Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 7 ~ Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry

Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry. Suomentanut Irma Packalén. WSOY 2007 (1. suomenk. painos 1951)

Ranskankielinen alkuteos (1944): Le Petit Prince

"Viisas ja hellyttävä satuklassikko.

Asteroidi B 612 on taivaankappale, jolta on kotoisin yksi maailman tunnetuimmista satuhahmoista: Pikku Prinssi." (WSOY)

Oma arvio:

Tämä on nyt järjestyksessään seitsemäs Kirjabloggaajien klassikkohaaste, johon osallistun. Haastetta luotsaa tällä kertaa Katriina Unelmien aika -blogista. (Jos haluat tietää, mistä haasteessa on kyse, käy lukemassa haastepostaus tästä.)

Tällä kertaa oli osallistumiseni jäädä väliin, sillä klassikon valinta oli käydä mahdottomaksi liki 30 asteen helleaallon turruttamana. Olin aikonut lukea Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, mutta kun tartuin kirjaan, jo pelkkä ajatus sen lukemisesta ahdisti (aikaakin oli liian vähän). Päätin lukea tähän siis Jane Austenin Emman, mutta pitkien lauseiden ja vanhahtavan kielen sävyttämä klassikko ei vetänyt sekään, ja aika alkoi käydä vähiin. Olin jo luovuttamassa, kun siivotessani lastenkirjahyllyäni Pikku prinssi eksyi käteeni. Tässähän se on: vain satasivuinen, kuvitettu klassikko, joka on maannut hyllyssäni yli kymmenen vuotta, ansaitsee nyt tulla luetuksi. 

Olen yrittänyt lukea Pikku prinssiä aiemmin, ja aina se on tyssähtänyt heti alkumetreillä. Karsastan nimittäin lasten- ja nuortenkirjoja, joissa on olevinaan joku viisaus, paljon sivumerkityksiä ja jokin kauhean syvällinen opetus, joka minun pitäisi sieltä bongata. Sellainen olo tätä klassikkoa lukiessa on tullut heti alkumetreillä mieleen. Mietin aina, nauttiiko yksikään lapsi tai nuori tästä kirjasta, vai onko tämä tehty vain viisasteleville aikuisille, jotka haluavat lapsensa oppivan jotain suurempaa ja oivaltampaa tästä maailmasta. Vai onko tämä vain pelkkä tarina, satu prinssistä, joka asuu kaukaisella tähdellään, tai itse asiassa asteroidi B 612:lla kolmen sammuneen tulivuorensa, alati maasta esiin pyrkivien baobab-puiden ja piikikkään ruusunsa kanssa? Miksi kavahdan tätä varmaan yhtä eniten siteeratuimpia klassikkoa? Erään ystäväni kanssa kävimme keskustelun juuri tästä kirjasta, että mikä tämän suosion perusteena on. Samaan syssyyn ystäväni niputti A.A.Milnen Nalle Puhin, josta minä kyllä itse pidän, mutta jota hän ei ole koskaan sietänyt samasta syystä kuin Pikku prinssiä.

Hypähdin pystyyn kuin salamaniskusta. Hieroin silmiäni. Katselin. Ja näin aivan ihmeellisen pikkumiehen, joka tarkasteli minua vakavana. Tämä on paras kuva, minkä olen onnistunut hänestä piirtämään. (s.12-13)

Pikku prinssin kehyskertomuksessa kirjan minäkertoja kertoo kuuden vuoden takaisesta kohtaamisestaan omituisen pienen prinssin kanssa Saharan autiomaassa, kun hän oli joutunut tekemään hätälaskun moottorivian takia. Prinssi pyytää miestä piirtämään hänelle lampaan kuvan. Mies ei voi käsittää, mistä tämä pieni merkillinen poika on saapunut, kunnes kaikki alkaa pikku hiljaa valjeta hänelle prinssin kertoman myötä: Prinssi suuttui pienen kotitähtensä ainoalle ystävälleen kukalle, joka oli kovin vaativa. Hän myös väsyi sammuttamaan tulivuoria ja kitkemään tuhoisten baobab-puiden taimia, etteivät nämä tuhoaisi hänen pientä kotiaan. 

- Tiedätkö...kun on oikein surullinen, rakastaa auringonlaskua... (s. 27)

Pikku prinssi seikkaili planeetalta ja tähdeltä toiselle ja kohtasi eriskummallisia asukkaita: kuninkaan, jolla ei ollut alamaisia; Turhamaisen, jolla ei juuri käynyt ihailijoita kylässä; Juopon, joka joi unohtaakseen häpeänsä; Liikemiehen, joka laski omistamiaan tähtiä; vanhan maantieteilijä Herran, jolta puuttui tutkimusmatkailija; lyhdynsytyttäjän, joka oli turhautunut työhönsä. Lopulta pikku prinssi saapui Maahan, jossa hän kohtasi veikeän käärmeen, erämaassa asuvan kukan, vuoren päältä toistelevan kaiun, ruusutarhan piikikkäät ruusut ja kesyttämättömän ketun, jonka pikku prinssi pyynnöstä kesyttää, rautatien vaihdemiehen, kauppiaan ja viimein janoisan, lentokoneen moottoriaan korjaavan lentäjän. Kaikilta tämä pieni poika oppii jotakin elämästä.

-Maan ihmiset, pikku prinssi sanoi, kasvattavat jopa viittä tuhatta ruusua yhdessä kukkatarhassa...eivätkä kuitenkaan löydä, mitä etsivät...

- Eivät löydä, vastasin...

-Ja kuitenkin he voisivat löytää etsimänsä yhdestä ainoasta ruususta tai tilkasta vettä...

-Aivan oikein, vastasin.

Ja pikku prinssi lisäsi:

- Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä. (s. 81)

Pikku prinssi katuu sitä, että jätti rakkaan kukkansa kotiplaneetalleen ja hänellä on siitä jatkuva huoli. Kun he lentäjän kanssa löytävät kaivosta juotavaa, pikku prinssi päättää palata tähdelleen. Hänellä on siihen melko uskalias keino, sillä hän uskoo ruumiinsa olevan liian raskas palaamaan kotitähdelleen. Lentäjä on hyvin murheellinen joutuessaan jättämään jäähyväiset tuolle rakkaalle ystävälleen, pienelle, merkilliselle prinssille, joka opetti hänelle paljon. Hän haluaisi tietää, eihän lammas vain syönyt prinssin rakasta kukkaa.

Mikä olo minulle tästä kirjasta sitten jäi? Olen onnellinen, että sain luettua viimeinkin tämän klassikon, joka on kummitellut hyllyssäni pitkään. Kun ajattelen kirjaa pelkästään satufantasiamaisena tarinana, pidän siitä kovasti. Ymmärrän, miksi kirjaa siteerataan kovasti, sillä se sisältää hyvin kauniita ajatuksia, joiden pääteemana näyttää olevan se, että se mitä ihminen tuntee sisimmässään, on tärkeintä. Kirja on siis ylistys rakkaudelle, mutta panee myös ajattelemaan maailman mielettömyyttä ja mielekkyyttä. Mitä taas tulee siihen, kenelle tätä kirjaa suosittelisin, olen hieman epävarma. Itse teininä en olisi tajunnut tästä hölkäsen pöläystä, mutta tämä kirja vaatii lukijakseen ajattelevaisen nuoren, vähintään yläkouluikäisen. Toki prinssin seikkailut kuvineen voivat viihdyttää myös pienempiäkin, mutta esimerkiksi omat lapseni tuskin jaksaisivat kuunnella kirjan elämänohjeita jakelevia viisasteluja. Pikku prinssi herättää minussa hellyydentunteita, niin suloinen on tämä vilpitön kullankeltatukkainen poika, joka rakastaa syvästi omaa kukkaansa.

Kiitos Katriina Klassikkohaasteesta! Nyt nokka kohti seuraavaa haastetta, järjestyksessään kahdeksatta, jota pitää Margit Tarukirja-blogista ja joka päättyy 31.1.2019. Tässä vielä aiempiin haasteisiin lukemani klassikot omissa postauksissaan:

Osa 6: Vuonna 1984: George Orwell
Osa 5: Eläinten vallankumous: George Orwell.

Osa 4: Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.

Osa 3: Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.
Osa 2: Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 
Osa 1: Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on omasta hyllystäni

Muissa blogeissa:

Luettua elämää
Kirjavinkit (Juha)
Jokken kirjanurkka
Villasukka kirjahyllyssä
Kirjasähkökäyrä
Taikakirjaimet
Kirjasfääri

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Aika-arkku: Andri Snær Magnason

Aika-arkku: Andri Snær Magnason . Suomentanut Tapio Koivukari. Aula 2017.

Islanninkielinen alkuteos (2013): Tímakistan. Kansi: Laura Noponen.

"Nykyisen kaltaisessa maailmassa on vaikea tilanne – ekonomistit ja poliitikot ennustavat huonoja aikoja. Onneksi on mustia laatikoita, joihin ihmiset voivat sulkeutua odottamaan parempia aikoja vanhenematta itse ollenkaan.

Myös Sigrúnin perhe päättää kiivetä laatikkoon. Sigrúnin laatikko kuitenkin aukeaa ennen aikojaan, ja ulkona häntä odottavat umpeen kasvaneet pihat ja autiot kadut. Yhtään aikuista ei ole missään. Kaikkialla on mustia laatikoita, joiden sisällä ihmiset odottavat maailman pelastumista.

Aikansa vaellettuaan Sigrún tapaa vanhan naisen joka kertoo tarinan ahneesta kuninkaasta, joka halusi hallita myös aikaa. Kuningas tahtoi säästää kauniin tyttärensä synkiltä ajoilta ja teetti läpinäkyvän taika-arkun, joka oli niin tiheään kudottua hämähäkinsilkkiä, ettei edes aika pystynyt läpäisemään sitä. Prinsessa suljettiin arkkuun. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin prinsessa kömpii ulos arkusta, mutta valtakunnassa asiat ovat edelleen huonosti. Vanhan naisen tarinan ja nykymaailman välillä on yhteys, joka Sigrúnin ystävineen on löydettävä, jotta maailma voi pelastua.

Aika-arkku on palkittu Islannin kirjallisuuspalkinnolla ja Islannin kirjakauppiaat valitsivat sen vuoden 2013 parhaaksi nuortenkirjaksi."(Aula&Co)

Oma arvio: 

Tässä kirjassa tartutaan aiheeseen, joka on kismittänyt ihmisiä kautta aikojen: miten aikaa pystyttäisiin hallitsemaan niin, ettei tarvitsisi kuluttaa elämäänsä huonoissa olosuhteissa, vanheta lamavuosina, ryppyyntyä köyhinä aikoina ja tuhlata elämäänsä maanantaipäiviin. Moni on varmasti joskus huokaissut: "Voi kun tämän päivän/viikon/kuukauden/vuoden voisi vain hypätä yli!" Moni tutkiskelee peilin edessä väistämättä vanhenevaa vartaloaan ja miettii, miten saisi menneet vuodet takaisin ja rypyt siliämään. Teknologia on kehittynyt niin, että ryppyjä voidaan siloitella ja ihmisen fyysistä vanhenemista illuusionomaisesti häivyttää, mutta koskaan ei ole keksitty sitä, miten aikaa pystyttäisiin säätelemään. Huonot ajat pitää kokea ja elää, lamavuodet kituuttaa, surut surra ja maanantait kärsiä leuka pystyssä. Mutta mitä jos jossakin olisi aika-arkku, jossa voisit viettää hankalat ajat, käyttäisitkö sellaista?

Kuva: Pixabay

 Ympäri valtakuntaa kiiri nyt uutinen, että mitä kaunein tyttölapsi oli syntynyt - valkea kuin lumi, huulet punaiset kuin veri ja tukka musta kuin korpin siipi.Hänen isänsä sulki silmänsä ja sanoi:  - Minä lupaan kaikille voimille, että aion tehdä kaikkeni tämän lapsen hyväksi. Kiipeän vuorille ja voitan sodat. Kaiken teen hänen onnekseen. (s. 24)

Kirjassa on kehyskertomus, jonka sisään soluttautuva sadunomainen tarina Pangean valtakunnan ahneesta kuningas Dimonista ja hänen tyttärestään Korpikista on kuitenkin kirjan päätarina. Kun kehyskertomuksen päähenkilö, Sígrun herää ennen aikojaan mustasta laatikostaan, hän tapaa muitakin metsittyneessä kaupungissa vaeltavia lapsia. Hänet johdatetaan vanhan Svala-nimisen naisen luo, joka alkaa kertoa lapsille ja nuorille tarinaa kuningas Dimonista ja hänen kaunistakin kauniimmasta tyttärestään, jonka äiti ikävä kyllä menehtyy synnytykseen. Dimon ei halua, että hänen kaunis tyttärensä vanhenee koskaan, joten hän kuuluttaa kaikkialle, että maksaa puolet valtakunnasta sille, joka antaa Korpikille ikuisen elämän. Viimein ratkaisu löytyy kääpiöiden tuomasta mustasta arkusta, joka on kudottu tiheimmästä hämähäkinseitistä. Dimon säilöö tyttärensä arkkuun aina, kun lähtee sotaretkilleen tai on huono sää tai vuodenaika, jotta tyttären kallisarvoinen aika ei tuhlaantuisi.

- Tuo tähti on nimetty äitisi mukaan, sen nimi on Suvikimmel. Se valvoo untasi ja seuraa sinua. (s. 47)

Dimon menee liiallisuuksiin tyttärensä suojelemisessa: hän ei anna herättää tytärtään kuin kauniina päivinä. Talvisin Korpikki on arkussa, ja ihmettelee, miksi aina hänen herätessään on taas kevät. Kun valtakunnassa tapahtuu ikävä onnettomuus ja Pangaian kaupunki eristyy muusta maailmasta kääpiön synnyttämän valtavan halkeaman takia, sekin salataan Korpikilta. (Minä käsitän tuon valtamerillä täyttyvän halkeaman kuvaavan Islannin saaren irtautumista mantereista joskus kauan kauan sitten.) Korpikki ei saa loukata itseään, häntä kasvatetaan pumpulissa. Korpikki itse alkaa kuitenkin pikku hiljaa kyseenalaistaa suojattua elämäänsä ja tulee hyvin tiedonjanoiseksi, etenkin kun hän tutustuu nuoreen Kariin, joka tutustuttaa nuoren tytön ympäröivään maailmaan. Onko Korpikki tuomittu ikuisesti 14-vuotiaaksi?

Kuva: Pixabay

Kirjassa eläimillä on hyvin  vanha rooli, sillä Dimonin apulaiset kesyttävät armeijan avuksi eläimiä: mehiläisiä ja haarniskoihin puettuja virtahepoja. Korpikilla on lemmikkinään punainen panda sekä ikioma eläintarha linnan puutarhassa. Hänen suosikkinsa ovat kauriit Kuu ja Huippu. Korpikki saa kuitenkin huomata, että hänen arkussa viettämänään aikana aika kyllä kuluu tavallisesti sen ulkopuolella: puutarha villiintyy, Kuu ja Huippu kuolevat ja panda ei enää tunnista omistajaansa. Korpikin rakas kasvattiäiti Thórdís on kerta kerralta vanhempi, Dimon menee uusiin naimisiin kylmän Gunnhildurin kanssa ja saa hänen kanssaan tyttäret nimeltään Hopeapaju ja Kultapaju, joista Korpikki saa tietää vasta myöhemmin. Arkussa makaavaa prinsessaa palvotaan ja kuningas saa hovipappi Näkki Korallilta idean kerätä hänen avullaan lahjoja, jotta voi vielä rikastua lisää.

Kuningas meni vuoteeseensa ja makasi valveilla. Kun hän sulki silmänsä, hänen päässään kaikuivat jäätikön naisen sanat: Maailmaa ei hallitse kukaan, joka ei pysty voittamaan aikaa! Kaikki nämä vuodet, kaikki nämä voitot olivat tosiasiassa turhia niin kauan, kun aika sai mellastaa rauhassa. (s. 50)

Mikä on Dimonin ahneuden hinta? Miten kirjan kehyskertomus kytkeytyy Svalan kertomaan tarinaan ja nykyhetkeen? Vapautuuko Korpikki koskaan kirouksestaan? Suosittelen lukemaan tämän taianomaisen tarinan, joka herättelee ajattelemaan, onko kaikki aika arvokasta. Tästä taianomaisesta fantasiasta saa paljon irti niin nuoret kuin aikuisetkin lukijat.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Aika-arkku muissa blogeissa:

en vielä löytänyt muita arvioita

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 39. Ikääntymisestä kertova kirja

Multakutri ja suon salaisuus: Jukka Laajarinne & Elina Warsta

Multakutri ja suon salaisuus: Jukka Laajarinne. Kuvittanut Elina Warsta. Lasten kuvakirja. 32 sivua. WSOY 2017.

"Pienen tytön on tehtävä, mikä pienen tytön on tehtävä!

Multakutri-satu vie klassisten tarinoiden juurille.

Multakutri asuu köyhien vanhempiensa kanssa suuren metsän laidalla. Eräänä yönä joku tai jokin on tunkeutunut kanalaan ja vienyt kanan. Loputkin ovat säikähdyksestä lakanneet munimasta. Enää ei riitä munia aamiaispöytään. "Mitä me nyt syömme" isä ja äiti tuskailevat.

Multakutri pakkaa mukaansa tarpeellisia tavaroita ja saapastelee metsään etsimään sieniä ja marjoja. Siellä häntä odottaa outo näky: puita on katkottu, sammalet myllätty - ja joku on hotkinut kaikki marjatkin. Pian Multakutri kohtaa hyvin omituisen otuksen... "(#kirja)

Oma arvio:

 

Luimme kirjan yhdessä lasteni kanssa: pian yhdeksänvuotiaan tytön ja seitsemänvuotiaan pojan.

Tämä kirja tarjoaa päivitetyn, erilaisen version vanhasta klassikkokansansadusta Kultakutri ja kolme karhua. Jo kansikuva hätkähdyttää, ja tiirailen sitä epäuskoisena, onko tytön selässä ihan oikeasti haulikko? Kyllä, haulikko se on, mutta vaikka sadun Multakutri on rempseä ja on päättänyt hankkia perheelleen ruokaa, hän ei aio kuitenkaan ampua yhtään eläintä. 

Kirjassa on hyvin jännittävä käänne, kun Multakutri tapaa suolla omituisen suolla asuvan hirviön, joka sanoo nimekseen "Kuklu". Pienempiä voi varmasti jopa hiukan hirvittää tuo avaruusolennon ja mustekalan risteytykseltä  näyttävä, omituisesti kurluttava otus. Tarinan sankaritar kuitenkin voittaa pelkonsa, komentaa Kuklua ja kesyttää sen lopulta paikkaamaan perheen vahtikoiran virkaa. Näin jännittävä tarina saa ihanan lohdullisen ja hauskan lopun.

 

Pidän kovasti Elina Warstan huolellisesta ja persoonallisesta kuvituksesta. 

 

Lasteni mielipiteitä kirjasta: Multakutri ja suon salaisuus on hauska ja kiinnostava kirja, jonka mukavin hahmo on Kuklu-hirviö, koska se on söpö. Kirjassa on tarpeeksi kuvia, ja ne ovat värikkäitä, hauskoja, synkkiä, epätarkkoja ja kiinnostavia. Parasta kirjan tapahtumissa on se, kun Kuklu muuttaa Multakutrin kotiin, mutta ikävää on se, kun tyttö huutaa Kuklulle ja sitä alkaa pelottaa. Tarinan kulku ei ollut täysin mieluinen, eikä Multakutrikaan saanut lasteni sympatioita (huudonko takia?), lisäksi heidän mielestä kirja on auttamattomasti liian lyhyt eikä kansikuva miellyttänyt. Tarina loppuu heidän mielestään kuitenkin mukavasti, ja jos lapseni saisivat jatkaa tarinaa, Kuklu menisi Multakutrin kotiin sisälle ja sille annettaisiin kananmunaa syötäväksi. Sillä aikaa kanat olisi syöty pihalta. 

 

Lapseni suosittelevat kirjaa ikäisilleen ja sitä nuoremmille. Poikani mielestä kirja on liian tyttömäinen pojille, mutta tyttäreni mielestä se soveltuu sekä pojille että tytöille. Kustantaja suosittelee kirjaa  yli viisivuotiaille, ja minusta ikäsuositus on ihan kohdillaan.

Arvosanamme: Tyttö 3, poika 5, minä 4

Yhteensä 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa.

Multakutri ja suon salaisuus muissa blogeissa: 

Luetaanko tämä?

 

Samantyylistä luettavaa:

 

 Minä, Muru ja metsä: Lena Frölander-Ulf.