Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravinto. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. maaliskuuta 2015

Hedelmäenergiaa ja vinkkejä pyydetään

Jo pelkkä pienien sisäisten aurinkojen ajatteleminen näyttää tuovan tuon taivaalla pilvien takana piilottelevan isomman versionkin uteliaisuudesta kurkkaamaan mitä tänne maan tasolle kuuluu. Niin kävi sinä päivänä kun sain keltaisen munankuoren pöydälle, ja niin kävi tänäänkin.


Olen innostunut aamusmoothieista. Vanha salaattikaukalo on saanut täytteeksen ison kasan hedelmiä ja niitä olen heitellyt blenderin kannuun vaihtelevilla kokoonpanoilla. Joukkoon vielä kourallinen pinaattia, tuoretta inkivääriä, ripsautukset Kuidukasta ja joskus puolikas tai kokonainen avokado. Monesti sekaan päätyy myös pakastettuja viinimarjoja, joita meillä on vieläkin viime kesältä enemmän kuin omaksi tarpeeksi. Nesteenä käytän usein mantelimaitoa.


Kauneudella nuo aamujuomani eivät ole pilattuja, sillä jos mietit miltä näyttää avokadon vihreä yhdistettynä viinimarjojen punaiseen väriin, niin tiedät mitä tarkoitan. Kuopus sen sanoikin yhtenä päivänä ääneen: "äiti miks noi sun smoothiet näyttää ihan kakalta". Tämän kertainen juomani oli kuitenkin kuvauksellisempi, sillä vaihdoin viinimarjat vaihtelun vuoksi pakastettuihin mangokuutioihin.


En tiedä ovatko sekoitukseni ravinto-opillisesti ja terveyden kannalta oikeanlaisia, mutta nälän ne pitävät hyvin loitolla ja olo tuntuu kahvin ja tällaisen aamiaisen jälkeen hyvältä. Ja onhan tuo hedelmävati itsessäänkin jo aikamoinen piristysruiske kaikkine väreineen.

Vinkkaathan jos sinulla on joku oma suosikkismoothieresepti! Vaikka olenkin näissä mennyt tunnepohjalta, olisi kiva testata myös uusia makuja. Eikä haittaa, vaikka joukkoon tulisi jotain "oikeaoppistakin".

Ja vielä toinen apua pyydetään -osaston kysymys: Millä te puhdistatte sälekaihtimia? Oletko keksinyt niihin  oikotietä onneen, edes pienen mutkan oikaisua? Olen testannut vaikka mitä systeemejä, mutta joko pöly ei lähde tai sitten se kerääntyy kivoiksi pikku kasoiksi narujen viereen. Nyt on niin paksu kerros pölyä kaihtimilla, että on pakko ryhtyä toimeen, oikoteitä tai ilman. Onnea on kiinteät ikkunat silloin kun on ikkunanpesun aika, mutta pinta-asennuksena tehtyjen sälekaihtimien puhdistamisessa onni ei ole ensimmäinen mieleen tuleva sana.

Pirteyttä sinunkin loppuviikkoosi!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.