Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkutyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkutyö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Luukku 11. Joulun lahjojen paketit

Osallistun tänä vuonna Facebookin ihanan Käsityöblogit-ryhmän joulukalenteriin, jossa joka päivä käsityöbloggaaja julkaisee joulukalenterin luukun. Tänään on minun luukkuni päivä sekä Eilen tein -blogin päivä. Eilisen luukun teki Craft Candidate ja huomisen luukun julkaisee Uutta vanhaa käsin tehtyä kaunista. Käykäähän tutustumassa myös muihinkin joulukalenterin luukun blogeihin, niistä löytyy vaikka mitä kivoja jouluisia ideoita.


Itse halusin, että joululahjat, joita tänä jouluna annan lahjaksi, niin niissä olisi jokin toinen pakkausmateriaali, kuin joulupaperi. Vaihtoehtoina toteuttamiseen oli muutama ehdokas, mutta lopulta päädyin ompelemaan ihan perus kangaskasseja joissa on vuorikangas ja sisällä on pieni tasku.

Näihin kasseihin olen voinut käyttää kaikenmaailman jämäkankaat, myös ne kaikista pienimmätkin tilkut joita jää aina jäljelle. Aloin vaan ompelemaan suikaleita ja mini paloja yhteen ja ne ompelin sitten kiinni toisiinsa ja siinä samalla alkoi hahmottua minkälainen kassista tulisi. Enempää en suunnitellut lopputulosta vaan kassin ulkonäkö hahmottui itsellenikin pikkuhiljaa sen valmistuessa. Vuorikankaat ei ole tilkuista kasattu, ne ompelin yhdestä kangaspalasesta. Jokaisesta kassista tuli eri kokoinen, mutta niinhän ne lahjatkin on erilaisia ja kokoisia.










Hetken aikaa jouduin miettimään, kuinka saan kassista edes vähän sen mallisen, että se muistuttaisi lahjapakettia, mutta sitten hoksasin, että rullaan kahvat ja ylimääräisen osan kivasti rullalle, jolloin se muistuttaa enemmän pakettia, eikä ole vaan epämääräisen näköinen  möhkäle. 

Koska tässä on samalla myös tarkoitus ylimääräisen roskan vähentämisestä, niin enhän tietenkään voinut käyttää näihin mitään valmista lahjanauhaa. Joten tämän lahjanauha asian ratkaisin ketjusilmukoista virkatulla nauhalla. Eli samalla sain käytettyä myös jämälankoja pois, joten ei huono juttu ollenkaan. 

Mielestäni näistä kasseista tuli tosi kivoja ja toivottavasti myös tämä ilahduttaa lahjan saajaa jatkossakin vaikka kauppareissulla muovikassin sijasta tai varakassina matkalla. Tällä viikollahan julkaistiin, että Suomen Luonto -lehti on valinnut tämän vuoden turhakkeeksi muovikassin. Joten ehkäpä nämä lahjakassit osaltansa vähentävät muovikassien kulutusta ensi vuonna.



Pienenä vinkkinä voin kertoa, että tämmöisen kassin ompeleminen ei kestä kovinkaan kauaa, niin näitä ennättää ommella vielä vallan mainiosti joulupaperin korvaajaksi, jos niin haluaa. Näihin kasseihin saa kulutettua tosi hyvin kankaat joita muuten ei tulisi käytettyä, niin samalla saa väljyyttä myös kangasjemmoihin. Tai tämmöisen kassinhan voi antaa vaikka pelkästään lahjaksi jos sen taittelee kivasti ja väliin sujauttaa esimerkiksi suklaalevyn ja sitoo paketin kauniisti langalla yhteen.. 

Oikein mukavaa sunnuntaita! 


-Alvariina-










perjantai 18. marraskuuta 2016

Ommellut pussukat

Mitä tehdä, kun kädet on niin kipeät, että et pysty neulomaan tai virkkaamaan? No ompelet tietysti! Minun piti pitää muutaman päivän käsien lepuutushetki joten ajattelin, että se oli hyvä hetki ommella perus pussukoita, jotka tuli suoraan tarpeeseen ja jonkin aikaa ajatus niistä oli jo päässäni muhinut.. 

Olin jo pidempään halunnut ommella työläppärilleni napakan pussukan, vaikka se kulkeekin omassa kassissansa, niin halusin kuitenkin sille oman suojansa. Ja sitä sitten tekemään! Ompelin myös toisen pussukan, jossa on hyvä kuljettaa kalenteria, kyniä ja muita tarvittavia papereita. Nyt näilläkin tavaroilla on oma paikkansa.

Kangasvarastojani katsellessa huomasin, että siellä ei ole mitään mieluisaa kangasta niin paljoa, että se olisi suoraan yksistään riittänyt siihen mitä pussukkaan kangasta tarvitsin, joten ompelimpa pussukat sitten tilkkukaitaleista, käyttäen niitä mieluisia kankaita. Tosin kaitaleistakin tehtynä osa kankaista ei oikein meinannut riittää, tuo pikku sinikukkanen kangas oli niin vähissä, että jouduin käymään ns. jämäkangas purkillani, jossa on ne pienet kangaspalaset, mutta joita voi vielä käyttää pikkuisiin tilkkujuttuihin. Ja nyt se tarve tuli ja onnekseni löysinkin sieltä juuri sen tarvittavan kahdeksan sentin mittaisen kaitaleen, jotta pystyin tekemään pussukan kokonaan valitsemillani kankailla. Näissäkin kankaissa on jotain vanhaa, jotain uutta ja vähän jotain kierrätettyä. Laitoin väliin kunnon vanuvuoren, niin näistä tuli tukevammat, kuin mitä olisi tullut pelkkiä kankaita käyttäen. Ja toki minun piti ommella pitsikaitaleet tuomaan näihin lisää pientä söpöysmaustetta.

Kun pussukat oli valmiina, niin huomasinkin, että jo kauan sitten ompelemani pikku ruutupussukka sopii näiden kaveriksi mainiosti, niin se saikin sitten roolinsa olla laturin ja hiiren kotina. Joten nyt on sitten kaikki tarvittavat työjutut omissa suojissansa.







On ne aika herkkiä, mutta niin ne saa ollakin. :-) 

Tähän loppuun vielä täytyy mainita tänään Tampereella käynnistyneet Suomen kädentaidot 2016 messut, lisätietoa täällä. Pääsitkö jo tänään käymään siellä tai oletko viikonloppuna menossa sinne? Minä olen menossa sinne huomenna ja olenkin siellä tänä vuonna blogistina, joten pääsette lukemaan messut minun näkökulmasta sitten siellä käytyäni. 
On niin hienoa päästä sinne katselemaan ihania juttuja, uusia tuulia, tekemään hankintoja sekä päästä tapaamaan muita käsityöbloggareita.  Nähdään siellä! 


-Alvariina-







perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta

Juhannus, tämä ihana keskikesän juhla! Me vietämme juhannus aattoa vielä kotosalla, kun mökin suunnalle luvattiin kovia vesisateita, joten mukavempi on olla kotona. Ja nautin kovasti myös tämmöisestä koti juhannuksesta! 

Juhannuksen kunniaksi laitoin kesäkalusteille tekstiilit ja poimin sateen piiskaamia pioneja maljakkoon. Nuo pionit on vaan niin ihania ja onneksi niitä kasvaa runsaasti pihallamme! Toki piti vähän kerätä myös toiseen purkkiin vähän luonnon heinää ja mitä nyt pihalta löysinkään. Myös nuo luonnon kukkaset on ihania ja ne saa myös kasvaa pihallamme vapaasti omissa paikoissaan. Pöydän koristukseksi laitoin vanhan valkoisen lakanan ja sen päälle kevään aikana valmistuneen tilkku kaitaliinan.

Kaitaliina on odottanut käyttöönottoa ja onko parempaa hetkeä sille kuin juhannus? Tässäkin liinassa käytin jo muissa töissäni käytettyjä tutunnäköisiä kankaita ja pitsinauha toimii jälleen kaitanauhana. Tämänkin liinan tein taas ihan perus neliöistä, rytmitellen tilkut tasaisesti. Jotenkin olen vaan niin tykästynyt näihin perus neliöihin.. Kuten sen nyttenkin huomaa.

Toiveenani oli, että saisin viettää iltaa tuossa tuolilla istuen ja hyvää kirjaa lukien, mutta sää vaihtuikin vähän huonommaksi ja sadettakin jo vähän saatiin. No onhan tässä vielä iltaa aikaa. :-)










Nautitaan nyt kesästä, satoi tai paistoi! 

-Alvariina-







sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Patalaput

Ompelin pienistä tilkuista patalaput, näitähän tarvitaan aina. Käytin näiden etupuolelle jo aiemmin leikkaamiani pikku kangas neliöitä, joita olen leikannut niistä pienistä kankaista joita tulee joka kerta jotain tehdessä ja eihän niitä tietenkään pois heitetä vaan ne laitetaan jemmaan. Taustakankaaksi laitoin tummansininen kankaan valkoisilla palloilla, samaa kangasta löytyy myös tilkuistakin. Reunat huolittelin taas tuolla pitsinauhalla. Pikku koristukseksi laitoin vielä pienet puusydän napit ripustuslenksun kohdalle. Tikkaukset on tiuhaan ristiin rastiin, joka tekee kivan verkon molemmin puolin.

Ennen minulla oli yksi lasipurkki jämälangoille tuossa käsityöpöydälläni, nyt se on saanut kaverikseen toisen lasipurkin, jossa on niitä pikkuisia kankaiden jämäpaloja, joita voi hyödyntää vaikka tämmöisiin patalappuihin. Ja niitä kankaan palasia riittää vaikka useampaan patalappu pariin. Samalla tavalla olen tehnyt aiemmin tänä vuonna postaamani Käsityöpussukka.







Annoin nämä patalaput äidilleni äitienpäivälahjaksi ja kovasti hän näistä tykkäsikin.


Muuten vietinkin tämän viikonlopun tilkkuleirillä, jossa tein kaikkia ihania juttuja. Näitä tuotoksia näette  tulevissa teksteissä. Jälleen oli tosi kiva viikonloppu ommella niitä juttuja mitä halusi, mukavalla porukalla ja mahti open avustuksella. :-)

-Alvariina-




lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kaitaliina ystävälle

Joskus kun näet joidenkin kankaiden yhdistelmän, niin tuleeko sinulle niistä kuoseista ja sävyistä jokin tietty henkilö mieleen? Minulle käy näin, olkoonkin ne sitten kankaita tai lankoja, niin mieleen tulee jokin henkilö, jolle niistä jotain haluan tehdä. 

Minulle kävi näin taas jälleen kerran hetki sitten. Ystäväni syntymäpäivät oli lähestymässä joten ompelin hänelle kaitaliinan, niistä kankaista joista hän oli mieleeni tullut. Olen tykästynyt paljon tuohon ihan perus ruutumalliin, joka on tosi simppelin näköinen ja kiva tehdä. Reunan kaitaleeksi en käyttänyt normaalia kaitanauhaa vaan ompelinkin kaitanauhan pitsistä. Jotenkin tuon pitsin käyttö tavalla tai toisella näissä töissäni aina vaan tulee esille ja toki se tuo pientä söpöyttä myös tekeleeseen mukaan. Uskalsin tuon pitsinauhakaitaleen laittaa tähän liinaan, kun tiedän ystäväni pitävän myös pitsistä. Kokoa tälle liinalle tuli n.38x125cm.








Oikein hyvää vappua teille kaikille!


-Alvariina-







lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kesäni kaunein pannunalunen?

Selailin jokin aika sitten Pinterestiä etsien sieltä kivoja tilkkuilu ideoita keittiön tekstiileihin ja törmäsin siellä pannunalusiin, jotka oli tehty kankaisia versioina. Jotenkin ihastuin ideaan ja halusin tehdä omaankin keittiöön pannunalusen ommellen. Ensin mietin kuinka alusen tekisin, olisiko se pelkkä yksivärinen kangas kivasti tikattuna vai tekisinkö kenties jonkin tilkkuilutyön? Päädyin tilkkutyöhön.

Muistinkin sitten, että minulla oli valmiina paper piecing-tekniikalla ommeltu hyrrä palanen. Tuo palanen on ensikosketukseni paper piecing maailmaan, se olikin ihana tekniikka tehdä. Minulla odottaakin jo moni uusi paper piecing työ toteutusta. Onhan tuon kankaiden väri valinta pannunalusta varten ehkä vähän uskaliasta niiden herkkyytensä vuoksi. Mutta en vaan voinut vastustaa tuon palasen käyttämistä tähän pannunaluseen. Toisella puolella on sävyihin sopiva kangaspalanen ja välistä löytyy vanut. Käsittelin kankaan kangassuojalla, jos se estäisi ne ensimmäiset pahimmat tahrat.. Kokoa tälle tuli n.30x30cm eli suurempikin pata tai lautanen tälle sopii.




Voin jo nähdä mielessäni tuon pannunalusen käytössä ulkona kesäpöydällä, jonka päällä on kattilallinen hyvää ruokaa tai miksei vaikka kesän tuoreista mansikoista tehty mansikkakakku. Voi sitä iloa, kun saa taas nauttia auringonlämmöstä, vihreydestä ja ihanista kasvimaan antimista..




Mietin, että kuinka säilyttäisin tuota silloin kun se ei ole käytössä. Päädyin rullaamaan alusen ja nauha pitää sen kiinni. Näin alunen pysyy kivasti säilössä samassa paikassa missä kaikki muutkin pannunaluset keittiössä on. Ja kyllä, luulen että tämä on tulevan kesäni kaunein pannunalunen.

-Alvariina-











perjantai 29. tammikuuta 2016

Käsityöpussukka vanhan tilalle

Minun entiselle matkakäsityöpussukalle tuli matkakilometrit täyteen jo aikaa sitten ja asiallehan oli tehtävä jotain. Halusin tehdä uuden pussukan lukkokehyskukkaron tyyliin, mutta isona versiona. Minulla olikin jemmassa yksi iso kehys, joka oli juuri passelin kokoinen tähän pussukkaan.

Ensin leikkasin pikku tilkkusia pienistä kankaanpalasista, joita oli jäänyt jäljelle aiemmista töistäni. Tilkkusia kun oli tarpeeksi paljon kasassa, niin asettelin ne ompelukoneen vierelle ja sitten vaan paloja yhdistelemään. Mitään säännönmukaisuutta tilkkujen sijainnille en tehnyt, ainoastaan katsoin tilkkua valitessa, että vierekkäinen pala ei ollut samanlainen.

Tällä tavalla sain kaksi kivan näköistä kangaspalasta ja en edes usko että millään asettelulla olisin saanut muuten tuollaista pintaa aikaiseksi. Pussukan sisävuoren ompelin sini-valkoruudullisesta kankaasta ja sisällekin sain pikku taskun ommeltua tilkuista, jotka jäi yli kun olin pussukan mallin kankaasta leikannut.



Pussukasta tuli juuri oikean kokoinen, sinne mahtuu hyvin sukkapuikot, lankakerä ja toki se keskeneräinen työ. Ja nyt tuon pussukan tilkuista on kiva muistella töitä mitä olen aiemmin tehnyt. Kankaita joita olen käyttänyt pikku juttuihin, joita olen antanut ystäville ja rakkaille tai kangas josta olen tehnyt liinan omaan kotiin ja ne monet muuta tarinat kankaiden takana.






Nyt uusi pussukka on päässyt jo käyttöön ja katsotaan kuinka pitkään meidän yhteinen matka kestää.

- Alvariina -














keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Matkakassi, kauppakassi, varakassi.. Yksi kassi, monta tehtävää

Ompelin jo jokin aika sitten tilkkukassin. Tämän kassin juju oli vetoketjusuojaläppä. Itse en olisi osannut omin opein tehdä sitä vaan idean, ajatuksen ja opetuksen sain tilkkukurssilta. On se vaan mainio kurssi, kun oppii vaikka mitä siellä! Tuo vetoketjuläppä hässäkkä oli minun mielikuvitukselle aikas haasteellinen, mutta kun tarpeeksi pähkäilin niin kyllä se siitä sitten sujui. Muuten niin sini-harmaa sävyinen kassi kaipasi jotain pientä väripilkkua ja sen saikin sitten vaaleanpunainen vetoketju osakseen.

Kankaat tähän kassiin on suurimmalta osaltaan kirpputori ostoksia. Siellä käydessäni katson aina verhoja, liinoja ja muita juttuja joissa on kiva kangas. Käytän niitä sitten näihin ompeluihini, kuten esimerkiksi sini-valkokukkanen kangas on verhokapasta, jonka joskus kirpparilta olen ostanut. Pitkään mietin, olisinko sittenkin käyttänyt tuota vielä verhona, mutta päädyinkin sen hyödyntämiseen ja mielestäni se oli hyvä päätös.






Kassi on ollut jonkin aikaa käytössä ja tämä on ollut mainio kauppareissuilla sekä viikonlopun reissulla mukana ison kokonsa vuoksi. Ja onhan kiva ottaa myös tarvittavat kankaat ja muut tarvikkeet tilkkukurssillekin mukaan kassiin jonka on itse tehnyt.



- Alvariina -