Protestantismi
| Osa artikkelisarjaa |
| Protestantismi |
|---|
| Osa artikkelisarjaa |
| Kristinusko |
|---|
Protestantismi eli protestanttisuus (vrt. lat. protestare, esittää vastalause[1]) on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta (kaksi muuta ovat katolilaisuus ja ortodoksisuus), joka syntyi 1500-luvun alussa uskonpuhdistuksen vaikutuksesta erkaantumalla katolisesta kirkosta. Protestanttisia kristinuskon suuntauksia, oppisuuntia tai kirkkoja ovat kalvinistinen, luterilainen ja anglikaaninen kirkko. Protestanttiset kirkot ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Anglikaanisesta kirkosta irtautuivat Englannissa baptismi ja metodismi ja näistä kirkoista Yhdysvalloissa adventismi ja helluntailaisuus.
Protestantismi on katolilaisuuden jälkeen kristinuskon toiseksi suurin suuntaus. Perinteisillä protestanttisilla kirkoilla on maailmassa yli 600 miljoonaa kannattajaa, joista suuri osa länsimaiden ulkopuolella. Lisäksi uusilla evankelisilla liikkeillä on satoja miljoonia kannattajia.[2] Yhdysvalloissa protestantteja on noin 40 prosenttia väestöstä.[3] Pohjoismaissa luterilaiset kirkot ovat olleet vahvoja. Nykyisin maallistumiskehitys on kuitenkin Pohjoismaissa ja Britanniassa voimakasta.[4][5] Saksassa protestantteja on noin 30 prosenttia väestöstä.[6] Euroopan unionin väestöstä protestanteiksi tunnustautuu Eurobarometrin mukaan noin yhdeksän prosenttia.[7]
Oppi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Protestantismilla viitataan 1500-luvun reformaation seurauksena syntyneisiin kristillisen uskon tulkintaan ja käytäntöön. Protestantismin piiriin on yleisesti luettu ne Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkot, jotka erosivat roomalaiskatolisuudesta ja säilyttivät uskonnollisen riippumattomuuden. Protestantismiin on sisältynyt myös itsenäisen ajattelun korostukset. Protestanttisessa teologiassa on reagoitu monesti älylliseen ja kulttuuriseen kehitykseen herkemmin kuin katolisessa tai ortodoksisessa teologiassa. Alueelliset vaihtelut ovat olleet huomattavia ja heijastelleet niitä yhteiskuntia, joiden kanssa protestanttinen teologia on ollut tekemisissä.[8]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Protestantismin edeltäjät, Uskonpuhdistus
Ranskassa 1500-luvun alku- ja keskivaiheilla toimineiden reformaattoreiden eli uskonpuhdistajien lisäksi yksi merkittävimmistä protestantismin syntyyn vaikuttaneista henkilöistä oli saksalainen augustinolaismunkki Martti Luther. Luther arvosteli erityisesti katolisen kirkon korruptiota sekä uskonopin ja hurskauselämän useita kohtia. Erityisen kriittinen hän oli kirkon harjoittamaa anekauppaa kohtaan. Lutherin ja hänen työtovereittensa ympärille syntyneen liikkeen tarkoituksensa ei ollut synnyttää uutta kirkkoa vaan uudistaa katolisen kirkon käytäntöjä, jotka reformaattorit ymmärsivät Raamatun vastaisiksi. Protestiliike sai tukea kansalta ja paikallisten ruhtinaskuntien johtajilta. Sen sijaan katolisen kirkon hierarkia ei tunnustanut uudistustarpeita vaan erotti reformaattorit kirkon yhteydestä.
Tämän seurauksena syntyivät luterilainen ja reformoitu eli Jean Calvinin mukaan kalvinistinen kirkko. Luterilaista ja reformoitua kirkkoa kutsutaan toisinaan myös evankelisiksi kirkoiksi erityisesti Saksassa. Brittein saarilla valtiovalta perusti anglikaanisen kirkon. Sen jumalanpalveluselämässä on katolisen kirkon piirteitä, mutta kirkon oppi on protestanttinen.
Uskonpuhdistuksen keskeiset periaatteet ovat raamattuperiaate ja uskonperiaate. Raamattuperiaatteen eli muotoperiaatteen mukaan ”Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje” (lat. sola scriptura). Uskonperiaatteen eli sisältöperiaatteen mukaan ”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta” (lat. sola fide, sola gratia). Protestantismi korosti Jumalan tuonpuoleisuutta ja ihmisen perisyntiä. Se hylkäsi ripin sakramenttina ja luostarilaitoksen, supisti jumalanpalvelusmenoja ja painotti saarnan kuuntelemista ja yksilön moraalia. Käsitys, että yksilö voi omakohtaisesti tulkita Raamattua, johti protestantismille ominaiseen uusien lahkojen syntyyn.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalvinismin ja luterilaisuuden eroavaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reformaation kannattajien välille muodostui melko nopeasti keskinäisiä oppiin liittyviä erimielisyyksiä, joiden seurauksena protestantismi jakautui Manner-Euroopassa kalvinistiseen eli reformoituun ryhmään (Ranska, Sveitsi, Alankomaat) ja luterilaiseen ryhmään. Reformoitujen kirkkojen johtohenkilöitä olivat Ulrich Zwingli ja Jean Calvin. Ranskan protestantit eli hugenotit kuuluivat reformoituun ryhmään.
Reformoitu kirkko vaati luterilaista suuntausta jyrkempää uskonopin ja uskonnollisten muotojen karsimista. Kun luterilaisten mukaan voitiin säilyttää se, mikä ei ole suoranaisesti Raamatun vastaista, reformoidun periaatteen mukaan tuli hylätä se, mistä ei ollut nimenomaista Raamatun vahvistusta. Reformoiduista kirkkorakennuksista poistettiin yleisesti kuvat ja alttarit. Reformoitu kirkko suhtautui myös kriittisesti piispan virkaan ja sen presbyteerinen siipi hylkäsi piispanviran kokonaan. Reformoitujen ja luterilaisten välille syntyi kiistaa myös sakramenttikäsityksestä. Kun luterilaisten mukaan Kristuksen ruumis ja veri on ehtoollisessa todella, mutta salatusti läsnä, reformoitujen mukaan ehtoollisessa on Kristuksen ruumis läsnä vain symbolisesti tai hengellisesti.
Samoin armo-opista syntyi erimielisyyttä. Calvin päätyi niin sanottuun kaksinkertaiseen predestinaatio-oppiin, jonka mukaan tietyt ihmiset on Jumalan kaikkitietävän viisauden nojalla ennalta määrätty kadotukseen ja toiset pelastukseen. Luther taas omaksui reformoidun ja katolisen näkemyksen välimuodon, jonka mukaan ihminen on ennalta määrätty pelastukseen, muttei kadotukseen. Reformoidussa kirkossa syntyi myöhemmin 1500-luvulla hollantilaisen rovasti Jacob Arminuksen vaikutuksesta arminolainen siipi, joka hylkäsi predestinaation vedoten Jumalan tahtoon pelastaa kaikki ihmiset (1. Tim. 2:4) ja opetti ihmisen vapaan tahdon valintaa pelastuksen suhteen evankeliumia kuultaessa.
Anglikaaninen kirkko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pari vuosikymmentä Manner-Euroopan reformaation jälkeen Brittein saarilla syntyi kuninkaan vaikutusvallan tuloksena anglikaaninen kirkko. Anglikaanikirkko on säilyttänyt liturgisessa elämässä monia katolisen kirkon piirteitä, mutta kirkon oppi on protestanttinen. Anglikaaninen kirkko pitää suuressa arvossa kirkon perinnettä ja se on säilyttänyt historiallisen piispuuden katkeamattomana.
Muita suuntauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Protestanttiset kirkot ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Reformaatiossa syntyi myös pienempiä liikkeitä, jotka katkaisivat lähes kaikki siteet katolisen kirkon tapoihin ja perinteeseen. Tällaisia olivat muun muassa anabaptistit sekä kolminaisuusopin vastustajat eli antitrinitaarit. 1600-luvulla Englannin puritaanit pyrkivät seurakuntalaisten elämän puhtauteen. Anglikaanikirkosta irtautuivat 1600-luvulla upotuskastetta korostava baptismi, sakramentit hylkäävät kveekarit ja paikallisseurakuntaa korostava kongregationalismi. 1700-luvulla pietisminä tunnettu herätysliike muodosti Euroopan kirkkoihin sisäisiä ryhmittymiä. Englannissa pietistinen herätys vaikutti John Wesleyn metodismin syntyyn. 1800-luvulla kehittyivät vapaakirkolliset yhteisöt eli vapaat suunnat.[1]
Anglikaaninen kirkko on korostanut muista protestanttisista kirkoista poikkeavaa luonnettaan, vaikka se onkin erillinen katolisesta kirkosta. Protestantismin toisena äärilaitana ovat monet reformoidun kirkon oppien pohjalta syntyneet liikkeet. Jotkut näistä liikkeistä, kuten mormonit ja Jehovan todistajat, ovat edenneet kristinuskon rajoille tai ulkopuolelle.[1] Helluntaiherätys syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa baptismin ja metodismin pohjalta. 1960-luvulla helluntailaisuuden rinnalle syntyi karismaattinen liike, joka ylitti kirkkokuntien rajat[9].
Valistuksen ajalla syntyi vapaamielinen teologinen suuntaus, joka kehittyi seuraavalla vuosisadalla entistä enemmän yksilöä korostavaksi moraaliopiksi. Uskontoa alettiin pitää yksityisasiana ja kirkko alettiin nähdä ennen kaikkea elämänkaaren seremonioiden hoitajana. Kirkon merkitystä kasvatuksessa ja yhteiskunnassa saatettiin myös arvostaa. Tätä näkemystä edustivat uusprotestanttiset teologit, kuten David Strauss, Friedrich Schleiermacher ja Adolf von Harnack.[1]
1900-luvun lopulta alkaen konservatiiviset ja fundamentalistiset kirkot ovat Yhdysvalloissa jossain määrin voimistuneet. Poliittisesti tämä on näkynyt kristillisen oikeiston vaikutusvallan kasvuna. Esimerkiksi Billy Graham vaikutti laajasti Yhdysvaltain ulkopuolella. Evankelioimisliikkeet ovat nousseet muun muassa television välityksellä merkittäviksi vaikuttajiksi.[9]
Kannatus ja tukialueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Protestantismi on katolilaisuuden jälkeen kristinuskon toiseksi suurin suuntaus.[2] Protestanttisiin kirkkoihin kuului vuonna 2004 noin kolmannes kaikista kristityistä. Pohjois-Euroopan ja anglosaksisen Pohjois-Amerikan lisäksi protestanttisten kirkkojen vahvinta kannatusaluetta ovat Australia, Tyynenmeren alue ja Saharan eteläpuolinen Afrikka – erityisesti Englannin ja Saksan entiset siirtomaat.[10] Perinteisten kirkkojen lisäksi isäksi uusilla evankelisilla liikkeillä on satoja miljoonia kannattajia.[2]
Yhdysvalloissa protestantteja on noin 40 prosenttia väestöstä.[3] Pohjoismaissa luterilaiset kirkot ovat olleet vahvoja, mutta sekularisaatio on kuitenkin Pohjoismaissa ja Britanniassa voimakasta.[4][5] Saksassa protestantteja on noin 30 prosenttia väestöstä.[6] Euroopan unionin väestöstä protestanteiksi tunnustautuu Eurobarometrin mukaan noin yhdeksän prosenttia.[7]
Eri protestanttisilla suuntauksilla on arviolta seuraavat määrät kannattajia:
- Helluntailaisia 279 miljoonaa[11]
- Baptisteja 100 miljoonaa[12]
- Anglikaaneja 80 miljoonaa[11]
- Reformoituja 80 miljoonaa (mukaan lukien reformoidut kirkot, presbyteerinen kirkko ja yhdistynyt kirkko).[13]
- Luterilaisia 77 miljoona[11][14]
- Metodisteja 60–80 miljoonaa
- Adventisteja 22 miljoonaa
Protestantismin suuntaukset jäävät siis jälkeen katolilaisuudesta, jolla on 1256 miljoonaa kannattajaa. Ortodoksisuudella on yli 295 miljoonaa kannattajaa.[2] Helluntailaisuus, baptismi ja kalvinilaisuus ovat levinneet laajasti eri puolille maailmaa eri kansanryhmien keskuuteen. Sen sijaan luterilaisuutta on professori Risto Saarinen luonnehtinut ”valkoisen keskiluokan, tai Afrikan maissa mustan keskiluokan” uskonnoksi.[11]
Muita protestanttisia suuntauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Arffman, Kaarlo: Kristinuskon historia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4
- McGrath, Alister (toim.): Modernin teologian ensyklopedia. ((The Blackwell Encyclopedia of Modern Christian Thought, 1993.) Suomentaneet Satu Norja ja Kia Sammalkorpi-Soini) Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-495-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 9, Pai–Radh. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-07248-6
- ↑ a b c d Zurlo, Gina A. & Johnson, Todd M. & Crossing, Peter F.: Status of Global Christianity, 2022, in the Context of 1900–2050 (PDF) 2022. Center for the Study of Global Christianity. Viitattu 15.6.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Diamant, Jeff: Faith on the Hill 3.1.2023. Pew Research Center. Viitattu 27.2.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Hannikainen, Pietari: Thriving or just surviving? The future of the Finnish national church 18.8.2020. European Academy of Religion and Society. Viitattu 27.2.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Bradley, Ian: The strange death of Protestant Britain: the near-loss of religious sensibilities (tilaajille) The Tablet. 13.12.2017. Viitattu 27.2.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Zensusdatenbank – Ergebnisse des Zensus 2011 – Personen nach Religion (ausführlich) für Deutschland 9.5.2011. Statistische Ämter des Bundes und der Länder. Arkistoitu 21.6.2013. Viitattu 27.2.2023. (saksaksi)
- ↑ a b Discrimination in the European Union 2019. Eurobarometer. Viitattu 27.2.2023. (englanniksi)
- ↑ McGraith 2000, s. 582–583
- ↑ a b Arffman 2004, s. 239.
- ↑ Arffman 2004, s. 249.
- ↑ a b c d Rytkönen, Jussi: Miksi helluntailaisuus leviää? Kotimaa. 27.8.2014. Viitattu 27.2.2023.
- ↑ Baptist World Alliance Oikoumene.org. Kirkkojen maailmanneuvosto. Viitattu 2.3.2023. (englanniksi)
- ↑ World Communion of Reformed Churches Oikoumene.org. Kirkkojen maailmanneuvosto. Viitattu 2.3.2023. (englanniksi)
- ↑ The Lutheran World Federation – 2019 Membership Figures (PDF) lutheranworld.org. 27.8.2014. Luterilainen maailmanliitto. Viitattu 7.5.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Protestantismi Wikimedia Commonsissa