Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapselle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapselle. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Unipesä vauvalle

Olen viime aikoina julkaissut paljon vauvajuttuja, joita olen tehnyt lähipiiriini syntyneelle vauvalle. Lapsi jututhan ei ole olleet aiemmin ihan se ykkösjuttu blogissani, mutta nyt vaan tilanne on ollut se, että näitä ihania pieniä asioita on tullut tehtyä ihanalle pienokaiselle. Jatkossa tilanne tulee tasoittumaan ja tulee olemaan muutakin kuin vauvajuttuja, joten te jotka ette näistä ehkä niin paljoa välitä (myönnän, että lukeuduin itse tähän ryhmään aiemmin..), niin yrittäkää kestää mukana ja muutakin tänne on kyllä tulossa. Mutta eihän näitä vauvajuttuja vaan pysty vastustamaan ja millä ilolla näitä olen tehnyt niin sitä ei voi edes kuvailla! Paljon rakkautta ja ihania ajatuksia näitä tehdessä on ollut mukana siinä samalla, kun kankaita olen leikannut, värejä suunnitellut ja silmukoita neulonut.

Ja tämä vauvan unipesä! Kun olin päättänyt ommella tämmöisen unipesän, niin se vaati pitkällisen pohtimisen ja suunnittelun. Mutta kun olin vauvan vanhemmille vihjannut, että voisin unipesän vauvalle ommella, niin tehtävähän se oli! Mutta kyllä jännitti, pidin tämän tekemistä haasteellisena ja vaikeana. Onneksi luin muutamasta eri blogista jutut näistä unipesistä ja niistä sain vahvistuksen, että ei tämän ompelu niin kummoista ole. 

Kankaat tähän ostin paikallisesta Eurokankaasta ja sieltä sain oikein hyvää palvelua. Kun kerroin mitä varten kankaita olin ostamassa, niin minulla taisi tuuria matkassa, kun myyjä oli vastaavan ommellut. Sain pähkittyä hänen kanssaan kankaan menekin ja muut jutut. Sekä sain vielä hyvät vinkit mitä kannattaa ottaa huomioon tätä tehdessä. Kangasta oli tarkoituksella sen verran reippaasti, että ompelin vielä aluskankaan, joka antaa vähän suojaa pesän oikealle aluskankaalle.

Yhden illan leikkasin ja teippasin kaavoja yhteen, toisen illan leikkasin kankaita ja kolmantena päivänä ompelin. Kaavan otin netistä, jatkoin pesän pituutta alkuperäisestä ohjeesta. Toki tämän olisi saattanut nopeamminkin tehdä, mutta onneksi tämän tekemisen kanssa ei ollut kiire ja mitäpä sitä turhaa hötkyilemään. Kun olin saanut tämän valmiiksi, niin oli kyllä voittajafiilis ja ei, tämä ei ollut ollenkaan vaikea tehdä! 





Tuossa yllä olevassa kuvassa on nyt kokonaisuutena paketti, joka lähti vastasyntyneelle ihanuudelle. Kuvassa näkyy muutkin pikku jutut mistä olenkin tänne jo juttua tehnyt. 

Ja nyt kun yhden tällaisen unipesän olen ommellut, niin taidanpa ommella toisenkin, kun sopiva hetki tulee. Meidän vanhempi kissa meinasi omia tämän unipesän välittömästi. Joten luulen, että ompelen hänelle oman pesän vähän lyhennettynä versiona. :-) 

-Alvariina-




maanantai 6. marraskuuta 2017

Virkattu pöllö

Näin jo kauan aikaa sitten super söpön virkatun pöllön mallin ihanassa Prinsessajuttu -blogissa, ohjeseen ja blogiin pääset tästä. Kovasti halusin jo silloin aikanaan tämän pöllön virkata, mutta saajaa minulla ei ollut tiedossa, joten aina tämän tekeminen jäi sitten sille kuuluisalle to do-listalle..

Mutta nyt! Kun lähipiiriini syntyi maailman ihanin vauveli, jolle olen nyt muitakin juttuja tehnyt, kuten olette täälläkin tuotoksia jo nähneet. Niin tämä virkattu pöllö oli niiden ensimmäisten asioiden joukossa, mitä hänelle halusin tehdä.

Ohje oli oikein mainio ja eipä siinä kauaakaan mennyt, kun pöllö alkoi hahmottua kasausta vaille. Joka tosin odotutti jokusen illan, ennen kuin sain aikaiseksi palojen yhdistämisen kaverina kupponen kahvia, niin siinäpä se homma tuli tehtyä. Mikäköhän siinä on, kun oli sitten sukkien päättely tai tämmöinen kasaus juttu, niin se vaatii aina sen omanlaisen motivaation siihen hommaan ryhtymiseen? Kuitenkin kun tietää että se työ on jo kuitenkin niin hilkulla valmistua, hassu juttu!

Lankana tähän käytin jemmoistani löytynyttä vahvempaa bambu-puuvillaa ja taas oli niin hilkulla langan riittävyys, mutta jälleen oli onni mukana ja lanka riitti niin hyvin, että siitä jäi tämän valmistumisen jälkeen vielä jopa hurjat 35 sentin pätkä vielä käyttämättä! :-D Pöllön silmät ja nokan virkkasin Novitan Miami-langasta.

Saanko esitellä Herra pöllön!







Kiitos ihanasta ideasta, mallista ja ohjeesta Prinsessajuttu -blogi!

-Alvariina-



maanantai 30. lokakuuta 2017

Neulottu vauvanpeitto

Projektina vauvanpeitto.. Virkatako vai neuloako? Yhdessä osassa vai koottuna palasista? Mikä lanka, mikä vahvuus? Jos virkattuna ja palasista, niin millä mallilla? Neulottuna, pitsiä, palmikkoa vai jotain muuta? No entä lanka, babymerinoa vai jotain pehmoista sekoitetta vai puuvillaa? Käyttötarkoitus, vaunuihin vai sisäkäyttöön? Niin monta kysymystä, niin monta vaihtoehtoa, kuten aina, mutta vastaukset oli löydettävä. Rehellisesti sanottuna tämän peiton suunnittelu vaati minulta ihan hirmu paljon aikaa. Kaikkia noita kysymyksiä pyörittelin päässäni todella kauan.

Mutta niin ne vastaukset vaan pikkuhiljaa alkoi selkeytyä ja suunnitelma oli valmiina. Päätin tehdä peiton neuloen, yhdessä osassa puuvillalangasta. Halusin tehdä vauvalle ensimmäisen peiton jota voi käyttää joka paikassa, on mieluisan tuntuinen ja kivan näköinen. Mintunvihreän oli yksi vanhempien toivevärejä, joten tähän kysymykseen sain onneksi heiltä vastauksen joten tätä minun ei tarvinnut itse enää enempää miettiä näiden muiden kysymysten lisäksi.

Mallin tähän peittoon otin Koukuttamon Nuppu-vauvanpeiton ohjeesta täällä. Ja mikä minua tuossa miellytti kovin paljon, niin peiton molemmat puolet on käyttökelpoisia ja ei ole ns. nurjaa puolta, kovin kätevää tuo korinpohja-malli! Lankana on Katian 100% puuvillaa ja 3mm pyöröpuikot, peitolle tuli kokoa 67x85cm. Ihan vähän ehkä jännitti kuinka minulla tuo lanka riittää, kun ostin sen jo aiemmin kesällä kaiken mitä kaupassa tuota väriä siellä oli. Ja kun peitto oli jo työn alla, niin en enää tuota väriä löytänytkään enää mistään nettikaupasta, mutta onneksi huoleni oli turha ja lanka riitti. Loppujen lopuksi peiton neulominen sujui hurjan paljon nopeammin, mitä tämän alku suunnittelu vei aikaa. Ja niin vaan valmista tuli!





Kyllä vaan, tuosta peitosta tuli juuri niin ihana mitä tästä halusinkin. Tykkään!


-Alvariina-



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Vauvalle neulotut asusteet

Voi apua kuinka pienet villasukat!? Tuumasin välittömästi, kun aloin neulomaan pienen pieniä junasukkia. Koskaan aiemmin en olekaan neulonut mitään näin pieniä juttuja ja nämä ensimmäiset  pienet neulomukset herätti itsessäni koko ajan ihailua ja ihmettelyjä! Halusin neuloa pienokaiselle ensimmäisiksi asusteiksi ne perinteiset eli kypärämyssyn, lapaset ja junasukat.

Junasukkia olin ihastellut aiemmin monissa Facebookin käsityöryhmissä ja onhan niillä sen verran ihana tarinakin taustalla, että nämä sukat valikoitui ensimmäisenä To do-listalle, silloin kun sain kuulla lähipiirini vauvauutisista. Nämä sukat oli ihanat neuloa ja suht nopsaan valmistuivatkin. Ensi ihmettelyjen jälkeenkin ihmettelin vielä moneen kertaan, että kuinka pienet sukkaset onkaan, voi että.. Junasukkien ohjeen löydät täältä.

Kypärämyssyn neuloin Novitan ohjeella, täällä. Myssyn ohjeen lukeminen tuotti jonkun verran työtä ja muutamaan otteeseen jouduin purkamaankin, kun en ihan meinannut hoksata mitä tehdä ja mihin suuntaan se kulma kääntyy, huoh.. Mutta onneksi sain apuja ystävältäni tämänkin ohjeen tulkkaamiseen. :-) Niin se myssy kuitenkin vaan valmistui ja näin jälkikäteen ei tuo kyllä ollut vaikea tehdä, kun vaan tajusi sen ohjeen.

Lapasethan toki piti neuloa tähän settiin myös ja nämä valmistuivat ihan itsestään! Ja voi kuinka helppoa oli, kun ei tarvinnut peukaloa tehdä. Lapasiin löydät ohjeen täältä.

Kaikki nämä neuloin ihanan harmaasta Maija-langasta, mutta nyt taisin olla niin tohkeissani, että en edes hoksannut langankulutuksia punnita, mutta kokonaisarvio näiden langankulutukseen on ehkä noin 130gr todella karkealla arviolla. Puikot oli 3mm hiilikuidut. Nämä kaikki oli niin kovin mukava neuloa, niin luulenpa että kohta täytyykin alkaa tekemään astetta suuremmat versiot näistä niin on sitten vauvelille sopivan kokoiset myöhemminkin.








Tähän loppuun vielä sukkien tarina.

"Tämän sukan sydämellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi meille Eila Turenius neulekoulussa Kaarakan talossa. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa.

Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niimpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana.

Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet aina kun tuttavapiiriin syntyy uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria ja Eila Tureniuskin yli 50 paria.

Paitsi että sukka on kaunis katsella, se pysyy erittäin hyvin pienen lapsen jalassa."


-Alvariina-

maanantai 9. lokakuuta 2017

Herra pupunen, virkattu uniriepu

Hiphei! Täällä ollaan ja blogi on herännyt pienestä uneliaisuudesta eloon. Viime kuukaudet olen virkannut, neulonut ja ommellut kuitenkin ihan urakalla! Jotain pieniä välähdyksiä niistä olen näyttänyt Instagramin puolella, mutta miksi sitten en ole niitä teille näyttänyt kokonaisuudessaan? Olen tehnyt käsitöitä maailman ihanimmalle pienelle vauvalle joka syntyi lähipiiriini syyskuun lopussa. Panttasin näitä tekemiäni juttuja niin kauan kunnes olin saanut antaa nämä pienokaiselle. Näin sain pidettyä nämä vähän salassa myös pienokaisen vanhemmiltakin. Joten nyt on aika esitellä nämä työt pikku hiljaa myös teillekin. Ihana olla taas täällä ja nyt lupaan, ei enää salaisuuksia ja kaikki tulee jatkossa sitä mukaa kun työt valmistuu.


Saanko esitellä teille Herra Pupusen! Hän on virkattu uniriepu, miellän tämän nyt vähän hienommaksi kuin riepu, mutta sehän se kuitenkin on. Virkkasin tämän Novitan Kotiväki Kartano-langasta, virkkuukoukkuna oli kokoa nro.2. Silmät ja nenän tein vähän paksummasta bambu-langasta. Ohjeen tähän otin  Janitan kätösistä blogista, ohje löytyy täältä. 

Tuo itse riepu eli tähtikuvio valmistui tosi nopsaan ja oli kyllä tosi kiva virkattava. Mutta tuo pupunen olikin sitten vähän eri juttu. En ole kovinkaan paljoa virkannut tuon tapaisia pikku juttuja, niin noin pienissä oli kyllä haastetta kerrakseen! Minulla on muutenkin aika napakka virkkausjälki ja noin ohkanen lanka ja hepponen koukku oli sormilleni aika kivuliastakin välillä. Mutta muutaman tuskaisen illan pakertamisen jälkeen sai pupunen kaikki osat kokoon.

Herra Pupusesta oli kyllä aika sympaattisen näköinen ja toivottavasti hänestä tulee kiva kaveri pikkuiselle. 






Kuten aiemminkin olen maininnut, niin onnea on saada tehdä käsitöitä rakkaille ihmisille. Ja mikä hienointa nyt on tullut uusi pieni rakkaus, jolle on ilo ja kunnia saada tehdä pieniä juttuja.

-Alvariina-