Kei Lai Lee

Kirjoittelin teille viimeksi dominopalikoista, jotka pyörtyilivät iloisessa letkassa ja aiheuttivat Hupsuttamossa monenlaista hämminkiä. Kumoon kellahtelu ei ole suinkaan loppunut, mutta se on onneksi muuttanut muotoaan varsin veikeään suuntaan. Siitä taas on kiittäminen Hupsuttamon uutta itämaista vahvistusta, silkinpehmoista poikakissaa nimeltä Kei Lai Lee.

 

Dominot ovat homekorvien kotkotusta! Nyt kaatuilevat kana- ja tonnikalatornit!

 

Kein kanssa ei tule tylsiä hetkiä, sillä se haluaa keilata joka ilta.
Poppi soimaan, purtilot radalle ja kuono kohti kaatoja!

Äh! Eka kuonokierre meni kouruun, mutta semmoista sattuu kaikille!
Kei ei onneksi anna tunnelman latistua, vaan kertoo vitsin tai pari.

”Tiedättekö, miten sanotaan kompastumisvaara japaniksi?
Näin: Iso kisu taka nasi! Hih hih hii!”

”Ja kuka tietää, mikä on ripuli japaniksi? Mäpä kerron!
Seko Siko Kisu Masu.” 

Naurunremakka oli korvia huumaava, mutta porukassa oli yksi
huumorintajuton tyyppi, joka alkoi höykyttää Keitä.

Idän poika sai maistaa lännen tytön tassua, joka lämähti kunnolla leukaperään.

Korvat vain lerppuivat avuttomasti, ja vitsien sijaan
hallissa lenteli vain tuppoja karvaisista keilapalloista.

Lopulta keilahallin vartija saapui erottamaan rymyeetut toisistaan, eikä ketään naurattanut.

Kei Lai Lee on kuitenkin perushyväntuulinen hemmo, joten se ei jäänyt murehtimaan pientä rysyä. Se tassutteli takaisin radalle ja suoritti monta täyskaatoa, jotka tallentuivat onneksi keilahallin valvontakameroihin:

 

Kuten videolta käy ilmi, Kei keskittyi radalla vain ja ainoastaan keilojen tönimiseen. Hienon suorituksen jälkeen se tassutteli Shanghain yöhön ja jätti identtisen kaksoisveljensä keilarataa vahtimaan.

 

Ladies and gentlecats, tässä on Hui Lai Lee!

Parasta Huissa on, että se uinailee sulassa sovussa
myös Keh Räi Leen kanssa...

 

Löytyykö teidän lukijoiden joukosta innokkaita keilailijoita tai keilailevien karvaturrien omistajia?

Nemoa popsimassa

Voin kokemuksesta kertoa, että ragdollit ovat pääosin kilttejä ja herttaisia kissoja. Ne eivät moukaroi huonekaluja lommoille, spraymaalaa seiniin kissanviiksiä tai näytä omistajalleen keskivarvasta. Suurimman osan ajasta ne ovat hellyyttä uhkuvia pehmopalleroita, joiden pään päällä hohtaa kirkas sädekehä. Mutta mitä kulissien takana tapahtuu niinä nanosekunteina, kun räggäreistä tuleekin raggareita?

 

”No ehdottomasti pahin juttu, minkä oon tänä kesänä tehnyt on se,
kun tupeerasin peppukarvoja ja niihin tuli ekaa kertaa niin iso takku,
että sen sai pois vain leikkaamalla”, Nuppu kertoo.

 

”En tykännyt yhtään, kun emo kaivoi sakset esiin. Louskautin hampaitakin
yhteen nipsimisen aikana, mutta nyt kelpaa taas esitellä siistejä villapöksyjä.”

Vaikka Nuppu luulee, että se on aina kiltti ja ihana, se osaa välillä olla myös tuhma ja ihana. Nälän yllättäessä kultaiset käytössäännöt törkitään tassulla maton alle ja Nupusta tulee jääräpäinen iilimato. Se kiinnittyy imukuppina tietokoneen näyttöön, inisee korvan juuressa kuin menneen kesän hyttynen ja ripsuttaa huonekaluja selkä sinnikkäästi köyryssä. Paras kurinpidollinen keino on ohjata kärttäjättären huomio vaikkapa leluhiireen, kunnes käytös palautuu taas enkelimäiseksi, ja neito palkitaan runsaalla ruokakupin täytöllä.
 

Onko Nupun ruokakuppia täytetty liiankin hövelisti, vai
vääristääkö kuvakulma neidin muodot kovin pyöreiksi?

Siinä missä Nupun karvaisesta päästä sojottaa sarvipari vain nälän tullen, Juitsipuppana transformoituu sietämättömäksi pehmopaholaiseksi paljon useammin. Silloin sitä kutsutaan hellittelynimellä Elukka.

 

 Elukka osaa samanaikaisesti sekä kerjätä ruokaa,
näyttää söpöltä että rääkätä kilttiä systeriään.

Karva pöllyää, ja Neppo-raasu vikisee.

Elukka hei!! Nyt saa riittää. Nuppu ei tykkää liian rajuista leikeistä.

Nupulla on parempaakin tekemistä kuin inahdella veikan potkupussina.

Jälkikäteen Elukkaa usein ihmetyttää, mikä meni vikaan.

Jos Elukka ei saa huudattaa Nuppua, se keksii uusia konnankoukkuja, jotta mama huomaisi sen. Juju kirnuttaa, minkuttaa ja mouruaa, ja jos sekään ei auta, se hyppää emon kirjan, iPadin tai tietokoneen päälle ja pönkkää pienellä päällään pingispallon kokoisen kuhmun emon otsaan.

 

Elukka osaa tarvittaessa järsiä puuvärejä ja parkkeerata keskelle värityskuvaa.

 

Viikkauslaudan päältä löytyy myös keskimääräistä parempi jumituspaikka.

Ehkä Elukka voisi ottaa vähän siskosta mallia ja auttaa joskus laskostamisessa?

Elukka tietää, että iskän saa parhaiten liikkeelle kiipeämällä leffatykin päälle, ja emo taas nostaa pehvelinsä penkistä heti, kun Puippa vilauttaa hammaskalustoaan lampun johdolle. Välillä pikku naskalit naksuttavat helliä reikiä myös palvelusväen pohkeisiin, kantapäihin ja varpaisiin.

Eikä unohdeta sitäkään, että Elukka on loputtoman utelias. Se seikkailee mikron päällä...

 

...ja valtaa vaatekaapin heti, kun silmä välttää.

Elukalla on toki aina hyvät perustelut touhuilleen, ja jos kupissa on hyvää ruokaa (eli ei mitään perusmössöä vaan jotain, joka herra Nirppanenulle sattuu juuri sillä hetkellä maistumaan), agilityrata on viritetty valmiiksi tai Jujua luvataan wuu-juoksuttaa asuntoa ympäri, ei Elukkaa näy mailla halmeilla. Sen tilalla käyskentelee vain elämäänsä tyytyväinen kollinkutale:

”Mmm, tuoretta meribassia!”

 

”Ettei mama vain olisi pyydystänyt sitä omin kätösin Sea Lifesta?”

”Jos keksin hyvät kepposet, niin ehkä saan seuraavalla kerralla narskuttaa
sen huonomuistisen välskärikalan siitä uudesta Nemo-leffasta...”

”Sen Dorin. Tai kyllä mulle Nemo ja Marlinkin kelpaisivat.”

Älä pahastu, Nuppu-pieni. Se oli Juitsin huumoria. Kuka nyt piirrettyjä söisi!

Pörheähöyheninen kungfu-panda

Kukapa uskoisi, mutta meneillään on viimeinen viikko ennen kesälomaani. Raahaudun töihin kuin ruosteinen robotti, joka ronksuttaa kuuliaisesti läpi vielä viimeiset ohjelmoinnit ennen simahdustaan. Olen saanut arkisen savottani onneksi hyvälle mallille, jotta voin rullailla perjantaina kesälaitumille, mutta viikkoon on tuonut ylimääräisen rasitteen pieni punoittava laikku erään kissaparan vasemman etuvarpaan lounaisreunamassa. Maanantaiaamuna tämä kissaemo vannoi jäävänsä kotiin peiton alle nyyhkimään, kun kolmen autuaallisen tassuviikon jälkeen Nupun päähän jouduttiin taas pujottamaan se kapine, joka jääköön nimeämättä.

Kyseinen muovihirvitys saa jäädä myös kuvaamatta, koska olemme kuin sitä ei olisikaan.

Sain kuin sainkin itseni vähitellen kasattua ja yritin tsempata itseäni, sillä olin ainakin neuroottisuuksissani herkkävaistoisena huomannut tilanteen ajoissa ennen kuin lievä punoitus oli ehtinyt lehahtaa täyteen värikirjoonsa. Koska tilanne huomattiin pian, myös parantelu saatiin nopeasti käyntiin, ja Nuppu on saanut liihottaa vapaana taivaan lintuna aina, kun olemme olleet kotona. Se on Jujun kanssa remutessaan pörhistellyt sulkiaan kuin pieni, ärhäkkä hömötiainen ja paininut niin näppärästi, että missikruunu vaihtunee pian sumopokaaliksi. 

 

Kungfu-panda jää kakkoseksi tälle karatenallelle.

Useimmiten pandan hutkaisut on päässyt
vastaanottamaan tämä lyyrinen pikku marakatti.

Jos tassutaantumaa ei oteta lukuun, lomaa odotetaan Hupsuttamossa iloisissa tunnelmissa. Äitini saapuu jo ylihuomenna vieraaksemme ja jää pehmopandan ja pikku Abu-apinan seuraksi, kun minä ja mieheni lähdemme kymmeneksi päiväksi reissuun. Mikähän mahtaa olla kohde? En paljasta sitä vielä, mutta Nuppu haluaa antaa teille lukijoille viiden pisteen vihjeen tämän kuva-arvoituksen kera:

Veikkauksia saa jättää kommenttiboksiin, ja Juju lupasi tulla esittämään helpommankin vihjeen vielä tämän viikon aikana...

Viidakossa kahisee

Jotta blogimme ei olisi silkkaa pumpulia, sydämiä ja suklaanappeja, aion tänään esitellä Nupun ja Jujun räyhäkkään puolen. Vaikka ne ovat suurimman osan ajasta emon pieniä kainalopupusia, mistään nynneröistä ei suinkaan ole kyse. Suukotella nyt voi karskimmatkin kaverit, eivätkä kehräily ja sylissä räsynä retkottaminen tarkoita, ettei kissoillamme olisi ”luonnetta”. Ragdolleista löytyy säpäkkyyttä ja asennetta siinä missä panttereista ja leopardeistakin.

Pääsin juuri eilen todistamaan erästä kiehtovaa kamppailua villissä luonnossa (=asuntomme akselilla eteinen-olohuone). Nuppu hiipi aluskasvillisuudessa (=karvamatto) ilman viidakkokypärää (=tötterö) ja vaani toista, hurjaa lajinsa edustajaa (=Juju). Pantterit lukitsivat katseensa ja lähtivät astelemaan vierekkäin selkä pahaenteisesti köyryssä. Niiden karvat sojottivat pystyssä, ja ilma oli sakeana vaaran tunnusta. Lopulta Juju heitti ensimmäisen solvauksen (=omituinen mouru). Siitä suivaantuneena Nuppu-neiti läimäisi veljeään avotassulla poskelle, ja pian viidakon halki vieri kahden taistelevan pantterin muodostama karvapallo. Kuului sensuroitavia huudahduksia (=Nupun s*vääk ja kr*äk), ja ilmassa pölisi karva (=juurikin se). Mutta yhtä nopeasti kuin mellakka alkoi, se myös loppui. Ellei tämän kirjoituksen olisi määrä todistaa, kuinka tulinen temperamentti ragdolleilla on, saattaisin vielä lopuksi kertoa lempeästä putsailuhetkestä, jota sain taiston jälkeen ihailla.

Mulkoilua puolin ja toisin.

Näin heilahtaa ragdollin luuvitonen.

Vapaapaini ei ole nössöjen laji. 

Lukitusotteet on opittu karatekurssilla.

Nuppu ei tarvitse pippurisumutetta käsilaukkuunsa.

Hyökkäys takaoikealta estetään kipakalla potkulla.

Taistelun voittaa aina se pantteri, jonka suuhun
jää suurempi tuppo vastustajan turkista...

Maailman paras kaveri

Mikä voi olla suloisempi kuin pehmeänpalleroinen, suukotteleva ragdoll? No tietenkin kaksi samanmoista. Olen monta kertaa taputtanut itseäni selkään, kun tajusin toteuttaa unelmani tuplana ja hankin kerralla kaksi kissaa. Vaikka kuinka paljon hoivaan ja leikitän pienokaisiani, en voi koskaan tarjota niille samanlaista seuraa kuin toinen kissa. Sydämeni sulaa joka kerta, kun kultamussut nukkuvat söpösti sylikkäin ja putsailevat toistensa turkkia. Niillä on loputon kavalkadi hellyttäviä nukkuma-asentoja ja -paikkoja, ja vaikka ne joskus vähän nahistelevatkin, nukkumaan ei koskaan mennä riidoissa.

Tuplasöpöä uinailua

Eikä söpöys katoa unien jälkeenkään.

Isosiskon vieressä on turvallista tutia.

Juju ei hevin kyllästy siskopuolensa kanssa peuhaamiseen, ja yksin jäätyään se vääntää päälle megamou’un. Nuppu yrittää olla kuin ei meteliä kuulisikaan ja katselee tyynesti toisaalle. Silloin muistutan sitä aina kissakaverin velvollisuuksista, ja Nuppu tuntuu ymmärtävän. Ainakin se nousee ja kävelee korvat hieman vastahakoisessa luimussa äänen suuntaan. Kohta kissat jo viilettävät peräkanaa ohitsemme, ja Nuppukin näyttää onneksi viihtyvän.

Yksi parhaista leikeistä on imurin karttaminen.

"Anna tänne se hiiri!" / "Emo! Juju kiusaa!"

Jokainen kissa tarvitsee ystävän, joka osaa näprätä tötterön irti.

Usein tuntuu ikävältä jättää pikkukisut yksin työpäivän ajaksi, mutta lähtöä helpottaa ajatus siitä, että niitä tosiaan on kaksi. Yhdessä niiden on mukava istua ikkunalaudalla ja ihmetellä maailman menoa – pikkulintuja, talonmiestä ja naapurien lapinkoiraa, joka on vielä Nuppuakin pörröisempi.

Käymme yhdessä ain, pörröhännät rinnakkain.

Vieraskoreutta

Juju ja Nuppu ovat toki aina kilttejä ja kauniskäytöksisiä kissoja, mutta vieraiden läsnä ollessa ne ovat usein tavallistakin enkelimäisempiä. Juju käy ovella nuuhkimassa tulijoita, ja Nuppu tervehtii heitä lempeällä katseella. Kissat ottavat mielellään silityksiä vastaan, mutta tuntemattomien sylissä ne eivät yleensä viihdy. Yritän selittää vieraille, miten vekkuleita Nuppu ja Juju ovat, mutta kohtaan usein hieman epäileviä katseita, kun kultamussukkani vain lekottelevat vieretysten sängyn päällä.

"Kyllä nämä ragdollit ovat oikein seurallisia kissoja!" :)

Mutta annas olla, kun vieraat lähtevät! Silloin unenrippeet karisevat sinisistä silmistä ja kissat juoksevat ympäri asuntoa niin, että matot lennähtävät tuhannelle rullalle. Pienokaiset painivat ja leikkivät – ja ovat koko ajan aktiivisesti mukana kaikessa, mitä sitten teenkin. Hampaita pestessä lavuaariin saattaa yhtäkkiä hypätä innokas kissapoika – ja televisiota katsellessa kanavia voi tulla vaihtelemaan huomionkipeä kissatypykkä.

Juju haluaa olla mukana hampaita pestessä.
Silläkin on oma, pieni hammasharja.

Jujusta on mukava rullailla vessapaperia.

Mikään ei silti ole yhtä huippua kuin lakanoiden vaihto!