi alkaa yhteisellä Itämeri-aiheisella ryhmätyöllä, ja sopiva ryhmä muotoutuukin heti Eetun, Sallan, Janinan ja Henen, uuden tuttavuuden kanssa. Janina ja Hene eivät voi sietää toisiaan, mutta muuten ryhmätyö alkaa innostaa nelikkoa. Hene eli Hermanni on minusta kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Hän on erikoinen persoona, joka hurmaa lähes kaikki rennolla, omalaatuisella olemuksellaan. Hän ei pyytele anteeksi olemassaoloaan. Hene asuu kahden äitinsä kanssa rintamamiestalossa. Eetun harmiksi Hene paljastaa olevansa ihastunut Sallaan, eikä Eetu voi tietenkään tunnustaa, että hänellä voisi olla jotakin sitä vastaan.

Ohjasin Mikon kanssa samaan tahtiin kohti rantaa ja nautin myötäaaltojen liikkeestä. Tämän pitäisi riittää. Mutta mieleni perukoilla tiesin, ettei se riittänyt, sillä halusin enemmän. Halusin itse purjehtia - ja olla paras kaikista. (s. 46)

Kirjan tapahtumat vuorottelevat lukion, kotibileiden ja harrastusten välillä. Eetu valmentaa nuorempia purjehduksessa, ihan kuten Sallakin. Purjehduksen lisäksi lukija pääsee tutustumaan kuviokellunnan saloihin, kun Isla aloittaa salaa isältä uuden harrastuksen. Jännittävyys kirjaan hiipii pikku hiljaa, kun Eetu alkaa yhä enemmän epäilemään sitä, ettei äidin katoaminen ole onnettomuus. Lisäksi äidin työkaveri käyttäytyy hiukan epäilyttävästi. Jotakin vilunkipeliä tuntuu olevan Nautichem Oy;n toiminnassa, jonka markkinointijohtajana Erkka Weckman toimii. Tiesikö äiti jotakin, mitä hänen ei olisi pitänyt tietää?

Jos halusin selvittää, mitä äidille oli tapahtunut, pitäisi minun tehdä se itse. (s. 194)

Minä viihdyin tämän kirjan parissa. Juoni veti mukavasti eteenpäin ja tuntui uskottavalta. Nuoret henkilöhahmot olivat kaikki omalla tavallaan erilaisia persoonia. Osasta paljastuu myös sellaisia puolia, joita ei heti alussa olisi uskonut. Pidän siitä, miten pikkusisko Isla saa myös hyvin tilaa tarinassa ja miten Eetun ystävät ottavat hänet herttaisella tavalla huomioon. Tapahtumat etenevät loppua kohti tiiviimmin ja jättävät lukijan janoamaan lisää. Harmi, että jatkoa joutuu nyt odottelemaan vuoden! Erityisesti oli kiehtovaa lukea purjehduksen yksityiskohdista ja kuviokellunnasta. Itämeren tila on selvästi nostettu keskiöön kirjassa ja lopussa on lisäksi vinkkejä Itämeren suojeluun yksilötasolla. Minusta tätä kirjaa voi vinkata niin lukiolaisille helppona luettavana kuin yläkoululaisillekin, etenkin ympäristönsuojelusta kiinnostuneille. 

Arvosanani on 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko)

Kirjakaapin kummitus

Siniset helmet

Kirjafile

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota.

Popsugar: A duology (1)

Bengskär itä kahdeksan: Leena Paasio. WSOY 2023 (Itämeri #2)

Kansi: Riikka Turkulainen, Shutterstock

"Itämeri-mysteeri ratkeaa!

Nuortenromaanissa Harmaja luode seitsemän käynnistynyt jännityskertomus tiivistyy teosparin jatko-osassa Bengtskär itä kahdeksan. Eetun äidin katoamisen ympärille kiristynyt vyyhti alkaa selvitä.

Eetu palaa lukioon ja purjehdusseuraan oltuaan puoli vuotta poissa uupumuksen takia. Isänsä vaatimusten ristipaineessa purjehtiva Rasmus on odottanut pahinta kilpakumppaniaan, ja vaikka Eetu voittaa hänet kisoissa toistuvasti, katsovat pojat toisiaan uusin silmin. Eetun kadonneesta äidistä ei ole havaintoja, mutta Eetu ei yhäkään usko onnettomuuteen. Kun Rasmus pääsee totuuden jäljille Bengtskärin piskuisella majakkasaarella, vihjeet johtavat hämäriin bisneksiin ja mahdolliseen ympäristörikokseen. Kukaan ei pysty peittämään jälkiään ikuisesti." (WSOY)

Oma arvio:

Viime syksynä ilmestynyt Harmaja luode seitsemän jäi tosi jännään kohtaan, joten mahtavaa, ettei jatkoa teosparille tarvinnut odotella kevättä pidemmälle. Minua jäi kovasti vaivaamaan Eetun äidin, Ilona Virran kohtalo, mutta myös se, mihin suuntaan Eetun ja Rasmuksen aiemmin kilpailuhenkinen joukkuetoveruus, nykyisin orastava ystävyyssuhde kehittyisi.

Yllätyksekseni näkökulmahenkilönä ja minäkertojana onkin rikkaan suvun vesa Rasmus Weckman. Ensimmäisessä osassa Rasmus käyttäytyi lähes törkeästi joukkuetoveri ja kilpakumppani Eetua kohtaan, mutta alkoi näyttää parempaa puoltaan kirjan loppumetreillä. Nyt Rasmus ja Eetu alkavat olla ihan hyvissä väleissä. Rasmuksella on kuitenkin syynsä, miksi hän aiemmin käyttäytyi niin huonosti Eetun kanssa ollessaan, ja tämä käy pian lukijallekin selväksi. Rasmus on nimittäin ollut hyvin ihastunut Eetuun jo jonkin aikaa, ja tästä tietää hänen lisäkseen vain hyvä ystävä Salla. 

Pelissä oli ihan liikaa: kilpailutilanne purjehduksessa, koulu, molempien perheet, vielä hauras ystävyys. Minun  piti olla varma, ennen kuin voisin sanoa Eetulle mitään. (s. 84)

Eetu, Rasmus, hänen isänsä Erkka Weckman ja Eetun äidin entinen työkaveri, epäilyttävän oloinen Matti Vaarala, käyvät yhteisellä purjehduksella Weckmanien loistopurrella Nautimangilla. Samalla Rasmus voi edistää lukion Itämeri-aiheisen projektinsa tutkimusta, sillä veneen pohjaan on maalattu viittä erilaista pohjamaalia, jotta Rasmus voisi selvittää, mikä niistä on paras veneen pohjan suoja. Eli mikä ei kerrytä pohjaan niin paljon eliöitä, jotka saattavat hidastaa veneen vauhtia ratkaisevasti kisoissa. Lisäksi veneen pohjassa matkaavat eliöt voivat lisätä vieraslajien määrää. Myös Weckmanien Nautichem-yhtiön testausvaiheessa olevaa Bioboat Plus -maalia on veneen pohjassa. Eetuhan sai selville ensimmäisessä osassa, että jotakin hämärää liittyy tuohon maaliin, jonka venäjänkielisessä ainesosaluettelossa näytti vilisevän kiellettyjä aineita. Humalainen Matti Vaarala höpisee jotain outoja Eetun äidistä saunassa, mutta Rasmus unohtaa asian siltä erää.

Rasmuksella on monenlaisia huolia. Maksasyövän runtelema isoisä makaa sairaalassa, isä hengittää Rasmuksen niskaan eikä osaa kuin moittia tätä huonoista suorituksista ja Eetun läsnäolo aiheuttaa perhosia vatsassa, jolloin kisakeskittyminenkin herpaantuu. Kaveriporukan uusi tyyppi, Hene, joka on todella kiinnostunut Sallasta, ei oikein osaa luottaa Rasmukseen. Lisäksi Melina, koulun kuumin tyttö, on päättänyt saada Rasmuksen nalkkiin. Myös isällä tuntuu olevan näppinsä pelissä, sillä hän ei millään haluaisi uskoa poikansa tykkäävän pojista. 

Tätä ois sulle tarjolla tänään tai vaikka joka päivä. Kelpaako sun lusikalle?

Mitä ihmettä tuollaiseen mauttomaan tyrkkyviestiin pitäisi vastata? (s. 70)

Minä pidän kovasti Rasmuksesta näkökulmahenkilönä. Ensimmäisen osan perusteella Rasmus vaikutti tosi pinnalliselta ja hemmotellulta rikkaan suvun pojalta, mutta nyt hänestä nähdään todellinen välittävä ja tunteva sisin. Rasmukselta löytyy myös uusi kyky, joka ei liity kilpapurjehdukseen mitenkään. Hän uskaltaa lopulta tehdä asioita oman päänsä mukaan, vaikka isän ja isoisän miehen malli ja odotukset luovat paineita tehdä niin kuin on odotettu. Epävarmuutta hänessä toki on, ja välillä hän toimii kuuntelematta omaa sisintään, mutta vahvistuu kirjan edetessä. Onneksi Rasmuksen äiti on toista maata kuin Erkka-isä ja tukee poikaansa olemaan oma itsensä. Hän on vain työnsä takia aika paljon poissa.

- Mitä ihmettä sä sekoilit tänään? Isä karjui eteisessä.

- Seilasit kuin olisit ollut ensimmäistä kertaa veneessä. (s. 55)

Vaikka Rasmukselta ei ole koskaan puuttunut rahallisesti mitään, hän haikailee välillä asioita, joita ei voi rahalla ostaa, kuten sisarusta, jota hänen vanhempansa eivät koskaan hänelle pystyneet saamaan. Pidän siitä, miten edelleen Eetun pikkusisko Isla otetaan  lukiolaisten nuorten kaveriporukassa kivasti huomioon. Rasmus lepyttelee kiukkuisen Islan neuvomalla tätä hevosen piirtämisessä, ja Hene äiteineen hoitaa Islaa, kun Eetu ja tämän isä ovat estyneet. Kirjan keskeiset henkilöt kasvavat ihmisinä ja kykenevät muutoksiin ajattelussaan, vaikka monesti tällaiset tuntuvat epäuskottavilta: voiko monen sukupolven läpi siirtyneet ajatusmallit ja asenteet yhtäkkiä kuittautua yhdellä kirjeellä tai sanallisella lupauksella. Olisi kuitenkin mukava uskoa niin.

Erityiset kiitokset saavat taas kirjan toimivat jännityselementit, jotka loppua kohden kiristyvät melkoisen piinaaviksi. Loppuratkaisu oli sitä, mitä hiukan aavistelinkin, mutta ei se haittaa. Romanttiset kuviot kirjassa ovat myös oikein miellyttäviä, mutta olisin ehkä toivonut loppuun hiukan lisää kiusaamista ja flirttiä, joka toimi mainiosti, sekä tarkempaa tuntemusten kuvailua romanttisissa kohokohdissa. Sen enempää paljastamatta, kuka ja kenenkin kanssa. Romantiikka ei kuitenkaan aja kirjan juonen edelle, joten siinä määrin sitä on juuri sopivasti.

- Mä olen miettinyt paljon, mitä Bengtskärin tornissa olisi tapahtunut -

- Jos Hene ei olisi tullut sinne, Eetu täydensi hiljaa. (s. 208)

Purjehdussanastoa tykitetään joissakin kohdin sellaisella voimalla, että asiasta mitään tietämätön meinaa tipahtaa kärryiltä. Lopussa on toki sanasto auttamassa, mutta lenssit, kryssit ja vendat vyöryvät yli minun hilseen. Ymmärrän toki sen, että jos jostakin lajista kirjoitetaan, pitää siinä käyttää uskottavaa sanastoa. Onneksi sanoja vilisee vain muutamissa kohdissa, ja opinpahan taas jotain uutta.

Bengskär itä kahdeksan täydentää upeasti Itämeri-teosparin ja on uskottavaa, elämänmakuista ja tiheäjuonista jännityskirjallisuutta nuorille ja aikuisille. Kirjassa eletään monet murheet, surut mutta myös ilot. Nuoret tukevat ja kannustavat toisiaan silloin, kun aikuiset eivät sitä osaa. Pidän siitä, että Itämeri ja sen tila nousee näissä molemmissa osissa keskiöön ja tietoa tarjotaan runsaasti. Olen mieltynyt majakoihin ja tekisikin nyt hirveästi mieleni päästä kirjan oikeille tapahtumapaikoille, eli Helsingin edustalla oleville Bengtskärin ja Harmajan majakoille. 

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Teatterinna

Samantyylistä luettavaa:

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen

Kesä-trilogia: Jenny Han

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2022 (Kesä #1)

Englanninkielinen alkuteos (2009): The Summer i Turned Pretty. Kansi: Amazon Content Services LLC ja Wiip Productions, LLC (kuva), Thunderwing (suunnittelu)

"Kesä, jolloin minusta tuli kaunis aloittaa trilogian. Jenny Han vangitsee kuuman kesätunnelman ja unohtumattoman rakkaustarinan, josta on tekeillä myös Amazon Prime -tv-sarja. ”Romanttinen ja sydäntä särkevän todellinen” – School Library Journal ”Haluaisin asua tämän kirjan sisällä.” – kirjailija Lauren Myracle

Isabel, Belly elää kesää varten. Kaikki hauska ja taianomainen tapahtuu kesällä, kun hän viettää kesäloman äitinsä ja tämän parhaan ystävän perheen kanssa rantatalossa meren äärellä. Belly on tuntenut Jeremiahin ja Conradin aina, he ovat olleet hänelle kuin veljiä, toisinaan pieniä ihastuksia. Mutta tänä ihanana, kaameana kesänä kaikki on toisin. Kaikki muuttuu." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Tässäpä taas yksi odotetuimmista kesän kirjoistani! Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -trilogia on yksi suosikeistani YA-romantiikan saralla. Ilahduin myös tiedosta, että tämä Kesä-trilogia on saanut oman TV-sarja-adaptaationsa Amazon Primelle. Elokuvakansi hiukan latisti intoani, sillä tämä ei nyt oikein sytyttänyt, mutta annettakoon se anteeksi, sillä sisältö on täyttä kultaa.

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on yllättävä. Sen kerronta tuo hiukan mieleen E. Lockhartin Me olimme valehtelijoita -jännärin, joskaan tässä ei ole samanlaista jännityselementtiä. Samaan tapaan tässä kirjassa myös hypellään hiukan aikatasosta toiseen, mutta ei minusta häiritsevästi. On kuitenkin tarpeellista kertoa, miten  tähän tilanteeseen on tultu, jota kirjan 16-vuotias minäkertoja, Isabel eli Belly käy läpi. Hän kertoo kesästä, jolloin kaikki muuttuu.

Belly, äiti ja isoveli Steven ovat viettäneet kesiään äidin parhaan ystävän, Susannahin perheen kesähuvilalla. Sinne he ovat myös tänä kesänä matkalla. Belly rakastaa kesiä Cousins Beachilla monestakin syystä, mutta suurin syy siihen ovat pojat. Susannahin pojat Conrad ja Jeremiah ovat Bellylle tärkeitä kumpikin omalla tavallaan: vallaton, pörröpäinen Jeremiah on Susannahin paras ystävä ja nyt 18-vuotias tumma, vakavampi Conrad on Bellyn ensirakkaus -  ja ainoa rakkaus. Conrad ei tietenkään tiedä, kuinka Belly on rakastanut tätä jo 11-vuotiaasta, mutta Belly ei piittaa. Kaikki muut tuntuvat sen tietävän. Tänä kesänä 16 täyttävä Isabel on puhjennut kukkaan: hän on mykistävän kaunis ja hänen vartalonsa on naisellinen. 

Tätä kesää en tulisi ikinä, ikinä unohtamaan. Tämä oli kesä, jolloin kaikki alkoi. Kesä, jolloin minusta tuli kaunis. Sillä ensimmäistä kertaa minusta tuntui siltä. Siis kauniilta. Kaikkina edellisinä kesinä olin ollut varma, että kaikki muuttuisi. Että elämäni muuttuisi. Ja tänä kesänä oli viimein tapahtunut niin. Minä olin muuttunut. (s. 26)

Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan kuin ennen. Conrad on sulkeutunut ja omissa oloissaan, hän on alkanut tupakoida ja juoda, hän ei tunnu piittaavan mistään, ei edes Bellystä. Jeremiah on onneksi oma itsensä, tai ehkä jopa tavallista innokkaampi viettämään aikaansa Bellyn seurassa. Äiti ja Susannah ovat alkuun normaaleja, mutta heissäkin on jotain salamyhkäistä. Ja miksei perheen isä, herra Fisher tule huvilalle?

Hän oli muuttunut. Ja silti hän vaikutti minuun samalla lailla kuin aina ennenkin. Tunne oli ennallaan. Kuin olisin Kings Dominion -huvipuistossa, Grizzly-vuoristoradan huipulla juuri syöksymäisilläni ensimmäiseen alamäkeen. (s.42)

Belly on tottunut jäämään syrjään poikien huveista, mutta kun eräs Conradin kaveri kutsuu tämän kokkobileisiin, päättää tämä lähteä, ihan vain Conradin kiusalla. Conrad on rasittavan ylisuojeleva eikä sallisi Bellyn viettävän sekuntiakaan bileissä, mutta tyttö on päättänyt olla kuuntelematta. Hän bongaa kokolta ilokseen tutut kasvot, pitkän ja komean Camin, jonka kanssa hän on tavannut joskus koulun latinistien tapaamisessa. Silloin Bellyllä oli vielä hammasraudat ja rillit, mutta silti Cam muistaa hänet. Belly on vaikuttunut, kuinka mukava kohteliaan ja kivan Camin seurassa on olla. Ihan erilaista, kuin äksyn Conradin. Cameron on streittari eikä syö lihaa, mistä pojat pääsevät hiukan kuittailemaan (kirjan ilmestymisaikaan vuonna 2009 vegetarismi on varmasti ollut hyvin paljon harvinaisempaa kuin nykyään.) Kun myöhemmin Cam sanoo pitäneen tätä kauniina juuri silloin, kun tällä vielä oli hammasraudat ja rillit, Belly on häkeltynyt mutta onnellinen.

"Sinua ei siis haittaa, että hänen huulensa koskevat kuolleeseen eläimeen ja heti perään sinun...huuliisi?" (s. 146)

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on tunnelmallinen kasvutarina. Se kertoo rakkauden lisäksi Bellyn ja poikien välisistä valtasuhteista, kun Belly haluaisi tulla hyväksytyksi poikien joukkoon, mutta ei tunnu kelpaavan. Takaumat valottavat aiempien kesien tapahtumia, myös sitä aikaa, kun Belly tajusi rakastavansa Conradia. Se kertoo myös takauman siitä, kun eräänä kesänä Bellyn ystävä Taylor tulee myös huvilalle, ja miten kesästä tulee sen vuoksi katastrofi. Taylor on sitä tyyppiä, jonka mielestä tytön tulee vilauttaa mahdollisimman paljon paljasta pintaa pojille, jotta nämä kiinnostuvat. Hän ei voi käsittää, miksi Belly piilottelee kasvaneita rintojaan ja pukeutuu niin rennosti. Hän tietää Bellyn rakkaudesta Conradiin, mutta flirttailee silti molempien veljesten kanssa. Kukaan ei muistele hyvällä sitä kesää, kun Taylor kävi: ei Belly eivätkä pojat.

Ensirakkaus sai minut aina palaamaan tähän, hänen luokseen. (s. 222)

Ensirakkausteeman lisäksi kirjassa on surullisempikin tarina taustalla. Tumma varjo laskeutuu huvilakesien ylle, kun  salatut asiat alkavat paljastua. Belly tajuaa, ettei rakkaus Conradiin voi noin vain kadota, mutta päästääkö poika tätä koskaan lähelleen. Entä mikä Jeremiahia vaivaa, koska hän on käyttäytynyt oudosti tänä kesänä?

Aloin tietenkin katsomaan Amazon Primelta kirjan pohjalta tehtyä sarjaa, joka on tähän mennessä ollut oikein hyvä, vaikka siinä on otettukin aika paljon erivapauksia. 

Arvosanani 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa: 

Kulttuuritoimitus

Ei kesää ilman sinua: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2023 (Kesä #2)

Englanninkielinen alkuteos (2010): It´s not summer without you. Kansi: Amazon Content Services LLC ja Wiip Productions, LLC (kuvat), Thunderwing (suunnittelu)

"Jenny Hanin Kesä-sarjan toinen osa on täynnä kaipausta ja rakkautta

Edellisenä kesänä Bellyn unelmat toteutuivat ja ajatuskin, että hän ei viettäisi kesää rantahuvilassa Conradin perheen kanssa, tuntui käsittämättömältä. Mutta asiat elämässä muuttuvat, joskus silmänräpäyksessä. Vuodenaika, jota hän on aina kiihkeimmin odottanut, onkin jotain mitä hän kammoaa. Kun Jeremiah soittaa ja kertoo, että Conrad on kadonnut, Bellyn pitää päättää, haluaako hän etsiä pojan jota rakastaa vai vihdoinkin päästää hänestä irti. Kesä-sarjan ensimmäisestä osasta Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on tehty myös Amazon Prime -tv-sarja." (WSOY)

Oma arvio:

Jenny Hanin Kesä, jolloin minusta tuli kaunis hurmasi minut viime kesänä niin kirjan kuin Amazon Primellä olevan sarjan osalta. Olen kuumeisesti odotellun jatkoa molempiin, niin kirjaan kuin sarjaankin, ja nyt odotukseni palkittiin. Tosin TV-sarjan toista kautta joudun odottelemaan vielä tuonne heinäkuun 14. päivään saakka.

Se oli kuin unta. Epätodellista. Kaiken sen vuosikausia ja kokonaisia kesiä kestäneen kaihon, kaipauksen ja haaveilun jälkeen hän oli alkanut soitella minulle. (s. 16)

Ei kesää ilman sinua alkaa helteisissä merkeissä. Belly viettää kesäpäivää ystävänsä Taylorin, joka on mielestäni ihan yhtä rasittava kuin ensimmäisessä osassakin, ja muiden koulukavereidensa kanssa. Vaikka kaikki näyttäisi olevan hyvin: on uima-allas, aurinkoa, ystäviä ja kivat bileetkin tulossa. Bellyn ajatukset kuitenkin häilyvät menneisyydessä. Ja tuohon menneisyyteen kuuluivat kesät Susannahin huvilalla, ja erityisesti pojat, Steven-veli, Jeremiah ja Conrad. Varsinkin Conrad, Bellyn ensimmäinen ja ainoa ja oikea rakkaus. Mutta nyt Susannahia ei enää ole, sillä hän on kuollut syöpään. Eikä näin ollen tule olemaan enää kesiä Cousinsissa.

Taylor vaahtoaa tulevista bileistä ja siitä, mitä Belly aikoo pukea päälleen sinne. Cory näyttää olevan kiinnostunut Bellystä ja Taylor yrittää usuttaa ystäväänsä tämän kimppuun, jotta unohtaisi Conradin. Edellisessä osassa Bellyn ja Conradin välillä tapahtui ratkaiseva käänne, ja tässä toisessa osassa jatkoa heidän romanssilleen käydään takaumien kautta. Selväksi kuitenkin käy, ettei heidän välit ole enää kunnossa. 

Toivoin Conradin kuunnelleen minua. Toivoin, etten näkisi häntä enää koskaan. Jos vielä joskus näkisin hänet, ja hän katsoisi minuun niin kuin sinä päivänä, romahtaisin täysin. (s. 44)

Conradin pikkuveli ja Bellyn ystävä Jeremiah ottaa yllättäen yhteyttä tähän ja kertoo Conradin kadonneen opiskelupaikkansa asuntolasta, vaikka tällä on tärkeitä tenttejäkin tulossa. Hän anelee Bellyä mukaan etsimään veljeään. Bellyä ahdistaa kohdata Conrad, koska on sanonut kamalia asioita tälle Susannahin hautajaispäivänä. Tuolloin he myös erosivat. Huoli Conradista on kuitenkin suurempi kuin häpeä. Lisäksi hän kokee olevansa velkaa Jeremiahille, jonka tukena ei ole ollut Susannahin kuoleman jälkeen. Äidilleen Belly valehtelee olevansa Taylorin luona.

Sanomattakin selvää, minne Conrad on kadonnut. Ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista houkutella Conradia Cousinsin huvilalta takaisin kampukselle, sen tulevat Belly ja Jeremiah huomaamaan. Niinpä heidän on jäätävä yöksi huvilalle, jotta he onnistuisivat taivutteluissaan. Käy kuitenkin ilmi, että Conradilla on muukin syy tulla huvilalle kuin kapinointi isälleen ja maailmalle. Bellyä kohtaan Conrad on jäänviileä, mutta murtuuko Conradin kuori jossain vaiheessa? Myös Jeremiahin ja Bellyn välillä kuohahtaa.

Aivan kuin aina ennenkin, hän pystyi musertamaan minut pelkällä katseella, yhdellä sanalla. (s. 107)

Ei kesää ilman sinua on vireeltään surullinen, sillä Susannahin poismeno häilyy koko ajan taustalla. Lisäksi Belly suree eroaan Conradista ja siitä, etteivät kesät tule enää koskaan olemaan samanlaisia. Äiti velloo myös omassa surussaan ystävänsä kuoltua eikä ehdi huomioida Bellyn menemisiä ja tulemisia kaikella tarkkuudellaan. Lopussa selvitellään kuitenkin perhesuhteita kovalla otteella, kun Bellyn äiti saa tietää tyttärensä valehdelleen ja Conradin ja Jeremiahin isä tulee huvilalle vaatimaan poikaansa lopettamaan pelleilyn.

Herra Fisherin ääni kuulosti tukahtuneelta, kun hän sanoi: "Hän on täällä kaikkialla. Aivan kaikkialla." (s. 202)

Minä pidin tästä kaihotunnelmaisesta kakkososasta kovasti, vaikka koin kirjan välillä sekavaksi kaikkine takaumineen. Mukavaa, että kirjassa vuorottelevat Bellan ja Jeremiahin näkökulmat. Näin tulee selville myös Jeremiahin tunteet Bellyä kohtaan. Conradista jää minulle hyvin ynseä mielikuva tämän kirjan perusteella, enkä soisi Bellyn enää palaavan tämän kanssa ikinä yhteen. Mitä ihmettä, hänhän käyttäytyi aiemmin tosi kamalasti Bellyä kohtaan, ja sitten kehtaa yrmyillä tälle jälkeenpäin. Saapas nähdä, millainen kolmiodraama sarjan viimeisessä osassa saadaan kehiin. Kesä on ikuisesti meidän ilmestyy heinäkuussa. Epäilen, että siinä saadaan myös Conradin näkökulmaa kehiin.

Arvosanaksi annan 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

---

Kesä on ikuisesti meidän: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2023 ( Kesä #3)

Englanninkielinen alkuteos (2011): We´ll always have summer. Kansi: Kaisu Sandberg

"Jenny Hanin Kesä-trilogian pakahduttavan kaunis päätösosa: kenelle Bellyn sydän kuuluu? Bestseller-kirjoista on tehty myös Amazon Prime tv-sarja.

Belly on elämänsä aikana rakastanut vain kahta poikaa, ja molempien sukunimi on Fisher. Hän ja Jeremiah ovat seurustelleet pari vuotta ja Belly on melkein varma, että Jere on hänen sielunkumppaninsa.Melkein varma.Conrad tietää tehneensä virheen, kun antoi Bellyn mennä. Nyt kun Belly ja Jeremiah ovat aikeissa tehdä päätöksiä loppuelämänsä suhteen, Conradin on joko puhuttava tai vaiettava ikuisesti. Ja Bellyn on tehtävä lopullinen päätöksensä – ja särkeä jommankumman sydän." (WSOY)

Oma arvio:

Kylläpäs meitä Jenny Han -faneja hemmotellaan tänä kesänä, sillä hänen Kesä-trilogiasta saimme sekä toisen että kolmannen osan tämän kesän aikana luettavaksemme. Samaan aikaa Amazon Prime -suoratoistopalveluun  tuli tänä kesänä toisen tuotantokauden jaksoja, joten sain lukea tätä trilogian päätösosaa rinnan katsoessani rinnalla toiseen osaan perustuvaa The Summer I  Turned Pretty -sarjaa.

Kaikista viime vuosien mullistuksista huolimatta minusta tuntui, että hän oli silti yhä se sama poika kuin aina ennen, ja minä se sama tyttö. Nyt kukaan ei voisi riistää sitä meiltä, ei enää.(s. 67-68)

Tässä haikeassa päätösosassa Belly on päättämässä fuksivuottaan yliopistossa. Hän ja se nuorempi Fisherin veljeksistä, suloinen Jeremiah, ovat nyt vakiintunut pari. Belly on onnensa kukkuloilla, sillä Jere kohtelee häntä kuin kukkaa kämmenellä. Kaikki tuntuu olevan täydellistä, kun he menevät yhdessä päättäjäisbileisiin. Belly ei halua edes huolestua Laciesta, joka tuntuu liimautuvan Jereen joka käänteessä. Valitettavasti bileet päättyvät kuitenkin kyyneliin, sillä Belly tulee kuulleeksi jotain kamalaa kylppärikeskustelussa, jota ei todellakaan ole tarkoitettu hänen korvilleen. Jeremiah ei olekaan niin puhtoinen poikaystävä.

Kaikki olisi taas selvää, kunhan näkisin hänet. Niin sen oli oltava. (s. 243)

Belly on luonnollisesti ihan hajalla kuultuaan Jeremiahin sekoiluista erään Cabon poikienreissun aikana. Vaikka he olivatkin riidelleet sitä ennen, ja olivat ikään kuin tauolla (hih, miten mulla tulee mieleen tästä Frendien Rossin hokema "we were on a break!"), se ei muuta asiaa. Jeremiah rakastaa kuitenkin Bellyä yli kaiken, ja ehdottaakin hyvin erikoista ratkaisua, jolla saa vakuutettua Bellyn. Tästä ratkaisusta sekoaa niin Bellyn kuin Jeremiahin perhe. Kaikkein eniten Conrad, jolla on yhä tunteita Isabelia kohtaan, vaikka tämä yrittääkin esittää coolia. Kun Belly joutuu viettämään olosuhteiden pakosta aikaa kaksin Conradin kanssa Cousinsin huvilalla, Belly tulee huomaamaan, että myös hän tuntee yhä lämpimiä tunteita Conradia kohtaan. Onko hän valinnut oikein? Kumpi veljeksistä on se oikea, ihana, paras kaveri ja huolehtiva Jeremiah, vai ailahteleva, herkkä ja niin vetovoimainen Conrad?

Katsoin häneen, ja mieleeni välähti ajatus. 

Voi luoja. Rakastan sinua yhä.(s. 50)

Spoilaamatta kovin tarkasti kirjan tapahtumia, en alkuun oikein tiennyt, miten suhtautua hyvin yllättävään juonenkäänteeseen. Bellyn ja Jeren naiivius nousee hyvin vahvasti esiin tässä kirjassa heidän suunnitelmien edetessä. Toisaalta myös muut henkilöhahmot tekevät hyvin erikoisia ratkaisuja. Belly kärsii äitinsä reaktioista ja kaipaa tämän tukea vaikeassa tilanteessa. Välillä muistot Susannahista pulpahtavat yhä Bellyn mieleen. Myös Conrad on kirjassa näkökulmahenkilönä, tosin ei niin paljon, kuin Belly, ja hänen ahdinkonsa voimistuu kirjan loppua kohti. Hän tekee lopussa erittäin epäitsekkään ja kypsän teon, joka nostaa nyt pisteitä roimasti (olin toisen osan kohdalla melko pettynyt Conradin henkilöhahmoon). Koska Conrad rakastaa Bellyä, mutta myös pikkuveljeään, ja haluaa heidän olevan onnellisia.

"Jos tyttö on sinulle se oikea, muulla ei ole väliä. Ei edes perheellä." (s. 196)

Kirjan lopusta voidaan olla montaa mieltä. Itse olen hiukan pettynyt sen helppoon ratkaisuun. Muuten rakastan tämän trilogian surumielisen haikeaa tunnelmaa, joka kiteytyy tässä dramaattisessa päätösosassa.

Annan arvosanaksi tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

Me olimme valehtelijoita: E. Lockhart

Coroan kronikat -duologia: Kiera Cass

 Kihlattu: Kiera Cass. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2022 (Coroan kronikat #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2020): The Betrothed. Kansi: Gustavo Marx

"Kiera Cassin uusi romanttinen fantasiasarja lumoaa Valinta-sarjan lukijat!

Cassin Valinta-sarja on maailmanlaajuinen menestys. Uusi kaksiosainen sarja Coroan kronikat kudostaa lukijan iloksi yhtä viekoittelevan tarinan rakkaudesta, vallasta ja yksilön oikeudesta onneen.

Lady Hollis Brite on elänyt suojattua elämää ja tavoitellut muiden nuorten ylhäisönaisten tapaan kuninkaan suosiota. Kun kuningas julistaa rakkautensa häneen, Hollis odottaa elämän mittaista onnenhuumaa. Elo kuningattarena ei kuitenkaan lunasta odotuksia, ja kun Hollis tapaa aatelittoman miehen, joka tuntuu näkevän syvälle hänen sydämeensä, yhtäkkiä hän pystyy kuvittelemaan tulevaisuuden, josta ei olisi ennen osannut edes unelmoida." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Koska pidin kovasti Kiera Cassin romanttisesta dystopiasarjasta Valinta, halusin ehdottomasti tarttua myös tähän uuteen romanttiseksi fantasiaksi luonnehdittuun Coroan kronikat -duologiaan. Ensimmäisen osan Kihlattu kansi muistuttaa pukuloistoineen hyvin paljon aiempaa sarjaa, joten odotin saavani lukea ihanaa pukudraamaa, loistokasta kuninkaalliselämää ja sydäntä pakahduttavaa romantiikkaa.

Niin. Tokihan kirjassa on pukuloistoa ja kuninkaallisia, mutta valitettavasti muuten Kihlattu jätti minut kylmäksi. Jouduin antamaan tälle kirjalle historiallisesti kakkosella alkavan arvosanan, mitä harvoin blogissani tapahtuu. (Ja siinäkin olin turhan jalomielinen, sillä mitä katselin Goodreadsin arvioita, on tälle annettu melko paljon yhden tähden arvioita.)

Hetkeksi maailma pysähtyi. Hukuin täysin hänen katseeseensa kykenemättä kääntämään päätäni. Hänen silmänsä olivat hämmästyttävän siniset - väri oli harvinainen Coroassa ja aivan ainutlaatuinen verrattuna mihinkään, mitä olin aiemmin nähnyt. (s. 54)

Hollis on kirjan päähenkilö ja minäkertoja, joka on tottunut elämään kauniiden pukujen ja palatsin loisteessa, sillä hänen perheensä ovat ylhäisöä. Häntä on onnistanut, sillä Coroan kuningas, majesteetti Jameson on iskenyt silmänsä häneen, ja lähestyy heti kirjan alussa Hollisia kirjeellä: tämä haluaa kutsua hänet seurakseen jokiretkelle. Hollisin paras ystävä, kaikkien hyljeksimä Delia Grace on iloinen ystävänsä puolesta, vaikka moittiikin tätä siitä, ettei tämä ole yhtään enempää innoissaan kuninkaan suosiosta. Jokiretkellä seuraa kuninkaan noloa lepertelyä ja Hollisin lapsellista marjasotaa muiden, Hollisille kateellisten nuorten naisten kanssa. (Hassua, että yhdestä heistä, juuri Hollisin parhaan ystävän Delian pahimmasta kiusaajasta, Norasta, tulee myöhemmin yksi Hollisin seuraneideistä, vaikka olisi jotenkin ajatellut, että Noran henkilöhahmo jäisi pahistyypin maineeseen koko kirjan ajan.)

Oi, nuo säkenöivät kullanruskeat silmät jättivät tähdetkin toiseksi. Se että sain nähdä tuon hymyn ja tiesin olevani syy siihen, riitti tekemään kamalastakin päivästä paremman. (s.97)

Kirjassa seurataan Hollisin totuttautumista mahdolliseksi Coroan kuningattareksi. Jameson ylistää Lady Hollisia uskomattoman viihdyttäväksi, hauskaksi, kauniiksi jne., mutta Hollis ei itse pidä itseään kummoisena. Lukijallekaan ei juuri välity Hollisin hauskuus ja ylivertaisuus. Toki hän sutkauttaa muutaman hassun jutun suustaan Jamesonin seurassa ja auttaa kuningasta armahtamaan naapurivaltakunnan hirmuvallitsijaa pakenevan perheen kuninkaanlinnan suojiin asumaan. Muuten hän on melko yhdentekevä päähenkilö. Hollisin niskaan hengittävät hänen vanhempansa, jotka odottavat tyttärensä käyttäytyvän moitteettomasti, jotta kuningas kosisi häntä pikimmiten, sekä ystävä Delia Grace, joka on kummallisen innoissaan auttamassa ystäväänsä. (Delia Gracen perheessä on tapahtunut skandaali, jonka vuoksi tätä syrjitään paremmissa piireissä.) Hollis hykertelee pehmeitä puhuvan kuninkaan läheisyydessä, mutta minulle ei juuri välity mitään tunnetta heidän väleistään. Jameson käyttäytyy väliin kuin hemmoteltu kakara, eikä juuri sytytä ihastuksen henkäyksiä minussa.

Rakastan sinua, rakastan sinua, rakastan sinua...

Sanat kaikuivat sydämessäni ja toivoin, että olisin voinut vangita ne pulloon. Hän antoi minun ystävällisesti hetkisen koota itseäni ennen kuin lähdimme pois. (s.61)

Kirjan tapahtumat paisuvat melko dramaattisiksi, kun Hollis huomaa, että hän saattaakin tuntea hyvin paljon vahvemmin Isoltesta paenneen perheen poikaa, Silas Eastoffea kohtaan. Tämä poika ei kuulu aatelissukuun, vaan takoo työkseen metalliesineitä. Hollisin ja Silasin salamarakkaus syntyy siinä silmänräpäyksessä, kun Hollis näkee Silasin ihmeellisen siniset silmät. Heidän rakkautensa ei juuri välity lukijalle, etenkin kun he eivät juuri kovin monta sanaa vaihda keskusteluissaan. Jotenkin mystisesti he vain tajuavat rakastavansa toisiaan. Kirjan lopun tapahtumat vyöryvät eteenpäin hyvin päämäärättömästi ja epäuskottavasti, ja lopussa minulle jää vain tyhmä olo. Ihanko oikeasti tässä kävi näin? Henkilöhahmot toimivat täysin järjettömästi, jotta tarina voisi vakuuttaa. Dramatiikasta ei ole ainakaan pulaa. Kuitenkin kaikki on jotenkin falskia.

"Olen onnekas, kun olen tavannut sinut", tunnustin. "Siitä lähtien kun tulit, olen tuntenut oloni...erilaiseksi." (s. 148)

Koska jokaisessa fantasiakirjassa pitää olla pahis, on tässäkin sellainen: Isolten hirmuvallitsijana tunnettu kuningas Quinten saa verenkin jäätymään suonissa. Pakenihan Eastoffen perhekin jostain syystä hirmukuningastaan Coroaan ja pyysivät kuninkaan suojelusta. Hollis saa kunnian tutustua kuningatar Valentinaan, joka alkuun käyttäytyy hyvin kylmäkiskoisesti, mutta paljastaa sitten haavoittuvamman puolensa Hollisille. Hollis epäilee, että Valentina ei ole turvassa kuningas Quinten vaimona. Vaikka Jameson ylistää Hollisin ihanuutta niin, että lukijan silmät pullistuvat päästä, ei Silas Eastoffen serkku Etan säästele sanojaan, kuinka syvästi Hollisia vihaa. Hänen mielestään tämä on pelkkä koriste kuninkaanlinnassa. Minua alkoi epäilyttää, että ehkäpä saamme vielä ensi osaan jotain haters-to-lovers-trooppiin kuuluvaa juonikuviota. Ehkäpä.

"Ole kiitollinen pienestä kauniista elämästäsi, Hollis. Kaikille meistä ei suoda samaa ylellisyyttä." (s. 170)

Ihan mielenkiinnosta aion lukea duologian toisen osan, jotta saan tietää, voiko tarina tästä yhtään parantua. Fantasiaosuus jäi ainakin tässä osassa hyvin onnettomaksi, sillä maailmankuvausta ei juuri tässä kirjassa harrastettu. Muutama melko raskas infodumppaus tuli Coroan ja Isolten kuningaskunnan historiasta, mutta muuten - ei mitään. 

Arvosanani 2,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Popsugar: A Book with a reflected image on the cover or "mirror" in the title

 Petetty: Kiera Cass. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2023 (Coroan kronikat #2)

Englanninkielinen alkuteos (2021): The Betrayed. Kansi: Gustavo Marx

"Säihkyvä kuninkaallinen romanssi Valinta-sarjan hengessä

Voiko sydäntään seurata, kun se on jo särkynyt? Kaksiosaisen Coroan kronikat -sarjan päättävä Petetty kertoo viekoittelevan tarinan rakkaudesta, vallasta ja yksilön oikeudesta onneen.

Hollisin tarina oli tähtiin kirjoitettu. Hän hurmasi Coroan kuninkaan Jamesonin, mutta vasta tavatessaan Silas Eastoffen Hollis kohtasi todellisen rakkauden. Nyt Hollis yrittää koota särkyneen sydämensä sirpaleita ja jatkaa elämää uuden perheensä kanssa. Hollisin kohtalo on ratkaista, miksi hänen miehensä oli kuoltava. Jäljet johtavat hoviin, kahdessa eri valtakunnassa." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Luettuani ensimmäisen osan, Kihlattu, Kiera Cassin Coroan kronikat -duologiasta viime vuonna, olin melko varma siitä, etten lukisi enää kirjaparin toista osaa. Niin heikko esitys mielestäni tuo Kihlattu oli. Pyörsin kuitenkin päätökseni ja päätin antaa tälle toiselle osalle mahdollisuuden.

Tuore leski Hollis on saanut uuden perheen Eastoffeista, traagisesti menehtyneen aviomiehensä Silasin perheestä. Hän ei ehtinyt olla naimisissa metalliseppänä työskentelevän Silasin kanssa kuin muutaman tunnin, kun tummiin pukeutuneet miehet tunkeutuivat hääjuhlataloon ja surmasivat niin Silasin kuin Hollisin vanhemmatkin samassa rytäkässä. Nyt Lady Eastoffe, Hollisin anoppi, Scarlet, Hollisin käly sekä ärsyttävä Etan Northcott, Silasin ja Scarletin tärkeilevä serkku ovat yhtenä seurueena matkalla pois Coroasta, jossa Hollisilla ei ole enää mitään. Isolte on ollut ennen Hollisille vihollisvaltio, jota hallitsee häijy ja kiero kuningas Quinten, mutta nyt Hollisin on opittava pitämään sitä kotivaltionaan. Northcottien kartanossa seurue otetaankin avosydämin vastaan. Ainoastaan Etan on naama nurinpäin ja jatkuvasti epäileväinen Hollisin suhteen.

Hollis tuntee välillä kaipaavansa omaa Kereskenin linnaansa hoviväkineen, mutta alkaa pikku hiljaa sopeutua uuteen perheeseensä ja vieraanvaraiseen Northcottien väkeen.  Scarlet on hänelle kuin oma sisar ja he viettävät monesti yötkin vierekkäin, käsi kädessä. Ainoastaan Etan ja kartanon palvelusväki ovat tympeitä Hollisia kohtaan. Tämä aiheuttaa pienen konfliktin, kun Hollis haluaisi, että tulisi hyväksytyksi joukkoon kokonaan.

"---On kaikille parempi, jos minä vain...katoan!" (s.69)

 Pian on väistämättä edessä Hollisilla se pahin: hänen on kohdattava kammottava Quinten uudelleen, vaikka tietää tämän melko varmasti olevan perheensä surman takana. Lordi Northcottin ideana on pakottaa Etan Hollisin seuralaiseksi kaikkiin tanssiaisiin ja muihin tilaisuuksiin, joissa he käyvät näyttäytymässä. Pikku hiljaa Etan muuttuu hiukan vähemmän ärsyttäväksi ja alkaa luottaa Hollisiin. 

"Kaiken tämän jälkeen, kaiken sanomamme ja tekemämme jälkeen, voisiko olla mahdollista, että emme olisi tässä vastentahtoisina rikoskumppaneina vaan ystävinä?" (s. 186)

Yhdessä Hollis, Eastoffet ja Northcottit käyvät taistoon hirmuhallitsija Quintenia vastaan oveluudella ja rohkeudella. He haluavat saada kuninkaan vastuuseen tekemistään kauheuksista ja syöstä tämän vallasta. Hollisilla on myös huoli Quintenin vaimosta Valentinasta, vaikka muut varoittavat luottamasta vihollisen vaimoon. 

Minä yllätyin, miten paljon parempi tämä kakkososa oli. Olihan tässä edelleen juonessa monenlaisia idioottimaisuuksia, mutta ne annettakoon anteeksi. Hollis ei ole ihan niin ärsyttävä kuin Kihlatussa, sillä hänen erinomaisen hauskaa luonnetta ei nyt korosteta niin paljon. Niinpä hän jopa sutkaisee mielestäni ihan hauskasti muutamassa kohdassa. Romantiikkakuviotkin toimivat oikein hyvin. Etanin ja Hollisin haters-to-lovers-kuvio kulkee troopille perinteistä reittiään ihan kivasti. Pidin erityisesti kohdasta, jossa Etan saa turnajaisissa Hollisin nenäliinan tuomaan onnea, ja tämän jälkeen parin väleissä tapahtuu selvä käänne. 

"Sinun ansiostasi nenäliinoillani on nyt katkeamaton voittoputki." (s.146)

Kirjan lopussa tapahtuu hyvin epäuskottavia, mutta sen vuoksi jopa huvittavuudessaan loistavia juonenkäänteitä, kun Hollis matkaa suutuspäissään kuningas Jamesonin luo kostoretkelle. Loppuratkaisu onkin pedattu onnekkaiden ja traagisten sattumusten varaan. Ainakin se tyydyttää kaikkia, jotka rakastavat onnellisia loppuja. Minulla tämä nyt sattui oikeaan saumaan, sillä kaipasin juuri tällaista höpsöä kuninkaallista draamailua.

Annan arvosanaksi tälle 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

Siniset helmet

Goodreads

Samantyylistä luettavaa:

Valinta-trilogia: Kiera Cass

Tokion prinsessa -sarja: Emiko Jean

Amerikan kuninkaalliset -duologia: Katherine McGee