Kun on kerran kuullut voikukan siemeniä kutsuttavan onnenkantamoisiksi, ei voi välttyä miettimästä niitä aina sellaisina.
Yksi lempitauluistani on Hanna Variksen Onnenkantamoinen-grafiikanlehti. Taulun oranssi-vihreä -värimaailma ei ole ehkä aivan omintani, mutta sen ajatus sai paikan sydämessäni ensinäkemällä. Taulussa oleva tarina muistuu voikukka-aikaan mieleeni yhä uudelleen, vuosi toisensa jälkeen.
Kuvassa voikukan siemen on lähtenyt lentoon ja se etsii sopivaa paikkaa laskeutua toisten hattarapallojen seuratessa sitä kuvan alareunassa. Koko maailma on avoinna sille. Ehkä tuulen pyyhkäisy voi johtaa sen eri paikkaa kuin minne se itse suunnitteli menevänsä, mutta se antaa silti tuulen johdattaa. Varmasti se jossain vaiheessa kuitenkin kääntää itseään sinnekin suuntaan, jonne se haluaa mennä. Pakottamatta. Näin haluan uskoa.
Tänä aamuna istuin terassilla aamukahvilla linnunlaulua kuunnellen. Viikot ovat olleet hektisiä (ehkä olet huomannut sen postaustahdistanikin...), mutta nyt hetki oli rauhallinen ja mieli hyvä auringonpaisteessa. Ja siinä samassa mieli alkoi vaeltaa ja silmät ahmivat alkukesän vihreää kauneutta. Tuo taulu tuli mieleeni ja lopulta hain ensin puhelimen kuvailuihin, sen jälkeen vielä kamerankin.
Onnenkantamoisia. Nehän tätä elämää vievät monesti eteenpäin omien suunnitelmien lisäksi. Ne tulevat yllättäen, nurkan takaa ja johtavat lopulta asioihin, jota ei ollut ehkä osannut ajatellakaan. Lopputulos on usein kuitenkin hyvä. Kaikella on tarkoituksensa.
Kun tai jos seuraavan kerran tuskailet kotipihallasi tätä näkymää, käännä ajattelu positiiviselle ja mieti, miten hetken kuluttua maisema on täynnä onnenkantamoisia, sinulle se on sitä jo nyt. Mies ei ole meillä vielä ostanut tätä ajatusta, vaan könkkää voikukkia tuskissaan pois nurmikolta. Totta puhuen välillä sama tuska iskee minuunkin, mutta ainakin jonkun harmituskerran voi pyyhkäistä noilla ajatuksilla pois.
Onnenkantamoisten täyteistä viikonloppua sinulle! Enkä nyt tällä kertaa tarkoita niitä voikukkahattarapalloja :)
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi
Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta
Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa
uutisvirrassasi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arjen kauneutta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. kesäkuuta 2017
torstai 16. kesäkuuta 2016
Muistorikkaat kesäkupit
Kaiken konmaritus-hypetyksen keskellä minä kaivan lisää tavaraa esille. Nämä kesäkupit tuottavat kuitenkin suurta iloa, joten se sallittaneen.
Uudessa Åblogissa, Good to be home -blogissa haettiin lomafiilistä loma-astioilla. Tuo postaus toi mieleeni talvipäivän, jolloin muistin omat, jo vuosia laatikossa olleet kesäastiani.
Muistin nuo astiat tosiaan talvella ja mietin, että ne olisivat aivan ihanat kesäpäivän terassiastiat. Asia ehti unohtua jo uudelleen, mutta Celian blogipostauksen siivittämänä lähdin eilen etsintäretkelle varastoomme ja tulin onnellisena takaisin sisälle laatikon kanssa, jossa nuo astiat olivat.
Olen saanut tämän Marimekon Lauantaiehtoo -kahviastiaston lahjaksi mammaltani ensimmäiseen omaan kotiini reilut parikymmentä vuotta sitten. Kahvikuppiaika meni ohi ja kahvia siirryttiin juomaan mukeista ja astiasto on ollut pitkään poispakattuna.
Joko ikä tai maku on tehnyt tehtävänsä ja mukien lisäksi myös jotkut kahvikupit ovat taas mieluisia ja tänä kesänä näistä kupeista tullaan juomaan vielä monet terassikahvit. Suunnittelinpa näitä kuppeja myös jälkiruoka-astioiksi. Marimekon kuosi miellyttää silmääni edelleen ja lisärakkautta astioihin tuo muisto mammasta.
Ruusu ja lämmin ajatus mammalle sinne pilvenreunalle. Olet mielessäni ♥
Ruusuntuoksua ja lämpimiä ajatuksia myös sinulle! Ja tuosta konmarituksesta vielä. Vaikka toisesta päästä kaivan näitä vanhoja, rakkaita tavaroita esille, yritän toisesta päästä saada tavaraa myös ulos. Kaipa kirjan ajatus toimii alitajuntaisesti myös käänteisesti ja tuo mieleen poissa silmissä olleita, iloa tuottavia tavaroita. Oletko ehkä huomannut samaa...?
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

torstai 6. elokuuta 2015
Uusia keittiöpurkkeja
Sunnuntain blogikirpputori lähestyy ja ajatuksenani oli ensin mennä puhtaasti kirpparitavaralla. Nurkkien läpikäymiseen kun on tarvetta. Loppujen lopuksi en malttanut kuitenkaan olla tekemättä myös jotain diy-juttuja ja niin syntyivät nämä keittiöpurkit.
Pastalle, kahville, pikakahville, sokerille, suolalle, jauholle, hiutaleille ja riisille on nyt kaikille omat purkkinsa. Joillekin sorteille on kaksi eri kokovaihtoehtoa kun en osannut päättää kumpi kooista olisi parempi. Olipa muuten ihanaa tehdä taas pitkästä aikaa tuunailuja. Kevät ja kesä ovat menneet jotenkin niin vaakalentoa, ettei tällaisille asioille ole meinannut millään löytyä sopivaa hetkeä.
Nämä purkit löytyvät siis sunnuntaina kirpparipöydältäni Liedosta. Mitäs luulette, herättävätkö kiinnostusta? Naapurissani tulee olemaan siskoni pöytä ja hänellä on myynnissä paljon itsetehtyjä ihanuuksia. Kannattaa tulla katsomaan!
Nyt pannaria poskeen ja sen jälkeen katsomaan mitä kaappien kätköistä voisi laittaa eteenpäin ja etsimään uutta kotia.
Mukavaa torstai-iltaa sinulle!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Pastalle, kahville, pikakahville, sokerille, suolalle, jauholle, hiutaleille ja riisille on nyt kaikille omat purkkinsa. Joillekin sorteille on kaksi eri kokovaihtoehtoa kun en osannut päättää kumpi kooista olisi parempi. Olipa muuten ihanaa tehdä taas pitkästä aikaa tuunailuja. Kevät ja kesä ovat menneet jotenkin niin vaakalentoa, ettei tällaisille asioille ole meinannut millään löytyä sopivaa hetkeä.
Nämä purkit löytyvät siis sunnuntaina kirpparipöydältäni Liedosta. Mitäs luulette, herättävätkö kiinnostusta? Naapurissani tulee olemaan siskoni pöytä ja hänellä on myynnissä paljon itsetehtyjä ihanuuksia. Kannattaa tulla katsomaan!
Nyt pannaria poskeen ja sen jälkeen katsomaan mitä kaappien kätköistä voisi laittaa eteenpäin ja etsimään uutta kotia.
Mukavaa torstai-iltaa sinulle!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Esteetikon vesienergiaa
Että voi veden juominen olla vaikeaa. Siitäkin huolimatta, että juomisen vaikutukset näkyvät nopeasti ja sen luulisi tuovan motivaatiota. Säännöllisestä vesilasin kallistelusta löytyy yllättävästi lisää energiaa ja uutta pirteyttä. Puhumattakaan muista hyvää tekevistä vaikutuksista.
Facebookissa pyöri vuodenvaihteessa vedenjuontihaaste, kampanja tai miksi sitä kutsuisikin. Joka tapauksessa joku oli laittanut pystyyn ryhmän, jossa kannustettiin juomaan riittävästi päivän aikana. Tuolloin sain juomiseni taas parempaan malliin, mutta pienoiset käytännön asiat katkaisivat hyvän alun. Nyt juominen pitäisi saada uudelleen osaksi päivärutiineita.
Juo iso lasillinen vettä aina kun olet käynyt wc:ssä. Juo aina lasillinen vettä kun käyt keittiössä. Juo aina pari lasillista vettä ennen kuin aloitat ruokailun. Juo lasillinen vettä aina aamun alkajaisiksi. Tällaisia muistin tukia olen testaillut. Ja hetken muistankin, mutta pitkäaikaisemmaksi rutiiniksi tuo ei ole vieläkään muuttunut. Janon tunnetta on turha odotella, sillä sanotaan, että silloin elimistössä on jo nestehukka. Onko vesi sinulle rutiinijuttu? Vinkkaa ihmeessä jos sinulla on hyviä apuja!
Nyt on tullut aika taas tsempata ja keskittyä paremmin veden juomiseen. Otin nuo muistin tuet uudelleen käyttöön ja vesilasiksi hankin itselleni Hobstarin ihanan lasin. Kauniista, juhlallisen painavasta lasista vesi maistuukin paremmalta. Tästä se lähtee, esteetikon vesienergia!
Energiaa sinunkin viikkoosi!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Facebookissa pyöri vuodenvaihteessa vedenjuontihaaste, kampanja tai miksi sitä kutsuisikin. Joka tapauksessa joku oli laittanut pystyyn ryhmän, jossa kannustettiin juomaan riittävästi päivän aikana. Tuolloin sain juomiseni taas parempaan malliin, mutta pienoiset käytännön asiat katkaisivat hyvän alun. Nyt juominen pitäisi saada uudelleen osaksi päivärutiineita.
Juo iso lasillinen vettä aina kun olet käynyt wc:ssä. Juo aina lasillinen vettä kun käyt keittiössä. Juo aina pari lasillista vettä ennen kuin aloitat ruokailun. Juo lasillinen vettä aina aamun alkajaisiksi. Tällaisia muistin tukia olen testaillut. Ja hetken muistankin, mutta pitkäaikaisemmaksi rutiiniksi tuo ei ole vieläkään muuttunut. Janon tunnetta on turha odotella, sillä sanotaan, että silloin elimistössä on jo nestehukka. Onko vesi sinulle rutiinijuttu? Vinkkaa ihmeessä jos sinulla on hyviä apuja!
Nyt on tullut aika taas tsempata ja keskittyä paremmin veden juomiseen. Otin nuo muistin tuet uudelleen käyttöön ja vesilasiksi hankin itselleni Hobstarin ihanan lasin. Kauniista, juhlallisen painavasta lasista vesi maistuukin paremmalta. Tästä se lähtee, esteetikon vesienergia!
Energiaa sinunkin viikkoosi!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
maanantai 29. joulukuuta 2014
Muistot purkkiin 2015
Vuoden viimeinen maanantai. Vuosi on mennyt nopeasti, mutta paljon on ehtinyt myös tapahtua tämän vuoden aikana. Viime vuonna tähän aikaan löysin idean hyvien muistojen purkista. Tuo purkki on täyttynyt meillä pikku hiljaa. Ihan vielä koko perhe ei ole muistanut sen olemassaoloa, mutta mukavasti muistoja on silti kertynyt purkkiin vuoden varrelta.
Tämän vuoden purkin sisältö kipataan pöydälle torstaina, vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä. Uskon, että tuosta hetkestä kun lappuja luetaan yhdessä tulee yksi mukava muisto tulevan vuoden purkkiin. Oman mausteensa lukemiseen antaa varmasti se, että purkin innokkain täyttäjä, perheen kuopus, on oppinut kuluneen vuoden aikana lukemaan ja kirjoittamaan ja ensimmäiset laput ovat suloisesti hieman tulkattavia.
Vuoden 2015 purkki on jo valmiina. Tällä kertaa tein etiketin itse ja jos haluat sinäkin tehdä teille samanlaisen purkin, voit käydä printtaamassa etiketin täältä klik.
Säihkettä ja iloa vuodenvaihteeseen, sekä paljon hyviä hetkiä alkavalle uudelle vuodelle 2015 ♥
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Tämän vuoden purkin sisältö kipataan pöydälle torstaina, vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä. Uskon, että tuosta hetkestä kun lappuja luetaan yhdessä tulee yksi mukava muisto tulevan vuoden purkkiin. Oman mausteensa lukemiseen antaa varmasti se, että purkin innokkain täyttäjä, perheen kuopus, on oppinut kuluneen vuoden aikana lukemaan ja kirjoittamaan ja ensimmäiset laput ovat suloisesti hieman tulkattavia.
Vuoden 2015 purkki on jo valmiina. Tällä kertaa tein etiketin itse ja jos haluat sinäkin tehdä teille samanlaisen purkin, voit käydä printtaamassa etiketin täältä klik.
Säihkettä ja iloa vuodenvaihteeseen, sekä paljon hyviä hetkiä alkavalle uudelle vuodelle 2015 ♥
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
maanantai 1. joulukuuta 2014
Joulukuun ensimmäinen
Viime viikonloppu oli pienten joulusomistusten aikaa. Viime viikot ovat olleet todella tiivisohjelmaisia ja oli aivan ihanaa luoda käsillään jotain kaunista. Se, jos mikä rentouttaa.
Vanhat esineet eivät ole aikaisemmin olleet minun juttuni. Olen pitänyt niitä kauniina, mutta omaan kotiin ne eivät ole jotenkaan istuneet. Never say never. Kelkka on kääntynyt ja nyt en saa silmiäni irti vanhasta salaattikaukalosta, jonka löysin ystävän vinkkauksesta (kiitos Kati!) Pimeeltä Vintiltä Paattisilta. Pimeeltä Vintiltä on muuten kotoisin myös se päre, joka löytyy jouluverkostamme.
Tuo paikka on aivan ihana aarreaitta. Vanhan pihapiirin rakennuksissa on vaikka mitä kaunista. Osa esineistä on löytynyt noista rakennuksista, osa muualta. Itse lähdin täsmäostoksille etsimään taikinavakkaa / salaattikaukaloa / kalansuolausastiaa ja jossain vaiheessa oli pakko laittaa laput silmille ja sulkea silmät kaikelta muulta. Niin paljon inspiraatiota herättäviä esineitä tuolla Pimeellä Vintillä oli. Kannattaa ehdottomasti piipahtaa jos liikut sillä suunnalla!
Sieltä löytyi tämä ihana, yhdestä puusta veistetty salaattikaukalo, johon katoin miehen synttärikahveilla tarjottavaa ja joka nyt sai sisäänsä jouluisen asetelman. Koti on edelleen melko hujan hajan, mutta onneksi nyt on ainakin yksi paikka, jota voi katsella hyvillä mielin. Eiköhän tämä hullunmylly saada tästä ympäriltäkin tällä viikolla pikkuhiljaan taltutetuksi.
Olen melkoinen sieni imemään vaikutteita ympäriltäni. Kiitos silmieni avaamisesta näille vanhoille kauneuksille kuuluu kahdelle ihanalle blogiystävälle, upealle tyylitaiturille ja asetelmien tekemisen mestarille Villa Puomin Hannalle ja Kotilaiturin Katille. Teidän blogienne seuraaminen on herättänyt ihastuksen näihin kaunottariin ♥
Tunnelmaa alkaneelle joulukuulle!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Vanhat esineet eivät ole aikaisemmin olleet minun juttuni. Olen pitänyt niitä kauniina, mutta omaan kotiin ne eivät ole jotenkaan istuneet. Never say never. Kelkka on kääntynyt ja nyt en saa silmiäni irti vanhasta salaattikaukalosta, jonka löysin ystävän vinkkauksesta (kiitos Kati!) Pimeeltä Vintiltä Paattisilta. Pimeeltä Vintiltä on muuten kotoisin myös se päre, joka löytyy jouluverkostamme.
Tuo paikka on aivan ihana aarreaitta. Vanhan pihapiirin rakennuksissa on vaikka mitä kaunista. Osa esineistä on löytynyt noista rakennuksista, osa muualta. Itse lähdin täsmäostoksille etsimään taikinavakkaa / salaattikaukaloa / kalansuolausastiaa ja jossain vaiheessa oli pakko laittaa laput silmille ja sulkea silmät kaikelta muulta. Niin paljon inspiraatiota herättäviä esineitä tuolla Pimeellä Vintillä oli. Kannattaa ehdottomasti piipahtaa jos liikut sillä suunnalla!
Sieltä löytyi tämä ihana, yhdestä puusta veistetty salaattikaukalo, johon katoin miehen synttärikahveilla tarjottavaa ja joka nyt sai sisäänsä jouluisen asetelman. Koti on edelleen melko hujan hajan, mutta onneksi nyt on ainakin yksi paikka, jota voi katsella hyvillä mielin. Eiköhän tämä hullunmylly saada tästä ympäriltäkin tällä viikolla pikkuhiljaan taltutetuksi.
Olen melkoinen sieni imemään vaikutteita ympäriltäni. Kiitos silmieni avaamisesta näille vanhoille kauneuksille kuuluu kahdelle ihanalle blogiystävälle, upealle tyylitaiturille ja asetelmien tekemisen mestarille Villa Puomin Hannalle ja Kotilaiturin Katille. Teidän blogienne seuraaminen on herättänyt ihastuksen näihin kaunottariin ♥
Tunnelmaa alkaneelle joulukuulle!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Iloa kivoista kalentereista
Marraskuu vaihtui ja tuli aika vaihtaa kalenterisivua. Olen nyt pari vuotta ollut koukuttunut blogeista löytyneisiin seinäkalentereihin, joista jokaisena kuukautena vaihdetaan uusi sivu.
Perheen yhteisenä kalenterina meillä on Valkoinen Harmaja -blogin hyvin simppeli kalenteri, jolle askartelin taustan puutarvikekaupan levystä. Maalasin levyn kiiltävällä kalustemaalilla, ripustuslenkin tein paksusta kieputetusta paperinarusta ja kalenterisivut teippaan levyyn washiteipillä.
Nyt syksyllä olen löytänyt ihanan 2 x ILO -blogin Jennin tekemät kalenterisivut. Ne ovat minusta aivan huippuhienoja! Jennin kalenterisivuista olemme printanneet esikoiselle oman kalenterin hänen huoneeseensa. Taustaksi kalenterille sopii graafinen Mayn tarjotin. Kalenterisivu pysyy paikoillaan metalliklipsulla. Jennin marraskuun kalentereissa itselleni olisi tullut valinnan vaikeus, mutta esikoisen päätös oli nopea: "Mä haluun ton viileen hirvipään!". Viileellä hirvipäällä mennään siis marraskuu. Aika kiva, vai mitä? Niin ja Jennille iso kiitos upeista kalentereista! Jännityksellä odotan, mitä keksit joulukuun teemoiksi.
Huomiseksi luvattiin ainakin jossain vaiheessa aamuksi tänne Lounais-Suomeenkin lumisadetta. Saa nähdä onko ensilumi satanut yön aikana - vai ovatko ennustukset muuttuneet sitten minun näkemäni.
Mukavaa keskiviikkoiltaa!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Perheen yhteisenä kalenterina meillä on Valkoinen Harmaja -blogin hyvin simppeli kalenteri, jolle askartelin taustan puutarvikekaupan levystä. Maalasin levyn kiiltävällä kalustemaalilla, ripustuslenkin tein paksusta kieputetusta paperinarusta ja kalenterisivut teippaan levyyn washiteipillä.
Nyt syksyllä olen löytänyt ihanan 2 x ILO -blogin Jennin tekemät kalenterisivut. Ne ovat minusta aivan huippuhienoja! Jennin kalenterisivuista olemme printanneet esikoiselle oman kalenterin hänen huoneeseensa. Taustaksi kalenterille sopii graafinen Mayn tarjotin. Kalenterisivu pysyy paikoillaan metalliklipsulla. Jennin marraskuun kalentereissa itselleni olisi tullut valinnan vaikeus, mutta esikoisen päätös oli nopea: "Mä haluun ton viileen hirvipään!". Viileellä hirvipäällä mennään siis marraskuu. Aika kiva, vai mitä? Niin ja Jennille iso kiitos upeista kalentereista! Jännityksellä odotan, mitä keksit joulukuun teemoiksi.
Huomiseksi luvattiin ainakin jossain vaiheessa aamuksi tänne Lounais-Suomeenkin lumisadetta. Saa nähdä onko ensilumi satanut yön aikana - vai ovatko ennustukset muuttuneet sitten minun näkemäni.
Mukavaa keskiviikkoiltaa!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
lauantai 13. syyskuuta 2014
Viinipäiväntasauksen aika
On tullut aika nostaa malja syksylle, rakkaudelle ja ystävyydelle. Tänään on viinipäiväntasaus.
Kevään viinipäiväntasauksen aikoihin kirjoittelin enemmän tästä ihanasta uudesta juhlapäivästä, joka on lähtöisin Hellan ja viinilasin välissä -blogin pariskunnalta. Ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessa siirtyä näin syksyllä valkoviinistä punaviiniin ja keväällä toisinpäin. Kuulin viinipäiväntasauksesta ensimmäisen kerran keväällä ja silloin vietimme sitä omalla tavallamme. Tänäänkin juhlimme kevyesti ihan oman perheen (vanhempien) kesken nautiskellen meille uutta punaviiniä, josta ystävä oli lukenut hyvät suositukset. Josko ensi keväänä olisi aika astua askel eteenpäin ja kerätä ystävät mukaan juhlaan. Silloin kun olemme keskenämme jo treenanneet pariin otteeseen.
Juhlan aiheita ei ole koskaan liikaa, eikä syitä kehittää ihanan ajatuksen ympärille jotain pientä ekstraa. Jokainenhan voi tehdä sen omalla tavallaan; pitkän kaavan ja suuren ystäväjoukon kera, tai lyhyemmin ja pienemmällä porukalla. Tärkeintä on ajatus ja pysähtyminen hetkeksi juuri tähän hetkeen ja nauttia siitä. Joko sinä olet löytänyt viinipäiväntasauksen? Jos kiinnostuit, niin klikkaa tästä itsesi mukaan Viinipäiväntasauksen Facebook-ryhmään.
Nostetaan siis malja ystävyydelle ja syksylle sekä kaikelle sille hyvälle mitä se on tuonut ja tuo mukanaan! Skål.

perjantai 27. kesäkuuta 2014
Onni tulee joskus pienestä
Kyllä ihmisen onni ja ilo voivat olla pienestä kiinni. Pitkältä tuntuvan kylmän jakson jälkeen aurinkoinen aamu, terassiaamukahvin terassiaamuteen mahdollistava lämpö, edellisen päivän kauniit löydöt ja kukat. Tällä setillä lähtee tämä aamu käyntiin.
Aamutee ja kukat eivät kaipaa sen suurempia selittelyjä, mutta löydöillä tarkoitin tuota kaunista tarjotinta ja sillä olevia pikkukippoja. Blossomin tarjotin on peltiä, vaikka se näyttääkin äkkiä katsottuna keraamiselta. Ensimmäiseksi kodikseen se sai terassipöytämme, vaikka suunnittelin sitä myös tarjoiluvadiksi herkkujen alle. Pienet Blossomin tuikkukupit toimivat myös pienien kukkien maljakoina. Syksymmällä tuikkujen valo pääsee kauniisti kimaltelemaan niiden läpi. Olen aivan ihastunut sekä tarjottimeen, että tuikkukippohin.
Aamuteekin ehkä vaatii ainakin minua tunteville pienen selityksen. En ole ollut isommin teeihminen, mutta hairahdan helposti kauniisiin teepakkauksiin. Onnekseni kauniit pakkaukset ovat sisältäneet myös hyvää teetä, eikä Pukka-tee tehnyt poikkeusta. Juuri sopivan pehmeän makuista minun makuuni. Nähtäväksi jää miten tuo detox-puoli toimii ;)
Katsohan mitä löysin aamun pikaiselta metsävisiitiltä! Mustikat alkavat pikkuhiljaa sinertää.
Ihana aamu sai vielä pisteen yllensä kun kuopuksen ystävän äiti toi kuopusta uimakouluun hakiessaan pinkkejä pioneja heidän pihaltaan. Kotona on hiljaista kuopuksen lähdettyä uimakouluunsa ja esikoisen ollessa vielä ystävänsä yökyläsyntymäpäivillä ja niinpä aamutee jatkui kahvilla ja jatkoin hetken terassisohvalla linnunlauluja kuunnellen. Hetki jää tähän.
Huomasin muuten aamulla Facebookin puolelta, että nuo Blossomin tuotteet ovat Kotilaiturilla, josta ne (ja tuon teenkin) eilen löysin, tänään ja huomenna "aurinkoisen päivän kunniaksi" -20 prosentin tarjouksella. Ilmeisesti siellä kauppias on samanlainen aurigonpaisteen onnelliseksi tekemä ihminen.
Tässä onnentunteessa lähden leijailemaan kohti viikonloppua. Toivottavasti aurinko on tartuttanut saman tunteen myös sinuun. Mahtavaa viikonloppua!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Aamutee ja kukat eivät kaipaa sen suurempia selittelyjä, mutta löydöillä tarkoitin tuota kaunista tarjotinta ja sillä olevia pikkukippoja. Blossomin tarjotin on peltiä, vaikka se näyttääkin äkkiä katsottuna keraamiselta. Ensimmäiseksi kodikseen se sai terassipöytämme, vaikka suunnittelin sitä myös tarjoiluvadiksi herkkujen alle. Pienet Blossomin tuikkukupit toimivat myös pienien kukkien maljakoina. Syksymmällä tuikkujen valo pääsee kauniisti kimaltelemaan niiden läpi. Olen aivan ihastunut sekä tarjottimeen, että tuikkukippohin.
Aamuteekin ehkä vaatii ainakin minua tunteville pienen selityksen. En ole ollut isommin teeihminen, mutta hairahdan helposti kauniisiin teepakkauksiin. Onnekseni kauniit pakkaukset ovat sisältäneet myös hyvää teetä, eikä Pukka-tee tehnyt poikkeusta. Juuri sopivan pehmeän makuista minun makuuni. Nähtäväksi jää miten tuo detox-puoli toimii ;)
Katsohan mitä löysin aamun pikaiselta metsävisiitiltä! Mustikat alkavat pikkuhiljaa sinertää.
Ihana aamu sai vielä pisteen yllensä kun kuopuksen ystävän äiti toi kuopusta uimakouluun hakiessaan pinkkejä pioneja heidän pihaltaan. Kotona on hiljaista kuopuksen lähdettyä uimakouluunsa ja esikoisen ollessa vielä ystävänsä yökyläsyntymäpäivillä ja niinpä aamutee jatkui kahvilla ja jatkoin hetken terassisohvalla linnunlauluja kuunnellen. Hetki jää tähän.
Huomasin muuten aamulla Facebookin puolelta, että nuo Blossomin tuotteet ovat Kotilaiturilla, josta ne (ja tuon teenkin) eilen löysin, tänään ja huomenna "aurinkoisen päivän kunniaksi" -20 prosentin tarjouksella. Ilmeisesti siellä kauppias on samanlainen aurigonpaisteen onnelliseksi tekemä ihminen.
Tässä onnentunteessa lähden leijailemaan kohti viikonloppua. Toivottavasti aurinko on tartuttanut saman tunteen myös sinuun. Mahtavaa viikonloppua!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Yrittäjänaisista ja ihanuuksista
Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat tänä päivänä uskoa unelmiinsa, ottaa askeleen kohti tuntematonta ja lähteä yrittäjiksi.Yrittäjyys antaa valtavasti mahdollisuuksia ja vaikka työtä tehdään paljon, tehdään sitä oman idean eteen (ja taakse ja sivullekin). Leipänsä voi varmasti ansaita helpommallakin, mutta mikä palkitseekaan paremmin kuin sen näkeminen, että oma idea kantaa ja lähtee lentoon. Mutta rohkeutta tuo vaatii. Paljon. Etenkin tänä päivänä.
Tällaisia rohkeita yrittäjänaisia oli mukana viime torstain bloggaajatapaamisellamme. Hatunnosto heille. G.:een naiset ovat tehneet töitä oman yrityksensä kanssa jo hieman pidempään. Oli mielenkiintoista jutella heidän kanssaan sisustamisesta ja siitä, minkälainen heidän mielestään on onnistunut sisustus ja miten he pääsevät asiakkaan pään sisälle näkemään mitä asiakas todella tahtoo, vaikka hän ei osaisikaan pukea tahtomaansa sanoiksi.
Yrittäjinä hieman nuorempia ovat naiset Musta5101- ja mayn -tuotesarjojen takana. Nuo sarjat ovat todella makuuni. Tuotteet ovat hyvin yksinkertaisia ja tyylikkäitä ja silti niissä on Se Jokin. Musta5101-tuotteista jo kirjoittelinkin aikaisemmin, mutta nyt sarjalle on saatu sisar, mayn. Mayn -tuoteperheeseen on juuri lanseerattu kaksi eri kokoista tarjotinta, kahden kokoiset servetit, nahkaiset säilytyslieriöt sekä kahden kokoiset metallikorit. Ihania tuotteita kaikki ja tuotteita, jotka sopivat monenlaiseen sisustukseen. Goodiebagiin meille oli sujautettu pellavainen keittiöpyyhe, sekä servetit - kiitos. Minulla on jo aikaisemmin ollut käytössä tuollainen keittiöpyyhe ja se on todella laadukas. Pellava pehmenee ensimmäisessä pesussa ja kuivaa astiat todella hyvin. Tuo laadukkuus onkin yksi mikä yhdistää kaikkia Zinotin tuotteita. Tuotteet suunnitellaan Liedossa ja naiset tekevät hyvin tarkkaa työtä kaikkien yksityiskohtien ja toimivuuden miettimisessä ja hiomisessa. Upeaa.
Kolmas yritys, Magia Graphics, on myös suhteellisen tuore juttu, vaikka yrittäjätaustaa tällä naisella on jo ennestään. MG lanseerasi juuri oman juliste- ja korttimalliston ja tykkään kovasti. Millalla on ihana huumori mukana tekemisessään ja se paistaa myös tuotteista, vai mitä sanotte esimerkiksi tuon mustan julisteen tekstistä?
Magia Graphics tekee myös räätälöityjä julisteita ja vaikka tapettejakin oman suunnitelman mukaan. MG:lle avattiin vasta uudet kotisivut ja sieltä löytyy esimerkiksi hyvin vaarallinen vinkkipankki oman tekstin suunnittelun avuksi. Pääset vinkkipankkiin tästä, mutta varoitan, itselleni vierailu siellä johti tarpeeseen saada omat julisteet. Noista julisteista mainitsinkin jo ohimennen Tekstejä, fontteja ja printtejä -postauksessani, jonka kuvituksen tekstikortit ovat muuten MG:n tuotantoa. MG:ltä goodiebagiimme oli sujautettu tässä alla olevassa kuvassa olevat kortit ja lisäksi saimme vielä julisteetkin - kiitos.
Ja vielä ne pienet ostokseni. Ensimmäinen pullo Mustan käsitiskiainetta on viimeisiä pumppauksia vaille tyhjennetty ja siksipä hankin nyt uuden, jotta pääsen jatkamaan tiskailujani jo tutuksi tulleella hyvän tuoksuisella tiskiaineella. En myöskään päässyt kävelemään ihanien tarjottimien ohi, vaan sellainen pääsi myös muuttamaan meille. Mietin pitkään isomman ja pienemmän koon välillä, mutta koska meillä on jo pienemmän tarjottimen kokoiset aamiaistarjottimet käytössä, päädyin nyt suurempaan kokoon. Tuo tarjotin näkyikin jo eilisessä raparperikakkupostauksessani. Kovassa käytössä se on ehtinyt olla jo muutenkin heti ensimmäisen viikonlopun aikana.
Tällaisia ihanuuksia. Jos haluat saada tietoa mayn ja MG:n uusista tuotteista ja ajankohtaisista asioista, käy ihmeessä klikkaamassa itsesi heidän Facebook-tykkääjäksi: Mayn FB-sivulle pääset tästä ja Magia Graphicsin FB-sivulle tästä.
Mukavaa päivää!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Kävelyllä satumaisessa metsässä
Aivan kotimme vieressä on tällä hetkellä aivan upea satumainen metsä. Tai metsä siinä on aina, mutta tähän aikaan vuodesta tuo metsä muuttuu aina suorastaan satumaisen näköiseksi. Tänä vuonna tuntuu, ainakin minusta, että kukkaloisto on vielä normaaliakin kauniimpi.
Kaupunki on istuttanut talkoolaisten avustamana nimittäin kävelyteiden viereen metsään valtavat määrät rhodoja. Puisto perustettiin vuonna 1999 ja silloin maahan kaivettiin yhteensä 340 alppiruusupensasta. Osa pensaista on nyt valtavan kokoisia ja pensaiden välissä risteilee polkuja. Aika mahtava tunne kulkea noita polkuja pitkin eriväristen rhodojen ympäröimänä.
En osannut valita vain muutamaa kuvaa, joten tervetuloa kanssani pidemmälle kuvavaellukselle alppiruusupuistoon. En olisi yhtään ihmetellyt, vaikka pensaiden välistä olisi jossain vaiheessa lähtenyt pieni keiju lentoon. Niin kaunista vai mitä?
Kaunista keskiviikkoiltaa!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Kaupunki on istuttanut talkoolaisten avustamana nimittäin kävelyteiden viereen metsään valtavat määrät rhodoja. Puisto perustettiin vuonna 1999 ja silloin maahan kaivettiin yhteensä 340 alppiruusupensasta. Osa pensaista on nyt valtavan kokoisia ja pensaiden välissä risteilee polkuja. Aika mahtava tunne kulkea noita polkuja pitkin eriväristen rhodojen ympäröimänä.
En osannut valita vain muutamaa kuvaa, joten tervetuloa kanssani pidemmälle kuvavaellukselle alppiruusupuistoon. En olisi yhtään ihmetellyt, vaikka pensaiden välistä olisi jossain vaiheessa lähtenyt pieni keiju lentoon. Niin kaunista vai mitä?
Kaunista keskiviikkoiltaa!
Anu
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)