Tuoliterrorin loppu

Talvisin on kiva tutkia eläinten jälkiä hangella ja miettiä, onko pihamme poikki tepsutellut kettu, murmeli vai naapurin labradorinnoutaja. Kesäisin teen eläinhavaintoja toisenlaisten merkkien perusteella. Iltapäiväkävelyllä korviini esimerkiksi kantautui pusikoista niin outoa kahinaa, että odotin bongaavani harava kädessä heiluvan mäyrän. Vaikka rapistelijaksi paljastui pesäaineksia keräilevä räkättirastas, osun välillä oikeaankin – varsinkin erään kotonamme lyllertävän tuhoeläimen suhteen.

 

Jujukin tietää, millainen hirviö Ikean tuolin kanssa on mellastanut.
Sillä on teräksiset leuat, naskalihampaat ja purpelomainen vartalo.

Tutkimme yhdessä tuhon jälkiä, ja paljastin Jujulle, että tuolinraatojen oli aika lähteä.

Jujusta tuntui vähän pahalta, sillä näihin tuoleihin liittyy paljon hyviä muistoja,
kuten loputonta ruoan kerjäämistä, villapöksyjen pesua veskikäyntien jälkeen...

...ja helliä pusutuokioita systerin kanssa.

Nupunkin mielestä...  tai siis... nuuh... maisk...?

Jäysk, jäysk, jäysk! Tuoliterroristi iski aivan silmiemme edessä!

 

Annoimme tihulaisen raadella Ikean ihanuuksia vielä viimeisen kerran.
Sitten ne purettiin palasiksi ja lähetettiin tuolien tuonelaan.

Olisi varmasti ylellistä ruokailla Nupun tavoin sängyllä maaten, mutta päätimme silti hankkia keittiöön uudet tuolit. Tärkein kriteeri oli, että ne hylkisivät kotitermiittiämme. Niinpä valitsimme tuolit, joiden materiaali ei yllyttäisi Nuppua ripsuttamaan, nakertamaan tai pyyhkimään peppuaan. Toissijaisia toiveita tuoleille oli, että ne näyttäisivät kivoilta, tuntuisivat hyvältä takamuksen alla ja sujahtaisivat sirosti pikkuruisen keittiönpöytämme alle. Sellaiset istuimet me löysimmekin, ja voi sitä riemua, kun ne asennettiin paikoilleen!

 

 Juju iloitsi pahvilaatikoista ja me ihmiset tuoleista. Vain Nuppu näytti hapanta naamaa.

Sen elämä tuntui yhtäkkiä kovin tyhjältä ja tuhovoimattomalta.

Vaikka uudet tuolit ovat olleet meillä jo melkein viikon, Nuppu ei suostu kokeilemaan niitä. Se ei suinkaan ole luopunut pöydällä sähläämisestä, mutta tekee hurjapäisiä loikkia lattialta suoraan ruokalautasen viereen, jotteivät tassut vahingossakaan hipaisisi uusia, antijärsittäviä tuoleja. Onneksi Juju on jo hyväksynyt tuolitulokkaat osaksi reviiriään ja suostui esittelemään niitä teillekin.

 

Kunhan kanaa ja kania voi tilata vanhaan malliin, niin Juippa on tyytyväinen.

Santsiannos toiselle puolelle pöytää, kitossshhhh!

Jujun mielipide tuoleista on silti se pahin mahdollinen eli ”ihan kivat”.

Nuppu-raukalla ei sen sijaan ole enää yhtään kivaa.

 

Eiköhän tuhoojapehmo kuitenkin pian taas virkisty, kunhan se keksii,
mihin se voisi iskeä pikkuruiset majavantalttansa seuraavaksi.

”Hmm, yltäisinköhän mä noihin ylös solmittuihin kaihdinten naruihin...?”

Ja ruusun saa...?

Eilen oli taas se päivä vuodesta, kun naiset ilmoittivat haluavansa ruusujen sijaan tasa-arvoa tai hevosia, mutta minä ahmatti halusin niitä kaikkia. Hevonen jäi saamatta, mutta riemastuin kovasti mieskollegojen lahjoittamasta ruususta. Kuljetin kukan hellästi pakkasen ja tuiskun läpi kotiin ja ajattelin ojentaa sen Hupsuttamon ihanimmalle leidille: Nuppu Nöppönenä Nöpperssönille. Samalla tulin miettineeksi, mitenköhän se mahtaa kokea tasa-arvoasiat Hupsuttamon vakiokansalaisena. Onko pieni tytöntyllerö jäänyt ronttiveikan varjoon, vai onko molempia pikku pöfföpanttereita osattu arvostaa tasapuolisesti juuri sellaisina kuin ne ovat?

 

Keittiössämme ainakin on moderni meno: Nuppu ja
Juju kokkaavat melkein yhtä aktiivisesti kuin emo...

...eikä Nuppu ole saanut otsaansa ainakaan kiltin tytön leimaa!

 

Vaikka Juju on usein poikamainen vilperi Vaahteramäen  Eemelin tapaan,
sen myös annetaan piileskellä maman helmoissa släsh farkunlahkeissa. 

Nupun nimi on eittämättä hempeä ja tyttömäinen, mutta neitiä
kutsutaan myös iip-iip-piippailunsa takia Iippo Iivariksi.

Juju on herkkä ja pehmoinen, mutta olen luvannut, että jos se joskus
haluaa ostaa nahkarotsin ja rassata moottoripyöriä, niin sekin sopii.

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että vaikka kotonamme vallitsevan hierarkian mukaan Nuppu on varatoimitusjohtaja ja Juju juoksupoika, kissat ovat oikeasti hyvin tasa-arvoisessa asemassa. Niitä rakastetaan viiksenkärjistä hännänpäähän ihan yhtä paljon tyttömäisyyksistä ja poikamaisuuksista piittaamatta, joten vaikka oli naistenpäivä, halusin omistaa ruusun sekä Nupulle että Jujulle.

Tämä tyttö näyttää veikeämmältä kuin ruusu...

...ja tämä poika päihittää kukkasen komeudellaan.

 

Tämä tyttö tuoksuu useimmiten ruusunnupuilta
mutta ymmärtää myös kakkahuumorin päälle.

 

Tämä poika pussaa ja halaa mutta viipottaa myös tuhatta ja sataa...

 

...ja haluaa vielä lopuksi ottaa hetkeksi perinteisen
roolin ja luovuttaa ruusun eteenpäin mielitietylleen.
”Mimmi, otatko vastaan tämän ruusun?”

No, nyt on sitten Nuppu ilman ruusua. Ruffee...?

Toivomusraksu

Vaikka Nuppu on melkoisen hömppä kauneuden ja muodin suhteen, sitä ei voi syyttää turhasta taikauskoisuudesta. Se tietää, etteivät mustat kissat levitä maailmaan epäonnea vaan pantterillista kauneutta, ja se jatkaa sohvan satunnaista raastamista silläkin uhalla, että saattaa palata maapallolle seuraavan kerran pörröisenä pikku Nuppu-kimalaisena. Yhteen mystiseen asiaan Nuppu kuitenkin uskoo, ja se on toivomusraksu:

”Raksu pieni, raksu kirkas, ensi raksu, jonka nään...
Olis kiva, jos vain lentäis raksu suuhun kissan tään...”

Kuin salama kirkkaalta taivaalta Nuppu sai avukseen raksukeijun!

Raksujen määrä viisinkertaistui, ja uusi noukintametodi
osoittautui kymmenen kertaa vanhaa tehokkaammaksi.

Suuren ja synkän pipokriisin keskellä raksukeiju toi juuri sopivasti auringonpaistetta Nuppusen elämään. Jos muillakin kissa- ja koiraystävillä on tarvetta erityisherkuille, Nuppu suosittelee ottamaan yhteyttä tähän pikku valontuojaan:

Raksukeiju ei haluaisi pyöräyttää käyntiin mitään tolkutonta markkinointihulabaloota,
mutta mainitseepahan kuitenkin, että hoitelee mielellään esim. leivänkannikoita kileile
puhumattakaan hepoystävien porkkanoista. Tärkeintä ei ole kuuluisuus vaan pulleat masut!

King, Kong ja tuhojen top 10

Haaveilin omista kissoista iät ja ajat, ja mitä lähemmäs unelman toteutuminen tuli, sitä enemmän kuulin varoitteluja kissojen aiheuttamista tuhoista. Ne raapisivat vasta asentamamme tapetit riekaleiksi, silppuaisivat matot, pudottelisivat kaikki koristeet säpäleiksi lattialle ja ajastaisivat sängyn alle atomipommin, joka räjäyttäisi kaiken ehjänä pysyneen molekyyleinä ilmaan… Tai jotain sinnepäin. Mutta silläkin uhalla halusin kotiimme kaksi tasmaniantuholaista. Olin valmis rakastamaan niitä, vaikka ne paljastuisivat King Kongeiksi, jotka kaataisivat lopulta koko kerrostalomme kumoon.

Tässä tuhotiimi valmistautuu iskuun...

Kun Nuppu ja Juju sitten esiteltiin kissaneitseelliselle asunnollemme, olin hiukan varuillani. Enemmän tosin kissojen kuin asuntomme puolesta. Aluksi pikku termiitit osoittivat nimittäin huolestuttavaa kiinnostusta johtoja kohtaan. Ensimmäisen kuukauden ajan piilottelimme johtomylläkkää parhaamme mukaan vilteillä ja pyyhkeillä, kunnes tajusimme hankkia muoviset johdonpäälliset. Siinä vaiheessa kissat olivat onneksi päässeet eroon suurimmasta johtofiksaatiostaan ja keksineet uusia kujeita. Tänään aionkin esitellä kuvasarjan muodossa niiden pahimmat tuhot kautta aikojen. Toivon, ettei kukaan kissoista haaveileva saa nyt tästä traumoja, vaikka materiaali onkin vallan puistattavaa. Kaikesta huolimatta olen silti sitä mieltä, että asunnossamme kaikkein kauneinta ja arvokkainta on kaksi räggäriraggariamme terävine kynsineen ja pienine nakerteluhampaineen.

Tuho numero 10

Kukkamultaa ikkunalaudalla

Turha selitellä, ettei sitä olisi. Vähintään kerran viikossa
sitä tulee lisää. Kasveistakin katoaa joskus palasia!

Tuho numero 9

Kissanhiekkaa ympäri asuntoa

Joo-o, onhan niitä jyväsiä loppuviikosta myös
veskimaton vieressä. Joskus pahoitan melkein
mieleni, kun varpaiden väliin mene Ever Cleania.

Tuho numero 8

Irtokarvaa tummalla matolla

Näkeehän sen, ettei tämä näytä hyvältä.
Kuva otettu pari päivää imuroinnin jälkeen.

Tuho numero 7

Hampaanjälkiä laturijohdossa

Milläs iPadin nyt lataat?! Ai, se toimii sittenkin.

Tuho numero 6

Nakerrettu kiipeilypuu

Mutta toisaalta: Omapahan on puunsa.

Tuho numero 5

Yksi posliininen matkamuisto

Tässä se Nizzasta tuotu pesusienenpidin oli,
kunnes Juju pudotti sen. Tuskin tämä rämppänurkka
silti ennenkään kovin hyvältä näytti.

Tuho numero 4

Säpäleiksi kaluttu jumppakuutio

Nuppu kantaa tästä vastuun yksin. Pääasia on,
että lenkkarimme ovat kuution sisäpuolella
eikä niistä ole jyrsitty kuin vähän nauhoja.

"Garrauh! Mitäs sitä popsisi seuraavaksi?"

Tuho numero 3

Rikki riivityt keittiön tuolit

Ihme, että näillä tuoleilla pystyy
ylipäänsä enää istumaan!

Tuho numero 2

Entisöity sohva

Vii-uu-vii-uu, serious damage! Langanpätkät
esiin kiskoi ruokaa kärttävä Nuppu-neiti.

Tuho numero 1

Pilalle ravattu parketti

Kaikkien sisustusihmisten kamalin painajainen kävi kohdallamme toteen:
Parketti on lähes pilalla! Jos käy makuulleen olohuoneen lattialle ja
katsoo parkettia tismalleen oikeasta kuvakulmasta kirkkaassa valaistuksessa, saattaa
nähdä kynsien jälkiä, jotka kaksi ragdollia ovat tuottaneet kamalalla hurjastelullaan.