Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi vaihtuu

Nyt on tämä vuosi lopuillaan ja on aika ottaa vastaan vuosi 2018. Nyt näin vuoden lopussa voin vaan todeta tämän vuoden olleen yhtä litteä kuin pannukakku valmistuneiden töiden osalta. Joskus suunnitelmat ja ajatukset eivät vain kohtaa todellisuutta ja niistä ei pidä lannistua vaan täytyy vain hyväksyä se hetki sellaisenaan ja sitten tuleva voikin olla se jota jo aiemmin suunnittelit hetken olevan. Joten olkoon tämä kulunut vuosi ollut se minun välivuosi ja ensi vuosi on sitten se parempi.

Tässä vuodessa oli kuitenkin paljon hyvää ja ihania uutisia jonka vuoksi minäkin pääsin tekemään ihan uusia juttuja. Kuten loppu vuoden postauksista saittekin lukea, niin tekeleeni painottui syksyllä hyvin paljon vauva juttuihin, joita olen tehnyt tädin rakkaalle pienelle ihmeelle.

Päätin etten tee mitään lupauksia tai suunnitelmia ensi vuodelle. Mutta olen kirjannut ylös ne käsityöhaaveet joita haluan ensi vuonna tehdä. Ajattelin, että eihän niitä paljoa tule, mutta nyt kun kaikki haaveet on kirjattu ylös niin kyllä niitä haaveita vaan paljon onkin! Listalta löytyy paljon tuttuja juttuja, mutta myös jotain uuttakin, kuten vaatteiden ompelu joita aiemmin en olekaan tehnyt. Nyt vuoden vaihtuessa alan käsityöhaaveitani  toteuttamaan ja tekemään ja katsotaan sitten vuoden päästä mitkä kaikki haaveet sain toteutettua.

Tämän vuoden haluan päättää ihanan harmaisiin villasukkiin jotka neuloin itselleni ja sain sukat valmiiksi sopivasti juuri joulupäiväksi. Minulla oli pitkään ollut toiveena saada ihan perinteiset harmaat villasukat. Jotenkin tuli väriähky kaikista kirjavista sukista joita sukkalaatikkoni on tupaten täynnä. Halusin neuloa ihan perus malliset näistä sukista, samoin kuin väriähky niin myös kaikki pitsikuviotkin nyt jätin tekemättä. Eli lopputuloksena on maailman perinteisimmät harmaat villasukat, mutta ah niin ihanat ja niin täydelliset!







Oikein ihanaa ja loistavaa uutta vuotta teille ja kiitos, kun olette pysyneet mukana!

-Alvariina-

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Vauvalle neulotut asusteet

Voi apua kuinka pienet villasukat!? Tuumasin välittömästi, kun aloin neulomaan pienen pieniä junasukkia. Koskaan aiemmin en olekaan neulonut mitään näin pieniä juttuja ja nämä ensimmäiset  pienet neulomukset herätti itsessäni koko ajan ihailua ja ihmettelyjä! Halusin neuloa pienokaiselle ensimmäisiksi asusteiksi ne perinteiset eli kypärämyssyn, lapaset ja junasukat.

Junasukkia olin ihastellut aiemmin monissa Facebookin käsityöryhmissä ja onhan niillä sen verran ihana tarinakin taustalla, että nämä sukat valikoitui ensimmäisenä To do-listalle, silloin kun sain kuulla lähipiirini vauvauutisista. Nämä sukat oli ihanat neuloa ja suht nopsaan valmistuivatkin. Ensi ihmettelyjen jälkeenkin ihmettelin vielä moneen kertaan, että kuinka pienet sukkaset onkaan, voi että.. Junasukkien ohjeen löydät täältä.

Kypärämyssyn neuloin Novitan ohjeella, täällä. Myssyn ohjeen lukeminen tuotti jonkun verran työtä ja muutamaan otteeseen jouduin purkamaankin, kun en ihan meinannut hoksata mitä tehdä ja mihin suuntaan se kulma kääntyy, huoh.. Mutta onneksi sain apuja ystävältäni tämänkin ohjeen tulkkaamiseen. :-) Niin se myssy kuitenkin vaan valmistui ja näin jälkikäteen ei tuo kyllä ollut vaikea tehdä, kun vaan tajusi sen ohjeen.

Lapasethan toki piti neuloa tähän settiin myös ja nämä valmistuivat ihan itsestään! Ja voi kuinka helppoa oli, kun ei tarvinnut peukaloa tehdä. Lapasiin löydät ohjeen täältä.

Kaikki nämä neuloin ihanan harmaasta Maija-langasta, mutta nyt taisin olla niin tohkeissani, että en edes hoksannut langankulutuksia punnita, mutta kokonaisarvio näiden langankulutukseen on ehkä noin 130gr todella karkealla arviolla. Puikot oli 3mm hiilikuidut. Nämä kaikki oli niin kovin mukava neuloa, niin luulenpa että kohta täytyykin alkaa tekemään astetta suuremmat versiot näistä niin on sitten vauvelille sopivan kokoiset myöhemminkin.








Tähän loppuun vielä sukkien tarina.

"Tämän sukan sydämellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi meille Eila Turenius neulekoulussa Kaarakan talossa. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa.

Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niimpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana.

Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet aina kun tuttavapiiriin syntyy uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria ja Eila Tureniuskin yli 50 paria.

Paitsi että sukka on kaunis katsella, se pysyy erittäin hyvin pienen lapsen jalassa."


-Alvariina-

lauantai 28. tammikuuta 2017

Joulun lahjat

Joulusta on mennyt jo jokunen tovi, mutta en ole vielä tänne päässyt aiemmin esittelemään tuotoksiani, niin tässäpä niitä nyt sitten tulee. 

Kuten aiempinakin vuosina, niin tänäkin vuotena joulu pääsi taas minut yllättämään ja kiire kaikella tekemisellä taas kerran tuli! Jotain saattoi jäädä tekemättäkin mitä ajatuksissani oli, mutta ne tärkeimmät sain valmiiksi kuitenkin aikataulussa. Jos kuitenkin tänä vuonna muistaisin alkaa tekemään juttuja vähän aiemmin. Tässä on yksi hyvä tavoite tälle vuotta.

Lahjapaketteihin sujahti tänä vuonna seuraavanlaisia juttuja..

Teeteen Pallaksesta virkkasin 3,5mm koukulla kolmiohuivin lämmittämään tätini hartioita tai voihan tämän kietaista myös kaulan ympärille viileällä ilmalla. 

Äidilleni neuloin 4mm puikoilla Novitan 7veljestä sinapin värisestä langasta kaulaliinan. Tämä on neulottu ihan simppelillä helmineuleella. Olinkin unohtanut kuinka ajattoman ja kauniin näköistä pintaa helmineuleella voikaan saada aikaiseksi. 

Piirakkasukkia olin neulonut valmiiksi vuoden varrella ja nämä olivatkin ainoat mitkä jemmoistani valmiina löytyi jo hyvän aikaa ennen joulua. Nämä kaikki on tehty Novitan 7veljestä langoilla ja 3,5mm puikoilla. 

Nämä villasukat lähti lämmittämään tätini miehen jalkoja. Joskus vähän jännittää koon puolesta osuuko oikeaan, mutta kyllä nämä oli olleet juuri sopivan kokoiset. Nämä on tehty myöskin Novitan 7veljestä langoista vihertävän sävyistä Nostalgiaa ja harmaata, puikot 3,5mm. 

Lopuksi jotain ommeltuakin. Ompelin jo aiemmin syksyllä nuo tilkkublokit ja juuri ennen joulua keksin käyttää nämä patalappuihin. Nämä oli niin söpöt, että hetken aikaa jouduin miettimään raaskinko laittaa näitä ollenkaan joulupakettiin, kun nämä olisi sopineet niin hyvin myös omaan keittiöön. Mutta pakettiinhan ne meni, kuten olin päättänytkin ja saanhan minä näitä tehtyä itselleni sitten jossain vaiheessa.

Nämä kaikki lahjat sujautin kangaskasseihin, jotka korvasi tänä vuonna joulupaperin. Niistä voitte lukea tästä aiemmasta kirjoituksesta. Jotain muutakin paketteihin sujahti ja maailmalle lähti, mutta kaiken tohinan keskellä en enää kuvia muistanut taikka kerennyt ottaa, mutta onhan sitä tässäkin.

Nyt kun olen saanut joulun jutut tänne kirjoitettua, niin seuraavan kerran tuleekin sitten vielä vähän viime vuotta ja vähän tämän vuoden tavoitteita, näistä sitten myöhemmin.


-Alvariina- 






maanantai 10. lokakuuta 2016

Ruskan lapaset ja sukat

Pääsin nauttimaan ruskalomaa Ylläksen maisemiin syyskuun viimeisellä viikolla. Ruska oli tuolloin jo hiipumaan päin, mutta kyllähän siellä vaan siltikin kaunista oli. Viikkoon mahtui auringonpaistetta, vesisadetta, sumua ja tuulta. Mutta säästä huolimatta nautin viikon jokaisesta päivästä ja tehtiinpä päivän suunnitelmat fiiliksen pohjalta, niin ei pettymyksiäkään sitten voinut tulla. Ja olihan se kieltämättä aika ikimuistoista taivaltaa tunturin huipulla sumussa, jossa näkyvyys oli hurjat 20 metriä ja yrität tutkailla missä se reittimerkki oikein onkaan? Mutta nuohan on juuri niitä kokemuksia joita muistaa vielä pitkään.

 
 


Tämä puu säväytti upeudellaan. Ensin, kun näin sen katsoin vaan, että onpa hassu puu, jossa on paljon patteja. Sitten kävelin sen ohitse ja jotenkin minulle tuli tunne, että vielä pitää kääntyä taakse. Ja sitten näin sen, hassulla puulla olikin kasvot ja niitä katsoessani ymmärsin miksi minun piti kääntyä. Nuo kasvot kertoivat kaiken, se hassu puu olikin hyvin vanha ja viisas.

Kotoa lähtiessäni varasin käsitöitä varten mukaan kaksi kerää muutaman vuoden takaista ykkös suosikkiani  sinapin ruskeaa Novitan 7veljestä, jota onnekseni löysin kesällä vielä eräästä kaupasta. Mielessäni oli neuloa itselleni oikein pitkät piirakkasukat ja niitä sitten vaan tekemään. Olihan luvassa kuitenkin ajomatkoja ainakin n.2000km, joten hyvin oli ainakin aikaa neuloa.
En löytänyt suoraan netistä valmista ohjetta, joka olisi ollut minun jaloille sopiva. Joten hylkäsin sitten kaikki ohjeet ja sitten vaan sukkia neulomaan omin neuvoin. No eihän noihin sinänsä mitään ohjetta tarvitsekaan, jos aiemmin on piirakkasukkia neulonut, samalla kaavallahan nuo pitkätkin tehdään, kun muistaa vaan kaventaa vartta sopivasti. Sukkia sitten neuloin kaikilla ajomatkoilla mitä liikuskelimme viikon aikana ja toki oli myös pitkät illat aikaa mökissäkin näitä tehdä. Joten yllättäen sukat valmistuikin sitten tosi nopeaan ja olihan vielä lomaakin ihan vähän jäljellä, joten jotain lisätyötä piti sitten keksiä. 
Olin neulonut sukat omilta keriltänsä, joten minullahan oli sitten kaksi samankokoista nytteröä jäljellä. Niitä katsoessani mietin, josko ne riittäisi vielä lapasiin? Niitä sitten tekemään, olihan minulla vielä kotona tuota lankaa jemmassa jos nytteröt ei olisi riittäneet. Halusin lapasiinkin tuon ihanan piirakka kuvion, niin sitten minulla olisi kivasti samaa sarjaa sukat ja lapaset. Olen jo aiemmin virkannut tuosta langasta pipon, niin sekin passaa näiden kanssa. Lapasia en ollut koskaan aiemmin piirakka kuviolla tehnyt, mutta ei muuta kuin kokeilemaan ja hyvin tuo kuvio myös lapasiin sitten kävikin.

Lapaset valmistui kuin itsestään, kun niin nopsaan sain molemmat valmiiksi. Sukista jääneet nytteröt siis riitti juuri lapasiin ja enää jäljelle ei sitten jäänytkään lankaa, kuin metrin verran molemmista nytteröistä. Joten nyt voi sanoa, että oli aika tehokasta tuo langan käyttö sekä riittävyys.

Paluumatkaa oli jäljellä enää noin 80 kilometriä kun lopulta tuumasin sanoa miehelleni, että nyt kaikki on valmiina ja jopa pääteltynä! Joten sitten tuon loppu matkan pyörittelin sormiani ja mietin mitä sitten seuraavaksi aloittaisinkaan..
 
 
 

 
 
 
 
Loma oli kaiken kaikkiaan ihana ja akut latautui hyvin taas arjen aherruksiin. Eli kyllä kerkesin rentoutuakin, etten koko aikaa rehkinyt hullunlailla ainoastaan sukkapuikkojen kanssa. 


-Alvariina-


















keskiviikko 24. elokuuta 2016

Aurinkoiset piirakkasukat

Mistä tietää, että on taas se aika, kun on myönnettävä syksyn saapuvan ja kesän väistyvän taka-alalle?

Minulla sen ensimmäisenä huomaa siitä, kun kaivan esille sukkapuikot ja -langat. Kesän aikana käsityöt painottuu virkkuu töihin ja sukkia minun ei edes tulisi mieleen neuloa. Mutta kun kesä alkaa olla ohitse, niin automaattisesti tulee sukkien neulominen kuvioihin mukaan. Niin kävi nytkin ja ensimmäiset villasukat tälle syksyä ovat valmistuneet.

Alitajunnassani oli vielä varmaan kesä vahvasti mielessä, kun mitään ajattelematta valikoin jemmoistani tuon keltaisen lankakerän. Tuo kerä on ollut jo tosi pitkään marinoitumassa jemmoissa ja nyt siitä syntyi piirakkasukat.

Olisiko mikään muu sävy kuin tuo auringon keltainen voinut olla parempi, josta neuloa tämän syksyn ensimmäiset sukat? 







Vielä näillä sukilla ei ole oikeaa kotia. Mutta luulen, että näillekin aurinkoisille piirakkasukille käyttäjä löytyy ja pääseevät sitten lämmittämään jalkoja auringon keltaisella voimalla.


-Alvariina-



tiistai 19. huhtikuuta 2016

Käsityökirjahaaste no.1, pitsineulesukat

Nonnii, nyt on korkattu avatuksi ihana käsityökirjahaaste! Ensimmäisenä minulla valmistui villasukat kirjasta Upeat kirjoneulesukat. Ja kyllä, vaikka kirjan nimi viittaakin kirjoneulesukkiin, niin tässä on muitakin sukkaohjeita kuin kirjoneuleita. Vähän mietin, josko olisin tehnyt jotkin kirjoneuleversiot, kun niiden ihania versioita tässä kirjassa kyllä piisaa, mutta päädyinkin tekemään pitsineulesukat. 

Ohje oli itseasiassa polven yli ulottuvat sukat, mutta en kokenut sellaisia tarpeelliseksi ja kuitenkin ihastuin tuohon pitsin kuvioon, niin teinkin ne lyhyenä versiona. Säädin tuota ohjetta perussukkien muotoon, joten en mennyt täysin ohjeen mukaisesti, mutta mielestäni tärkein tässä oli tuo pitsineule, joka kuitenkin on sukassa vieläkin pääosassa. Lisäsin vielä nilkan kohdalle satiininauharusetit, kun nämä kaipasi vielä vähän lisää pientä söpöysmaustetta sekaan. Lankana käytin vaaleansinistä Novita 7veljestä ja puikot oli 3,5mm bambut. Ohje oli kirjan sivulta nro. 130. 

Vaikka en tehnytkään näitä sukkia täysin ohjeen mukaan, niin itse kuitenkin lasken tämän ensimmäiseksi valmistuneeksi työksi. Vai mitä mieltä olette? Perustelin itselleni tätä vielä sillä, että monestihan sitä säätää noita ruoka- ja leivontaohjeita mielensä mukaisesti, niin miksei myös näitä käsityöohjeita voisi säätää oman tarpeen mukaisesti.






Nämä sukat jäävätkin omaan käyttöön, kun onhan tässä mennytkin jo useampi kuukausi ilman uusia villasukkia. :-)

-Alvariina-






sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Piirakkasukat

Räsymattosukkia, raitasukkia, jämälankasukkia ja kaikissa näissä tietysti huikean kirjavia värejä! No kai tuo syksyn ja talven pimeys vaikutti myös käytettävien värien päätökseen. Paljon paljon eri värejä, mitä kirjavempi tai raikkaampi niin sitä parempi! 

Voih... Ja sitten tuli se väriähky! Nyt halusin saada aikaiseksi jotain kaunista, herkkää ja rauhallista. Onhan toki päiväkin jo pidentynyt joten luonnonvaloakin syvän talven pimeyden jälkeen on ollut näkyvillä enemmän. Niin kai sitten mielikin jo kaipasi luonnonvalkoista rauhallisuutta langanmuodossa työstettäväksi ja malliksi päätyikin ihanan kauniit pitsiset piirakkakkasukat. 






Sukat on nyt valmiit ja näitä oli niin ihana tehdä. Koska tällä hetkellä tekemiseni tahti on vielä hyvin verkkaista niin nämä syntyikin muutama rivi kerrallaan tahtiin, mutta niin ne vaan valmistui. Mikäli haluat oppia näiden tekemistä, niin Novitan sivuilta (Täältä) löytyy todella simppeli ohje.



- Alvariina -









perjantai 12. helmikuuta 2016

Valepalmikon lumossa

Pitkään se kestikin.. Ensin ihastelin sitä kuvista, sitten etsin ohjeen, vielä vähän ihmettelin ja ihastelin muiden tekosia.. Ja sitten halusin tehdä sitä itsekin, valepalmikkoa. Kun mallin opin ulkoa, niin voi kun sitä olikin mukava neuloa. Neuloinkin sitten samointein valepalmikkona villasukat sekä kämmekkäät. 

Villasukat on hempeää vaaleanpunaista, mutta kantapään neuloin sini-harmaa raitalangalla, ihan vaan sen vuoksi että tuli jotain muutakin väriä kuin vaaleanpunainen. Nämä sukat on itselleni vähän liian pienet. Mutta luulen, että näillekin sukille vielä käyttäjä löytyy, kun laitan nämä tuonne valmiiden töiden laatikkoon odottamaan saajaansa.

Kämmekkäitä olin suunnitellut tekeväni itselleni jo pidemmän aikaa ja niihinhän sopii tosi hyvin tuo valepalmikko kuvio. Nämä valmistui todella nopeaan ja tulevat kyllä tarpeeseen. Valikoin näihin harmaan langan ja kyllähän nämä jotain piristystä kaipasi, niin virkkasin sitten vielä tuommoiset vaaleanpunaiset kukkaset yläreunoihin. Nyt nämä on tarpeeksi söpöt. :-)






Molempiin lankana käytin Novitan 7 veljestä lankoja. Sukissa käytin 3mm hiilikuituja ja  kämmekkäissä 3,5mm bambu-puikkoja. Nämä molemmat ovat valmistuneet jo tammikuun puolella, joten näiden langankulutukset ovat kirjautuneet jo sinne. :-)


Oikein mukavaa viikonlopun alkua teille!

- Alvariina -













perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi uusin sukin

Tämän uuden vuoden aloitankin uusilla villasukilla! Kun ne itselleni tekemäni joulun villasukat osoittatuikin yli suuriksi minulle, niin aloitin joulupäivänä tekemään itselleni uusia villasukkia. Langoiksi valikoitui vähän jo käytetyt kerät Novitan 7 veljestä luonnonvalkoista, vaaleanpunaista ja siniraita lankaa. Vaikkakin näistä sukista ei tullut niin ihanan värikkäät mitä ne aiemmat olivat, niin tykkään näistä kovin paljon ja tuo vaaleanpunainen antaa sen pikku söpöyden näille. Yläosan joustimeksi neuloin valepalmikkoa vähän matkaa, mutta muuten nämä onkin tehty ihan tavalliseen tapaan. Virkkasin vielä pieneksi yksityiskohdaksi pikku vaaleanpunaiset kukkaset koristamaan yläreunaa.





Nämä sukat on nyt ihan täydellisen kokoiset ja näillä on ilo aloittaa tämä vuosi. Ja tästä voisi tullakin uusi tapa. Onko mukavempaa tapaa aloittaa viettää uutta vuotta, kun pukea itselleen uudet villasukat jalkaan? :-)

- Alvariina -






perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulun villasukat

Kuulin joulua edeltävänä perjantaina, että moni kutoo itselleen jouluksi uudet villasukat. Tuo ajatus jäi kaivelemaan mieltäni ja olihan vielä muutama päivä jouluun aikaa ja kyllä minäkin haluan itselleni pitkästä aikaa uudet villasukat! Kaivelin lankavarastojani ja löysin sieltä monta vajaata kerää, joten teenpä sukista tämän syksyn hitiksi muodostuneet räsymattosukat.

Kaiken muun vielä tekemättömän asian keskellä sain kuin sainkin sukat valmiiksi, viimeiset langanpätkät päättelin vielä juuri ennen joulurauhan julistusta. Nyt minullakin on jouluksi uudet villasukat ja vieläpä polvipituiset joita en ollut vielä koskaan aiemmin tehnytkään! :-)

Mutta... Sitten tuli ISO mutta.... Sukista tuli ihan liian isot minulle! Kuinka pystyinkään tekemään niin isot sukat, varsinkin kun kokokin oli helppo mitata omiin jalkoihin?? No tekevälle sattuu ja jos jotain positiivista niin mieheni sai tänäkin jouluna uudet villasukat. Olin ajatellut etten tänä vuonna olisi tehnyt hänelle sukkia, kun niitä hänellä piisaa ihan riittämiin. Mutta toisin kävi ja itse vietän tämänkin joulun vanhoissa sukissa. Mutta hyvät nämä vanhatkin sukat on ehjät, pehmeät ja lämmittävät, muttei uudet..





Ehkä nyt joulun pyhinä teenkin sitten uudet sukat ja varsinkin ne oikean kokoiset! Ja aloitankin sitten uuden vuoden uusilla sukilla.


- Alvariina -