Ja ruusun saa...?

Eilen oli taas se päivä vuodesta, kun naiset ilmoittivat haluavansa ruusujen sijaan tasa-arvoa tai hevosia, mutta minä ahmatti halusin niitä kaikkia. Hevonen jäi saamatta, mutta riemastuin kovasti mieskollegojen lahjoittamasta ruususta. Kuljetin kukan hellästi pakkasen ja tuiskun läpi kotiin ja ajattelin ojentaa sen Hupsuttamon ihanimmalle leidille: Nuppu Nöppönenä Nöpperssönille. Samalla tulin miettineeksi, mitenköhän se mahtaa kokea tasa-arvoasiat Hupsuttamon vakiokansalaisena. Onko pieni tytöntyllerö jäänyt ronttiveikan varjoon, vai onko molempia pikku pöfföpanttereita osattu arvostaa tasapuolisesti juuri sellaisina kuin ne ovat?

 

Keittiössämme ainakin on moderni meno: Nuppu ja
Juju kokkaavat melkein yhtä aktiivisesti kuin emo...

...eikä Nuppu ole saanut otsaansa ainakaan kiltin tytön leimaa!

 

Vaikka Juju on usein poikamainen vilperi Vaahteramäen  Eemelin tapaan,
sen myös annetaan piileskellä maman helmoissa släsh farkunlahkeissa. 

Nupun nimi on eittämättä hempeä ja tyttömäinen, mutta neitiä
kutsutaan myös iip-iip-piippailunsa takia Iippo Iivariksi.

Juju on herkkä ja pehmoinen, mutta olen luvannut, että jos se joskus
haluaa ostaa nahkarotsin ja rassata moottoripyöriä, niin sekin sopii.

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että vaikka kotonamme vallitsevan hierarkian mukaan Nuppu on varatoimitusjohtaja ja Juju juoksupoika, kissat ovat oikeasti hyvin tasa-arvoisessa asemassa. Niitä rakastetaan viiksenkärjistä hännänpäähän ihan yhtä paljon tyttömäisyyksistä ja poikamaisuuksista piittaamatta, joten vaikka oli naistenpäivä, halusin omistaa ruusun sekä Nupulle että Jujulle.

Tämä tyttö näyttää veikeämmältä kuin ruusu...

...ja tämä poika päihittää kukkasen komeudellaan.

 

Tämä tyttö tuoksuu useimmiten ruusunnupuilta
mutta ymmärtää myös kakkahuumorin päälle.

 

Tämä poika pussaa ja halaa mutta viipottaa myös tuhatta ja sataa...

 

...ja haluaa vielä lopuksi ottaa hetkeksi perinteisen
roolin ja luovuttaa ruusun eteenpäin mielitietylleen.
”Mimmi, otatko vastaan tämän ruusun?”

No, nyt on sitten Nuppu ilman ruusua. Ruffee...?

Talonmies ja talon mies

Vietin toissapäivänä virallista äkäpussipäivää. Pyöräni takarengas alkoi klenkata heti aamusta, ja kaikki meni sen jälkeen pieleen siihen malliin, että onnistuin päivän mittaan ärisemään niin Ctrl-painikkeelle, korvakoruille kuin väärässä paikassa vastaan tulevalle bussillekin. Tästä syystä päätin viettää mahdollisimman rauhallisen koti-illan, joka perustuisi rentouttavaksi havaittuun kolmiyhteyteen akselilla minä, Nuppu ja iPad.

 

”Laita tulemaan taas laatuviihdettä, niin kehrään sun kainalossa.”

Katsoimme juuri kyynel silmäkulmassa, kuinka lököttäviin verkkareihin verhoutuneista skandinaaveista kuoriutui todellisia Tuhkimoita, kun ovikello yhtäkkiä soi. Krääks! Meillä ei käy ikinä vieraita, mutta hetken sekasorron jälkeen mies tajusi, että oven takana odottaa mitä luultavimmin talonmies, joka on nähnyt, että meillä on valot päällä, ja joka tulee tsekkaamaan keittiön vuotavaa vesihanaa ja viallista wc-pöntön säiliötä.

 

”Nauraakohan se talkkari, kun emo on punaisessa
kissayöpaidassaan jo kasin aikaan illalla?”

Koska talonmiestä ei voinut odotuttaa oven takana, oli pakko toimia ripeästi. Hyökkäsin vällyjen välistä sulkemaan kaikki makuuhuoneeseen johtavat ovet ja tekeydyin kuolleeksi. Hengitin vain sen verran kuin oli pakko ja toivoin, ettei Nuppu-neiti käräyttäisi minua.

 

”No en takuulla. Mamman päivän asu on pakko pitää näiden seinien sisällä.”

Nuppu oli ihailtavan hiljaa lymypaikassamme, mutta näin, kuinka sen korvat liikkuivat kiinnostuneesti makuuhuoneen hämärissä. Yhtäkkiä kuulimme yllätykseksemme, kuinka talonmies kehotti jotakuta nuuskuttelemaan maaseudun tuoksuja. Hetkeen en tiennyt, mitä ajatella pönttökorjauksen saamista käänteistä, mutta sitten ymmärsin: talonmies oli kohdannut talon miehen – rohkean pikku Juitsun, joka halusi tietää kaiken putkibisneksistä.

 

Se näyttää ehkä hempeältä mutta on kiinnostunut kaikista miesten töistä
ja talonmiehestä, joka oli saapunut juuri maaseuturetkeltä ja suhtautui
luontevasti uteliaaseen kattiin, jonka nenä oli liimautunut hänen käteensä.

Talon miehet ja talonmies sopivat putkimiehen tilauksesta, ja tänä aamuna kello kahdeksan ovikello pirahti jälleen. Tällä kertaa olin ihmismäisessä iskussa ja kissayökkärinkin olin viikannut siististi tyynyn alle. Mutta silti tuli sanomista – tällä kertaa Juitsilta…

”Mamaaa! Äää, äää, äää! Päästä pois, päästä pois!”

”Keittiössä lorisee! Ne säätää jotain ilman mua! Mamaaaaaa!”

Meitä tyttöjä putkihommat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa, mutta Juju
sompasi makkarissa edestakaisin kuin sillä olisi ollut muurahaisia villapöksyissään.

Nuppu höristeli korviaan vasta, kun putkimies sulki työkalupakkinsa
ja jatkoi matkaansa seuraavien hanojen ja pönttöjen/hupsujen luo.

Juju taas rauhoittui, kun se pääsi tarkastamaan,
että uusi hana oli asennettu oikeaoppisesti.

Miinuspisteitä ropsahti, kun Juju tajusi, ettei allasta ollut vaihdettu.

Nuppukin nostettiin hanaa ihastelemaan, mutta se ymmärsi tilanteen
ensin ihan väärin ja luuli, että on hammaspesun aika. Ei Nuppu.
Eihän me koskaan aamuisin sun hampuja pamputeta...

Kun Nuppu hoksasi, mistä oikeasti on kyse, tuli kelloon ihan toinen ääni.
Tämä upouusi, kiiltävä Oras oli viimeinen silaus kesälomaremontin
kokeneelle keittiöllemme ja sai Nupulta hyväksyvän naukaisun.

Erikoisen aamun jälkeen Juju oli tillin tallin ja näki unia,
joissa talkkari tuli kylään juuri, kun Nuppu oli saanut
päähänsä papiljotit ja mama kasvoilleen kurkkunaamion...

Adios, kesämökki!

Viimeinen kesälomaviikko alkaa olla lopuillaan, ja vaikka vapauden menettäminen kirpaisee, tuntuu onneksi siltä, että akkujakin on ladattu. Säät ovat olleet suotuisia, ja olemme sekä reissanneet että saaneet nauttia rennosta kotilomasta. Täysin emme ole päästäneet itseämme silti veltostumaan, vaan taustalla on koko ajan jyllännyt Hupsuttamon henkilökunnan Suuri Sisustusprojekti.

 

Enkä viittaa projektilla nyt sängyn petaamiseen ja pehmolelujen järjestelyyn.

Projekti ponkaistiin käyntiin jo lomaa edeltävällä viikolla. Olin niin työllä näännytetty, etten jaksanut tehdä iltaisin muuta kuin kaapata Nupun kainalooni ja käpertyä katsomaan sen kanssa iPadia. Sain raivattua turhat stressiajatukset aivoistani tapittamalla ”Pientä pintaremonttia”, jossa myytäviä asuntoja tuunataan tapetoimalla, maalaamalla ja tyynyjä asettelemalla. Remontti hujahtaa aina minuutissa parissa, ja on tyydyttävää nähdä ennen- ja jälkeen-kuvat. Ikään kuin olisi itsekin saanut jotain merkittävää aikaan, vaikka on vain rapsuttanut vieressä kehräävää räggäriä leuan alta.

 

Nuppu on maailman kaunein sisustuselementti.

 

Pikantti pehmopallero päihittää sisustustustyynyt sata nolla...

 

...koska Nuppu on niin PUFFFFFF!

Sen verran tv-remppailu minua kuitenkin inspiroi, että tilasin keittiöömme söpsäkän kappaverhon, joka saapui sopivasti viimeisenä työpäivänäni. Niinpä pääsimme aloittamaan loman riisumalla ikkunasta raskaat, kissankarvalla vuoratut verhot ja keventämään ilmettä uudella, höyhenenkevyellä kapalla.

 

Jujun mielestä oli aikakin saada luolaan vähän valoa.

Keittiö ei ole koskaan ollut kotimme sydän vaan nukkavieru häpeäpläntti. Teimme aikanaan asuntoon muuttaessamme suuren remontin, joka sammutti kaikki tee-se-itse-hingut vuosikausiksi. Nyt uusi verho kuitenkin virkisti mielemme, ja paloin halusta muovata rupsahtaneesta pirttinurkkauksestamme trendikkään citykeittiön, jossa olisi valoisaa ja ihanaa ja joka kutsuisi minut keittelemään gurmeeta gurmeen perään. Nuppu tiesi heti, mistä kannattaisi aloittaa. Onhan sekin katsonut Pientä pintaremonttia.

 

”Mökkifiilis katoaa, kun puukaapit raikastetaan valkoisella maalilla.
Ihan pikku juttu, joka hoituu minuutissa parissa.”

Kaivoin siis kaapeista pensselit, telat ja rensselit ja ostimme maalit niin kaakeleille kuin puuovillekin. Kissat olivat lähestyvästä keittiötuunauksesta innoissaan, kunnes ne kokivat työnjakotilanteessa suurta vääryyttä.

 

Mies haki ullakolta ikivanhan varaoven, jotta keittiö saatiin
suljettua kissattomaksi alueeksi. Kateille sanoimme, että
rämppäovi on oikeasti taideteos nimeltä ”Ruma ankanpoikanen”.

 

Makuuhuoneestakaan ei ollut enää pääsyä keittiöön, mikä oli tosi mälsä juttu,
koska yhtäkkiä keittiö oli huoneiston ainoa paikka, jossa kissat olisivat halunneet olla.

Maalaamistamme tahditti aluksi taukoamaton ininä ja rapina.

Kuulin jonkun myös jupisevan ovenraosta jotakin siihen suuntaan, että muissa blogeissa
kissat ovat työnjohtajia mutta meillä teljetään vankityrmään ja nielaistaan avain!

 

Enää olisi puuttunut, ettei ruokaakaan olisi tippunut. Mutta kyllä sitä tippui,
ja yhtä hyvääkin se oli kuin aina ennen. Ja tarjoiltiin salongin puolella!

Saimme tuntea luissamme ja varsinkin lihaksissamme, että maalaaminen ei ole minuutin parin kevyt pikku sutaisu. Urakka tuntui loputtomalta, sillä päällysmaalia täytyi telata kolmen kerroksen verran alusmaalin päälle, ja välissä oli aina 16 tunnin kuivumisaika. Ei ole lainkaan ihme, että lopulta pienet kissat unohtivat koko keittiön olemassaolon. Kun ovet vihdoin avattiin, katit eivät olleet uskoa silmiään. Juju varsinkin eteni keittiössä etu- ja takaosa täysin epäsynkassa. Onneksi sen päätä ja häntää yhdisti pitkä haitari, joka piti kiikkaavan kissan edes auttavasti koossa. Kun pahin järkytys oli ohi, halusin kuulla, mitä mieltä turilaiset olivat pienen pintaremonttimme lopputuloksesta.

 

Juju ihmetteli, kuinka suurelta keittiönrääpäleemme yhtäkkiä näyttikään!

80-luku oli kadonnut, ja uudet vetimet hohtivat kiiltävinä. Kyllä kelpasi tassutella
Mummi Poppasen virkkaamalla matolla, joka pääsi vihdoin oikeuksiinsa!

 

Nuppukin yllätettiin tutustumassa uuteen keittiöön.

 

Kun Nuppu huomasi minut, se halusi ruokaa ja lähestyi laatikostoa sen näköisenä,
että ajatteli mennä ripsuttamaan sitä kynsillään. Säikähdin niin, että kamera otti
kuvan ihan itsekseen. Turha kai sanoa, että Nuppukin säikähti ja pötki pakosalle.

 

Löysin neitosen hetkeä myöhemmin lukemasta Design District -esitettä, joten kaikesta
päätellen Hupsuttamo kaipaa sen mielestä lisää sisustuksellisia toimenpiteitä.

Toistaiseksi emme jaksa muuta kuin asetella Nuppua eri paikkoihin
asuntoamme kaunistamaan. Ja senhän se tekee ihan vain olemalla Nuppu.

Näihin tunnelmiin päättyy tällä kertaa Hupsujen loma, mutta toivotamme mukavan lokoisia kesäpäiviä kaikille, jotka saavat löllöttelyään vielä jatkaa. Kohtalotovereille taas lähetämme tsemppejä arjen alkuun! Mitäs piditte freesautuneesta köökistämme?