Nemoa popsimassa

Voin kokemuksesta kertoa, että ragdollit ovat pääosin kilttejä ja herttaisia kissoja. Ne eivät moukaroi huonekaluja lommoille, spraymaalaa seiniin kissanviiksiä tai näytä omistajalleen keskivarvasta. Suurimman osan ajasta ne ovat hellyyttä uhkuvia pehmopalleroita, joiden pään päällä hohtaa kirkas sädekehä. Mutta mitä kulissien takana tapahtuu niinä nanosekunteina, kun räggäreistä tuleekin raggareita?

 

”No ehdottomasti pahin juttu, minkä oon tänä kesänä tehnyt on se,
kun tupeerasin peppukarvoja ja niihin tuli ekaa kertaa niin iso takku,
että sen sai pois vain leikkaamalla”, Nuppu kertoo.

 

”En tykännyt yhtään, kun emo kaivoi sakset esiin. Louskautin hampaitakin
yhteen nipsimisen aikana, mutta nyt kelpaa taas esitellä siistejä villapöksyjä.”

Vaikka Nuppu luulee, että se on aina kiltti ja ihana, se osaa välillä olla myös tuhma ja ihana. Nälän yllättäessä kultaiset käytössäännöt törkitään tassulla maton alle ja Nupusta tulee jääräpäinen iilimato. Se kiinnittyy imukuppina tietokoneen näyttöön, inisee korvan juuressa kuin menneen kesän hyttynen ja ripsuttaa huonekaluja selkä sinnikkäästi köyryssä. Paras kurinpidollinen keino on ohjata kärttäjättären huomio vaikkapa leluhiireen, kunnes käytös palautuu taas enkelimäiseksi, ja neito palkitaan runsaalla ruokakupin täytöllä.
 

Onko Nupun ruokakuppia täytetty liiankin hövelisti, vai
vääristääkö kuvakulma neidin muodot kovin pyöreiksi?

Siinä missä Nupun karvaisesta päästä sojottaa sarvipari vain nälän tullen, Juitsipuppana transformoituu sietämättömäksi pehmopaholaiseksi paljon useammin. Silloin sitä kutsutaan hellittelynimellä Elukka.

 

 Elukka osaa samanaikaisesti sekä kerjätä ruokaa,
näyttää söpöltä että rääkätä kilttiä systeriään.

Karva pöllyää, ja Neppo-raasu vikisee.

Elukka hei!! Nyt saa riittää. Nuppu ei tykkää liian rajuista leikeistä.

Nupulla on parempaakin tekemistä kuin inahdella veikan potkupussina.

Jälkikäteen Elukkaa usein ihmetyttää, mikä meni vikaan.

Jos Elukka ei saa huudattaa Nuppua, se keksii uusia konnankoukkuja, jotta mama huomaisi sen. Juju kirnuttaa, minkuttaa ja mouruaa, ja jos sekään ei auta, se hyppää emon kirjan, iPadin tai tietokoneen päälle ja pönkkää pienellä päällään pingispallon kokoisen kuhmun emon otsaan.

 

Elukka osaa tarvittaessa järsiä puuvärejä ja parkkeerata keskelle värityskuvaa.

 

Viikkauslaudan päältä löytyy myös keskimääräistä parempi jumituspaikka.

Ehkä Elukka voisi ottaa vähän siskosta mallia ja auttaa joskus laskostamisessa?

Elukka tietää, että iskän saa parhaiten liikkeelle kiipeämällä leffatykin päälle, ja emo taas nostaa pehvelinsä penkistä heti, kun Puippa vilauttaa hammaskalustoaan lampun johdolle. Välillä pikku naskalit naksuttavat helliä reikiä myös palvelusväen pohkeisiin, kantapäihin ja varpaisiin.

Eikä unohdeta sitäkään, että Elukka on loputtoman utelias. Se seikkailee mikron päällä...

 

...ja valtaa vaatekaapin heti, kun silmä välttää.

Elukalla on toki aina hyvät perustelut touhuilleen, ja jos kupissa on hyvää ruokaa (eli ei mitään perusmössöä vaan jotain, joka herra Nirppanenulle sattuu juuri sillä hetkellä maistumaan), agilityrata on viritetty valmiiksi tai Jujua luvataan wuu-juoksuttaa asuntoa ympäri, ei Elukkaa näy mailla halmeilla. Sen tilalla käyskentelee vain elämäänsä tyytyväinen kollinkutale:

”Mmm, tuoretta meribassia!”

 

”Ettei mama vain olisi pyydystänyt sitä omin kätösin Sea Lifesta?”

”Jos keksin hyvät kepposet, niin ehkä saan seuraavalla kerralla narskuttaa
sen huonomuistisen välskärikalan siitä uudesta Nemo-leffasta...”

”Sen Dorin. Tai kyllä mulle Nemo ja Marlinkin kelpaisivat.”

Älä pahastu, Nuppu-pieni. Se oli Juitsin huumoria. Kuka nyt piirrettyjä söisi!

Sydämellistä puunausta

Siisteys on puoli ruokaa, ja Juju ainakin on sitä mieltä, että on kiva näyttää huolitellulta. Siksi sujautimme aktivointiviikkomme neljänteen päivään kattavan harjaussession. Tarkoituksena oli testata turkinhoitovälineistön kunto ja käyttövalmius sekä tarjota kissoille erityisen rentouttava kokovartalopöyhintä. Sen tuloksena molemmat kissat olisivat kuohkeita, kauniita ja kehrääväisiä. Ei ihme, että ensimmäinen potilas ponkaisi itsensä heti laverille lellittäväksi!

Siinä sitä on monenlaista harjaa, sukaa ja kampaa! Ja yhdet ohennussakset
sekä Nupun lahjatipu sen kunniaksi, että se osaa nyt liitää kuin lintu.

Ensimmäisenä oli vuorossa harjojen terminaattori eli Furminator.

Juju ei ole kovin innoissaan tästä kapineesta, koska emon pitää aina
furminoinnin jälkeen sanoa kalsealla robottiäänellä sama tyhmä lause:
”Juu häv biin FÖÖ-MI-NEI-TIID.”

Tämä pehmoharja vähän kutittaa Jujua. Tyttöjen vekotin!

No nyt löytyi hyvä! Karsta rapsuttaa niin ihanasti,
että melkein nousee naamalle pappailme!

Aah! Voittaja on löytynyt! Kampaaminen on Jujusta i-ha-na-ta!

Lähes kaikki välineet oli jo testattu, mutta Nuppu luimuili pöydän alla eikä halunnut kuulemma enää osallistua aktivointiviikkoon. Niinpä oli aika käydä vakava keskustelu, johon liittyi jopa Rufus. Muistutin Nuppua, että vaikka kihlat on vaihdettu ja nuoripari rakastaa toisiaan silloinkin, kun turkki on vähän länässä ja viikset vinksallaan, niin varmasti Ruffea silti piristäisi nähdä Nuppu näteimmilleen pöyhittynä. Niinpä Nuppukin antoi kumisuan hipaista villahousujensa hapsuja.

 

Kaukana ovat ne ajat, kun Nuppufjallajökull heittäytyi selälleen suittavaksi.

Yritin hieman ohentaa rehottavaa kauluria, jotta Nupusta ei tulisi
tupposuu, mutta homma ei ollut lainkaan neidin mieleen.

Nuppu töpötteli paikalta hieman kärttyisenä, ja kuulin sivukorvallani hieman motkotusta siitä, että kiusasin tällä lailla maailman söpöintä tyttöstä ja vielä naistenpäivänä. Siitä tyylikkääksi puunattu Juju saikin hyvän idean:

Näin komeana Juju vilahti Facebookin puolella ja naukaisi naistenpäiväonnittelut!

En halunnut, että Nupulle jää paha mieli kaulapuuhkan nipsuttelusta, joten järjestin kissoille vielä yhden ylimääräisen aktivointinumeron. Siihenkin kuului saksimista, mutta tällä kertaa Nuppua ei kismittänyt ollenkaan:

 

Ihana emo oli ostanut kaksi paketillista Nupun lemppariruokaa: possunsydämiä!

Jujukin oli tyytyväinen, sillä settiin kuului myös rypsipossunsuikaleita.

Naistenpäivä päättyi hempeissä tunnelmissa, kun emo täytti pakkasen
kultamussujen ekstramegalemppariruoilla. Nuppu ei edes malttanut
odottaa, mitä aktivointihassutuksia loppuviikko toisi tullessaan!

Nips naps, Nuppu!

Nupun upea turkki on suuri ilon ja ylpeyden aihe, mutta totuuden nimissä on tunnustettava, että siinä on muutamia haittapuoliakin. Saniteettitiloista saattaa joskus takertua jokin ei-niin-söpö pallero takiaiseksi oi-niin-söpön palleron villahousuihin. Kaulakarvasta näkee myös helposti päivän ruokalistan – ja pitkät haituvat uivat vesikupissa useita kertoja päivässä.

Viime aikoina juuri kaulahaituvat ovat aiheuttaneet Nupulle ongelmia. Kun se nuoli turkkiaan puhtaaksi, pitkät karvat tukkivat sen suppusuun. Nuppua selvästi harmitti, mutta se ei jostain syystä tehnyt asialle mitään. Se istua nökötti karvat suussa ja katsoi minua vähän reppanan näköisenä. Ellei Nuppu olisi säälittänyt niin kovasti, olisin jopa saattanut vähän nauraa. Otin tietysti aina karvat pois Nupun suusta, mutta lopulta sekin alkoi käydä työstä. Niinpä ostin pinkkireunaiset ohennussakset ja naksuttelin neitosen ”rintakarvat” siistimmäksi, ja ongelma oli sillä korjattu. Aloin tuntea itseni suorastaan Saksikäsi Edwardiksi ja tunnustan, että harvensin innoissani myös Jujun varpaiden välistä sojottavat hapset ja haivenet...

"Kunhan vain tässä vähän putsailen varpaitani..."

Ja kuinkas siinä kävikään?

"Miten niin kävi? Tosi hyvä fiilis."

Nyt voi taas olla rennosti, kun hoitovälinevarastoa täydennettiin.