Hanna Hauru - Viimeinen vuosi
Like Kustannus 2021. Hanna Haurun pienoisromaani Viimeinen vuosi on tulvillaan melankoliaa ja pieniä, ohikiitäviä hetkiä. Romaani jäi kirjailijan viimeiseksi. Kirjan päähenkilö on vanhempi kirjailijamies, joka koettaa viimeistellä uusinta romaaniaan. Hän asuu jossain kyläpahasessa, ilmeisesti Oulun lähellä. Aikakautta ei sen tarkemmin kerrota, mutta tarinasta voi päätellä, että jossain osapuilleen ehkä 50-luvulla ollaan. Kaikki tehdään käsipelissä eikä puhelintakaan ole kuin kylän postissa. Haurun romaani on vähäeleinen, mutta vaikuttava. Siitä on riisuttu kaikki turha ja jäljellä on vain sanomisen arvoinen. Kirjaa kuljetetaan päähenkilön mietteiden kautta. Mies on vähän mörökölli, mutta herkkyys pilkistää jurosta mielestä kuin timantti. Välillä on niin kurjaa ja köyhää, että miehen pitää kulkea naapuritaloissa kerjuulla. Rahan saamiseksi joutuu kirjoittamaan tyhjänpäiväisiä novelleja lehtiin, jotta leivälle olisi laittaa muutakin kuin ylähuuli. Kuitenkin intohimon kohde, viimei...