Yllättäen heti kahden koulupäivän jälkeen tuli kahden viikon etäjakso. Pehmeä lasku syksyyn ja opintoihin, tosiaan. Toisaalta olisi hirveä into päällä jo oppia kaikkea, mutta tuntuu myös älyttömän hienolta tällainen vapaa. Kirjoja sentään olen hankkinut ja rikkakasvilistaa opetellut. On ollut mahtavaa ulkoilla koirien kanssa ja rauhoittua kotona. Hihhuloida pihalla ja kerätä kukkia maljakkoon. Sateen sattuessa lukea kirjaa tai katsoa telkkua. Nautiskella puutarhan satoa ja seurata vielä lopun kasvua. Ja ottaa kuvia. Yleensä lomat ja vapaat on hyvissä ajoin täyteen buukattuja, nyt on ihan ihmeellistä olla vaan ja ihmetellä ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa. Vaikka eihän tältä ranchilta tekeminen lopu.
Viime vuonna istutettu karhunvatukka Sonja tekee ensimmäistä satoaan.
Alelaarin kurpitsanmöllykkä viihtyy lavassa.
Talvikammoiselle ilmassa leijuva syksyn tuntu ja matalapaine aiheuttaa hieman haikeuden tunnetta. Äkkiä pihalle häätäämään moinen apeus. Kävin kitkemässä vuohenputket pionipenkistä ja keräilin lisää antimia pihalta. Naapurilta saadut tomaatintaimet ovat viihtyneet hienosti hienosti kuistilla ja väittäisin että ovat parhaita tomaatteja tähän astisista. Hyötykasviyhdistyksen siemenistä kasvatettuja.
Myös kirsikkapuuni, Varjomorelli lajikkeeltaan, yllätti ja antoi viime vuotisen kahden hedelmän sijaan ainakin puoli litraa satoa. Ihan hyvä suunta, istutin sen viime vuonna alkukesästä. Piti muuten tarkistaa Googlesta, että onko kirsikka marja vai hedelmä. En ottanut selkoa. Siellä puhuttiin luumarjasta ja toisaalta kirsikkapuun hedelmästä. Jätetään tämä hautumaan. Niistä on kuitenkin tulossa likööriä. Kotoa ei tämän enempää kirkkaita juomia löytynyt, joten sato oli juuri sopiva.
1/2 litraa happamia kirsikoita
reipas 1/2 litraa viinaa, tässä tapauksessa Koskerkorvan ja vodkan jämät
n. 2 dl ruskeaa raakaruokosokeria
Annetaan olla jääkaapissa kolmisen kuukatta, hölskytellään välillä että sokeri sulaa ja sekoittuu. Nautitaan hyvässä seurassa, pikkuruisista laseista.
Tässä kasvion järkäleessä riittää opeteltavaa. Onneksi tuli katsottua Tori.fi jälleen, säästyi aika monta kymppiä. Toisen aiheeseen liittyvän opuksen toivat viime viikolla luonani kyläilleet ystävät. Kyllä tässä vielä yksi viikko etänä vierähtää näiden parissa. Aivan upeita kuvia muuten Keittiöpuutarha-kirjassa!
Tänään katse on viivähtänyt pariinkin kertaan tässä työkavereiltani saamassa kortissa, joka lipaston päällä ilahduttaa. Pakko myöntää että pikkuinen ja nopeasti ohimenevä ikäväinen saattoi ehkä käväistä ...<3