Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baronesse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baronesse. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. tammikuuta 2019

Unelmabudjetti vuodelle 2019

Vuosi vaihtui ehkä iloisimmin merkein, kuin ikinä aiemmin. Nuoriso-osastoa pyyhälsi tänne juhlimaan kahden pariskunnan verran. Minulla oli työpäivä, ja siinä välissä käytin äitiäni päivystyksessä apua saamassa. Ehdin kuitenkin kotiin laittamaan tarjottavat ojennukseen.

Elämää suurempien voimien äärellä.

Syötiin hyvin, seurusteltiin ja saunottiin. Maestron pakollinen kuvio on ostaa joku raketti, vaikka niitä vastustankin äreästi ja sitkeästi vuodesta toiseen. Rieko ei ollut paukkeesta moksiskaan, joten sekin sujui ihan huolettomasti. Kissat nyt ei kummeksu yleensäkään mitään, joten eläinkunta vietti vuoden vaihtumisen ihan leppoisissa tunnelmissa.

Kokeilkaapa kuvata ilotulitusta lumimyrskyssä :D

Uusi vuosi tuo aina jotain odotteita, joita toiveiksi tai unelmiksikin voisi puhutella. Mitään lupauksia en tee, sillä en suosi itseni silmään pissimistä. Mitään en lupaa - minä joko teen tai sitten en.

'Rotilia' ruusun erikoislaatuisen hieno hehku on kuin unelmaa itsessään. Oikea punaisen sävy on syvempi.

Minulla on kaksi suurta toivetta, josta se tärkein on läheisten pärjääminen elämässä. Monella nuoreen kaartiin kuuluvalla on opiskelut vaiheessa ja elämä edessä valintoineen. Toivon viisautta heille! Vanhalle kaartille toivon laadukkaita elämän päiviä, vaivoista huolimatta.

Elämän liekki roihuaa tuulista huolimatta.


Toinen toive koskee työelämää, eli toivon aikaa, mahdollisuuksia ja tuloksia työhöni. Jatkuvuuden turvaaminen ei sekään olisi hullumpaa. Olen viihtynyt todella hyvin nykyisessä puuhassani ja saanut tosi paljon aikaan.

Minun kaupunkini meren rannalla!

Omassa puutarhassa toivon kohtuullista kesää kasvien viihtyä ja kukkia. Ruusuihin olen viime vuodet sijoittanut paljon työtä ja unelmia - toivon niiden jatkavan kukoistamistaan. Ryhmäruusuja tilaan hivenen täydentämään viime talven menetyksiä - ehkä vähän laajennan ruusumaan kokoa. Kolmannes on edelleen ns. varamaana. Muutama pensasruusu sopii jälleen budjettisuunnitelmaani edellisten jatkoksi.

Kanadanruusut ovat saaneet minun unelmani lentämään. Tämä on köynnösruusu 'John Cabot'


Puutarhassa toivon oikeastaan vain entisten maiden kunnossapidon toimivan - mitään isoja lisäistutuksia en edes haaveile. Iso puutarha on työläs, vaikka kuinka olisi kikkaillut katteiden ja muiden hoitoa helpottavien konstien kanssa. Eli aina jokin paikka repsottaa tai rehottaa rikkoja.

Tiiviiden istutusten sekaan sopii huonosti rikkakasveja


Ei nämä unelmat niin suuren suuria ole, mutta minulle kovin tärkeitä. Viime vuosi oli yllätävänkin myötätuulta pullollaan, eli 2017-vuoden positiivinen trendi jatkui. Paljon uutta on elämässäni alkanut hyvin myönteisissä merkeissä.

'
'Pastella'-ruusua jaksaa katsoa silmästä silmään vaikka kuinka pitkään!

Elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, joten vastoinkäymisiä sataa varmasti suunnasta jos toisestakin, mutta niiden suhteen toivon vain voimia kohdata ne ja päästä niistä yli. Suhdeluvun toivon olen niin, että iloisia asioita olisi kuitenkin himpun enempi kuin suruja ja murheita.

'Bonica'


Tällä hetkellä nautitaan talvimyräkästä, joka puhaltaa reilut 10 metriä sekunnissa suoraa Siperiasta. Vanhan pirtin hirret natisevat pohjatuulen iskiessä sen seiniin. Lämpötila alkaa tippua plussalta miinukselle, mutta ilma on todella purevaa. Onkin siis suorastaan lämmittävää katsella kesäisiä ruusun kuvia!

'Baronesse' ja 'Pomponella' ilahduttivat kovasti.
Iloista paluuta arkeen ja oikein paljon myötätuulta sinulle vuoteen 2019! Jotkut sanovat sen olevan todella mielenkiintoinen astrologisesti katsoen, mutta viisainta ottaa päivät yksitellen eläen vastaan.

tiistai 7. elokuuta 2018

Lisää ryhmäruusuja ja syyslannoitusta

Taivaallisella tavalla lämpötilat tipahtivat huomattavasti paremmin työntekoa suosiviksi. Leipätyön kannalta muutos viileämpään oli tervetullutta. Tosin yöllä heräsin siihen, että paleltaa ihan pirusti. Peiton virkaa on toimittanut pussilakana, enkä nukkumaan mennessä laittanut ikkunaa kiinni. Heräsin aivastellen ja niiskuttaen. Lisäsin vällyjä, ja jatkoin unia vakuuttuneena vilustumisesta.  Ohi meni onnksi tälläkin kertaa kesäflunssa, jonka syynä olisi ollut kylmettyminen omassa sängyssä!

'Soul'in kukkalatva on muhkea ja suuri. Kaksi kolmesta talvehti.
Ruusumaassa tapahtuu joka päivä niin vauhdilla, että meinaa hengästyttää. On kovin kiireistä töiden jälkeen kiertää ihmettelemässä auki räjähtäneitä kukkalatvoja. Oikeasti tämä ruusujen runsaus on ihan hämmentävää. En ollut varautunut tämmöiseen ruusurunsauteen... Onneksi elin tarpeeksi pitkään nähdäkseni V-vyöhykkellä ruusuinvaasion!

'Sweet Haze' vei minun sydämeni. En olisi uskonut yksinkertaisesta kukinnosta
lumoutuvani, mutta tämä on ihan järjettömän söötti ja runsas! 2/2 talvehti.

Alkaisi olla aika kaivaa syylannokset taas jakeluun. Ruusujen kanssa suurin oppiminen on talvisuojauksessa, mutta kyllä tätä lannoitepuoltakin saa opetella. Jotkin lajikkeet pienentävät jatkokukinnan kukkakokoa joko luontojaan tai lannoituksen hiipumisen vuoksi.

'Piano' on todella punainen. 2/3 talvehti.

Ruusuille annoin keväällä palanutta hevosenlantakompostia juurelle katteena lisäten tuhkaa myös. Kesällä ne saivat tuoretta heinäsilppua katteeksi, mutta lannoitaahan sekin. Nyt näyttäisi olevan erittäin sopiva aika tarjoilla syylannoitus. Olen pitänyt sitä ihan turhana, mutta taitaa sillä olla kuitenkin ihan hyödykäs tarkoituksensa. Syyslannoksella olen saanut kukkivilla puuvartisilla heti selvästi paremman kukoistuksen seuraavana vuonna.

'Pink Emely' on matala maanpeittoruusu, josta 2/2 talvehti.
Kukkien värimuutos vasta auenneesta nupusta vanhenevaan kukkaan on sävykäs!

Tämä kasvukausi on ollut todella hieno elämys, kun vuosien pihtaamisen jälkeen tarjolla on ollut aurinkoa ja lämpöä. Se on tehnyt hyvää korkeaa lämpösummaa vaativille kasveille. Ruusut ovat kukoistaneet, mutta myös kärhöt ovat tykänneet. Tärkeintä on ollut kuivuuden torjunta kastelulla.

'Playful Rokoko' - tästäkin pidän kovin. 1/2 talvehti

Vaikka olen sadettimella kastellut ruusumaitani, niin kukat eivät ole kärsineet pisaroista kukillaan. Tihkukastelusysteemi ei vain toiminut, joten olen päätynyt sadettamisen ajan puuteen vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi seistä letkun jatkona juurelle kastellen. En ole jaksanut, mutta ainakin kuumilla keleillä vesi haihtuu kukinnoista nopeasti, jolloin vaurioita kukkiin ei ole tullutkaan. Tästäkin olen kovin iloinen!

'Baronesse' - vain yksi kukkalatva on ihan huikea. Tein tärkeällä ihmiselle
synttärionnittelukimpun yhdestä kukkalatvasta, joka näytti  koko kimpulle ruusuja.
Kanadan- ja ryhmäruusuissa on koko loppukesän ilo. Kukintaa jatkuu ja jatkuu vain heinäkuusta aina pakkasiin asti. Siinä on jotain perin lumoavaa. Moni pitää vaivalloisina näitä ruusuja, mutta mielestäni saatuun iloon nähden vaiva on pieni. Suurin työ on riittävän syvä ja ravinteikas kasvualusta. Se tarvii rustata kasaan vain kerran. Talvisuojaustakin tarvitaan, mutta en ole kokenut työlääksi rojauttaa pari ämpärillistä multaa joka ruusun tyvelle maan alkaessa kohmettua. Sitä ennen olen lyhentänyt kukkalatvoja jonkin verran. Ei sekään mitenkään raskasta puuhaa ole. Lopulta - kun kuitenkin syyssiivoan puutarhaa - heitän haravointijätteitä ruusujen niskaan.  Johonkinhan nekin pitää kipata. Ei ole mikään ponnistus, vaikka kieltämättä näitä ruusuja on täällä melko runsaasti.

'Camelot'in kukkien kauneus mykistää. Tämä on ryhmäruusujen maassa the Ruusu
minulle. Kasvutavaltaan tämä ei vielä näytä parastaan, mutta nuorihan tämä on vielä.

Hirveän paljon kukkii puutarhani juuri nyt, mutta kirjoitan myöhemmin niistä. Pakko on kuitenkin mainita puuliljat. Ne ovat ihan hurjan kokoisia!

Ryhmäruusujen maassa talvehti 'Purple Prince' puulilja. Kukkansa on ihan
järkyttävän suuret! Illalla tuoksu tuntuu kaikkein voimakkaimmalta.

Ryhmäruusujen maassa on myös muutama kärhö. 'Night Veil' kukkii:

Kaksiväriset kukat on minun suosikeita. Tämän kaveina kasvaa 'Venosa Violacea',
mutta se on vasta nupulla. Viime kesän kärhöistutukset ovat kaikki hengissä!

Tämä postaus on ollut hyvän mielen hyrinää, kun kerrankin ja pitkästä aikaa puutarhan kukkii ja kukoistaa! Minulla häämöttää pieni lomakin, kun ensi viikon alusta on tarjolla pieni turnee Etelä-Pohjanmaalle. Vien äitini lapsuusmaisemiin tapaamaan sisaruksiaan. Esikoinenkin lähtee matkaan, joten tiedossa on kolmen polven trippi. Ehkä viimeinen laatuaan.

Kanadalainen 'Morden Centennial' on hieno ruusu!

Iloa ja valoa viikkoosi!

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Tämä helle käy työstä

Nämä helteet "hellivät" edelleen. Tänään työpäivää vietin +34 asteen lämmössä pahimmillaan. Pian ei kestä mitkään vehkeetkään, mutta työntekijät kestävät. Toivottavasti. Olo on töiden jälkeen lähinnä ihan uupunut rusina. Onneksi Maestro kastelee kotikenttää kahden pumpun voimin. Minä en jaksa juurikaan kummoisia ponnistuksia enää illalla.

Kanadalainen 'Morden Centennial' on suurikukkainen, runsaasti kukkiva ja kivasti
sävyä vaihtava kaunotar. Yksi suosikeitani kanadalaisista.

Tämä kuivuus alkaa olla katastrofaalista. Sadetta ei ole näkynyt eikä kuulunut paria hasssua pisaraa enempää. Maa on todella kuivaa, ja isotkin puut tiputavat lehtiään vähemmäksi haihduntaa vähentääkseen. Osa puista on ihan ruskeita jo.  Kaikki eivät tästä edes selviä.

Edessä 'Bonica' ja taempana 'Morden Centennial'
Omassa puutarhassa kastelu on pääasia. Rikat ovat saaneet rehottaa, sillä kaikki aika ja energia menee kasvien hengissä pitämiseen. Ruusut kyllä kukoistavat, mutta niitä ohikukkineita kukkia pitäisi leikata parin päivän välein pois. No siihen nyppimättömyyteen ne eivät kuukahda, ja saavat onneksi tarpeeksi vettä. Toisaalta kukkia on niin hurjan paljonkin, että annan koko nuppulatvan kukkia, ja sitten leikkaan koko latvan pois. Kanadalaiset kun tekevät nupuistaan ison ryppään verson latvaan.

'Baronesse'sta on tullut muhkean kokoinen puska.
Pelkkä kuivuus ei tapa, vaan uudemmat kasvustot kärsivät selvästi myös korkeista lämpötiloista. Ne paistuvat hengiltä. Mustaan multaan paahtava aurinko saa maan lämpötilan nousemaan sellaisiin lukemiin, että kättäkin kuumottaa. Kotipuutarhassa kate suojaa tuolta paahteelta.

'Hansaland' vaikuttaa mielenkiintoiselle lajikkeelle. Katsotaan mitä siitä vielä tuleekaan.
Kärsin edelleen kuvankäsittelyohjelman puutteesta. Kuvat on suoraa kamerasta pelkästään pienennettyinä. Eipä ole oikein jaksamista etsiä ja päivittää koneelle uusia ohjelmia. Mennään näillä eväillä eteenpäin ainakin helteiden ohi.

Joka päivä ainakin kerran uimareissulle Riekon kanssa! Eläimetkin kärsivät kuumasta.
Paljon kaunista on puutarhassa kaikesta räydyttävästä kuumuudesta huolimatta. Ennusteen mukaan mennään loppuviikosta kohtuullisempiin keleihin, ja ehkä sitä vettäkin saadaan viimein ukkoskuurojen ryöpytyksessä. Mikä tahansa vesi taivaalta kelpaisi oikein hyvin.

Jaksamista helteiden keskelle. Nämä eivät määrättömiin jatku, mutta kyllä tässä nyt ennätyksiä rikotaan. Pekut tanaan, että sitä sadettakin saataisiin!

maanantai 11. syyskuuta 2017

Camelot ja kumppanit, eli ruusujen lumoa

Railakas viikonloppu satojen kilometrien ajoa on takana. Kävimme äitini ja esikoisen kanssa kivan Etelä-Pohjanmaan turneen. Viihdyttiin, retkeiltiin, höpötettiin sukulaisten kanssa ja nähtiin kaikkea vanhaa ja tuttua. Reissun annista tulee vielä oma lukunsa jossain vaiheessa.

Kotipihalla odotti hurmaava 'Camelot' köynnösruusu kukassa. Tämä oli niitä ihan Must have-kasveja kevään ruusuhankinnoissa. Ei ehkä viimeisen päälle varma ja onnistuva ostos, mutta tiedättehän tunteen kun on vain pakko saada jokin kasvi? Ainakin on yritettävä, vaikka talvehtiminen ei ehkä ensimmäisellä kertaa onnistuisikaan.

Vasta auennut kukka. Pilkulliset terälehdet ovat hienot!

'Camelot' sai paikan köynnöstuessa ja yritän talvettaa sen maahan kaataen sekä sinne peitellen. Tarkoitus olisi yrittää saada sen versoistakin osat talvehtimaan. Se on haaste.

Kukka on suuri ja nuppuja on paljon versojen päässä.

Ruusu täysin auenneena. Tämä jotenkin hohtaa valoa.
Tämä kesä on noin muuten ollut susisurkea, mutta minä ajattelin siirtää ajatukset jo syksyn suojauksien suunnitteluun. Ensin otoksia muista uusista hempeyksistäni:

'Pomponella' ja 'Baronesses' notkuvat yhdessä melko samaa sävyä.

Pienikukkainen, mutta tiheä maanpeitto 'Purple Rain' kukkii runsaana.
'Rotilia' tuo vahvaa punaa ruusupenkkiin.
Taas ihan erilainen kukkamuoto 'Dolomiti'lla. Kaksiväriset terälehdet
näköjään inspiroivat minua.
Lisää yksinkertaista kauneutta - 'Sweet Haze' ja paljon nuppuja!
'Zaide'ssa on mielestäni tosi hieostunut vanha roosa ja upean kokoinen kukka!
On siellä ruusumassa monta muutakin veijaria, mutta niistä myöhemmin. Otetaan sekamelskaisen näköinen kokonaiskuva, vaikka kuva ei kyllä anna oikeutta ruusujen kauneudelle.

Pinkkiä ja purppuraa, mutta ei tuosta tolkkua tahdo saada.
Keveitä askelia arkiviikkoosi. Täällä on sadetta tiedossa ennusteiden mukaan, mutta eipä anneta sen latistaa tunnelmaa. Villasukat ja kynttilälyhdyt on ihan jees tässä ajassa.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kanadanruusujen koemaan satoa elokuussa

Koostetaan vähän kokemuksia kanadanruusujen koemaan ensimäisestä vuodesta. Talvi oli suht lempeä, mutta kevät oli pirullisen pitkä ja hyytävän kylmä. Eli ihan tavallista suomalaista olosuhdetta väärällä vyöhykkeellä.

Yksi lemppareista - 'Morden Centennial' kukkii isoin kukin ja runsain tertuin.
Talvehti erinomaisesti sekä pelkällä tyvimullituksella ja toinen pakkaspeiton suojissa.
Tappioita tuli koeruusujen maahan, sillä kaikki eivät selvinneet. Mielestäni talvea tehokkaammin tappoi jäätävän kylmä kevät ahavatuulineen. Minä malttamaton purin talvisuojauksia liian aikaisin pois, kun olin niin vietävän utelias. Otetaan opiksi.

'JP Connell' - keltaiset nuput ja valkoinen kukka. Ehtii aina ensimmäisenä kukkaan.
Olen analysoinut kuolleiden ruusujen tilannetta. Useimmat raadoiksi päätyneistä olivat istutettu liian pintaan. Näin kävin mm. 'Aspirin' verrokkiruusuille. Niistä pidin niiiiin kovin, mutta molemmat kuolivat. Sen sijaan ryhmäruusu 'Baronesse'sta selvisi toinen yksilö. Ja heti tosi komeana!

Tuplasti korkeampana ja törkeän täynnä kukkia sekä nuppuja. Hieno!
Köynnös- ja pilariruusuista halusin saada versoja säilytettyä, jotta ruusuihin kasvaisi kokoa. Siksi kokeilin suojana rahkasammalta ja muutamille kiedoin pakkaspeitoista nutun talveksi. Se hyödytti talvehtimista ilmiselvästi.

Kaikkein paras talvehtija kanadalaisista oli yllättäen 'Morden Ruby'

Pisimmät versot talvehtivat 'Morden Ruby' lajikkeessa - vieläpä pelkällä tyvimullituksella ja muutaman sentin lehtikatteella suojattuna. Lajikkeella on tosi hienot, pilkulliset terälehdet ja kaunis kukkamuoto. Kukkarunsauskin on kohdillaan. Ainoa vakava heikkos on siinä, ettei se kestä yhtään vettä kukinnoilleen. Ne ruskistuvat ja mätänevät hetkessä. Tämä sopisi ruukkuruusuksi jonnekin katoksen alle, mutta huonosti avomaalle. Talvenkestävyys on tosi hyvä.

'Cuthbert Grant'ist en odottanut suuria, mutta se yllätti!
Viime kesänä heikon kasvun ja kukinnan 'Cuthbert Grant' lajike on puskenut ennätyksellisen kasvun ja paljon nuppuvarsia. Kukka on syntisen punainen ja suuri, josta pidän! Ilolla seuraan mitä tämä lajike tarjoaa. Kasvunsa tämä aloitti maan rajasta, eli versot eivät talvehtineet. Kirjaviisauden perusteella tämä ei uusi kukintaansa niin hyvin kuin muut kanadalaiset.

'Campfire'n eri versioita kukan väristä iän mukaan.
Vähän harvinaisempi kanadalainen on 'Campfire'. Sen sain Ruusukummilta viime elokuussa, eli se on syysistutettu. Jännästi kukat aukeavat keltaisena saaden nopeasti punertavan reunuksen. Sitten kukka muuttuu vaaleanpunaisen ja valkoisen kautta pinkiksi. Jännää seurata värien vaihtumista! Tämä talvehti hyvin nousten usealla versolla maan alta. Suojana oli pelkkä tyvimullitus ja pari senttiä katetta.

'Nicolas' kukki viime vuonna ihan hervottomasti. Kahdesta toinen talvehti,
toinen valitettavasti kuoli. Talvehtineella oli tyvimullituksen lisäksi sammalesta
suojapeitto, kuollut verhoiltiin vain tyvimullituksella.
'Nicolas' oli lajike, josta suuresti pidin viime vuonnakin. Selvinnyt yksilö ei ole viime vuotista isompi, vaan on selvästi kärsinyt talvesta. Kukkii kuitenkin antamuksella runsain kukkatertuin.

Meren rannalla rauhan vallitessa.
Kuva on muutaman päivän takaa, kun vielä meren rannassa oli rauhallista. Nyt siellä on sotatila käynnissä ja haulikoiden pauke käy kuumana. Pentu ei säiky meteliä onneksi.

Rieko melkein neljä kuukautta vanhana. Topakka pakkaus aussia.

Ruusuista lisää  myöhemmissä postauksissa. Muutakin on puutarhassa tarjolla - hortensiat hehkuvat ja muutkin syyskukkijat ottavat vauhtia kukintaansa. Niistä seuraavalla kerralla lisempää.

Iloa ja valoa viikkoosi sekä keveitä askelia elämäsi kulkuun! Ronja Ryövärintyttärelle kiitoksia liittymisestä lukijoihin - toivottavasti viihdyt, vaikka aihepiirit tässä blogissa pomppivat miten sattuu.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Takaisin oikeaan asiaan - ruusumaan päivitys

Pitkään on mennyt höpöttäessä ihan kaikkea muuta, mutta nyt alkaa ruusumaan vuoro! Omiksikin muistiinpanoiksi kirjaan koeruusujen menestymistä ja uuden ruusumaan vaiheita. Näistäkin merkinnöistä voi olla apua, kun selvitetään kanadan- ja ryhmäruusujen menestymisen tekijöitä.

Rosa Hansaland on uusi asukki koeruusujen maassa. Ei se mikään koeruusu ole,
mutta ruusumaassa sattui olemaan tilaa vainajien kohdalla. Nätti on.
Koeruusujen maa lähti kylmän ja tosi pitkän kevää jälkeen kasvuun viimein. Kaikki oli 2-3 viikkoa myöhässä. Kesäkään ei ole hellinyt, sillä täällä on ollut kuivaa ja kylmää. Lämpösumma jää tosi surkeaksi, mikä on sangen huono asia. Monet kasvit vaativat korkeaa lämpösummaa kukoistaakseen. Ei voi mitään, säiden armoillahan tämä harrastus on.

'Henry Kelsey' on ruusumaan kunkku.
Kanadanruusuista 'Henry Kelsey' kukkii ihan valtoimenaan. Viime kesänä se kukki tuon alaosan mitalta yhtä runsaana. Tänä vuonna se on tehnyt korkeammat versot - myös täynnä nuppuja. Tästä voi kasvaa muhkea puska pitkään kukkivaa ruusua. Odotan jännässä. Tämä myös talvehti erittäin hyvin palelluttaen ylimmät versot. Ensi talveksi leikkaan valmiiksi matalammaksi, mikä helpottaa talvisuojausta.

Toinen vahva talvehtija on 'Morden Ruby'

Yllättäjänä versoilla talvehtineissa oli 'Morden Ruby'. Se kärsi viime kesän sateista ruskettaen kukkansa täysin. Kukinta oli floppi, mutta talvehtiminen erinomaista. Nytkin kukkaa pukkaa niin perskeleesti.

'Cuthbert Grant'

Tämä ruusu esitti viime kesänä vain yhden näytekukan. Nyt se on venynyt reiluun metriin ja nuppuja on piukassa. Ainakin se kukkii tovin. Tämän versot paleltuivat maan pintaan asti, mutta kasvu on ollut tukevaa ja vahvaa. Kukkien väri on minua puhutteleva syvä punainen.

'Morden Centennial'
'Morden Centennial' oli yksi menestyksellisiä talvehtijoita myös. Tänä vuonna sekin yltää tuplaan korkeuteen - ja samalla kukintaan. Näitä on kaksi kappaletta. Toisen talvetin normaalin tyvimullituksen lisäksi pakkaspeittoon käärittynä ja rahkasammalella vuorattuna. Se talvehti täysin versoineen. Toinen paletui tyvimullitukseen asti, mutta on myös hyvin vahvakasvuinen ja kukkaisa.

'Campfire'

'Campfire' yllätti. Se oli Ruusukummilta elokuun lopussa saatu ja siten syysistutettu. En oikein uskonut syysistutukseen, mutta olin väärässä. Tämäkin paleltui tyvimultaukseen asti, mutta lähti keväällä vahvaan kasvuun. Kukkansa on hienot väriä kukinnan edetessä vaihtavat. Kukinnan alussa on keltaoranssia, joka haalistuu kukan ikääntyessä vaaleanpunaiseen ja valkoiseen. Hieno!

'William Baffin'

Tämä oli yksi, jonka talvetuksessa kokeilin pakkaspeittoa. Versot säilyivät hyvin ja kasvu on rotevaa. Haluaisin saada näistä pilari- ja köynnösruusuista kookkaampia - versoillaan talvehtivia. Ensi talvena jatkan kokeilua pakkaspeitolla. Pidän ne vain myöhempään. Keväällä riisuin ne liian aikaisin pois, jolloin paahde pääsi tekemään tuhoja versoissa. Opettelua tämä minulle on - löytää toimivat talvetuskonstit mahdollisimman vähällä vaivalla.

'Baronesse'

Ryhmäruusuista 'Baronesse't eivät olleet verrokkeina mikään suuri menestys. Näitä oli kaksi, joista toinen kuoli. Tämä toinen esittää puolestaan ihan merkittävän vahvaa esiintymistä kaudelle 2017. Kokoa on nyt tuplasti isommin ja nuppuja on hurjasti.

'Baronesse'n kukinto on suuri ja tiivis. Se kestää myös sadetta hyvin.
Selvitin syitä menehtyneiden osalta kaivamalla juurakot esiin. Yllätys oli siinä, että juurenniska olikin vain reilun 10 sentin syvyydessä! Oliko vika rankkana sarjatyönä tehtynä urakointina ja siitä seuranneena herpaantumisella istutussyvyyden kanssa? Oli niin tai näin, niin liian pinnassa olivat ja menehtyivät kaksi 'Aspirin' ja yksi 'Baronesse' ruusut. Tämä jäljelle jäänyt kukoistaa nyt ansiokkaasti. Ja minä opin jotain kantapään kautta.

Ruusumaa on saanut uusia asukkaita entisten tilalle. Pääpuutarhuri kävi työreissulla Blomqvistin taimistolla ja toi kaksi 'Morden Belle'ä, jota jäin kaipaamaan. Pidin siitä kovin, mutta se kuoli viime talveen. Tuplasti uudempi yritys on kehissä. Samoin lisänä on 'Merveille' ja tuon ekan kuvann 'Hansaland' Lisäksi olen istuttanut iiriksiä, kurjenpolvia ja salviaa ruusumaahan täytöksi. Jokunen punalehtinen berberiskin paikkaa puutteita. Vielä olisi tilaa hankkia ruusuista tulevaisuutta.

Loppukevennyksenä päivän Rieko - kissojen kiusa:

Minäkö kiusaisin kissoja?!?

Arvaa kuka häviää taistelun?
Mukavaa alkavaa viikkoa - olkoon polkusi tasaiset ja myötäleiset. Minä toivon pientä myötätuulta, jotta pääsisin lähtemään Mustilan arboretumiin ensi viikonloppuna.