HMS Agincourt (1914)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston taistelulaivasta. Muita samannimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
HMS Agincourt
HMS Agincourt
HMS Agincourt
Aluksen vaiheet
Rakentaja Armstrong Whitworth
Kölinlasku 14. syyskuuta 1911
Laskettu vesille 22. tammikuuta 1913 Rio de Janeirona
Palveluskäyttöön 7. elokuuta 1914
Poistui palveluskäytöstä myyty 1922
Loppuvaihe romutettu 1924
Tekniset tiedot
Uppouma 27 528 t (standardi)
30 860 t (koeajot)
Pituus 203,6 m (kokonaispituus)
Leveys 27,1 m
Syväys 8,2 m
Koneteho 32 000 shp (25,354 MW)
Nopeus 22 solmua (41 km/h)
Miehistöä 1 268
Aseistus
Aseistus 14 × BL 12"/L45 (305 mm) Mk XIII -tykkiä kaksoistykkitorneissa
20 × QF 6"/L50 Mk XIII -tykkiä
10 × 3" (76 mm) ilmatorjuntatykkiä
4 × 3 naulan kunnialaukaustykkiä
3 × 21" (533 mm) torpedoputkea

HMS Agincourt oli Britannian kuninkaallisen laivaston taistelulaiva ensimmäisessä maailmansodassa, jonka aikana se osallistui muun muassa Skagerrakin taisteluun.

Brasilian hallitus tilasi aluksen nimellä Rio de Janeiro Armstrongin Elswickin telakalta, missä köli laskettiin jo marraskuussa 1906. Suunnitelmiin tehdyt muutokset keskeyttivät kuitenkin rakentamisen. Köli laskettiin toistamiseen 10. tammikuuta 1910 ja vielä muutettujen J. R. Perrettin tekemien suunnitelmien pohjalta 14. syyskuuta 1911 telakkanumerolla 792. Alus laskettiin vesille 22. tammikuuta 1913 ja valmistui 25. elokuuta 1914.[1]

Kumista saatujen tulojen romahtaessa ja Argentiinan kanssa olevien kiistojen lientyessä alus asetettiin myyntiin. Brasilian hallituksen edustajan Rotschildin saatua ohjeet aluksen myynnistä Venäjä, Italia, Ranska, Kreikka ja Osmanien valtakunta esittivät kiinnostuksensa. Viimeksi mainittu osti aluksen 1,2 miljoonalla punnalla sekä lupauksella maksaa aluksen viimeistelyn, mikä nosti lopullisen hinnan noin 3 miljoonaan puntaan. Se nimettiin samalla Sultan Osman I:ksi. Aluksen valmistuessa juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa Britannia pakkolunasti 2. elokuuta 1914 aluksen ainoastaan vuorokautta ennen luovutusta estääkseen siirron mahdollisen vihollisen haltuun.[1]

Alus nimettiin HMS Agincourtiksi ja se liitettiin Suureen laivastoon. Alukselta poistettiin P- ja Q-tornien välinen siltarakenne ja samalla vähennettiin veneiden määrää etukannella. Taaempi kolmijalkainen masto muutettiin yksijalkaiseksi 1916 ja se poistettiin seuraavana vuonna kokonaan.[1]

Brasilia suunnitteli 1914 korvaavansa myymänsä aluksen samoin Armstrong Whitworthilta tilattavalla aluksella nimeltä Riachuelo, jonka rakennustyötä ei kuitenkaan koskaan edes aloitettu.[2]

Agincourt liitettiin 7. syyskuuta 1914 Suuren laivaston 4. taistelulaivalaivueeseen. Skagerrakin taistelussa alus kuului 1. taistelulaivalaivueen 6. viirikköön ampuen 144 laukausta 12 tuuman pääaseillaan ja 111 laukausta kuuden tuuman apuaseillaan. Alukseen ei taistelussa osunut. Alus siirrettiin 2. taistelulaivalaivueeseen. Sodan päätyttyä alus oli 1919–1921 poistolistalle, mutta se palautettiin 1921 palvelukseen koetehtäviin Rosythissa.[3]

Alukselta poistettiin aseet ja se muutettiin liikuteltavaksi tukikohdaksi. Poiston yhteydessä aluksen tykkitornit poistettiin lukuun ottamatta 1 ja 2 tornia. Samalla tehtiin lisäpolttoaine- ja ammussäiliöt. Työt kuitenkin keskeytettiin myöhemmin samana vuonna Washingtonin laivastosopimuksen nojalla. Alus myytiin romutettavaksi 19. joulukuuta 1922 Rosyth Shipbreaking Companylle.[3]

  • Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy since 1861. Runnymede, Englanti: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2 (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
  • Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3 (englanniksi)
  • Brook, Peter: Warships for Export Armstrong Warships 1867–1927. Kent, Englanti: World Ship Society, 1999. ISBN 0-905617-89-4 (englanniksi)
  1. a b c Brook, Peter s. 140
  2. Gardiner 1985, s. 405
  3. a b Brook, Peter s. 141