Voi miten auringonpaiste ja lämpö tuntuvatkin pitkän odotuksen jälkeen ihanilta. Kevät on tullut, ainakin täksi viikonlopuksi. Ulkoa ei malttaisi millään tulla sisälle kun haluaa nauttia lämmöstä niin kauan kuin sitä riittää.
Ulkona on tullutkin puuhasteltua kaikkea pientä. Ensimmäiset kevätistutukset on saatu multiin. Äitienpäiväsitruuna pääsi terassin paraatipaikalle sohvan viereen. Kasvissa on kahden isomman sitruunan lisäksi useampia pieniä sitruunan alkuja - saa nähdä miten paljon niistä selviää hedelmäksi asti.
Viime kesänä ihastuin onnenapilaan ja sitä olen metsästänyt terassillemme tällä viikolla oikein urakalla. Useamman puutarhavisiitin jälkeen vihdoin lykästi ja apila löytyi. Tänä vuonna päädyin vihreän apilan sijasta tähän punaisempaan versioon.
Viime vuonna hankkimamme japaninvaahtera oli terassilla ruukussaan koko talven. Puutarhurimme oli laiska, eikä jaksanut lähteä kantamaan raskasta ruukkua minnekään. Vaahteran oksat tuntuvat nyt kuitenkin notkeilta ja pidän sormet ja varpaat pystyssä, että se olisi onnistunut talvehtimaan laiskuudestani huolimatta näinkin. Voi olla, että toive on turha, mutta niin kauan on toivoa kun oksat eivät kuivahda - vai osaisitko vinkata jo nyt jääkö haaveeni vain haaveeksi?
Seuraavaksi hankintalistalla ovat yrtit, mutta niitä en uskaltanut vielä hankkia. Terassillekin tarvitaan vielä lisää kasveja - ainakin heiniä, ehkä jotain kukkivaakin, mutta näillä säävaihteluilla taitaa olla hyvä pitää vielä maltti mukana hankinnoissa. Miltä sinun terassi- tai parvekeruukkusi näyttävät? Joko olet hankkinut niihin täytettä? Jos olet, niin minkälaisia kasveja?
Mutta sitten *rummutuksia, rummutuksia, rummutuksia*. Kaunista ja vihreää -kirjan voittaja on selvinnyt. Kirja lähtee nimimerkille Lumina. ONNEA vielä tätäkin kautta ja inspiroivia lukuhetkiä!
Oikein nautinnollista kevätviikonlopun jatkoa!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi
Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta
Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa
uutisvirrassasi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. toukokuuta 2017
lauantai 29. huhtikuuta 2017
ARVONTA | Kaunista ja vihreää räntäsateeseen
Vappuviikonloppu ja ulkona sataa räntää. Tuntuu, että näillä meidän suunnilla räntää on tullut viimeisten viikkojen aikana ainakin yhtä paljon kuin koko talvena yhteensä. Mieli kaipaa jo kovasti kevätaurinkoa ja kroppa lämpöä.
Säälle ei kuitenkaan voi mitään, joten kevätvirittäytyminen täytyy hoitaa muuta kautta. Olen lukenut Kukkala-blogin Sannan uutta Kaunista ja vihreää -kirjaa* ja saanut siitä inspiraatiota terassin ja pihan suunnitelmiin.
Sannan uusi kirja on hänen bloginsa tavoin ihanan inspiroiva ja täynnä oivaltavia ideoita. Kirjassa on paljon luettavaa vihersisustamisesta pihalla ja terassilla, mutta myös kivoja ideoita sisälle.
Sannalla on valtavirrasta poikkeava tapa löytää kauneutta erilaisista asioista ja se tekee hänen ideoistaan kiinnostavia. Sannan juuri-innostus on myös tarttunut ja seuraava avokado, joka meillä syödään, pääsee kasvattamaan juuria veteen.
Terassin ruukkuistutussuunnitelmat ovat päässeet hyvään vauhtiin ja seuraavaksi pitäisi löytää jostain kivoja laakeita istutusastioita, joihin voisi tehdä omanlaisia sommitelmia. Pihan puolelle suunnittelen kukkapenkkiä, jonne voisi istuttaa leikoiksi sopivia kasveja: piikkiputkea, daalioita ja eri sävyisiä kaunislehtisiä kasveja. Tule kevät jo!
Minulla on ilo arpoa yksi Kaunista ja vihreää -kirja myös teille lukijoille. Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentteihin yhteystietosi viimeistään lauantaina 6.5.2017 klo 23.59 mennessä. Jos olet anonyymi lukija, muistathan liitää kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan. Nyt tämä vetää ihanat ystävältä saadut itsetehdyt töppöset jalkaansa, laittaa saunan lämpiämään ja heiluttelee vielä hetken pölyrättiä ja imuria. Molemmat tytöt ovat leireilemässä viikonlopun, joten mikäs sen parempi tapa viettää miehen kanssa yhteistä aikaa kuin hän koneella töitä tehden ja minä siivoten.
Toisaalta tänään on ollut mukava laittaa paikkoja kuntoon kun tiedossa on vielä pari vapaapäivää siistissä tai ainakin siistimmässä kodissa ja leireilijöiden palattua kotiin voi keskittyä rentoon vapun viettoon heidän kanssaan.
Iloista vappuviikonloppua sinulle!
EDIT: ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJAAN ON OLTU YHTEYDESSÄ.
Anu
* Kaunista ja vihreää -kirja sekä itselle että arvontaan on saatu blogiyhteistyön merkeissä. Kiitos!
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
ARVONTA | Hellyydenosoitus
Ihana kevätviikonloppu takana! Paljon touhua kuopuksen synttäreistä Bungy Pump -sauvalenkki-innostukseen asti, auringonpaistetta ja hyvää mieltä myös. Tunnin "lyhyempi" yöuni tuntui tänään aamulla ja pää ei olisi millään tahtonut nousta tyynyltä, mutta kummasti se päivä kuitenkin lähti touhutessa käyntiin.
Synttäreistä ja sauvoistakin ehkä myöhemmin lisää, mutta tänään on hellyydenosoituksen aika. Tässä eräänä päivänä töistä tullessani kotona odotti yllätyspaketti, hellyydenosoitus Erisanilta.
Talvi on kuivattanut ihoa ja nyt mennään kovaa vauhtia siihen suuntaan kun iho pitäisi kuoria vaatekerroksen alta taas näkösälle. Eikähän kirraava iho muutenkaan tunnu mukavalta. Jos rasvaukset ovat talven aikana jääneet heikommalle, on nyt hyvä hetki helliä itseään ja kosteuttaa ihoaan oikein kunnolla.
Erisanilta halutaan ilahduttaa myös yhtä Arjen timanttien lukijaa tällaisella samanlaisella hellyydenosoituksella*. Hellyydenosoitus on todellinen talvi-ihon kevääseen herättelypaketti ja se pitää sisällään Erisanin ravitsevan kasvovoiteen, täyteläisen kosteusvoiteen, käsivoiteen, jalkavoiteen, nestemäisen suihkusaippuan ja pussillisen nestemäisiä pyykinpesutabletteja. Kaikki hajustamattomia, herkällekin iholle sopivia tuotteita.
Jos kaipaat ihollesi hellyydenosoitusta, voit osallistua ihanan Erisan-tuotepaketin arvontaan jättämällä kommentteihin yhteystietosi ke 29.3.17 klo 23.59 mennessä. Jos olet anonyymi lukija, muistathan liitää kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan! Ajattelin näin sunnuntai-iltana tehdä kunnon jalkahoidon ja jalkakylvyn ja raspauksen jälkeen testata Erisanin jalkavoidetta. Kevein askelin on sitten hyvä aloittaa uusi viikko.
EDIT 31.3.2017: ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT ja voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Voittaja kerrotaan vielä myös huhtikuun ensimmäisessä blogipostauksessa. Kiitos kaikille osallistuneille!
Hellittelevää sunnuntai-iltaa sinulle ja iloa alkavaan viikkoon!
Anu
* Arvonta on toteutettu yhteistyössä Erisan / Kiilto Oy:n kanssa.
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Synttäreistä ja sauvoistakin ehkä myöhemmin lisää, mutta tänään on hellyydenosoituksen aika. Tässä eräänä päivänä töistä tullessani kotona odotti yllätyspaketti, hellyydenosoitus Erisanilta.
Talvi on kuivattanut ihoa ja nyt mennään kovaa vauhtia siihen suuntaan kun iho pitäisi kuoria vaatekerroksen alta taas näkösälle. Eikähän kirraava iho muutenkaan tunnu mukavalta. Jos rasvaukset ovat talven aikana jääneet heikommalle, on nyt hyvä hetki helliä itseään ja kosteuttaa ihoaan oikein kunnolla.
Erisanilta halutaan ilahduttaa myös yhtä Arjen timanttien lukijaa tällaisella samanlaisella hellyydenosoituksella*. Hellyydenosoitus on todellinen talvi-ihon kevääseen herättelypaketti ja se pitää sisällään Erisanin ravitsevan kasvovoiteen, täyteläisen kosteusvoiteen, käsivoiteen, jalkavoiteen, nestemäisen suihkusaippuan ja pussillisen nestemäisiä pyykinpesutabletteja. Kaikki hajustamattomia, herkällekin iholle sopivia tuotteita.
Jos kaipaat ihollesi hellyydenosoitusta, voit osallistua ihanan Erisan-tuotepaketin arvontaan jättämällä kommentteihin yhteystietosi ke 29.3.17 klo 23.59 mennessä. Jos olet anonyymi lukija, muistathan liitää kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan! Ajattelin näin sunnuntai-iltana tehdä kunnon jalkahoidon ja jalkakylvyn ja raspauksen jälkeen testata Erisanin jalkavoidetta. Kevein askelin on sitten hyvä aloittaa uusi viikko.
EDIT 31.3.2017: ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT ja voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Voittaja kerrotaan vielä myös huhtikuun ensimmäisessä blogipostauksessa. Kiitos kaikille osallistuneille!
Hellittelevää sunnuntai-iltaa sinulle ja iloa alkavaan viikkoon!
Anu
* Arvonta on toteutettu yhteistyössä Erisan / Kiilto Oy:n kanssa.
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Valohoitoa ja arvonnan voittaja
Tänään on ollut upea sää. Aamulla lämpömittari näytti reilua 10 pakkasastetta ja aurinko paistoi pitkästä aikaa siniseltä taivaalta, jossa ei juurikaan näkynyt pilviä. Täydellinen päivä lähteä ulos nauttimaan valohoitoa.
Lumikerros täällä meillä on melko vaatimaton, mutta pakkasen tuoma kuura värjäsi maiseman talvisemmaksi kuin se olikaan. Aurinko laittoi kuuratimantit kimaltamaan. Luonto näytti kauneinta puoltaan.
Entäs se arvonta* sitten. Lämmin kiitos kaikille arvontaa osallistuneille! Voittajan valinta oli 30+ -ikäisille suositeltava Helein Skin, Hair & Nails ja onnettaren suosikki oli *rumpujen pärinää, rumpujen pärinää* Sari Mattila. Onnea! Lähetätkö minulle postiosoitteesi arjentimantteja(at)gmail.com, niin Vermanilta lähetetään sinulle pieni paketti. Kiitos.
Lempeän rauhallista sunnuntai-iltaa ja itsenäisyyspäivän odotusta!
Anu
*Arvonta järjestetty yhdessä Helein / Vermanin kanssa. Kiitos!
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Lumikerros täällä meillä on melko vaatimaton, mutta pakkasen tuoma kuura värjäsi maiseman talvisemmaksi kuin se olikaan. Aurinko laittoi kuuratimantit kimaltamaan. Luonto näytti kauneinta puoltaan.
Joku pieni oli ilmeisesti pudottanut pöllöystävänsä lenkkipolulle, josta ystävällinen ohikulkija oli lennättänyt sen sievästi puun oksalle tiirailemaan. Toivottavasti pöllö löytää vielä takaisin kotiinsa.
Meillä aamupäivän reippailuista tarttui mukaan kaivattua valoenergiaa, muutama uusi Pokemon ja parempi mieli nuorimmallekin seuralaiselle. Ulkoilma, kaunis luonto ja vapaapäivä tekivät tehtävänsä.
Entäs se arvonta* sitten. Lämmin kiitos kaikille arvontaa osallistuneille! Voittajan valinta oli 30+ -ikäisille suositeltava Helein Skin, Hair & Nails ja onnettaren suosikki oli *rumpujen pärinää, rumpujen pärinää* Sari Mattila. Onnea! Lähetätkö minulle postiosoitteesi arjentimantteja(at)gmail.com, niin Vermanilta lähetetään sinulle pieni paketti. Kiitos.
Lempeän rauhallista sunnuntai-iltaa ja itsenäisyyspäivän odotusta!
Anu
*Arvonta järjestetty yhdessä Helein / Vermanin kanssa. Kiitos!
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Sisäistä kauneutta | ARVONTA
Kauneus tulee sisältä sanotaan. Se pitää paikkansa, moninkin tavoin. Hyvä olo heijastuu ihmisestä ja näkyy katseesta, kauniit ajatukset ja positiivinen elämänasenne samoin. Toisaalta myös se mitä laitamme suuhumme vaikuttaa, paljon.
Olen onnekas siinä mielessä, että ihoni on ollut aina helppo. Tämän olen kertonut blogissa aikaisemminkin. Olen alkanut rasvata ja hoitaa ihoani vasta viimeisten vuosien aikana.
Viimeisten vuosien aikana peilistä on alkanut näkyä myös entistä selvemmin väsymys ja stressi. Meikilläkään ei saa taiottua stressaantuneeseen naiseen sitä ilmettä, joka kasvoilla ja iholla on normaalisti. Kuulostaako tutulta?
En suostu uskomaan, että parasta ennen päiväykseni on mennyt, mutta enemmän töitä asioiden eteen täytyy tehdä. Ikä saa minusta näkyä ihmisessä, enkä varsinaisesti pelkää ryppyjä. Naururypytkin kun kertovat omaa tarinaansa ja onnellisen näköinen ikäihminen on minusta todellakin kaunis kaikkine eletystä elämästä kertovine uurteineen.
Mutta tuo heleys ja ihon terve hehku. Niitä en haluaisi kadottaa. Ilmeisesti meitä on muitakin, sillä apteekeissa myytävä uusi kauneusravintolisä Helein* Anti-Aging Premium tulee tähän avuksi. Helein-kapselit ovat täsmäase ikääntymisen merkkejä vastaan 40+ -ikäisille ja ne sopivat meille, jotka haluamme edistää ihomme heleyttä ja nuorekkuutta sekä ennaltaehkäistä ja poistaa ikääntymisen merkkejä. Tätä tuotetta lähden nyt testaamaan blogiyhteistyön merkeissä.
Stressi, yksipuolinen ravinto ja väsymys näkyvät jo nuoremmillakin ja ensimmäisenä juuri hiuksissa, kynsissä ja ihossa. Heleinillä on sarjassa tuotteet myös heille. Biotin + sopii ensimmäiseksi kauneutta edistäväksi ravintolisäksi. Se on suunniteltu jo 20+ -ikäisille ja vahvistaa erityisesti hiuksia ja kynsiä. 30+ -ikäisille on tarkoitettu puolestaan Skin, Hair & Nails, joka on ravintolisä hiuksille ja kynsille sekä myös iholle.
Haluaisitko sinä lähteä kanssani testailemaan? Helein on luvannut yhdelle blogini lukijalle vapaavalintaisen purkin kauneutta ja osallistut arvontaan kun kerrot 30.11.2016 klo 23.59 mennessä kommenttiin mikä näistä kolmesta tuotteesta kiinnostaisi sinua, mitä haluaisit testata.
Helmenhohtoiset kapselit ovat ilo silmälle. Raikasta vettä, yksi kapseli päivässä ja mahdollisimman terveet elämäntavat. Olisiko tässä kauneussuunnitelma tälle syksylle?
Mukavaa viikkoa ulkona olevasta harmaasta säästä huolimatta!
Anu
* Tuotteet saatu blogiyhteistyön merkeissä Helein / Verman. Kiitos!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Voittaja on selvinnyt | Teija Helin Design
Teija Helin Designin säilyttimen arvonta on ratkennut. Arvontaan osallistui yhteensä 33 henkilöä erilaisilla määrillä arpoja. Kaunis kiitos kaikille osallistujille!
Teijan säilyttimet ovat monikäyttöisiä ja se selvisi kommenteistakin. Säilyttimiä suunniteltiin kodinhoitohuoneeseen, wc-tiloihin, mökille, kylppäriin, eteiseen, lapsen huoneeseen, vauvan hoitopisteelle, keittiöön... Säilytysjuttuja ei voi olla liikaa - vaikka Konmarin opit ehkä toisin sanovatkin.
Mutta, joko haluatte kuulla voittajan? Random.org suoritti arvonnan ja voittajaksi valikoitui Hannele Ruusukummusta. Lämpimät onnittelut! Laitathan minulle osoitetietosi arjentimantteja(at)gmail.com, niin lähetän säilyttimen uuteen kotiinsa teille.
Mikäli säilyttimet tai Teijan muut ihanat tuotteet jäivät kaivelemaan, löytyy Teija tulevana viikonloppuna, lauantaina 7.5. klo 11-17 Turku Design Festivalin kevätmarketista Turun VPK-talolta. Tapahtuma on varmasti käymisen arvoinen ja paikalla Teijan lisäksi paljon muitakin mielenkiintoisia näytteilleasettajia!
Mukavaa keskiviikkoiltaa ja huomista helatorstaita! Minullaon huomiseksi luvassa odotettu retkipäivä ystävän kanssa ja lämpöinen uusi kokemus. Niistä lisää kun retki on tehty.
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Teijan säilyttimet ovat monikäyttöisiä ja se selvisi kommenteistakin. Säilyttimiä suunniteltiin kodinhoitohuoneeseen, wc-tiloihin, mökille, kylppäriin, eteiseen, lapsen huoneeseen, vauvan hoitopisteelle, keittiöön... Säilytysjuttuja ei voi olla liikaa - vaikka Konmarin opit ehkä toisin sanovatkin.
Mutta, joko haluatte kuulla voittajan? Random.org suoritti arvonnan ja voittajaksi valikoitui Hannele Ruusukummusta. Lämpimät onnittelut! Laitathan minulle osoitetietosi arjentimantteja(at)gmail.com, niin lähetän säilyttimen uuteen kotiinsa teille.
Mikäli säilyttimet tai Teijan muut ihanat tuotteet jäivät kaivelemaan, löytyy Teija tulevana viikonloppuna, lauantaina 7.5. klo 11-17 Turku Design Festivalin kevätmarketista Turun VPK-talolta. Tapahtuma on varmasti käymisen arvoinen ja paikalla Teijan lisäksi paljon muitakin mielenkiintoisia näytteilleasettajia!
Mukavaa keskiviikkoiltaa ja huomista helatorstaita! Minullaon huomiseksi luvassa odotettu retkipäivä ystävän kanssa ja lämpöinen uusi kokemus. Niistä lisää kun retki on tehty.
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
tiistai 26. huhtikuuta 2016
ARVONTA | Teija Helin Design
Eilisen aamun (ja edellisen illan) lumisäikähdyksestä on nyt selvitty. Kaunis jouluinen lumimaisema on onneksi sulanut jotakuinkin kokonaan. Miten ihanalta nenäliinan kokoisten lumihiutaleiden sataminen tuntuisikaan myöhään jouluaatonaattoiltana, mutta että vappuviikolla - eih!
Mitäs sanotte, jos palanneen kevään kunniaksi laitetaan pieni arvonta* pystyyn? Muistat ehkä teinin huoneen Teija Helin Designin säilyttimet. Teija on ihana, vuosi sitten sisustusartesaaniksi valmistunut bloggaajakolleega, nainen Keloranta-blogin takaa.
Teija Helin Design on Teijan oma tuotemerkki, jonka tuotteet hän suunnittelee ja toteuttaa alusta loppuun asti itse, aina kuosin suunnittelusta ja kankaan painamisesta ompeluun asti. Tuotteiden materiaalit ovat pitkälti luonnonmateriaaleja ja tuotteet ajattomia ja selkeitä, huolellisesti ja tarkasti toteutettuja. Kuvia Teijan tuotteista ja esimerkiksi myyntitapahtumista, joissa hän on mukana löytyy mm. Teija Helin Designin Facebook-sivulta, klik.
Teijan säilyttimet ovat minusta hauskoja ja Teijamaiseen tapaan monikäyttöisiä. Teinin huoneessa nämä roikkuvat milloin vaaterekin koukuista, milloin kaapin vetimessä kätkien sisäänsä erinäisen määrän pikkutavaraa.
Eteisessä säilytin voisi olla paikka, jonne avaimet tyhjennetään taskusta kun tullaan kotiin. Säilytin toimii myös työpöydällä kynäpurkkina ja kun sisälle laittaa vedenpitävän purkin tai tukevan pussin, saa säilyttimeen kivasti myös yrtin tai pienen kasvin. Mihin sinä voisit käyttää säilytintä?
Kerro käyttöideasi kommenttikenttään viimeistään tiistaina 3.5.2016 klo 23.59 ja osallistu yhden säilyttimen arvontaan*. Säilytin on tuo alla olevassa kuvassa oleva roiskeita-kuosinen, jossa on kaunis tummansininen kanttaus.
Yhden arvan saat kommentilla, mutta Arjen timanttien kirjautuneille lukijoille (Facebook, Blogger tai Bloglovin) arpoja tulee kaksi ja jos VIELÄ haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi, saat kolmannen arvan kun olet Teija Helin Designin Facebook-sivun tykkääjä. Muista siis kommentissasi kertoa kuinka monella arvalla olet mukana. Ja anonyymit, liitättehän kommenttiin sähköpostiosoitteen, josta tavoitan jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan ja hyvää mieltä viikkoon!
EDIT: 4.5.2016 ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!
Anu
* Arvonta on toteutettu yhteistyössä Teija Helin Designin kanssa
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Mitäs sanotte, jos palanneen kevään kunniaksi laitetaan pieni arvonta* pystyyn? Muistat ehkä teinin huoneen Teija Helin Designin säilyttimet. Teija on ihana, vuosi sitten sisustusartesaaniksi valmistunut bloggaajakolleega, nainen Keloranta-blogin takaa.
Teija Helin Design on Teijan oma tuotemerkki, jonka tuotteet hän suunnittelee ja toteuttaa alusta loppuun asti itse, aina kuosin suunnittelusta ja kankaan painamisesta ompeluun asti. Tuotteiden materiaalit ovat pitkälti luonnonmateriaaleja ja tuotteet ajattomia ja selkeitä, huolellisesti ja tarkasti toteutettuja. Kuvia Teijan tuotteista ja esimerkiksi myyntitapahtumista, joissa hän on mukana löytyy mm. Teija Helin Designin Facebook-sivulta, klik.
Teijan säilyttimet ovat minusta hauskoja ja Teijamaiseen tapaan monikäyttöisiä. Teinin huoneessa nämä roikkuvat milloin vaaterekin koukuista, milloin kaapin vetimessä kätkien sisäänsä erinäisen määrän pikkutavaraa.
Eteisessä säilytin voisi olla paikka, jonne avaimet tyhjennetään taskusta kun tullaan kotiin. Säilytin toimii myös työpöydällä kynäpurkkina ja kun sisälle laittaa vedenpitävän purkin tai tukevan pussin, saa säilyttimeen kivasti myös yrtin tai pienen kasvin. Mihin sinä voisit käyttää säilytintä?
Kerro käyttöideasi kommenttikenttään viimeistään tiistaina 3.5.2016 klo 23.59 ja osallistu yhden säilyttimen arvontaan*. Säilytin on tuo alla olevassa kuvassa oleva roiskeita-kuosinen, jossa on kaunis tummansininen kanttaus.
Yhden arvan saat kommentilla, mutta Arjen timanttien kirjautuneille lukijoille (Facebook, Blogger tai Bloglovin) arpoja tulee kaksi ja jos VIELÄ haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi, saat kolmannen arvan kun olet Teija Helin Designin Facebook-sivun tykkääjä. Muista siis kommentissasi kertoa kuinka monella arvalla olet mukana. Ja anonyymit, liitättehän kommenttiin sähköpostiosoitteen, josta tavoitan jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan ja hyvää mieltä viikkoon!
EDIT: 4.5.2016 ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!
Anu
* Arvonta on toteutettu yhteistyössä Teija Helin Designin kanssa
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Voittaja on löytynyt // Janssen Cosmetics
Tattadadattattaa, on tullut aika kertoa Janssen Cosmeticsin arvonnan voittaja*. Kaunis kiitos kaikille osallistujille! Arpoja oli yhteensä mukana yli 70 ja voittaja on tosiaan nyt selvillä.
Onnettarena toimi tälläkin kerralla Random.org ja voitto osui henkilölle, joka kertoi ihonsa olevan kuiva. Kosteutta kaivattiin ja nyt sitä tulee.
Lämpimät onnittelut siis Sikuriinalle! Sinulle on lähtenyt sähköpostia. Lähetätkö minulle osoitteesi, niin saamme paketin lähetettyä sinulle.
Janssen Cosmeticsilta halutaan ilahduttaa vielä kaikkia Arjen timanttien lukijoita ja he tarjoavat 20 prosentin tarjouksen kaikista verkkokauppaostoksista 3.8. asti koodilla TIMANTTI. Jos voitto ei tällä kertaa osunut kohdallesi, mutta löysit jotain kiinnostavaa Janssen Cosmeticsin valikoimista, niin klikkaa ihmeessä itsesi ostoksille. Tuotteet ovat ammattilaiskosmetiikkaa ja omaan kokemukseeni perustuen voin lämpimästi suositella niitä.
Mukavaa myöhäisiltaa sinulle ja vielä kerran lämpimät onnittelut Sikuriinalle voitosta!
Tuo ensimmäinen kuva on muuten sunnuntaiselta mustikkaretkeltämme, jonne sadepilviä uhmaten lähdimme kuopuksen kanssa (ja selvisimme kuivina). Mustikka-apajat olivat aivan loistavat, joten metsään kannattaa nyt todellakin suunnata. Paljon oli vielä raakileita, mutta paljon oli marjoja kypsänäkin - ja ne olivat suuria.
Anu
*Blogiyhteistyö. Kiitos Janssen Cosmeticsille!
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Onnettarena toimi tälläkin kerralla Random.org ja voitto osui henkilölle, joka kertoi ihonsa olevan kuiva. Kosteutta kaivattiin ja nyt sitä tulee.
Lämpimät onnittelut siis Sikuriinalle! Sinulle on lähtenyt sähköpostia. Lähetätkö minulle osoitteesi, niin saamme paketin lähetettyä sinulle.
Janssen Cosmeticsilta halutaan ilahduttaa vielä kaikkia Arjen timanttien lukijoita ja he tarjoavat 20 prosentin tarjouksen kaikista verkkokauppaostoksista 3.8. asti koodilla TIMANTTI. Jos voitto ei tällä kertaa osunut kohdallesi, mutta löysit jotain kiinnostavaa Janssen Cosmeticsin valikoimista, niin klikkaa ihmeessä itsesi ostoksille. Tuotteet ovat ammattilaiskosmetiikkaa ja omaan kokemukseeni perustuen voin lämpimästi suositella niitä.
Mukavaa myöhäisiltaa sinulle ja vielä kerran lämpimät onnittelut Sikuriinalle voitosta!
Tuo ensimmäinen kuva on muuten sunnuntaiselta mustikkaretkeltämme, jonne sadepilviä uhmaten lähdimme kuopuksen kanssa (ja selvisimme kuivina). Mustikka-apajat olivat aivan loistavat, joten metsään kannattaa nyt todellakin suunnata. Paljon oli vielä raakileita, mutta paljon oli marjoja kypsänäkin - ja ne olivat suuria.
Anu
*Blogiyhteistyö. Kiitos Janssen Cosmeticsille!
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
ARVONTA // Kesäiholle kauneutta ja kosteutta
Meillä alkaa olla koko perheen on-off -loma lopuillaan. Huomenna on aika palata työhön. Kesää on onneksi vielä jäljellä, kiva niin. Olen huomannut, että oma kesäni tuntuu pidemmältä jos loman voi viettää muulloin kuin loppukesästä. Vaikka ei eläisikään lomaa odotellen, niin jossain mielessä kai alitajuisesti teen niin ja kun loppukesän loma on ohi, huomaa kesänkin olevan jo ehtoopuolella. No, nyt niin ei kuitenkaan ole, vaan kesään mahtuu vielä paljon.
Mutta asiaan. Muistatko vielä kun aloitin uuden elämän ihonhoitotavoissani? Olen edelleen todella tyytyväinen käyttämiini Janssen Cosmeticsin tuotteisiin ja ihoni värin tasoittuminen on ollut silmin nähtävää. Tämä on ollut erityisen ilahduttavaa nyt kesällä, kun kasvot ovat voineet olla ohuemmalla meikillä, kun ihon punaisten kohtien peittäminen ei ole vaatinut enää yhtä paksuja meikkikerroksia kuin ennen. Näitä tuotteita voin siis lämpimästi suositella.
Janssen Cosmeticsilta haluttiin ilahduttaa nyt myös Arjen timanttien lukijoita arvonnalla. Ihon kosteuttaminen näin kesäaikaan on todella tärkeää. Iho tarvitsee kosteutta, kuten elimistömme vettä. Tästä syystä arvonnan voitoksi valikoitui tehokosteutta kesäiholle antava tuplapakkaus, joka sisältää Aquatense Moisture Gel+ geelivoiteen sekä Hydrating Gel Mask+ kasvonaamion. Näiden tuotteiden kosteutta ylläpitävät aktiiviaineet tekevät ihosta välittömästi raikkaan ja vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Palkintona arvotaan yksi tuplapaketti.
Tuotteet sopivat hyvin käytettäväksi myös auringonoton jälkeen ja erityinen plussa siitä, että ne sopivat myös meille, jotka emme niin välitä täyteläisten voiteiden koostumuksesta. Setti soveltuu yhtä hyvin myös miehille ja geeli on ihanteellinen käytettäväksi myös parranajon jälkeen, sillä se rauhoittaa ihoa välittömästi ja poistaa kuumottavan tunteen.
Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen viimeistään sunnuntaina 19.7. klo 23.59. Kerro kommentissasi mikä Janssen Cosmeticsin tuotteista olisi sinulle tällä hetkellä tarpeellinen tai kiinnostava. Vaihtoehtoja pääset selailemaan Janssen Cosmeticsin kotisivuilta tästä klik.
Jos haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi, saat toisen arvan tykkäämällä Janssen Cosmeticsin Facebook-sivusta. Eikä siinä vielä kaikki, lisäarvan saat myös jos olet blogini kirjautunut lukija (myös blogin Facebook-sivun tykkääjät sekä Bloglovingin ja Blogipolun kautta tulevat kirjautuneet lukijat saavat luonnollisesti tämän kolmannen arvan).
Muista siis kertoa kommentissasi sinulle tarpeellisen tuotteen lisäksi myös kuinka monella arvalla olet mukana ja anonyymi, liitäthän kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut, jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille arvontaan tasapuolisesti ja oikein suloista sunnuntaita!
Arvonta toteutetaan blogiyhteistyön merkeissä Janssen Cosmeticsin kanssa. Kiitos!
EDIT 21.7. // OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJA SELVILLÄ.

maanantai 30. maaliskuuta 2015
Ihana magnolia ja arvonnan voittaja
Niin on palmusunnuntaiviikonloppu takana ja virpomiset virvottu. Edessä on muutama arkipäivä ja sen jälkeen pidempi pääsiäisvapaa. Aika ihanaa.
Pientä kukkaenergiaa tähän räntäsateiseen maanantaihin. Monissa blogeissa on viime aikoina näkynyt ihana magnolian oksa. Sellainen muutti meillekin viime viikon lopulla. Kävin tosiaan hieman ex tempore ihanassa Kukkakauppa Fridhemissä ja valkoisen narsissin lisäksi en päässyt enää ohittamaan magnoliaa, vaan sekin laitettiin pakettiin. Muitakin houkutuksia tuossa ihanassa yli 100-vuotiaassa kukkakaupassa oli, enemmänkin, mutta jätin jotain seuraavaankin käyntikertaan.
Kotimatkalla mietin, että taas kerran muistin miksi kukat on kiva ostaa kukkakaupasta: hoito-ohjeet ja ammattilaisen vinkit kuuluvat kauppaan. Kotona siis oikein lämmintä vettä vaasiin ja mukaan aivan pieni tippa kloritea, jotta vettä ei tarvitse vaihtaa niin usein.
Oksa oli sen verran suuri, että sain napsaistua siitä kolme erillistä vartta ja mallailin niitä eri tavoilla ympäri kotia. Paikat löytyivät. Lämpimän veden niksi toimi ja sunnuntaina illalla kaksi nupuista oli auennut valtaviksi, upeiksi kukiksi. Niin kaunista. Samaa hengenvetoon täytyy näyttää teille myös valkoisen narsissin auennut kukkanen. Eikö olekin kaunis sekin!
Mutta niin, kukista Piha & Puutarha -messuihin ja lippuarvontaan. Arvontaan osallistui lähes 60 arpaa ja voittoja, kahden hengen lippupaketteja noille multasormien unelmamessuille, oli jaossa kolme. Satunnaislukugeneraattori oli onnettarenani ja tättärättätätääää... onni suosi: anonyymiä nimeltä Maiqquu sekä nimimerkkejä Mysterious M ja Lehtori. Teille kaikille on lähtenyt sähköpostia. Lähetättehän minulle postiosoitteenne, niin saan liput matkaan ja pääsette messuilemaan. Lämpimät onnittelut voittajille ja kaunis KIITOS kaikille osallistujille! Kiitos myös Turun Messukeskukselle, että sain arpoa liput.
EDIT 3.4.: Yksi voittajista lahjoitti liput uudelleen arvottaviksi ja satunnaislukugeneraattori päätyi kommenttiin, joka oli jätetty nimimerkillä Heidi K. Heidille on lähtenyt tänään sähköpostia - lähetäthän minulle postiosoitteesi. Onnea!
Mukavaa viikkoa sinulle!

maanantai 24. marraskuuta 2014
Magia Graphicsin arvonnan voittaja
Arvonta-aika päättyi viime yönä puolenyön aikaan ja voittaja on nyt selvillä. Arvontahan oli tällä kerralla rajattu vain kiitokseksi kirjautuneille lukijoille ja osallistujia oli yhteensä 34. Suuri kiitos kaikille osallistuneille!
Olipa mielenkiintoista kuulla mitä kautta blogini on löydetty. Joku oli kiertänyt tänne Styleroomin kautta, useampi Facebookin tai toisen blogin listoilta tai kommenteista, joku ystävän suosittelusta (tämä oli erityisen kiva kuulla), joku toinen puolestaan ylipäätään nettisurffailujen välistä, Åblogeista tai Viikonlopun linkkiringin kautta. Ja olihan mukana blogini eskarin eteisestäkin löytänyt ;)
Mutta niin, se voittaja. Ihanat Magia Graphicsin printit voitti satunnaislukugeneraattorin suorittaman arvonnan tuloksena *rummutuksia, rummutuksia ja rummutuksia* MIRU. Onnea Miru! Laitatko postiosoitteesi minulle sähköpostiin arjentimantteja(ät)gmail.com, niin lähetän palkinnon sinulle. Magia Graphicsin Milla laittoi sinulle vielä pieneksi yllätykseksi mukaan ihanan uunituoreen MG:n magneetin.
Tästä tämä viikko sitten taas lähti käyntiin. Mukavaa maanantai-iltaa!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Olipa mielenkiintoista kuulla mitä kautta blogini on löydetty. Joku oli kiertänyt tänne Styleroomin kautta, useampi Facebookin tai toisen blogin listoilta tai kommenteista, joku ystävän suosittelusta (tämä oli erityisen kiva kuulla), joku toinen puolestaan ylipäätään nettisurffailujen välistä, Åblogeista tai Viikonlopun linkkiringin kautta. Ja olihan mukana blogini eskarin eteisestäkin löytänyt ;)
Mutta niin, se voittaja. Ihanat Magia Graphicsin printit voitti satunnaislukugeneraattorin suorittaman arvonnan tuloksena *rummutuksia, rummutuksia ja rummutuksia* MIRU. Onnea Miru! Laitatko postiosoitteesi minulle sähköpostiin arjentimantteja(ät)gmail.com, niin lähetän palkinnon sinulle. Magia Graphicsin Milla laittoi sinulle vielä pieneksi yllätykseksi mukaan ihanan uunituoreen MG:n magneetin.
Tästä tämä viikko sitten taas lähti käyntiin. Mukavaa maanantai-iltaa!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Kahdensadan tykkääjän ARVONTA lukijoille
On tullut aika kiittää teitä ihania lukijoita. Samoin: lämpimästi tervetuloa timantteilemaan kaikki uudet lukijat! Teitä on tullut runsaasti lisää viime aikoina. Kuten Arjen timanttien Facebook-sivulla jo totesinkin, olen todella otettu ja kiitollinen teistä kaikista lukijoista ♥ Olen myös todella onnellinen, kun niin moni ehtii ja viitsii kommentoida postauksia. Nuo kommentit ovat bloggaamisen suola ja sokeri ja onkin hauskaa, miten monista usein kommentteja jättäneestä on tullut jo blogiystäviä, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan.
Blogin Facebook-sivulla ylittyi kahdensadan tykkääjän raja viime tiistaina. Lupasin, että kun tuo tykkääjämäärä täyttyy, järjestetään blogin puolelle arvonta ja nyt on sen aika. Arvontaan lähti mukaan ihanahauskamahtava yhteistyöyritys Magia Graphics, jolta on ilmestynyt juuri tosi kivoja uutuusprinttejä ja -kortteja, kalenterikin.
Ja palkinto näkyy tässä: Style-printti sekä kokoelma Magia Graphicsin uusista korteista.
Tämä arvonta on tällä kertaa tarkoitettu siis vain lukijoilleni. Sillä ei ole väliä seuraatko kirjautuneena lukijana, Facebook-tykkäyksen kautta, Bloglovingissa tai Blogilistassa. Enkä pistä pahakseni, vaikka liittyisit lukijaksi vasta nytkin. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin kommenttikenttään ja jos sähköpostiosoitettasi ei löydy esim. Google-profiilistasi, jätä myös se, jotta saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuttua kohdallesi. Mielelläni kuulisin kommentissasi myös mitä kautta olet löytänyt blogiini - ei mitenkään pakollista kuitenkaan. Arvonta-aikaa on sunnuntai-iltaan 23.11. klo 23.59 asti.
Onnea arvontaan!
Vinkki vielä. Magia Graphicsin räätälöidyt julisteet ovat tosi kiva idea pukinkonttiin ja sellaisen ehtii vielä tilata. Eli MG:hän tekee printtejä haluamallasi tekstillä ja tyylillä. Meidän ruokailutilan seinällä on mm. tällaiset julisteet, jotka MG on tehnyt omista teksteistämme. Samoin esim. uudessa printtimallistossa oleva ystäväprintti on minusta lahja, joka olisi ihana sekä antaa että saadakin. Ja ja ja... No joo, suosittelen piipahtamaan MG:n verkkokaupassa, jotta näet itse kaikki valmiitkin vaihtoehdot.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
EDIT 24.11.2014 // ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!
Anu
Arvonta on toteutettu yhteistyössä Magia Graphicsin kanssa.
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Blogin Facebook-sivulla ylittyi kahdensadan tykkääjän raja viime tiistaina. Lupasin, että kun tuo tykkääjämäärä täyttyy, järjestetään blogin puolelle arvonta ja nyt on sen aika. Arvontaan lähti mukaan ihanahauskamahtava yhteistyöyritys Magia Graphics, jolta on ilmestynyt juuri tosi kivoja uutuusprinttejä ja -kortteja, kalenterikin.
Ja palkinto näkyy tässä: Style-printti sekä kokoelma Magia Graphicsin uusista korteista.
Tämä arvonta on tällä kertaa tarkoitettu siis vain lukijoilleni. Sillä ei ole väliä seuraatko kirjautuneena lukijana, Facebook-tykkäyksen kautta, Bloglovingissa tai Blogilistassa. Enkä pistä pahakseni, vaikka liittyisit lukijaksi vasta nytkin. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin kommenttikenttään ja jos sähköpostiosoitettasi ei löydy esim. Google-profiilistasi, jätä myös se, jotta saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuttua kohdallesi. Mielelläni kuulisin kommentissasi myös mitä kautta olet löytänyt blogiini - ei mitenkään pakollista kuitenkaan. Arvonta-aikaa on sunnuntai-iltaan 23.11. klo 23.59 asti.
Onnea arvontaan!
Vinkki vielä. Magia Graphicsin räätälöidyt julisteet ovat tosi kiva idea pukinkonttiin ja sellaisen ehtii vielä tilata. Eli MG:hän tekee printtejä haluamallasi tekstillä ja tyylillä. Meidän ruokailutilan seinällä on mm. tällaiset julisteet, jotka MG on tehnyt omista teksteistämme. Samoin esim. uudessa printtimallistossa oleva ystäväprintti on minusta lahja, joka olisi ihana sekä antaa että saadakin. Ja ja ja... No joo, suosittelen piipahtamaan MG:n verkkokaupassa, jotta näet itse kaikki valmiitkin vaihtoehdot.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
EDIT 24.11.2014 // ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!
Anu
Arvonta on toteutettu yhteistyössä Magia Graphicsin kanssa.
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Uusi tähtikorun omistaja on selvinnyt
Arvonta on ratkennut. Lämmin kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Tällä kertaa annoin Random orgin toimia onnettarena. Laitoin kaikki arvontaan osallistuneet numerojärjestykseen arpamäärän mukaan ja sen jälkeen Random org sai ratkaista voittonumeron. Yhteensä arpoja oli mukana 56 kappaletta ja niistä voittoarvaksi selvisi numero 22.
Ja kuinka ollakaan, monien blogien arvonnoissa hyvää onnea kantanut Johanna L oli onnettaren suosiossa tänäänkin. ONNEA Johanna, sinusta on juuri tullut ihanan Marudesignin korusetin uusi omistaja; tähtikoru ja sarjasormus ovat täällä valmiina lähtemään sinulle! Lähetätkö minulle osoitteesi sähköpostiini arjentimantteja(at)gmail.com. Sinulle on lähtenyt varmuuden vuoksi sähköpostia myös minulta.
Oman elämän tähtihetkiä sinulle Johanna - ja aivan kaikille arvontaan osallistuneille!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Tällä kertaa annoin Random orgin toimia onnettarena. Laitoin kaikki arvontaan osallistuneet numerojärjestykseen arpamäärän mukaan ja sen jälkeen Random org sai ratkaista voittonumeron. Yhteensä arpoja oli mukana 56 kappaletta ja niistä voittoarvaksi selvisi numero 22.
Ja kuinka ollakaan, monien blogien arvonnoissa hyvää onnea kantanut Johanna L oli onnettaren suosiossa tänäänkin. ONNEA Johanna, sinusta on juuri tullut ihanan Marudesignin korusetin uusi omistaja; tähtikoru ja sarjasormus ovat täällä valmiina lähtemään sinulle! Lähetätkö minulle osoitteesi sähköpostiini arjentimantteja(at)gmail.com. Sinulle on lähtenyt varmuuden vuoksi sähköpostia myös minulta.
Oman elämän tähtihetkiä sinulle Johanna - ja aivan kaikille arvontaan osallistuneille!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
tiistai 19. elokuuta 2014
ARVONTA // Marudesign
Kerroin edellisviikolla Marudesignin upeasta tähtikorusta ja tarinasta korun takaa. Tuo koru on minusta aivan ihana ja saankin nyt ilokseni arpoa samanlaisen tähtikorun kaikkien teidän kesken.
Arvottava koru on samanlainen kuin omani: tähden toinen puoli on peiliä ja toinen puoli on valkoinen. Onnellinen voittaja tulee lisäksi saamaan aivan uunituoreen Marudesignin akryylisen sarjasormuksen, joiden ensimmäiset kappaleet ovat valmistuneet vasta nyt elokuussa. Näitä sormuksia ei vielä tulee montaa kadulla vastaan! Voitoksi valitsemani sarjasormuksen toinen osa on musta ja toinen kirkas eli sormus sopii aivan upeasti yhteen tuon tähtiriipuksen kanssa.
Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen viimeistään tiistaina 26.8. klo 23.59. Kerro kommentissasi mikä Marudesignin riipusmalleista (tähti, rengas, sydän vai retroympyrä) ja väreistä on suosikkisi sekä sormuksen kokosi. Kuvat kaikista koruista löydät Marudesignin kotisivulta, klik.
Yhden arvan saat kommentilla, mutta jos haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi, saat toisen arvan kun jaat Arjen timanttien Facebook-sivun arvontapäivityksen omalla tai blogisi Facebook-sivulla. Muista siis kommentissasi kertoa myös kuinka monella arvalla olet mukana. Ja anonyymit, liitäthän kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille arvontaan tasapuolisesti ja oikein hyväntuulista päivää!
Arvonta toteutetaan blogiyhteistyön merkeissä Marudesignin kanssa. Kiitos!
EDIT 27.8.2014 // ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE.
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Arvottava koru on samanlainen kuin omani: tähden toinen puoli on peiliä ja toinen puoli on valkoinen. Onnellinen voittaja tulee lisäksi saamaan aivan uunituoreen Marudesignin akryylisen sarjasormuksen, joiden ensimmäiset kappaleet ovat valmistuneet vasta nyt elokuussa. Näitä sormuksia ei vielä tulee montaa kadulla vastaan! Voitoksi valitsemani sarjasormuksen toinen osa on musta ja toinen kirkas eli sormus sopii aivan upeasti yhteen tuon tähtiriipuksen kanssa.
Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen viimeistään tiistaina 26.8. klo 23.59. Kerro kommentissasi mikä Marudesignin riipusmalleista (tähti, rengas, sydän vai retroympyrä) ja väreistä on suosikkisi sekä sormuksen kokosi. Kuvat kaikista koruista löydät Marudesignin kotisivulta, klik.
Yhden arvan saat kommentilla, mutta jos haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi, saat toisen arvan kun jaat Arjen timanttien Facebook-sivun arvontapäivityksen omalla tai blogisi Facebook-sivulla. Muista siis kommentissasi kertoa myös kuinka monella arvalla olet mukana. Ja anonyymit, liitäthän kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.
Onnea kaikille arvontaan tasapuolisesti ja oikein hyväntuulista päivää!
Arvonta toteutetaan blogiyhteistyön merkeissä Marudesignin kanssa. Kiitos!
EDIT 27.8.2014 // ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE.
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
perjantai 28. maaliskuuta 2014
ARVONNAN voittaja ja yllätys kaikille
Arvonnan voittaja on selvinnyt ja voi mahdoton, voisi joku sanoa - minä sanon: VAU! Ihan huikeaa, miten paljon osallistumisia. Olen tosi iloinen, että innostuitte näin isosti lähtemään mukaan arvontaan. Kiitos kaikille!
Yhteensä arpalappuja tuli 81 ja ne jakaantuivat melko tasaisesti kakkutikkarimuotin ja leipäkääreen kesken. Leipäkääre sai muutaman lapun enemmän. Oli ihana lukea myös kun olitte kertoneet, miksi ko. tuote olisi mieluisa. Kertomuksista päätellen olemme aika samanlaisia. No, ehkä siksi olemmekin löytäneet toisemme :)
Arvonta suoritettiin tälläkin kerralla ihan kotioloissa lippulappuperiaatteella. Onnettarena toimi esikoinen, kuopus sai töpäkän roolin toimittaa Aulis Gerlanderin, virallisen valvojan virkaa.
Ja sitten... *rumpujen pärinää...* Leipäkääreen uusi omistaja on nimimerkki TeeKoo ja kakkutikkarimuotti menee nimimerkille Sanja A. Onnea voittajille! Olen yhteyksissä teihin ja kyselen postiosoitteenne voittojen postittamista varten.
Sitten se yllätys. Mastermark Brandsillakin oltiin niin iloisia osallistujien määrästä, että he haluavat kiitokseksi tarjota alkavan viikonlopun ajaksi yllätysedun kaikille blogini lukijoille. Etu on 10 prosentin alennus Mastermark Brands Oy:n verkkokaupasta (klik tästä) ostetuista kakkutikkarivuoista, kakkutikkarivuoan tikuista sekä leipäkääreistä. Paketit lähetetään vieläpä ilman toimituskuluja. Tarjous on voimassa 31.3. 2014 mennessä tehdyistä tilauksista kun laitat alennuskoodiksi TIMANTTI. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää tämä etu, jos voitto ei tällä kertaa osunut kohdallesi.
Arvonnan yhteydessä blogiin löysi tiensä myös paljon uusia lukijoita. Lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti viihdytte.
Näissä merkeissä on kiva toivottaa mukavaa kevätviikonloppua!
Anu
Arvonta on toteutettu blogiyhteistyön merkeissä Mastermark Brands Oy:n kanssa. Kiitos.
ps. Jos kiinnitit huomiosi tuohon arvontapussiin, niin totta, se on aivan ihana. Jää seuraamaan postauksia, kirjoittelen noista pusseista tässä lähiaikoina lisää.
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Yhteensä arpalappuja tuli 81 ja ne jakaantuivat melko tasaisesti kakkutikkarimuotin ja leipäkääreen kesken. Leipäkääre sai muutaman lapun enemmän. Oli ihana lukea myös kun olitte kertoneet, miksi ko. tuote olisi mieluisa. Kertomuksista päätellen olemme aika samanlaisia. No, ehkä siksi olemmekin löytäneet toisemme :)
Arvonta suoritettiin tälläkin kerralla ihan kotioloissa lippulappuperiaatteella. Onnettarena toimi esikoinen, kuopus sai töpäkän roolin toimittaa Aulis Gerlanderin, virallisen valvojan virkaa.
Ja sitten... *rumpujen pärinää...* Leipäkääreen uusi omistaja on nimimerkki TeeKoo ja kakkutikkarimuotti menee nimimerkille Sanja A. Onnea voittajille! Olen yhteyksissä teihin ja kyselen postiosoitteenne voittojen postittamista varten.
Sitten se yllätys. Mastermark Brandsillakin oltiin niin iloisia osallistujien määrästä, että he haluavat kiitokseksi tarjota alkavan viikonlopun ajaksi yllätysedun kaikille blogini lukijoille. Etu on 10 prosentin alennus Mastermark Brands Oy:n verkkokaupasta (klik tästä) ostetuista kakkutikkarivuoista, kakkutikkarivuoan tikuista sekä leipäkääreistä. Paketit lähetetään vieläpä ilman toimituskuluja. Tarjous on voimassa 31.3. 2014 mennessä tehdyistä tilauksista kun laitat alennuskoodiksi TIMANTTI. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää tämä etu, jos voitto ei tällä kertaa osunut kohdallesi.
Arvonnan yhteydessä blogiin löysi tiensä myös paljon uusia lukijoita. Lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti viihdytte.
Näissä merkeissä on kiva toivottaa mukavaa kevätviikonloppua!
Anu
Arvonta on toteutettu blogiyhteistyön merkeissä Mastermark Brands Oy:n kanssa. Kiitos.
ps. Jos kiinnitit huomiosi tuohon arvontapussiin, niin totta, se on aivan ihana. Jää seuraamaan postauksia, kirjoittelen noista pusseista tässä lähiaikoina lisää.
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)