Varvasväestö kasvaa

Jos Nupun varpaat olisivat tulevia veronmaksajia, Suomen hallitus saisi nukkua yönsä levollisesti. Varpaiden syntyvyys tuntuisi nimittäin olevan jyrkässä nousussa, ja niitä plumpsahtelee lisää kuin sieniä monsuunin jälkeen! Tai niin ainakin luulin vielä pari viikkoa sitten. Bongasin nimittäin Nupun tutussa asennossa: se kyömyili selkä meihin päin ja nassutti toista etutassuaan. Nappasin kissan haukkana syliini ja olin saada slaagin, kun tutun punoituksen sijaan kohtasinkin lisävarvasvyöryn! 
 

Päällisin puolin kaikki oli melko okei... 

…mutta miten monta varvasta Nupulla oikein on?! Eka pieni possu
meni torille, toinen kouluun – mutta entäs ne seitsemän muuta?! 

 

Pahimmasta järkytyksestä toettuani tajusin, että kyse oli jonkinlaisesta
turvotuksesta eikä suinkaan ylimääräisistä varpaista. Pitkäksi venähtänyt
kynsikin trimmattiin siistiksi kuvan oton jälkeen!

Punoitusta ei onneksi ollut eikä iho ollut rikki, ja kun Nuppu oli saanut iltaruokansa, tassun näpertely ei enää edes kiinnostanut sitä. Niinpä uskalsimme jättää neitosen ilman tötteröä, mutta pirautin silti aamulla ensimmäiseksi eläinlääkärille. Olin muutenkin jo valmistautunut viemään Nupun rokotuksille ja syöttänyt kissoille reilua viikkoa aiemmin matokuurin. Se olikin Nupulle yhtä juhlaa, sillä sen tabletit piilotettiin herkulliseen EasyPill-tahnaan. Tähän väliin voisimmekin näyttää tyylinäytteen Nupun lääkkeiden napostelusta:

Mies oli sitä mieltä, että Nuppu oli selkämme takana tuikannut tassuunsa botoxia, mutta eläintenhoitaja jakoi minun teoriani: hänkin aavisteli, että kyse oli allergisesta reaktiosta joko EasyPill-tahnaan tai joihinkin remonttipölyihin. Mitään hätää ei kuulemma ollut, eikä tassulle tarvinnut tehdä muuta kuin tarkkailla sitä, joten varasimme rokotusajan kolmen päivän päähän. Sinä aikana tassun tilanne ei muuttunut mihinkään, joten kaappasin kuljetuslootaan vapautensa perään inahtelevan turbokynsikkään.

 

Salaa Nuppu oli kuitenkin onnellinen, kun se pääsi seikkailuun!

Terveystarkastus sujui niin suloisesti kuin tämän pehmopalleron kanssa aina. Nuppu pyrähti pörheänä tutkimuspöydälle, kurkisteli ympärilleen ja kehräsi, puski ja touhotti niin, että sen sydänääniä piti jälleen kerran kuunnella valuvan vesihanan äärellä. Nupun tiedoissa on jopa merkintä ylenpalttisesta hurinasta!

 

Minkä Nuppu sille voi, että vastaanotolla on niin kivaa?

Ainoa tyhmä hetki oli, kun kannikkaan töpättiin piikki!

Eläinlääkäri totesi, ettei Nupulla ole vikaa kynsivalleissa tai mitään muutakaan tulehdusta. Hän vahvisti epäilyt allergisesta reaktiosta, joka todennäköisesti laskee itsestään. Mitään lääkettä siihen ei määrätty, koska voitelu saattaisi vain innostaa Nuppua hoitamispuuhiin, ja sitähän emme missään nimessä toivo. Kaiken kaikkiaan neiti Nöpönenä sai terveen paperit, mutta harmikseni päivittäinen hammasten harjaus ei ole pelastanut meitä hammaskiveltä, vaan Nupulle täytyisi varata hampaidenrapsutteluaika.

 

Jee! Lisää seikkailuja tulossa!

Eläinlääkärireissusta on kulunut nyt pari viikkoa, ja näyttää siltä, ettei varvassyntyvyys ole onneksi enää kasvussa. Pari pientä possua on yhä tavallista pulskemmassa kunnossa, mutta jouluhan on jo ovella, joten tämäkin asia ratkennee ihan itsestään...

Hou hou! Jujun mielestä on jo kinkun aika!

Possunsydäntä potilaalle

Vaikka blogimme on aina pyrkinyt olemaan hyväntuulinen ja hassu, menneisyyteemme on mahtunut useita vähemmän hupaisia ajanjaksoja. Nupulla on ollut pienestä asti sitkeä ja mystinen tassuvaiva, jota on tutkittu, ihmetelty ja jopa itkeä tihrustettu vuosien saatossa monen monituista kertaa. Pahimmillaan etutassun salakavala tulehduskierre jylläsi yhteen menoon yli puoli vuotta, mutta lopulta allergiatesti toi avun: Nupulla todettiin varastopunkkiallergia, minkä jälkeen kaikki kuivaruoka joutui taloudessamme boikottiin. Kun Nuppu siirtyi syömään pelkkää märkämuonaa ja ruokavalioon lisättiin raakaa lihaa, tassutilanne rauhoittui ja neito on saanut elää pääosin ilman kutinoita ja punoituksia.

Ulkoisesti Nuppu näyttää yhä terveeltä kuin pukki, ei punkki.

Varastopunkkiallergian lisäksi Nupulla on luultavasti herkkyyttä myös joillekin siitepölyille, sillä tassu on oireillut joka kesä juhannuksen kieppeillä. Varvasvaivat ovat onneksi menneet nopeasti ohi ihan vain tassua putsailemalla. Olin jo ajatellut, että meillä on homma visusti töppösessä, mutta jostain syystä Nupun tassu tulehtui nyt hieman pahemmin, eikä pikku desinfiointi ole enää riittänyt. Niinpä kaivoin eilen typerän tötterön kaapin perukoilta ja voitelin Nupun tassun huolellisesti kortisonivoiteella. Kun hoitotoimenpide oli suoritettu, mieleeni juolahti katsoa voiteen päiväys. Se oli mennyt aikoja sitten umpeen, mutta mikä pahinta, voidepurtilon kyljessä luki ”silmätippoja”.

 

”Hih! Ne oli ne mun simmutipat, mitä sä aikoinaan
tiputtelit mun otsalle kastimerkeiksi. Muistatko?”

Muistinhan minä. Mutta kuka kumma neropatti on keksinyt, että tassuvoiteen ja silmätippojen pitää näyttää ihan samiksilta? Molemmat tuubit on stailattu valko-sini-oransseiksi, nimetty kuin siamilaiset kaksoset (Isaderm ja Isathal) ja sekoitettu koostumukseltaan identtisiksi. Salaliitto, sanon minä!

”Niin, sillä lailla ne lääkefirmat vainoaa just sua, äiskä.”

Kun valitin töissä tyhmyyttäni, ihana kollega lohdutti minua, että olisi ollut pahempaa laittaa tassuvoidetta silmään kuin silmätippoja tassuun. Totta sekin, ja Nupun tassu tuskin meni silmätipoista kovin paljon pahemmaksi. Kilautin silti eläinlääkärille, tunnustin silmätippamokani ja pyysin reseptiä oikeaan voiteeseen. Se ei kuitenkaan onnistunut niin vain, sillä Nuppu oli käynyt näytillä viimeksi marraskuussa 2015. Miten aika rientääkään, kun tassut ovat kunnossa, rokotukset voimassa ja mieli pahaenteisen pirteä! Voidetta oli kuitenkin saatava viikonlopuksi, joten varasin Nupulle lääkäriajan ja pyysin, voisiko mies hoitaa reissun tällä kertaa, koska hän oli kätevästi kotosalla.

Mies lupasi tehdä parhaansa ja onnistui sullomaan sinne tänne
 luikertelevan ragdollin boksiin jo toisella yrittämällä.

Kun saavuin töistä, Juitsi punki ovenraosta minua vastaan. Se oli hengaillut jo pitkään ylhäisessä yksinäisyydessään ja ilahtui selvästi saadessaan maman kotiin. Olin käynyt shoppailemassa Nupun sairastelupäivän kunniaksi lohtuherkkuja, ja Juju seurasi kiinnostuneena kokkailujani. Reseptin varastin Riiviökissojen postauksesta, jossa neuvottiin valmistamaan kypsästä possunsydämestä ihania palkintonameja. Pian asuntoomme leijuikin kattilasta kuvottava kiehuvan siansydämen katku, joka sai allekirjoittaneen kasvissyöjän lähes kakomaan, mutta mitäpä en tekisi pikkumussuja ilahduttaakseni!

Jujusta kokkailu oli kivaa, ja mietin, miten mukava
 Nupun olisi tulla kotiin herkkuja maistelemaan.

Kun Nuppu palasi Hupsuttamoon, sitä kiinnosti lähinnä kävellä häntä matalalla asuntoa ympäri. Reissu oli silti sujunut hyvin, ja mies oli saanut tuta, millaista on kuljettaa Nupun näköistä teddynallea julkisilla paikoilla; se kun vetää magneetin lailla puoleensa ihailijoita. Nuppu oli ollut taas reipas tyttö lääkärin pakeilla, ja tassua lukuun ottamatta pupunen oli priimakunnossa. Mukaansa Nuppu sai oikean voidetuubin, joten viikonloppu saattoi käynnistyä pätevissä merkeissä.

Töttä putkahti päähän, mutta pian päästäisiin herkuttelemaan!

Käytin Riiviökissojen tapaan sydänpaloja vielä uunissakin, jotta niihin tarttuisi ihanan paahteinen maku. Kun namit olivat jäähtyneet, en enää malttanut odottaa, vaan kutsuin testimaistajat paikalle. Odotin, että Huitsi ja Nömpö hotoisivat ahneina sormenikin, mutta katit vain nuuhkaisivat sydänpaloja ja kääntyivät mielenosoituksellisesti anturoillaan! 

  

Mikä pettymys! Jäisivätkö nämä ihanuudet syömättä? 

Vai pitäisikö palveluskunnan napostella ne proteiinipitoisina välipaloina?

Onneksi en antanut taaskaan periksi, sillä lopulta keksin, miten saisin pikku höppänät tajuamaan, että sydäntä se on kypsäkin sydän: saksin palat koulutusnamien kokoisiksi ja aloin heitellä niitä lattialle. Juju pinkaisi heti ensimmäisen herkun perään ja lopsautti sen suuhunsa. Ja kuinka ollakaan, namuhan maistui hyvältä! Suupieliä nuoleskellen Justimus ryhtyi kerjäläiseksi – ja silloin myös Nuppu valveutui huomaamaan, että tarjolla oli ruokaa. Tämä kissaemo taas kehräsi onnesta, koska kissojen syöttäminen ”tassusta” nyt vain tuntuu niin ihanalta, erityisesti Nupun, koska se on joutunut olemaan ilman nameja jo monta vuotta.

 

Näin suuren suosion sydänherkut lopulta saavuttivat!

Aina pussin rapsahtaessa Nuppu kurkistaa
tötterönsä suojista kuin söpö pikku mangusti.

Ja näitä terveysnamujahan riittää! Hyvä, Nuppu!

Kiitos, Humina ja Riiviöt, kun vinkkasitte tällaisista herkuista! Nyt Nuppua voi palkita aina, kun tassua joudutaan näpertelemään. Namien voimalla parantelu sujuu varmasti mukavammin! Postauksen loppuun lisään vielä kaikille liikkuvan kuvan ystäville videomateriaalia Possunsydäntä potilaalle -projektista. Varoitukset oravaäänestä ja loppukevennyksen diskobiitistä, sillä tämä kissaemo ei osaa käyttää Snapchatiakaan kohtuudella...

Iloista viikonloppua – ja terveitä tassuja kaikille!
Toivottavat Hupsuttamon kermapeput.

Spelejä ja spiilosta

Nupun vuosi 2016 on alkanut ennenkuulumattoman energisesti. En tiedä, onko ulkoa sisätiloihinkin hiipinyt kirpsakkuus saanut sen töppösiin liikettä, vai siintääkö nöpönenäneitosen simmuissa jo haavekuvat kesällä järjestettävistä räggärihäistä. Nupun tuntien se haluaa ylleen vartaloahyväilevän prinsessapitsiluomuksen, joten kiinteyttävä liikunta on noussut syystäkin sen ykkösharrastukseksi.

Olen vähän Nuppua varoitellut, että mihinkään hirmuisen suuriin myötäjäisiin ei ole varaa,
mutta ehkä sulhanen voi piffata vaikka jousikvartetin ja herkkämasukissojen kerroskakun.

Mahtavinta tässä kaikessa on, että vanhat lempparipuuhat kuten tassun nörkkääminen ja fanaattiset peffapesut tuntuvat jääneen vuoden 2015 painajaisiksi.

 

Nyt on mielessä lähinnä se, millaiset posliiniastiastot nuoripari haluaa ja kummoiset
 koristeet juhlapöytään asetellaan. Miten olisi jotkin vähän kesäisemmät?

Tassut ovat kuitenkin edelleen merkittävässä roolissa sporttimisumme elämässä. Se ei harrasta punnerruksia, etutassuilla seisontaa tai kahvakuulan heiluttelua (onneksi!), mutta Nupun bravuuri on laji, jossa se makaa sängyn alla kyljellään ja täppäilee tassuillaan ohikulkijoiden sukkia.

 

Yleensä tassua ei näy ollenkaan tai tarkimmat voivat huomata vain pienen
pullistuman peitossa. Mutta kun tassu iskee, se iskee kuin kynnetön salama!

Muistaako joku muuten vielä 90-luvulta viihdeohjelman nimeltä Speden Spelit?
Olen varma, että Nuppu olisi päässyt kisaamaan studioon missitrikoissa
ja päihittänyt kaikki reaktionopeutta testaavassa pelissä, jossa piti 
painaa välkkyviä valoja oikeassa järjestyksessä.

Koska HIITtaaminen (high-intensity interval training) on nykyään niin trendikästä, olen suostunut tehostamaan Nupun täppäilyä hupparini naruilla. Kun ne viuhuvat houkuttelevasti sängyn vieressä, Nuppu joutuu tekemään töitä molemmilla etutassuillaan. Välillä se kellottaa aivan selällään, joten huomaamattaan sen tulee tehtyä myös iso määrä vatsarutistuksia. Eipähän pömppis sitten juhannuksena pingota pilalle Nupun pitsiunelmaa.

 

Hiiop! Sieltä se koko kissa nousee silkalla lihasvoimalla hupparinnarun perään.

Sitten alkaa nauhajumppa, jossa treeniä saavat myös emon niskalihakset.
Nupun vieressä kyykkiessä reidetkin kuntoutuvat. Mikäs sen parempaa!

Viileät pakkaskelit ovat saaneet vipinää myös pikkuiseen poitsukissaani, eikä se suinkaan aina ole kehräävä ja lämmin syliperuna. Juju harrastaa agilityä päivittäin, ja olemme viritelleet esteistämme jo kokonaisen radan:

 

Nupulle oli treeniä pelkkä esteradan katselu!

Tällaisen videon koostin Jujun tämänpäiväisestä kalsaritreenistä:

Poing-poing-pupusellemme ei mikään kuitenkaan riitä, vaan se kaipaa myös muita liikunnallisia leikkejä, kuten kuurupiiloa – tietenkin vain ja ainoastaan emon kanssa. Menen siis kuuliaisesti esimerkiksi oven taakse ja kurkistan sieltä Jujua. Kun katseemme kohtaavat, vilahdan kokonaan näkymättömiin. Hetken kuluttua kurkistan taas Jujua, joka vaanii minua jo valppaasti. Juju hiipii koko ajan peppu heiluen lähemmäs, kunnes se lopulta ponkaisee luokseni ja naukaisee niin, että oikeasti säikähdän ja alan nauraa. Ja mikä hassuinta, Jujukin nauraa!

 

Mies väittää, että olen taas viettänyt liikaa aikaa kissojen kanssa
ja on muka hyvä, että arki alkoi, mutta kyllähän kuka tahansa
normaali kissanomistaja näkee, milloin omaa kissaa naurattaa!

Tässä Jujua ei naurata, vaan se narauttaa Nupun piilosta!

Leikki jatkuu pitkään samanlaisena, paitsi piilot tietysti vaihtuvat
ja välillä minut säikäyttää vieraileva tähti Nuppu Nöpperssön!

Lopuksi vaihdamme rooleja niin, että minä etsin Jujua ja se pakenee kuin viimeistä päivää. Yleensä se kirmaa kiipeilypuuhun ja raapii sitä korvat villisti formula-asennossa. Kun saan pikkuisen höppänäni vihdoin kiinni, se kömpsähtää puunoksalle ja vaatii loppuyhteenvetosuukot ja lupauksen siitä, että pian taas leikitään.

 

Joskus on vähällä käydä niin, etten löydä Jujua,
koska se on poikkeuksellisen taitava piiloutuja!

Juju on kuitenkin niin sporttinen poika, ettei se ole täysin passiivinen edes nukkuessaan. Samalla, kun unilampaat määkivät Jujun korvaan, se itse venyy mitä mielikuvituksellisempiin jooga-asentoihin. 

 

Jos tämä ei ole liikuntaa, niin mikä sitten?

Viitteitä viihteestä

Viime viikonloppu hujahti ohi kissamaisesti, sillä mieheni lähti muihin maisemiin ja jätti minut toipumaan flunssasta Nupun ja Jujun seuraan. Ajatus tuntui hyvältä, sillä Nupusta oli sairasteluni aikana kuoriutunut erityislempeä hoitaja, joka piti huolen, ettei minun tarvinnut homehtua hetkeäkään yksin punkan pohjalla. Parhaimmillaan se nukkui pieni pörröinen naama kasvojani vasten, ja tasainen hurina tuuditti minut ihanasti uneen. Nupulla oli varmasti mielessään tassuvaivat, joita olen koko kesän hoitanut, joten se päätti maksaa huolenpidon moninkertaisena takaisin. Neiti jopa nuoli jalkapohjaani siltä varalta, että sitä sattuisi kutittamaan.

 

No siinä vaiheessa ainakin kutitti, kun tuo vaaleanpunainen
pikku raastinrauta kosketti jalkapohjani herkkää ihoa!

 

Nupun vasen etutassu on pysynyt kunnossa, mutta nyt tarkkailussa on
oikea, joka on toistaiseksi ehjä ja vaalea mutta parturoitu jostain syystä
lähes karvattomaksi. Allergiatestistä taas ei ole vieläkään tullut tuloksia,
vaikka niistä piti ilmoittaa jo yli viikko sitten ja olen peräänkin soitellut.

Herää kysymys, onko Nuppu lahjonut labran henkilökunnan hävittämään todistusaineistot,
jotta se ei muka olisi millekään allerginen ja saisi taas kanaraksut ruokavalioonsa.

Ehei, Nuppu. Emo ei nyt anna tässä periksi, mutta hiiriä saa ilman muuta puputtaa!

Aloin virkistyä viikonlopun (ja kissojen kanssa onnistuneesti vietetyn yön) aikana, ja sunnuntaina olin jo niin vakaasti tolpillani, että päätin tehdä kissojen ja miehenkin iloksi suursiivouksen. Vaikka en olekaan keittiön pikku hengetär, jaksan tarvittaessa luututa, puistella, pölyttää, puunata ja somistaa kuin paraskin Tuhkimo.

Apuna minulla oli prinsessojen tapaan eläinystävä, joka osoittautui melko kriittiseksi.
 Se kysyi, miten puhtaassa lakanassa voi olla heti ihan järkyttäviä karvatuppoja.

 

Apulaispiika ei joko kuullut tai ymmärtänyt kysymystä.

Kun saimme asunnon puhtaaksi, Nuppu oli haljeta riemusta. Se juoksi ripeästi Cooperin-testin ja harjoitteli pöydän alla vauhdikkaan näköistä steppausta:

Olisiko tämä sopiva tervetuliaistanssi iskälle, vai ovatko nuo punaisina
 palavat monsterisilmät vähän liikaa, kun halloweeniinkin on vielä aikaa?

Kun kotiamme alkoivat viimein lähestyä tutut askelet, molemmat katit olivat hetkessä eteisessä. Ne väittivät miehelleni, ettei kukaan ole siivonnut kämppää, leikittänyt niitä tai antanut niille ruokaa. Viimeisen pointin todistaakseen Juju meni äärimmäisyyksiin tällä kerjäläissinfonialla:

 

Melko uskottavaa, vai mitä? Pieni kissa ja niin iso nälkä, että iskän poimimat tyrnitkin kelpaisivat.

Tässä kohden haluaisin silti huomauttaa, että Juju oli juuri ennen miehen tuloa esittänyt samanmoiset rituaalit minulle ja saanut vaivanpalkakseen ison satsin herkkuruokiaan. Pienen, söpön huijarin show tallentui onneksi myös videolle, ja tältä se näytti:

Onko vastaavanlaisia ohjelmanumeroita nähty 

lähiaikoina myös muissa kissatalouksissa?

Heippa ja tassunheilaus!

Hupsuttamossa on vaihdettu vihdoin ja viimein vapaalle. Minä ja mieheni karistimme eilen toimistopölyt neljäksi viikoksi, ja vapaus on maistunut mansikoilta, minttusuklaajätskiltä ja lähikahvilan passionjuustokakulta. Nupun ja Jujun makunystyt eivät ole muutoksille altistuneet, mutta kodistamme on muovautunut siirappisen söpönöpöinen Lellittämö: emo ja mummi kujertelevat kissoille kilpaa, ja pehmonallukat ovat saaneet tuplamäärän suukkoja ja rapsutuksia. Ovatpa ne jo päässeet mummin viereen yöunillekin.

Nuppu on nauttinut Lellittämön deluxe-leuanalusrapsutuksista.

Mummia on opastettu, kuinka Nupulle tehdään päivittäinen terveystarkastus.
Tässä tassua sivellään kutinaa hillitsevällä geelillä.

Olen tankannut kissojen ihanuutta kaikki säiliöt täyteen, jotta selviäisin erossa muruistani kokonaista kymmenen päivää. Toivon löytäväni Connemaran nummilta ainakin muutaman ponin, joiden turvalle voin kissaikävän iskiessä mäjäyttää pusun tai pari. Ikävä tulee varmasti myös tätä blogia ja teitä lukijoita, mutta palaamme linjoille heti matkamme jälkeen. Nyt on aika kuitenkin heilauttaa toistaiseksi heipat, ja samalla vastaamme osaltamme kissablogistaniassa liikkuvaan tassuhaasteen.

 

Näin jyhkeät ovat Nuppu-nöpöneidin etulapiot.

Tässä töppöset ovat lähikuvassa. Kuin valkoiset pilvenhattarat kanelitankojen päässä.

Nupun takaosiosta löytyy tällaiset pörrökoivet.

Oikean takatassun pinkit, toffeen tuoksuiset pehmovarpaat.

Vasenkin takatassu on yhtä ihastuttava tupsuineen.

Ehdotin, että Nuppu elvyttäisi varpaiden verenkiertoa piikkipallon avulla.

Neitonen halusi kuitenkin nukkumaan ja laittoi tassun kiltisti näkösälle. 

Puunoksalta löytyi tällainen tassuunsa nojaileva kinuskikissa.

”Byääh! Emo uhkasi pitää 11 päivän blogitauon!” Juju rääkäisi,
mutta lupasin, että aika menee kuin siivillä ja kohta
 palaamme Bloggeriin virkumpina kuin koskaan.

Ihania kesäpäiviä teille kaikille lukijoille ja kuulumisiin taas! :)