Ankin kirjablogi

 "Tämä on pohjimmiltaan pitkä kertomus hulluudesta - sen vivahteista, sen painostavina öinä päästämistä äänistä, sen sirkutuksesta pimeyden väistyessä aamun tieltä. Ajattele hetkellisiä mielenhäiriöitä, joihin olet taipuvainen, äläkä pelkästään niitä, joihin jouduit kasvaessasi isoksi ja syntiseksi, vaan myös niitä, jotka ovat piileskelleet sisuskaluissasi syntymästäsi saakka. Kuten me." Akwaeke Emezin romaani Makeaa vettä (Kosmos 2021, suomentanut Sari Karhulahti) on häiritsevä, outo ja kiinnostava. Nigerialaisille Saachille ja Saulille syntyy tytär Ada, jonka sisälle joutuu jumaluudesta, Alasta, peräisin olevia henkiä. Henget ovat aluksi hämillään, koska jumaluuden asuminen ihmisessä ei ole hyvä juttu. Portit ovat kuitenkin kiinni ja yhteiselämä alkaa. Ada rukoilee Kristusta, koska on kristitystä perheestä. Henget käyvät välillä omanlaistaan kamppailua Kristuksen kanssa, jota he kutsuvat Yeshuaksi. Adan elämä on risaista, siinä vuorottelevat miehet ja aineet ja viiltely. O...

  "oli miten oli, hän on alistunut hengaamaan yliopistolla Tiukkojen muijien kanssa miestenmetsästyksen sijaan   huono tuuri että sattui aikuistumaan swaippaa-tykkää-tsättää-kutsu-pane-sukupolveen kuuluvana, kun miehet odottavat että annat jo ensimmäisillä (ja ainoilla) treffeillä, että häpykarvoja ei ole ollenkaan ja teet kaikki ällöttävät temput joita he ovat internetin pornofilmeissä nähneet   ja niitä hän epäilee asuntolan poikien katselevan yötä päivää" Bernardine Evariston menestysromaani Tyttö, nainen, toinen (WSOY 2022, suomentanut Kaijamari Sivill) on suoranainen räjähtelevä runsaudensarvi! Se kertoo 11 naisen ja yhden sukupuolettoman tarinat, jotka sieltä ja täältä kietoutuvat yhteen. Periaatteessa kaikki heistä ovat mustia, mutta tummuuden aste ja sitä myöten kohtelu yhteiskunnassa vaihtelevat. Kaikilla on jollain tapaa taustallaan Iso-Britannia, vaikkeivat kaikki siellä asukaan. On tosi vaikea lähteä purkamaan tätä ilotulitusta. Se on naiseuden juhlaa, se on...

"Suru on julma opettaja. Sitä oppii miten raakaa, miten vihantäyteistä ikävöinti voi olla. Sitä oppii, miten tyhjiltä osanotot voivat tuntua. Sitä oppii, miten paljon surussa on kyse kielestä; kielen pettämisestä ja kielen tavoittelusta." Chimamanda Ngozi Adichie lienee ainakin Suomessa yksi koko Afrikan tunnetuimpia kirjailijoita. Luin aivan blogitaipaleeni alussa häneltä romaanin Puolikas keltaista aurinkoa . Surumerkintöjä (Otava 2022, suomentanut Cristina Sandu) ei ole kuitenkaan romaani, vaan eräänlainen kokoelma ajatuksia surusta. Adichien isä kuoli kunnioitettavassa 88 vuoden iässä, mutta täysin odottamattomasti. Isän poismeno saa Adichien kirjaimellisest polvilleen. Adichiella on kunnioitettavan rehellinen ote. Hän kirjoittaa sellaisestakin, mistä useimmat ehkä häpeissään vaikenisivat. Tuo sitaatti kielen pettämisestä tuo mieleeni Naja Marie Aidtin ravisuttavan teoksen Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin . Muuten kirjat muistuttavat toisiaan minust...

 "En kirjoita afrosentrisen mustan feministin näkökulmasta sen vuoksi, että kamppailisin europatriarkaalista näkökulmaa vastaan. Minun tavoitteenani ei ole vakuuttaa ensimmäistä tutkimusmatkailijaa siitä, että hänen näkökulmansa vuoresta on väärä. Silloin kertomus keskittyisi edelleen häneen. Minulle on tärkeää toisen tutkimusmatkailijan kätketty narratiivi ja häneen keskittyminen." Sensuous Knowledge (2019). Suomentanut Sini Linteri. S&S 2021. Toisinaan kirjat ovat niin runsaita anniltaan, että niistä kirjoittaminen blogiin tuntuu melkein mahdottomalta tehtävältä. Aistien viisaus kuuluu ehdottomasti tähän luokkaan. Yritän kuitenkin. Minna Salami on puoleksi suomalainen ja puoleksi nigerialainen musta feministi, joka on selkeästi perehtynyt asioihin todella hyvin. Hänellä näyttää olevan hyppysissään paitsi feministinen kaanon, myös länsimainen filosofia - vain pari asiaa mainitakseni. Tästä vankasta sivistyneisyydestä avautuu yltäkylläinen teos näkökulmasta, joka ei mei...

Huh, sainpas tämän järkäleen loppuun! Eihän se vienytkään kuin... viikon? Kirjassa kuvaillaan vain 4 vuotta olemassa olleen Biafran sotaa Nigeriaa vastaan. Biafra julistautui itsenäiseksi, mutta kovin moni maa ei suostukaan tunnustamaan sitä, ja alkaa sota. Sitä käydään läpi yläluokkaisen korkeastikoulutetun perheen ja näiden palvelijan Ugwun kautta. Kirja oli kovin mielenkiintoinen! Ehkä loppuvaiheilla oli pientä lässähdystä, mutta ihan se loppu oli hieno. Ja avoimuuttakin jäi. Usein sellainen tekniikka harmittaa minua lukijana, vaikka toisaalta pidänkin niistä - hieman ristiriitaista? Tässä se kuitenkin oli paikoillaan, ettei tullut liikaa selittelyä.    Ugwu oli mielenkiintoisin hahmo. Hänhän oli "hyvisten" puolella, mutta hän ei tosiaankaan osoittautunut täysin hyväksi. Ja eipä kyllä kukaan muukaan perheestä, paitsi pieni Baby. (Kamala nimi!) En ole tutustunut afrikkalaiseen kulttuuriin tai kirjallisuuten ollenkaan aiemmin, ja tämä oli oikein hyvä aloitus! Suositte...