Ero sivun ”Islamilainen lääketiede keskiajalla” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
kuvan lisäys |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Kuva:Mansur1911.jpg|thumb|Mansur ibn Ilyas: Ihmisen verenkierto- ja hermojärjestelmä, (kopio n. 1488). Mansurin kirja oli ensimmäinen islamilainen lääketieteellinen teos, jossa oli kuvia. Kuvien esikuvat on löydetty latinankielisestä 1100-luvun teoksesta.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.nlm.nih.gov/exhibition/islamic_medical/islamic_10.html|nimeke=Islamic Culture and the Medical Arts|tekijä=|julkaisu=US National Library of Medicine|ajankohta=2011|julkaisija=|viitattu=}}</ref>]] |
|||
'''Islamilainen lääketiede keskiajalla''' tarkoittaa lääketieteen tutkimusta ja harjoittamista islamilaisen sivilisaation maissa 800-luvulta 1400-luvulle. |
'''Islamilainen lääketiede keskiajalla''' tarkoittaa lääketieteen tutkimusta ja harjoittamista islamilaisen sivilisaation maissa 800-luvulta 1400-luvulle. |
||
Versio 30. elokuuta 2020 kello 16.55
Islamilainen lääketiede keskiajalla tarkoittaa lääketieteen tutkimusta ja harjoittamista islamilaisen sivilisaation maissa 800-luvulta 1400-luvulle.
Anatomia
Islamilaisessa maailmassa seurattiin anatomian alalla hellenistisiä kirjoituksia, kuten Aristoteleen ja Galenoksen oppeja. Ruumiinavaukset olivat kiellettyjä, mikä esti tiedon lisääntymisen. 1300-luvun lopulla persialainen Mansur ibn Ilyas kirjoitti kirjan Ihmiskehon anatomia, joka sisälsi eurooppalaisesta lähteestä kopioituja anatomisia kuvia. Se oli ensimmäinen kuvitettu anatomian teos islamilaisessa maailmassa ja kirjoitettiin Timur Lenkin mongolivaltakunnassa, missä kuvakielto ei ollut yhtä tiukka kuin arabimaailmassa.[2]
Perinteen vaalimisen ohella keskiajan islamilaisessa maailmassa tehtiin kaksi merkittävää edistysaskelta anatomiassa. Egyptiläinen Abd al-Latif al-Baghdadi (k. 1231) käytti aineistonaan nälänhädässä kuolleiden luurankoja ja paransi alaleuan luiden ja ristiluun kuvausta. Syyrialainen Ibn al-Nafis löysi 1242 keuhkoverenkierron. Keksintö ei levinnyt ja vajosi unohduksiin. Se kuitenkin edelsi 300 vuodella asian löytämistä uudelleen Euroopassa, löytäjinä Michael Servetus (k. 1553) ja Realdo Colombo (k. 1559). [2]
Farmakologia
Ennen modernia tieteellistä farmakologiaa ihmiset ovat löytäneet vaivoihinsa apua luonnosta ja luonnonkasveista. Arabiaksi oli käännetty kreikkalaisten Dioskorideksen ja Galenoksen lääkeaineoppaat, mutta niiden käyttökelpoisuutta rajoitti lääkekasvien rajattu maantieteellinen levinneisyys. Merkittävin arabialainen teosi oli Ibn al-Baytarin (k. 1248) Granadan emiraatissa kirjoittama opas, joka luetteli 1400 lääkeainetta. Jo 800-luvulla arabit käyttivät useita lääkeaineita, joita ei Euroopassa tunnettu, kuten Intian kautta tullut kamferi, Keski-Aasiasta saatu myski ja kreikkalaisilta peritty salmiakki eli "Ammonin suola". [2]
Lääketieteelliset käytännöt
Vaikka lääkärin työtä harjoitettiin pääosin yksityisesti, 900-luvulta alkaen perustettiin Bagdadiin, Damaskokseen ja Kairoon myös muutamia sairaaloita, joissa yhdistyivät sairaalan, hoitokodin, mielisairaalan ja vaivaistalon tehtävät. Niiden toiminnasta ei ole säilynyt tarkempia tietoja, mutta eräät sairaalat olivat matkakertomusten tietojen mukaan kooltaan isoja. [2]
Kreikkalaisen lääketieteen esikuvan mukaisesti sekä Euroopassa että islamilaisessa maailmassa tärkeä lääkinnän muoto oli kuppaus ja suoneniskentä, jotka perustuivat Hippokrateen oppiin ruumiinnesteiden tasapainosta. Molemmilla suunnilla asiasta vastasivat yleensä parturit, jotka idässä tekivät työtään kylpylöissä (hammam). Idässä käytössä oli vielä tuskallinen kauterisaatio eli ihon polttaminen, jota käytettiin muuhunkin kuin verenvuodon tyrehdyttämiseen. [2]