Tekstit

Näytetään tunnisteella viihdekirjallisuus merkityt tekstit.

Lucinda Riley - Orkideatarha

Kuva
 "Ja se päivä, se järisyttävän hirveä päivä, joka oli mullistanut hänen elämänsä, oli alkanut ihan tavallisesti niin kuin mikä tahansa päivä. Julia ei ollut saanut minkäänlaista varoitusta. Hänellä ei ollut etukäteen aavistustakaan siitä, mitä olisi tulossa." Lucinda Rileyn romaani Orkideatarha (Bazar 2022, suomentanut Tuukka Pekkanen) on melodramaattinen ja genressään jotenkin horjuva tapaus. Päähenkilö on kaunis menestynyt konserttipianisti Julia Forrester, joka on kokenut järkyttävän menetyksen. Hänen alkaessaan hiljalleen toipua hänen isoäitinsä Elsie alkaa kertoa heidän elämiinsä kietoutuneen kartanon Wharton Parkin lähihistoriaa. Se luonnollisesti koskee Juliaa enemmän kuin tämä osaisikaan arvata. Kirjaa kuljetetaan sodanaikaisessa Norfolkissa, nykyhetkessä ja juuri sodanjälkeisessä Thaimaassa. En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi kirjoittaa. Lähinnä pyörittelen silmiäni lapasesta lähtevälle draamalle ja rakkauskuvausten imelyydelle. Toisaalta Riley osasi selvästi kirjo...

Ann-Christin Antell - Puuvillatehtaan perijä (Puuvillatehdas 2) + kuulumiset

Kuva
"Mutta vierailu oli ollut pettymys. Hän ei pystynyt tuntemaan näitä seutuja enää kodikseen. Aikaa oli kulunut, jäljellä oli enää himmeitä muistikuvia ihmisistä, joihin hänellä ei ollut enää yhteyttä. He olivat joko muuttaneet pois tai kuolleet. Missä hänen kotinsa oli, sitä hän ei enää tiennyt."  Romantiikkaa ja historiaa sujuvasti (Gummerus 2022). Martta ja Matti ovat adoptiolapsia, työläisiä taustaltaan ja nyt periaatteessa osa kohtuu varakasta tehtaanomistajasukua. Mutta Martta ei löydä paikkaansa. Komeita miehiä on joka tuutissa, mutta tärkeimmät ovat oman suvun pikkuserkku Robert ja työläiskaveri Juho. Naiko Martta vanhasta vai nykyisestä säädystään on pääkysymys. Ympärillä Venäjän sortotoimet vellovat ja Martta ja Matti osallistuvat kapinointiin. Jatko-osa Puuvillatehtaan varjossa -romaanille. Tykkäsin epävarmasta Martasta, samastuin. Jatko-osa on minusta mielenkiintoisempi kuin se eka osa Jennystä. Sortokausista saa jännittävää ajankuvaa ja Antell on käyttänyt kirjass...

Jane Austenin talo

Kuva
 "Tiettyjä aiheita ja kirjailijoita pidettiin sopimattomina. Adeline ei puolestaan katsonut, että olisi kyläläisten asia päättää, mitkä klassikot olivat sopivia ja mitkä eivät. Sen tehtävän olivat jo hoitaneet heitä paljon oppineemmat ja viisaammat ihmiset. Vain tohtori Grayn kanssa hän saattoi puhua vapautuneesti rakastamistaan kirjoista." Natalie Jennerin kirja Jane Austenin talo (Minerva 2021, suomentanut Jänis Louhivuori) on ihastuttava. Se kertoo useasta hyvin erilaisessa asemassa olevasta ihmisestä, joiden intohimona on Jane Austen. Maanviljelijä Adamin ideasta he perustavat yhdistyksen, jonka tarkoituksena on saada Austenin kotitalo, Knightien Herrastalo, Austenin museoksi. Mutta miten käykään, kun herra Knight päättääkin testamentissaan antaa talon miespuoliselle perijälle, ei suinkaan tyttärelleen Francesille? Jane Austenin talo on tulvillaan pidäteltyä romantiikkaa ja suuria pyrkimyksiä. Se ei kuitenkaan ole ollenkaan imelä. Kaikilla hahmoilla on todella suuria ko...

Poutaa ja perunankukkia (Rantakylä 1)

Kuva
 "Itse asiassa pieni ääni sisälläni kuiskutti taas, että täällä voisi viipyä vähän pidempäänkin, jos työnhaussa ei tärppäisi kuten arvelin. Voisihan sitä työtä täältäkin käsin etsiä, ja aina tämä päihittäisi nuutumisen kaupunkikaksiossa kesäkuumalla. Äidin kanssa voisi sopia kuluista, kuten sähköstä, ja tuoda asunnoltani vähäiset viherkasvini tänne." Anu Joenpolven kirja Poutaa ja perunankukkia (Karisto 2021) on tulvillaan maalaisromantiikkaa. Liina on saapunut entiseen mummolaansa Lehtolaan järjestelemään asioita. Aluksi on tarkoitus olla vain viikko, mutta oleminen venyykin koko kesäksi. Naapurin Janne väikkyy mielessä. Toki on myös ujompi Jyri, joka viihtyy Liinan lailla kirjojen parissa. Tämäpä oli mukavan kesäinen välipala! Joenpolvi kirjoittaa todella sujuvasti ja luvut ovat mukavan lyhyitä. Liinan vaiheista oli kiva lukea. Hän on varsin tomera naisihminen ja saa paikat Lehtolassa kuntoon. Välillä hän viettää aikaa vanhan Mairen kanssa, joka on oikea kylän tietotoimist...

Suon villi laulu

Kuva
 "Kyalle riitti se, että hän oli osa tätä luonnon kiertokulkua, joka jatkui vuorovesien vääjäämättömyydellä. Vain harvalla oli yhtä väkevä yhteys omaan planeettaansa ja elämään sen kamaralla kuin hänellä. Hänen juurensa olivat syvällä tässä maaperässä. Se oli hänen äitinsä." Delia Owensin bestseller Suon villi laulu (WSOY 2020, suomentanut Maria Lyytinen) on tarina Kyasta, "Rämelikasta". Kya varttuu suorämeiköllä hatarassa mökissä. Ensin lähtee äiti, sitten sisarukset ja lopulta isä. Pieni Kya saa luvan pitää itse huolen itsestään. Vartuttuaan hän joutuu murhaoikeudenkäyntiin. Kylän tähtipoika Chase Andrews on kuollut oudoissa olosuhteissa ja kylän katse kääntyy Kyaan, rämesuon oudokkiin. Olisiko Kya todella voinut riistää Chasen hengen? Aivan aluksi on todettava, että tämän kirjan lukeminen oli kuin kivireen vetämistä. Se ei oikeastaan missään vaiheessa alkanut vetämään. Lisäksi Kyan kohtalo koettelee liikaa uskottavuutta. Ei ole mahdollista, että niin pieni tyttö...

Vendela (Kaari Utrio 80 v. -haaste)

Kuva
"Herman Winholtin hahmo vainosi Vendela Dalhusia silloinkin, kun hän käpertyi ritari Hartmanin suojaisaan syliin. Vendela oli vuosien aikana yrittänyt ratkaista Herman Winholtin arvoitusta. Oliko Herman Winholtin pahuus Vendela Dalhusin, huonon vaimon, syytä? Mutta Herman Winholt oli tehnyt kauheita tekoja jo ennen kuin tunsi Vendelan. Hän oli itse hakeutunut merirosvoksi Arnick Dalhusin palvelukseen, vaikka olisi voinut menestyä kunniallisena palkkasoturina maassa, jossa miekalle oli aina työtä." Kaari Utrion kirja Vendela (Otava 1989/Suomalainen kirjakerho) kertoo kainosta neidosta, joka on jalosukuinen mutta köyhä. Vendela Dalhus on tätinsä opilla valmis parantaja, ja hänet aiotaan naittaa vanhalle Göbelinus Holstille, Turun porvarille. Se on Vendelalle suuri tilaisuus, sillä hänellä ei ole myötäjäisiä. Käy kuitenkin niin, että Holst yrittää maata Vendelan jo ennen häitä ja Vendela kumauttaa hänet tajuttomaksi. Ei Vendela muutenkaan rakasta miestä, hänen sydämensä on vieny...

Nuoren opettajattaren varaventtiili

Kuva
 "Miehet ovat maailman kiusallisimpia kapineita! Mennä ensin kihloihin, laittaa naamansa myrskynmerkiksi ja sulkeutua sitten simpukkana kuoreensa on hyvä ja varma keino tehdä itsensä kiintoisaksi. Koko tämän pimeän marraskuisen päivän ovat ajatukseni kiemurrelleet Berglundin ja hänen hämärän Kerstinsä ympärillä. Olen sepittänyt heistä ainakin viisikymmentä eri novellia. Loppujen lopuksi kihisen salatusta uteliaisuudesta." Takavuosien menestynyt kirjailija Hilja Valtonen on kirjoittanut hauskan romaanin Nuoren opettajattaren varaventtiili (Otava 2006, alkuperäispainos 1926). Kirjan päähenkilö on Liisa, joka on käynyt seminaarissa itselleen opettajan paperit. Savolaistyttö, päälle parikymppisenä toki jo vanhapiika, muuttaa Pohjanmaalle työn perässä. Latomeressä häntä odottavat monenlaiset käänteet. Liisan sydän on murskana, mutta eräs tohtori Korpinen luo häneen flirttailevia katseita. Siitäkös kylän juorukellot kalkattavat. Savolaisella on aluksi tiukkaa tottua pohjalaiseen e...

Sally Thorne - Toinen ensivaikutelma

Kuva
 "Tiedän, että hänellä on syynsä viipyä täällä, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kiinnostavuuteni kanssa. Jos olisimme koulussa, veikkaisin, että hänen pitäisi palauttaa unohtunut essee huomenna. Ole kiltti ja lakkaa puukottamasta sydäntäni." Alkuperäisteos Second Impressions (2021). Kannen suunnittelu ja kuvitus: Connie Gabbert. Suomentanut Pirjo Lintuniemi. HarperCollins 2021. Tässäpä mitä ihanin kirja! En olisi koskaan uskonut sanovani näin romanttisesta romaanista, mutta nyt silmäni ovat auenneet. On olemassa hetkiä, joihin näitä kirjoja todella tarvitaan. Kirjan lähtöasetelma on aika perinteinen. Päähenkilö on 25-vuotias Ruth, joka työskentelee ja asuu seniorikodin palveluksessa. Hän tuntee itsensä ikälopuksi. Kaikki pyörii työn ympärillä. Uusi avustaja Melanie päättää löytää Ruthille miehen. Suunnitelmat menevät kovasti sekaisin, kun omistajan häikäisevän komea poika Teddy saapuu kuvioihin.  Ei tarvinne sensuroida sitä, että tietenkin vaatimaton Ruth ja häkellyttä...

Emily Henry - Täydellinen päivä

Kuva
 "Se alkoi, kun olin kahdentoista. Vanhempani istuttivat minut sohvalle ja kertoivat uutisensa. Äiti oli saanut diagnoosin - epäilyttävä solumuutos vasemmassa rinnassa - ja hän toisti niin monta kertaa, etten saisi murehtia turhaan, että aloin jo uskoa joutuvani kotiarestiin, jos jäisin kiinni turhasta murehtimisesta." Alkuperäisteos Beach Road (2020). Suomentanut Taina Wallin. Karisto 2021.  Emily Henryn Täydellinen päivä on romanttinen kirja. Nuori January on saanut kuulla isänsä kuoleman jälkeen, että tällä on ollut toinen nainen. Isä on myös jättänyt Januarylle kakkosasunnon, jonne January muuttaa kirjoittamaan uusinta kirjaansa. Mikään ei tunnu luonnistuvan ennen kuin hän tekee diilin naapurin kirjailijamiehen kanssa: mies kirjoittaa onnellisen kirjan ja January vakavan. Näistä aineksista olisi voinut syntyä tosi hyvä kirja, mutta ei tällä kertaa. Yleensä en lue ns. hömppää, mutta ajattelin nyt haastaa itseäni. Tiesin kyllä jo etukäteen, että kirjailijat tietenkin pääty...

Ann-Christin Antell - Puuvillatehtaan varjossa (Puuvillatehdas 1)

Kuva
 "Jenny katseli haaveillen talvista maisemaa ja hymyili itsekseen. Samassa hänen hymynsä hyytyi. Oli aivan turha elätellä mitään toiveita. He kuuluivat täysin eri maailmoihin. Amanda Levy saisi Fredrikistä hyvän aviomiehen." Gummerus 2021. Ann-Christin Antellin esikoisromaani Puuvillatehtaan varjossa kertoo nuoresta papinleskestä Jenny Malmströmistä. Jenny elää pappilassa isänsä ja heidän palvelijansa kanssa ja kulkee rouvainyhdistyksessä. Jenny on todella oikeudenmukainen ihminen eikä voi sietää köyhien ja naisten sortoa. Päättäväisesti hän aikoo tehdä oman osansa paremman maailman puolesta. Toiselta puolen romaani kertoo rakkauskiemuroista. Jenny on vielä nuori ja häntä tavoittelee yksi jos toinenkin poikamies. Jennyn pää on välillä sekaisin huomiosta ja omista tunteistaan. Kuitenkin itsellisyys on hänelle tärkeää ja vain leskinaisille suotu etuoikeus. Miten yhdistää haave itsenäisyydestä ja rakkaudesta? Osa kirjan hahmoista perustuu todellisiin henkilöihin. Antell on tehn...

Enni Mustonen - Parittomat (Järjen ja tunteen tarinoita V)

Kuva
  "Se mitä sinä yönä tapahtui, oli monen sattuman summa. Jos olisin vähäänkään tullut äitiini, olisin pitänyt itsekin sitä jonkinmoisena kosmisena johdatuksena. Enemmän minä kumminkin muistutin Anna-mummua ja Hilma-muoria. Itse me kohtalomme valitsimme sinä yönä, sekä Saarisen Tommi että minä." Enni Mustosen Parittomat päättää Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan. Tällä kertaa ei ollakaan historian havinassa, vaan 2000-luvulla. Päähenkilö Salla on sarjasta tutun Hilma Marian tyttärentyttärentytär ja Saarisen Tommi Anna Sofian perillisiä. Salla päätyy Petäjänkartanon naapuriin vanhan sukulaisensa Fannin luo ja kohtaa ennen pitkää kartanon isännän, Tommin.  Parittomat oli minulle kepeä, mieluinen välipala. Johtuneeko modernista ympäristöstä, että se tuntui paljon viihteellisemmältä kuin aiemmat osat. On tietysti päivänselvää, että Tommi ja Salla päätyvät yhteen. Romaani ei tarjonnutkaan paljon yllätyksiä, mutta viihdyin kyllä. Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja miellyttävästi. Sii...

Enni Mustonen - Sidotut (Järjen ja tunteen tarinoita IV)

Kuva
"Oli se ankea ilta ja yö. Ensin istuttiin pikkutunneille pöydän ääressä, kun Veikko tahtoi kertoa moneen kertaan, mitenkä kaikki oli tapahtunut. Kraanan vaijeri oli pettänyt, tai jokin koukku. Palkki, jota nostettiin ylös, oli kallistunut ja sen toinen pää oli pyyhkäissyt Matin saman tien syvyyteen. Voitto oli ollut samalla palkilla mutta lähempänä Veikkoa. Kun Veikko oli kiskaissut Voiton viereensä tasanteelle, oli pojan toinen käsi osunut palkinpäähän ja se oli viiltänyt kämmenlihat halki." Enni Mustosen Sidotut jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita nyt neljännellä osalla. Olot Suomessa tulevat Venäjän taholta aina vain tukalammiksi. Anna Sofia solmii epäonnisen avioliiton tuomari Joonas Weckmanin kanssa ja Hilma Maria muuttaa perheineen Amerikkaan. Kun Hilman mies sitten kuolee, palaa perhe takaisin sekasortoiseen Suomeen. Itsenäisyyttä puuhataan, mutta työväellä on mielessään muutakin kuin itsenäisyys. Tämä osa lähti jotenkin kankeasti liikkeelle. En tiedä, olenko lukenut sa...

Enni Mustonen - Lipunkantajat (Järjen ja tunteen tarinoita III)

Kuva
"Tottakai olin ihmetellyt, miksi olin ollut jo viikkokausia niin väsynyt ja huonovointinen. En vain osannut kuvitella, että minun taudillani olisi mitään tekemistä sen kanssa, mitä minun ja Henrikin välillä oli tapahtunut lakon aikoihin. Vasta kun Hilma tuli mittailemaan puseroitani ja katsoi niin kummasti ovelta, tajusin välähdyksenä, mitä oli tapahtunut." Enni Mustosen Lipunkantajat jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita -sarjaa nyt kolmannella osalla. Keisari on tiukentanut otettaan Suomesta ja tunteet kuumenevat. Järjestetään lakkoa ja vaaditaan yleistä äänioikeutta. Lopulta äänioikeus ja vaalikelposuus saadaan, mutta työläisille jää asioita hampaankoloon. Sekä Hilma että Anna ovat mukana politiikan pyörteissä ja tulevat valituiksi kansanedustajiksi. Mustonen jatkaa taatulla laadullaan. Oli mukavaa palata taas Annan ja Hilman maailmaan. Edelleen pidin enemmän riuskasta ja elämässä enemmän kiinni olevasta Hilmasta. Annakin tosin saa itseensä uutta puhtia tässä osassa ja alkaa...

Enni Mustonen - Mustasukkaiset (Järjen ja tunteen tarinoita II)

Kuva
  "Yön pimeydessä olin pitkästä aikaa muistanut Erkin ja tuon merkillisen kesän vuosia sitten. Oliko se ollut intohimoa vai pelkkää koulutytön kokemattomuutta? Iho muisti kosketuksen, vaikka itse olisin halunnut sen unohtaa." Enni Mustosen Mustasukkaiset jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita -sarjaa. Tälläkin kertaa äänessä ovat vuoron perään ylempiluokkainen Anna Sofia ja palvelijatar/ompelija Hilma Maria. Eletään vuosia 1899-1902, ja Venäjän keisarikunnan ote Suomesta tiukkenee. Molemmat naiset taistelevat omalla tahollaan Suomen itsenäisyyden puolesta. Olipa mukava palata tämän sarjan pariin! Historiallisissa romaaneissa on sitä jotakin ja Mustonen on onnistunut luomaan maailmastaan uskottavan. Tälläkin kertaa sivuhahmoina on oikeasti eläneitä ihmisiä, kuten Bobrikov, Leino ja Sibelius. Tykkään tässä sarjassa ennen kaikkea tuosta ajankuvasta vossikoineen ja kalosseineen päivineen. Anna Sofian ja Hilma Marian kertojanäänet tuovat oman mausteensa tarinaan. Anna Sofia on isänmaa...

Laura Honkasalo - Tyttökerho

Kuva
  "Katri ei jaksanut enää: Milo olisi hänen viimeinen ihastuksensa. Hän ei enää puhuisi miehille, öisin hän kiipeilisi ikkunasta ulos, hän juoksisi märällä nummella avojaloin, hameenhelmat riekaleina, hiuksissa tikkuja ja takiaisia, hän näyttäytyisi kuuttomana yönä, paukuttaisi käsiään yhteen ja kirkuisi niin hyytävästi, että miehet pakenisivat kauhuissaan, hän olisi noita, joka asui kukonjalkaisessa mökissä kylän laidalla, hän piirtäisi lumotulla tikarilla ympyrän, sen sisällä hän olisi turvassa, hän vääntäisi naakoilta niskat nurin ja keittäisi luujauhosta taikalientä, hän tekisi mustia lamppuja ja lukisi loitsuja eikä hän muistaisi enää, miten surullinen oli ollut." Laura Honkasalon Tyttökerho kertoo naisporukasta, joka on hitsautunut tiukasti yhteen, tai niin ainakin päähenkilö Katri luulee. Katri on onneton miessuhteissaan, hän etsii epätoivoisena rakkautta, jotta voisi saada lapsen. Eihän siitä tietysti mitään tule, vaan Katri saa aina vain pettyä. Romaanin mittaan hän...

Enni Mustonen - Nimettömät (Järjen ja tunteen tarinoita I)

 "Kaikkein pahin oli kuitenkin jouluevankeliumi. Augusta-neiti näet tahtoi ehdoin tahdoin panna minut lukemaan sitä. Meillä kotona sen oli lukenut aina isä ja isän kuoltua äiti. Enhän minä saanut luetuksi kuin muutaman rivin, sitten tuli jo itku. Hilma sen sitten loppujen lopuksi luki kuuluvalla äänellä, kun Augusta-täti ei viitsinyt haetuttaa silmälasejaan. Raamattu oli vanha ja teksti koukeroista. Sellainen lukeminen oli kynttilänvalossa raskasta nuoremmillekin. Vasta kun lahjat oli jaettu ja me tädin kanssa istuimme salissa laulaen vanhoja joululauluja, minusta tuntui edes hetken siltä, kuin jouluenkeli olisi näkymättömänä lentänyt huoneen poikki." Enni Mustosen Nimettömät avaa neliosaisen romaanisarjan Järjen ja tunteen tarinoita . Romaanissa vuorottelevat herraskaisempi Anna Sofia, Augusta-neidin veljentytär ja palvelijatar Hilma. Kumpikin on nuori nainen elämänsä kynnyksellä, ja ensirakkaus odottaa molempia. Vaan miten siinä sitten käy? Olen lukenut tämän kirjan jo josk...

Anni Polva - Anna mun kaikki kestää

 "Sirpa nojasi leukaansa tyynyyn ja oli maailmanmurjoman näköinen. Miten väärin ihmistä voitiinkaan kohdella! Hänkään ei ollut tehnyt muuta kuin rikkonut mitättömän kristallimaljakon ja hänelle määrättiin kesäloma ilman ennakkovaroitusta ja selitettiin syyksi ylirasittuminen. Ja jos se olisi ollut edes hänen syynsä, mutta mitäs tulivat tönimään." Anni Polvan Anna mun kaikki kestää on kevyt romaani kahdesta nuoresta tytöstä, Sirpasta ja Aulista, jotka lähtevät vahtimaan Sirpan tädin kissaa. Matkan varrella on erinäisiä kommelluksia, ongelmia ja parikin ihastumista, kunnes se oikea löytyy. Polva on varmasti tietylle ikäluokalle tuttu kirjailija, mutta minä olen lukenut hänen teoksiaan vasta tähän Naiskirjailijat-haasteeseen . Anna mun kaikki kestää oli aika riemastuttava tapaus. Toisin kuin usein tällaisissa romaaneissa, päähenkilöt ovat kovin kömpelöitä, mistä seuraa välillä hengästyttävää tilannekomiikkkaa. Kristallimaljakon särkeminen ei suinkaan jää Sirpan viimeiseksi töhöi...

Anna-Leena Härkönen - Ei kiitos

"Mätkähdän istumaan lattialle ja katson häneen, ylöspäin.   Tässä me olemme; hän suojaamassa sukuelimiään kaksin käsin ja minä repimässä niitä kaksin käsin pois tieltä. Tämä on meidän avioliittomme kuva. - Miksi ei? minä kysyn. - En mä ollu varautunu tällaseen. - Eilen oli niin ihanaa, mun tekee mieli lisää. Ääneni kuulostaa koiranpennun vikinältä. - Sä olet niin yhdyntäkeskeinen. Se on napakka kuin lyönti, hänen lauseensa. Lempeä ja napakka yhtä aikaa. En tiedä, mitä vastata. Se on liian hieno lause. Ja totta. - Niin olenkin, sanon. - Mä en voi sille mitään. Mä haluan sut sisääni nyt heti." Anna-Leena Härkösen romaani Ei kiitos on kuvaus nelikymppisen pariskunnan kriisiytyneestä avioliitosta. Suvi haluaisi seksiä ja paljon, mutta Matti on etäinen ja haluton. Yritykset saada seksiä päättyvät useimmiten Suvin kyynelten nieleksimiseen ja Matin vaivautumiseen. Lopulta Suvi alkaa olla murtumispisteessä.     Anna-Leena Härkönen on minulle uusi tuttavuus ja oikein ...

Helen Fielding - Bridget Jones - Elämäni sinkkuna

En tapojeni vastaisesti laita lainausta kirjasta. Nyt ei ole kyseessä oikeastaan arvio, vaan lyhyt tiedonanto. Bridget Jones on hirveä kirja. Minua ei miellyttänyt kirjassa mikään. Bridget on typerä tyhjäpää ja hänen ystävänsä olivat vähintään yhtä typeriä. Äiti oli sietämätön. En saanut mitään irti lontoolaisen kolmekymppisen alkoholisoituneen syöpöttelevän sinkun elämästä. Masentavaa luettavaa. En olisi lukenut loppuun, jos ei olisi ollut kirjahaastetta. En ole tainnut ikinä lukea mitään typerämpää. Älkää lukeko, en voi suositella! Naiskirjailijahaaste 26/50

Jessica Brockmole - Kirjeitä saarelta

Kuva
"Mitä minun pitäisi sanoa? Minun pitäisi sanoa, että sinun on hirvittävän julkeaa kirjoittaa naimisissa olevalle naiselle ja väittää, että olet rakastunut häneen. Mutta mitä minä tahtoisin sanoa? Tahtoisin sanoa, etten usko, että olisit kirjoittanut niin, ellet olisi jokseenkin varma minun tunteistani.       Mitä minä ajattelin, kun se valokuva otettiin? Luulin, että tiesit, Davey. Minä ajattelin sinua."     Nuori opiskelijapoika David Graham tuskin tietää, mitä sysää liikkeelle, kun kirjoittaa ihailijakirjeen arvostamalleen runoilijalle Elspeth Dunnille. Eletään vuotta 1912 eikä kukaan osaa arvata maailman syttyvän tuleen vain kaksi vuotta myöhemmin. Toisen maailmansodan aikaan Margaret Dunn tahtoo tietää taustastaan enemmän ja alkaa selvittää äitinsä salaperäistä menneisyyttä tämän jahdatessa aaveita Lontoon kaduilla.      Kirjeitä saarelta on virkistävästi kirjeromaani! Näinä Facebook-aikoina on ihanaa lukea jotain vanhanaikaista. Tar...