Suuri eläinlääkärivuodatus

Puoli vuotta saimme kyyristellä kaukana maailman kummallisimmasta lahkosta, eläinlääkäreistä. Kaikki oli ihanan kevyttä söpöhöttöä ja kissanpito merkittävästi helpompaa kuin heinänteko. Nupun atooppinen tassu oli saatu kuntoon ihan vain kuivaruoat pois jättämällä, raakaruokaa lisäämällä ja asunnon ahkeralla siivoamisella. Kaikki oli siis niin kuin pitikin, kunnes tämän viikon alussa Nupun vasemman takakoiven sisäsyrjään ilmestyi tämännäköinen karvaton pläntti:
 

Neiti on joko opetellut sheivaamista, sillä haaveissa siintää
häämatka Ruffen kanssa Balille, tai sitten allergiat jylläävät taas.

Samaan syssyyn hoksasin, että Nupun oikean etutassun varvaspinnoilla oli tuttua punoitusta. Puhdistimme tassun, minkä jälkeen Nuppu meni makaamaan lättänänä veskiä vasten. Sydämeni riekaloitui sadaksi liuskaksi, sillä kyseinen asento merkitsee ”Okei mami, laita se töttä, jos on ihan pakko”. En pystynyt kaivamaan kauluria kaapista, vaan jätimme Nupun vapaaksi kuin taivaan tipunen ja toivoimme parasta. Päätin soittaa aamulla eläinlääkärille ja setviä asiaa, kunnes saisimme kunnollista apua.

 

Se ken pystyisi pujottamaan tämän näköiselle Neppa-
reppanalle tötän päähän, nostakoon heti kätensä!

Aamulla heräsin jännittyneenä katsomaan, onko tytsykän tassu irronnut, mutta yllättävää kyllä tilanne ei ollut muuttunut mihinkään. Uskalsin siksi jättää Nupun päiväksikin ilman pörppää. Soitin kuitenkin heti eläinlääkärille – tavallista napakampana. Varasimme ajan parin päivän päähän ja vaadin, että tällä kertaa lääkärin täytyisi oikeasti tutustua kaikkiin Nupun taustoihin. Meillä on lähes joka käynnillä ollut eri lääkäri, ja olen joutunut itse aina korjailemaan asioita ja selittämään, mitä on jo tutkittu ja kokeiltu. Joka ikinen lekuri haluaisi ratkaista Nupun ongelman superpikaisesti antibioottikuurilla ja tassuvoiteella. 

  

Ei, ei, ei, ei! Kokemus on osoittanut, että tassu paranee
ilman salvoja ja kuureja mutta tulehtuu heti uudestaan.

Seuraava ratkaisu eläinlääkäreillä on kortisoni. Ei, ei ja vielä kerran ei. Varmasti se toimii monelle kissalle, mutta herkkä pikku Nuppu sai lääkkeestä tulehduksen, joka olikin sitten vaarallisempi juttu. Kohtu jouduttiin ultraamaan kahdesti, ja Nöpönessun oli popsittava kahden viikon ytykuuri antibiootteja. Atopica-litkun Nuppu taas suihkutti kasvoilleni kuin säpäkkä sirkusnorsu.

 

Siis suloinenhan tämä karvaelefantti silti on!

Itse olen sitä mieltä, että kissan hyvinvoinnissa ruokinta on keskeisimmässä roolissa. Kokemus tukee tätä väittämää, sillä raakaruoka sopii molempien herkkävatsaisten räggärieni pötsille täydellisesti. Masu ei mene löysäksi, pötköt ovat hajuttomia ja uljasmuotoisia, katit itse ovat virkkuja ja leikkisiä, ja viimeksi raakaravinnon lisäys sai Nupun tassun kuntoon paremmin kuin ainutkaan lääke. Ja tekeehän se myös hyvää virtsan pH:lle ja nestetasapainolle. Ainoa ongelma raakaruokinnassa on, että kaikki ravintoaineet täytyisi osata laskea tarkasti, enkä luota, että minä matemaattisesti lahjaton ihmisrukka kykenisin siihen – varsinkin, kun Nupun varastopunkkiallergia hankaloittaa tilannetta entisestään. 

 

Nuppukin on joutunut pohtimaan näitä juttuja aika monta kertaa. Pientä kissaa
ihmetyttää eritoten se, miksi punkkien pitää sukellella raksupusseihinkin!

Kun olen ruokamietteistäni eläinlääkäreille puhunut, olen saanut niin omituisia vastauksia, että huuleni ovat pyöristyneet 360-asteiseksi rinkulaksi. Lääkäri numero 1 oli sitä mieltä, että rotta on kissan ruokaa, ja jos en sellaisia pysty tarjoilemaan, on aivan sama, mitä sapuskaa kissoilleni syötän. Eläintenhoitaja X taas paheksui syvästi raa’an lihan syöttämistä kissalle, vaikka olen hygieeninen ja pakastan kaiken raa’an lihan ennen tarjoilua. Hänen mielestään en myöskään voi syöttää Nupulle mitään valmisruokaa, koska ihan kaikessa on käytetty kuiva-aineita, joissa taas on aina varastopunkkeja. 

Eli hoitaja X:n ohjeilla Nuppu voisi vain juoda vettä,
lipoa suupieliään ja hengitellä ilmaa! Ei taida tulla kauppoja.

Ennen kuin kerron, mitä eläinlääkäri numero 2 sanoi, täytyy palata päivään, jonka Nuppu vietti ilman tötteröä. Olin itse töissä poikkeuksellisen myöhään, mutta olin vannottanut miestä infoamaan minua Nuppulaisen tassutilanteesta. Sainkin kännykkääni valokuvan tyytyväisen näköisestä typsystä, jolla oli edelleen neljä tassua. Eikä Nuppu kuulemma nörkännyt töppöstään ollenkaan. Ensin mietin, mahtaako mies vain huijata, jotta pystyisin keskittymään töihin, mutta ei. Nuppu odotti kotona tyynenä ja tyytyväisenä, ja tassu oli jo paljon parempi. Teimme silti suursiivouksen, johon kuului lattioiden ja muiden pintojen luuttuaminen. Lisäksi Jujun raksut loppuivat, eli viimeisetkin asunnon paheet katosivat, emmekä ole enää tuulettaneet siltä varalta, että Nuppu sittenkin olisi jollekin siitepölylle allerginen. Voiko olla, että nämä toimenpiteet ovat heti auttaneet?

 

Yksi punkinpallero Nuppua silti riivaa ja tulee niin liki,
että ahdistaa. Vai onko se sittenkin De Puippi?!

Tilanne oli hyvä vielä seuraavanakin aamuna, joten soitin eläinlääkärille ja peruin Nupun ajan. Tuntui hullulta, että veisin sen taas kerran pällisteltäväksi saman asian takia varsinkin, kun pulmaan ei ole koskaan ennenkään lääkärin avulla ratkaisua löytynyt. Pyysin kuitenkin apua ruokinta-asioihin, koska haluaisin siirtää Nupun yhä enemmän raakaruoan pariin. Mutta niin, mitä kyseisestä ruokavaliosta sanoi eläinlääkäri numero 2? Hänen mukaansa Euroopassa on kaksi (2!) spesialistia, jotka ymmärtävät riittävästi kissojen ravintoasioista kyetäkseen muodostamaan pätevän raakaruokavalion! Pyöreät huuleni tipahtivat lattialle ja kiemurtelivat sitten kysymysmerkin muotoon.

 

SIIS ANTEEKSI MITÄ!?!?!

Ähkin ja röhkin puhelimessa enkä osannut sanoa mitään nokkelaa. Taisin todeta, että no onpa melkoista salatiedettä ja harmi, että niin tärkeitä asioita tuolla lailla pantataan. En ole mikään valmisruokien vastustaja, vaan tokihan tiedän, että moni eläin elää täysin terveen ja pitkän elämän ihan peruspöperöillä, mutta siinä vaiheessa, kun omistaa esim. varastopunkkiallergisen kissan, joka ilmeisesti reagoi pelkkään varastopunkin varjoon, on ihan pakko etsiä muita ruokintamalleja. Kyseisessä tilanteessa on tosi kurjaa, jos Euroopassa on muka vain kaksi tutkijaa, jotka kykenisivät neuvoja antamaan. En saanut selville heidän nimeään tai kansallisuuttaan, mutta voi vain kuvitella, kuinka kiireisiä nuo jättiaivoiset neropatit ovat. Eipä heistä siis taida olla Hupsuille apua.
 

Nämä kaksi einsteinia ovat onneksi aina lähellä! <3

Summa summarum: Nupulla on tilanne taas hyvin hallinnassa. Se on levollinen, vaikka tassuissa on nyt selvästi vähän enemmän kutinaa kuin yleensä. Olemme kuitenkin luvanneet sille, että siivoamme parin päivän välein kunnolla, emmekä enää tuuleta yhtä huolettomasti kuin ennen. Aion myös juhannuksena pestä päiväpeitosta siitepölyjen jämät.

 

Sitten on taas hyvä kölliä sängyn päällä!

En todellakaan usko väittämää, että kissan ravitsemuksesta tietäisi vain pari harvinaislaatuista gurua, vaan ihan varmasti löydän meille vielä joskus henkilön, joka osaa laatia Nupulle täysipainoisen raakaruokataulukon, jossa otetaan huomioon sen erityisherkkyydet. Siihen asti toivon, että pärjäämme näillä keinoilla. Hupsuttamo päättää megapitkän postauksen tältä erää tähän ja valmistautuu suureen juhannussiivoukseen. 

 

Iloisia, valoisia ja kesäisiä pyhiä teille kaikille!

Puhdasta rentoutusta

Eilen Hupsuttamossa elettiin hätäännyksen hetkiä, sillä vain tovi sen jälkeen, kun uusimmassa postauksessa oli toitotettu Nupun terveyttä, tilanne heitti häränpyllyä. Neiti yllätettiin kesken kiivaan tassunyrhäyksen, ja oikean etutassun keskivarpaasta oli jo irronnut muutamia haivenia. Tötterö singahti kaapista kuin tikanpoika pöntöstä, ja Öppäpöppäreppana joutui sen vangiksi. Olin jo varma, että Nupulla olisi lusittavanaan taas puolen vuoden kaulurituomio, mutta toisin kävi: kun tönttä otettiin pois ruokailua varten, tassu ei enää kiinnostanut Nuppua koko iltana. Niinpä se sai kohdata yön vapaana kuin taivaan tipunen.

Aamulla olin varma, että Pöppänän varpaat loimottaisivat punaisina kuin joulutontun posket, mutta pelkoni oli onneksi turha. Tassu on oikein kelvollisessa kuosissa! En uskalla silti henkäistä vielä helpotuksesta, sillä kortisonin vaikutus on juuri lakannut eikä olisi ihme, jos kutinat palaisivat. Toivotaan kuitenkin, ettei niin käy, vaan voisimme jatkaa joulunodotusta yhtä leppoisasti kuin hieman aikaisemmin tänään:

”Moi systeri! Oliko sulla joku nuoleskelujuttu aiemmin? Ei kande varmaan lupsutella
sitä tassua kovin paljon, koska mamalle iskee heti neuroosi. Ja sen jälkeen muakin
puristaa ja saattaa tulla seisomapisut. Sitten onkin taas kaikki ihan tillin tallin titityy ja
 täytyy päästää emo ja iskä uudelle hermolomalle Läntiseen Mummulaan. Mutta ei hätää, 
koska tiedän, miten tämän homman saa hallintaan ja kaikki rennoiksi ja onnellisiksi.”

 

”Laita ihan vain simmut kiinni ja ota hyvä asento. Tuntuu vähän vielä jännittyneiltä nämä
 kaulan pienet lihakset. Hengitä levollisesti sisään ja ulos ja paina pää sohvaistuimeen.”

  

”Anna kaikkien huolten kadota korvatöhnien mukana. Kuvittele, kuinka tötterökin
keinahtelee joen aalloilla kauemmas ja katoaa äärettömään mereen...”

”Kun painelen nenällä tätä salaista akupistettä, unohdat myös kaikki syksyiset
lääkärireissut, karvaat kortisonit ja ne fileitä saastuttaneet pinkit antibioottitabletit.”

”Nyt puhdistautumisriitti on suoritettu perusteellisesti ja 
tunnet olosi onnellisen levänneeksi. Pus ja namaste!”

”Klääh! Ottipa koville toi hoito! Oisko nyt mun vuki saada vähän rentoutusta?”

  

”Aah, just siitä onkin vähän kutkattanut. Onneksi mama ei tiedä, veisi mut
vaan heti jonnekin lääkäriklinikalle ja antaisi tekohengitystä!”

 

”Oijoijoi... Ihana kohta! Nyt lähtee veri taas kiertämään. Jokin tuke siellä varmasti oli,
mutta älä kerro äiskälle. Se soittaisi ihan turhaan ambulanssin.”

”Khi-hi-hi-hii... Kutittaa! Takuulla merkki Nuppu-allergiasta.
Jos emo kuulee, niin eliminaatiodieetti paukahtaa saman tien.”

”Kiitos, Nuppenduppeli! Tässä sulle mahtihali kiitoksena ihanasta hoitosessiosta.
 Mamakin näyttää kameran takana niin onnelliselta ja rennolta, että se varmaan
luulee, että tässä muka vain putsailtiin toisiamme. Mutta hyvä, että hymyilee taas!”

Kiltti Matrix-kissa

Sanotaan, että moni kakku on päältä kaunis mutta silkkaa silppua sisältä. Onneksi on olemassa myös torttuja, jotka paitsi näyttävät hemaisevilta myös vievät kielen mennessään. Sellainen on esimerkiksi meidän ihanainen nöpöstiinakissamme Nuppu. Se on juuri niin kaunis kuin Miss Ragdoll World vain voi olla, ja viimeaikaisten vastoinkäymisten aallokossa olen saanut jälleen kerran todistaa, että neitosemme sisinkin on silkkaa kultaa.

Vai mitähän herkkua tämän marenkihöttökakkusen sisällä mahtaa olla? Slurps!

Nupun lääkärikäynnistä on nyt kulunut yli viikko, ja edistystä on tapahtunut hurjasti. Viime keskiviikkona tilanne oli kurjimmillaan, sillä Nuppu oli juuri saanut tulehdusdiagnoosinsa. Sille oli annettu tutkimusten yhteydessä kipulääkettä, joka tunnetusti sekoittaa muutoin päihteetöntä elämää viettävän kisuseni pään. Niinpä Nuppu kävi ekstrakierroksilla koko illan. Sen liikkeet olivat tuplasti nopeampia kuin yleensä, ja sama päti myös sen aivosoluihin. Tästä syystä Nupusta tuli pelottavan älykäs Matrix-kissa, joka ymmärsi kaiken puheeni ja näki sieluni syyvyyksiin asti jättimäisillä pupilleillaan.

Katse oli ehkä hieman lasittunut, mutta töppösissä ja aivopoimuissa riitti vipinää.

Kun kysyin Nupulta kotiin saapuessamme, otetaanko sideharso pois, se ojensi minulle tassunsa, näytti kiitolliselta eikä pyristellyt lainkaan, kun kieputtelin siteen irti. En raaskinut heti laittaa Nupulle tötteröä, vaikka niin oli ohjeistettu, vaan lupasin sille, että se saisi olla nakuna, jos pysyttelisi keittiössä peffaansa nuolematta sen aikaa, kun pilkon possun sydämen ja muut lihat. Uskokaa tai älkää, mutta Nuppu teki juuri niin. Se istua nökötti matolla ja katsoi puuhiani korvat valppaasti heiluen, mutta ei lipaissut lainkaan villahousujaan. Muutaman kerran neitonen yritti lähteä harhailemaan jonnekin, mutta kun muistutin, mitä oli sovittu, se palasi taas viereeni lihaoperaatiota seuraamaan.

On harmi, etten tajunnut pyytää Nuppu-älykköä suunnittelemaan
itselleen sopivaa barf-ruokavaliota. Jos ravintoaineet olisi oikein
laskettu, siirtäisin katit mielelläni kokonaan raakaruokalinjastolle.

Nupun älykkyysbuusti laantui yön aikana – liekö tötterö tislannut viimeiset morfiinit sen elimistöstä – mutta tilalle saimme oman hempeän tyllerömme, joka tuli heti aamutuimaan tarpomaan tassuilla tyynyäni. Satelliitti ei haitannut potilasta hurinasta päätellen ollenkaan, eikä kullanmuru vastustellut aamusuihkuakaan. Kävimme toipumisen alkuvaiheessa pesulla aamuin ja illoin, ja se helpotti selvästi Nupun oloa. Käärin sen aina spa-hoidon päätteeksi joulukollin tuomaan pyyhkeeseen ja jatkoin kuivailua föönin hiljaisimmalla tasolla. Opin nimittäin, että täyspuhallus saa Nupun vain viuhtomaan ympäri kylppäriä, kun taas lempeä hönkäily kellauttaa sen selälleen lämmöstä nautiskelemaan.

 

Marraskuun kunniaksi Nupun päässä on soinut aurinkoinen ”Sunshine reggae”.

 

Antibiootit Nuppu on ottanut ensipupumaisen kiltisti. Vaikka pinkkejä tabletteja on popsittava kaksi aamuin illoin ja olemme vielä puolittaneet ne, Nupulla ei ole mennyt kertaakaan hermo. Se syö kärsivällisesti kaikki neljä naudan sisäfilesuikaleihin käärittyä tabletinpuolikasta ja on kuin ei muka huomaisikaan herkun sisältä kurkistelevia lääkemöykkyjä. Tästä syystä paraneminen lähti heti hyvin käyntiin eikä Nupun tarvinnut pitää tötteröä kuin pari akuuteinta vuorokautta.

Nyt Nuppu on voinut taas tanssia letkeästi sambaa ilman rihman kiertämää.

Sairastelu on tietysti aina kurja juttu, mutta olen ollut jälleen kerran onnellinen siitä, miten helpoksi Nuppu hoitamisen tekee. En voi olla pohtimatta, onko se oikeasti sisimmältään sittenkin älykäs Matrix-kissa, joka vain vetää perusarjessa hömppää luttanakissan roolia. Sillä kukapa voisi olla rakastamatta tällaista kaunotarta, joka on yhtä ihana niin sisältä kuin ulkoakin?

Nuppu tietää olevansa söötti mutta haluaa antaa krediittiä myös anopin säätämälle
kameralle sekä uudelle Lightroom-ohjelmalle, jota emo uskalsi jo vähän kokeilla.

Töttelistöö!

Olen pessimistisyyteen taipuvaa sorttia, joten jos minulta kysytään, haluanko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset, vaadin aina jälkimmäisiä. Muutenhan hyvä uutinen voi olla vaikkapa se, että ensi viikolla paistaa aurinko, ja huono uutinen se, että joudun viettämään koko viikon neljän seinän sisällä. Tämän saman logiikan mukaan haluan edetä myös blogipostausten suhteen. Aiheita on rästissä pitkä liuta, mutta aivan ensiksi on syytä kertoa ikävät uutiset: Nupulla on jälleen tötterö päässä. Tällä kertaa syy ei tosin ole tassu- vaan peppuliitännäinen.

 

Tällaisina hetkinä ei ole kivaa olla blogijulkkis. Peppu on pyhä asia.

Kaikki alkoi viikonloppuna, kun palasin lemmikkimessuilta ja jouduin todistamaan, kuinka Nuppu asioi hiekkiksellä ja lähti sipsuttamaan kohti olohuonetta tumma, kosteahko pötkylä villahousuissa kiikkuen. Arvaatte varmasti, että löyhkäävä vapaamatkustaja pudottautui paikkaan, joka oli kuin sitä varten tehty: valkoinen matto.

 

Nupun mielestä pötkylä olisi voinut matkata paljon pahempaankin
paikkaan, ja neiti on ilman muuta oikeassa.

Seuraavana aamuna kakkelikuvio toistui, mutta onneksi tällä kertaa ruskealle matolle, ja päättelin, että kattien ruokaan lisäämäni Salmopet oli vaikuttanut kurjasti Nuppu-paran masuun. Neitosen suolisto on tuottanut raakaruoan lisäyksen jälkeen täydellisiä unelmapötkyjä, joista mikään ei ole ollut lölly, haiseva tai salamatkustukseen taipuvainen. Kakkayllätys tuli siis aivan puskan takaa, eikä Nuppukaan ollut asiasta mielissään, vaan lupsutti peppukarvojaan niin puhtaiksi kuin suinkin kykeni.

 

Erityisen näpsäkkänä Nupun piti olla maanantaina, sillä meille oli tulossa jännittävä vieras:
Rufus-kissan emo eli Nupun anoppi Marraskuun muruset -blogista. Ehdotin pientä
harjaussessiota, mutta Nupun mielestä mikään ei voita santapaperipesua.

Meillä oli todella mukava ilta, josta on tulossa oma, iloinen postaus, mutta ainoa mieltäni kummastuttanut seikka oli, että Nuppu kiinnitti yhä vain enemmän huomiota peppuunsa, vaikka sillä oli maailman paras tilaisuus tutustua anoppiinsa ja kysyä kaikkia niitä Ruffeen liittyviä kysymyksiä, joita se on pyöritellyt mielessään. Mutta ei, peppu oli Nupulle kaikki kaikessa.

 

Silloinkin, kun Nuppu seurusteli, se seurusteli koipi tällä lailla pystyssä.

Ajattelin, että aamulla tilanne olisi jo parempi ja masu rauhoittunut, mutta kun Nuppu ei tullutkaan mönkimään peittoni alle, huolestuin toden teolla. Tutkin neitosen peppualueen, joka helotti jo huolestuttavan pinkkinä. Soitin heti kissaklinikan auettua Nupulle ajan tutkimuksiin tälle päivälle, koska olin jäämässä etätöihin kotiin ja pystyisin käyttämään pikkuistani päivällä lääkärissä. Ja olipa hyvä, että reissu tuli tehtyä näin pian, koska tämä vaiva ei olisi odottelulla parantunut.

 

Nupusta on tullut Kutsuplussan vakioasiakas, eikä kyyti jännitä enää tippaakaan!

Nupulla oli taas bileet, kun se pääsi eläinlääkärin vastaanottohuoneeseen. Se tarpoi etutassuillaan kuljetusboksin karva-alustaa ja sai lääkärin taas nauramaan hupsuttelullaan. Nupulla ei ollut mitään muita oireita kuin peffiksen punoitus, joten lääkäri ehdotti, että olisi hyvä rauhoittaa kissa ja ottaa pisunäyte mahdollisen tulehduksen tai kiteiden takia. Olin nimittäin myös huomannut, että Nuppu oli käynyt kahtena iltana tavallista useammin pisulla ja pisut olivat olleet normaalia pienempiä. Päätimme myös, että samalla kertaa Nupulle tehtäisiin hammashoito, sillä hammaskiveä oli ehtinyt kertyä ennen kuin aloitimme jokailtaiset legoharjailut.

Nykyisin hammasarsenaalistamme löytyy myös tällainen väline. 
Ostin sen, koska pakkauksessa oli kuva sekä Jujusta että Nupusta.

Olin taas itku kurkussa, kun jätin Nupun päiväunille lääkäriklinikalle. Asiaa ei parantanut, että sain bussikuskilta julkisen sättimisen, koska olin näyttänyt pysähtymismerkin liian lyhyesti, ja vielä kurjemmaksi tunsin oloni, kun viereeni istahti täti, joka olisi voinut päästä Guinnessin ennätyskirjaan kaikkien aikojen haisuleimpana tätinä. Jälkimmäisestä syystä jäin aiemmalla pysäkillä pois, ja koska olin kuolla nälkään, päätin tarpoa lähimpään burgeripaikkaan. Mutta kun olin kävellyt kilometrin verran ja haaveillut samalla, minkä aterian valitsisin, jouduin pettymään karvaasti, sillä paikka oli sulkenut ovensa remontin takia! Niinpä kävelin vielä toisenkin kilometrin lähikahvilaamme patongille ja lopulta Jujun seuraksi kotiin.

Jujua selvästi ihmetytti, mihin Nuppu oli unohtunut,
mutta vakuutin, että hakisin sen parin tunnin päästä kotiin.

Olin varma, että jokin kammottava maahinen on kironnut kaikki kissaklinikkavierailuni, mutta kuin ihmeen kaupalla paluu meni täysin putkeen. Eläinlääkärissä odotti kuitenkin hieman yllättäviä ja huolestuttavia uutisia. Nupulla ei ollut virtsakiteitä vaan emätintulehdus, joka on leikatuilla kissoilla harvinainen juttu. Minulta kysyttiin, onko taloudessa poikakissaa, joka olisi voinut yrittää astua Nuppua! Syyttävä sormi osoitti kohti kotona köllöttelevää Jujua.

 

Joo-o. Onhan se vähän äijämäinen retale...

Mitään raskauttavia todisteita Jujua vastaan ei ole, mutta en voi myöskään sulkea pois maskuliinisuuden mahdollisuutta. Kuten olen aiemmin kertonut, Jujulla on ollut koko kesän melko poikamainen meno: se kehitteli seisomapisutyylin, on rökittänyt Nuppua (vaikken ole mitään suoranaisia akteja nähnytkään), vaatinut jatkuvasti puuhailua, hoikistunut ja vähän nirsoillutkin.

No niin, lauma on taas koossa. Jos Jujuun on iskenyt vauvakuume,
asiasta täytyy keskustella ja jäppikselle on pakko kehittää hurjasti
muuta tekemistä, jotta mokomat kollihuurut haihtuisivat avaruuteen!

 
Nuppu sai nyt kahden viikon antibioottikuurin, ja sen täytyy pitää tötteröä parin päivän ajan. Sain myös ohjeeksi parturoida hieman hännänaluskarvoja ja käydä Nupun kanssa lämpimillä peppupesuilla, koska tulehdukseen kuuluu valuva erite, joka kuivuu helposti karvoihin ja vaikeuttaa pisulla käymistä. Tästä syystä Nuppu oli siis puuteroinut nenäänsä tavallista useammin.

 

Miten tuttu ja turvallinen näky. Huoh.

Jos kaikki sujuu hyvin ja tulehdus alkaa rauhoittua, seuraava kontrolli on kahden viikon päästä. Nuppu ei ole itse tilanteesta moksiskaan, eikä tötterökään juuri harmita. Mitään välitöntä vaaraa ei neitosella ole, ja on todennäköistä, että antibiootti parantaa ikävän vaivan. Pitäkää kuitenkin peukkuja, että pikkuinen kovan onnen tyttömme päihittäisi taas uuden vastoinkäymisen. Täällä sairastuvalla ei ole heitetty rukkasia tiskiin, vaan jatkamme kohti uusia, mukavampia aiheita. Niitä onkin luvassa jo lähiaikoina, sillä kun huonot uutiset on kerrottu, on aika siirtyä hyvien pariin. Onneksi niitä on paljon enemmän!

Seuraavaksi on luvassa esimerkiksi hyväntuulisia tötteröttömiä alpakoita!

 

Pissipoika liikennekaaoksessa

Unelmieni syysilta sujuisi niin, että siemailisin nojatuolissa kuumaa kaakaota ja lukisin mukaansatempaavaa romaania. Sylissäni uinuisi kerällä kissaneiti Embo tuliterine tassuineen, ja nojatuolin selkänojalla makoilisi pehmopantteri Juide, joka halaisi minua lempeästi aina silloin tällöin. Kurkistaisimme yhdessä ikkunasta ulos ja ihailisimme levollisin mielin taivaankannella ilakoivia revontulia. Kissat kehräisivät tyytyväisyydestä, ja niin kehräisin minäkin.

”Ainahan sitä saa haaveilla, mama!”

Totuus on kuitenkin tarua rasittavampaa. Olen ollut viime aikoina huolestunut kesto-ongelmaisen Nupun lisäksi myös Jujusta, joka on kesän aikana ottanut tavakseen aina silloin tällöin suhauttaa isojen poikien seisomapisut, eli kevään kyseenalainen toilettikokeilu ei valitettavasti jäänyt ainoaksi. Multineuroottisena emona soitin jo kesällä lääkäriin, mutta sieltä liennyteltiin huoltani ja kehotettiin seuraamaan tilannetta. Kun luin viikko sitten Pikkupetojen blogista jutun pH:n mittaamisesta ja samaan syssyyn Juju lirautti taas osan pisuista yli laidan, päätin tarttua härkää sarvista. Varasin pissipojalle ajan vuosittaiseen terveystarkastukseen ja pyysin, että sen yhteydessä herralle tehtäisiin hammashuolto ja pispis-testi.

 

”Ei muuten tule kauppoja saati sitten pis-pissejä!”

Kaiken piti sujua kuin unelma, sillä lähdin töistä tiistaina hyvissä ajoin Juitsipuppelia hakemaan. Kuljetusboksi oli otettu esille jo edellisenä iltana, ja ihana pikku poitsu pujahti sen sisälle täysin omatoimisesti. Tilasin Kutsuplus-kyydin niin, että aika varmasti riittäisi, ja kiittelin omaa ennakointikykyäni, sillä bussi saapui viitisen minuuttia myöhässä. Köröttely alkoi heti harmittaa Jujua, ja se testaili Kutsuplussan akustiikkaa palleasta saakka lähtevillä mourautuksillaan. Kuski sattui onneksi pitämään kissoista, ja saimme aikaan pitkät ja polveilevat kissakeskustelut. Niille riittikin aikaa, sillä Helsinki oli totaalisen tukossa. Jokaisen risteyksen jälkeen toivoimme, että liikenne alkaisi taas sujua, mutta autojonot vain venyivät silmän kantamattomiin. Jujua itketti entistä enemmän, kun jouduin soittamaan eläinlääkärille ja tunnustamaan, että myöhästyisimme.

 

Nuppu ei halua kuulla tarinan loppua, sillä sitä alkoi hävettää.

Klinikalla oltiin ihanan ymmärtäväisiä, emmekä saaneet sapiskaa, vaikka juoksutin nyyhkyttävän Juju-paran varttitunnin myöhässä tutkimuspöydälle. Puuskutin hengästyneenä huoleni samalla, kun Juju tutkittiin. Sitten sen pieneen luirupeppuun tuikattiin rauhoittavaa ainetta, ja minulle ilmoitettiin, että voisin tulla noutamaan karvapoitsuni ennen seitsemää. Ajattelin, ettei olisi järkevää lähteä kovin kauas tunnin takia, joten menisin läheiseen K-kauppaan ostamaan jotakin pientä välipalaa, sillä en ollut syönyt mitään sitten työlounaan.

 

Olin toki latkinut aamulla Jujun keittämät puurot,
mutta tällainen iso emo tarvitsisi ruokaa myös kello 12:n jälkeen.

Ensimmäisten kymmenen metrin jälkeen tajusin käveleväni väärään suuntaan, joten tein täyskäännöksen. Marketin lämpimään tuulikaappiin päästyäni soitin miehelleni, joka alkoi ihmetellä, norkoilisinko tosiaan kaksi tuntia pikkuriikkisessä ruokakaupassa. Silloin tajusin, ettei kello suinkaan ollut kuusi vaan viisi. Koska ruuhkia ei enää näkynyt ja haaveilin oikeasta ruoasta ja lämpimämmistä vaatteista, päätin siirtyä pikaisesti bussipysäkille. Matka alkoikin sujuvasti, kunnes jossain vaiheessa painajaiseni alkoi uudestaan ja bussi juuttui infernaalisiin peltiromujonoihin. Silmät kaukaisuuteen toljottaen selvisin tuskastuttavasta matkasta, ja iloni oli suuri, kun pääsin vihdoin kotiin valmiin hiukopalan ääreen.

 

Kysyin, oliko Nupulla jo kova ikävä Juitsia. Se ei kuitenkaan muistanut,
kuka se semmoinen Puitsi on, koska sillä oli ollut niin kivaa iskän ainoana misuna.

Kun sain ruokani popsittua, vitsailimme miehen kanssa, että ei sitten muuta kuin takaisin bussiin. Mutta kun vilkaisin kelloon, tajusin, että toden totta minun oli lähdettävä kiireesti bussille, jos oikeasti halusin ehtiä hakemaan Jujun ennen klinikan sulkeutumista! Kauhukseni bussit oli peruttu ruuhkien takia, joten meidän oli pakko tilata taas Kutsuplus. Mutta sekään ei liikkunut netin karttakuvan mukaan mihinkään, ja pakokauhuissani keksin vain yhden tavan ehtiä Jujun luo ajoissa: vanha kunnon polkupyörä! Olin jo laittanut sykkelini talviteloille, mutta se pääsikin vielä kanssani vimmaiselle sitkutusretkelle. Posket pakkasessa punoittaen kaahasin kaikki seitsemänsataa ylämäkeä, ja perille päästyäni ihmettelin supervauhtiani, sillä aikaa oli kulunut vain 12 minuuttia. Juju oli ollut niin lähellä mutta niin kaukana! Ehdin siis hyvissä ajoin poitsua hakemaan, ja jälleennäkeminen olikin hellyttävä. Kun Juju huomasi minut, se alkoi naukua ja maukua ihan hurjasti.

 

Ei hätää, muru! Mama ei ikinä hylkää omaa mussukkaa vaan ajaa vaikka maailman ääriin
tuulessa, pakkasessa, pimeässä - ja vieläpä ilman kypärää ja asianmukaista lamppua...

Parasta oli, ettei Jujusta paljastunut mitään vikaa. Se oli ultrattu, eikä pisunäytteessä ollut uiskennellut hileitä, kiteitä, kaloja tai kiviä. Ph-arvo oli tosin hieman koholla, joten jatkamme raakaruokalinjalla, ja kattien märkäruokaan on lisätty vielä vettä, jotta pisut varmasti laimenisivat. Jujun hampaista oli myös poistettu aiemmin kertyneet hammaskivet, ja legot oli kiillotettu ihanan hohtaviksi.

 

Nyt olisi paikallaan leveämpikin hymy. Sellainen, joka heijastaisi syysauringon viimeisiä säteitä!

Jouduin odottelemaan klinikalla jonkin aikaa ennen kuin mieheni pölähti paikalle ja saatoin antaa hänelle avaimeni kotimatkapyöräilyä varten. Itse puolestani körötin Jujun kanssa Kutsuplussalla kotiin - väsyneenä mutta huojentuneena.

 

Jujukin oli  sen verran sippi, ettei hiirileikki innostanut.

Helpotus ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä vielä saman illan aikana huomasimme Nupun vanhan vaivan palanneen. Tällä kertaa kutina oli kuitenkin vaihtanut taas tassua, ja punoitus oli siirtynyt vasemman tassun isovarpaan viereen. Kuolemanväsyneenä pujotin tötsän taas Nuppu-paran päähän, mutta sen sijaan että Nuppu olisi pillahtanut itkunaukuun se heittäytyikin huristen selälleen ja kerjäsi masupusuja. Niitä se saikin suuren läjän ihan vain säälistä ja tsempistä. Päätin myös vakaasti, että kilauttaisin seuraavana päivänä jälleen kerran lääkärille ja keskustelisin hänen kanssaan ahkeran asiakkaan bonuspistejärjestelmästä kortisonin aloittamisesta.

 

Nykyisin Nuppu jo tietää, minne kannattaa mennä, jos ei halua päähänsä törtsipörtsiä...

Seuraavana päivänä pääsinkin jo töiden jälkeen hakemaan lähiapteekistamme Nupun lääkkeitä, mutta keskiviikkokaan ei ollut minun onnenpäiväni. Jonotin väsyneenä ja nälkäisenä yli vartin omaa vuoroani, ja kun se vihdoin koitti, ei nimelläni ollutkaan reseptiä. Onneksi nokkela apteekkari tajusi, että olin saattanut sekoittaa apteekit. Hän soitti ystävällisesti asuinalueemme toiseen apteekkiin, ja sieltähän resepti sitten löytyi. Vain puolisen tuntia myöhemmin Nuppu sai ensimmäisen kortisoninpuolikkaansa filesuikaleeseen käärittynä.

 

”Ai mikä puolikas? Tablettiko? Nyt huijaat.
En kyllä maistanut muuta kuin verta ja suolenpätkiä!”

Nuppu on joutunut pitämään siis tötteröä kaikkina arkipäivinä, mutta iltaisin se on saanut elää villinä ja vapaana. Virtaa kateissa onkin riittänyt, ja väsyneenä emona toivoisin itselleni edes murto-osan niiden energiasta. Sillä sitkuttaisi kissaklinikalle varmaan minuutissa, tosin toivon, ettei meidän tarvitsisi enää vierailla kyseisessä vakkarikohteessa, vaan saisimme tehdä paluun hupsuun elämänmenoon. Siihen ihan tavalliseen arkeen, josta voimme vain unelmoida...

Tuplamobileleikki ilman tötteröä. Se on nyt meidän suurin toiveemme.

Silkkistä silkkua

Tänä aamuna olisi ollut kiva nukkua pitkään. Olen stressannut viime aikoina monestakin syystä, ja energiaa on palanut isolla liekillä. Ekstrauni olisi tullut tarpeeseen, mutta katit päättivät toisin. 

”Shh! Me ollaan ihan hiljaa, jotta mama ja iskä saavat nukkua.
Ei ku... ei ollakkaan. Iiiihhhihihihihihi! Tsembalot alkakoot!”

Normaalitapauksessa olisin antanut höyhenten pöllytä ja norsulauman jymistää pitkin asuntoamme, mutta koska Nupun suloinen pää verhotaan edelleen yön ajaksi tötteröön, alkoi uniseen mieleeni nousta kauhukuvia painivasta kaksikosta, joista toisella on kypärä ikävästi vinossa. Niinpä avasin makuuhuoneen oven ja tarjosin pottapäälle suojapaikan kainalostani. Se ei kuitenkaan kelvannut, vaan neiti meni hyppimään mieheni vatsan päälle samalla, kun Juitsi sovitteli tekareita hänen pohkeeseensa. Arvasin, että minun ja karvakerien oli aika siirtyä makuukamarista muihin maisemiin.

 

Jaahah. Tekstiin tuli heti korjauspyyntö. Toisin kuin aiemmassa kappaleessa väitimme,
Jujulla ei ole tekohampaita. Mutta näyttää erehdyttävästi siltä, että poitsulla on robottihäntä.

Suoritin hellävaraisen tötterönpoiston ja tarjosin aamupalan, josta eräs nälkäinen pehmonalle imuroi heti sydänsiivut parempiin suihin. Sen jälkeen menimme eteiseen hengailemaan. Aloin ihan muuten vain silitellä Nuppua, ja se katsoi minua niin kauniisti, että meinasin sulaa hellytyksestä. Pehmoinen nöpöneiti kävi makuulleen ja nautti silmät viiruina, kun liu'utin kättäni hitaasti ja hellästi sen korvien takaa kylkeä pitkin aina takajalkojen varpaisiin saakka. Nupun pehmokarva tuntui ihanan silkkiseltä, ja lempeän kissan hyvä olo tarttui minuunkin. Nuppu painoi pään tassujensa väliin ja sulki silmänsä, ja niin vaivuimme yhdessä silkkisilkkuhypnoosiin. Se tuli aivan pyytämättä ja yllättäen ja latasi meihin molempiin tuiki tarpeellista voimaa. Muistin, että tämä juuri on lemmikinomistajan onnea: molemminpuolinen luottamus ja sydäntä pakahduttava hellyys.

Onhan tästä nöpönenusta ollut hurja määrä huolta ja tulee varmasti aina olemaankin,
mutta vaikka saisin palata ajassa taaksepäin kaiken tulevan tietäen, en valitsi toisin.
Nuppu on ainutlaatuinen persoona, jota ilman maailma olisi ihan kurja paikka. <3