Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hansaland. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hansaland. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Parhaat ruusut puutarhassani

Tämä on ihan huikeaa aikaa, kun pensasruusut vielä kukkivat ja kanadanruusut aloittelevat. Sekaan mahtuu monta perennaa upeassa kukoistuksessa. Eli nyt on kukkia suorastaan visuaaliseen ähkyyn asti.

Oikealla ruusu 'Sointu' ja vasemmalla 'Ilo'
Tämän hetken kukkijoista nostan kaksi pensasruusua ylitse muiden - Ilo ja Sointu. Ne on istutettu 2016, eli ovat juuri päässeet lähes täyteen mittaansa. Kumpikin vie halkaisijaltaan reilut kolme metriä olevan ympyrän, eli ovat isoja ruusuja.

'Ilo' on jo nimeltään niin positiivinen!

'Ilo' on kanadanruusu 'John Davis'in ja 'Kempeleen Kaunottaren' risteymä. Se kukkii runsaana ja pitkään, ja loppukesästä voi tehdä vielä jälkikukkia pääkukintansa jälkeen. 'Ilo' on lähes piikitön, joten sen voi istuttaa kulkupaikkojenkin viereen muistaen sen tilavaatimuksen kuitenkin. Kukat eivät ole hurjan suuria, mutta niitä on huikeina terttuina, jolloin kukinnasta muodostuu vähintäänkin spektaakkelimaisen näyttävä. Merenrantakaupunkiin istutin oikein näköpaikalle kolmen ruusun ryhmän tänä keväänä. Siinäpä paljon iloa ohikulkijoille!

'Sointu' vaihtaa kukan väriä kukinnan edistyessä.

Sointu on suht uusia kotimaisia ruusujalosteita. Se on polyantha-ruusun ja 'Snow Pavement' ruusun risteymä, joka on tehty Viikissä Helsingissä. 'Sointu' tekee suht pieniä kukkia ryppäinä. Avautuva kukka on vaaleanpunainen, mutta vaalenee valkoiseksi ikääntyessään. Kukinta-aika on tosi pitkä syksyyn asti.

'Ilo' ja 'Sointu ovat kanadanruusujen maan takareunalla.

Kanadalaisetkin aloittavat hiljalleen kukintansa. Sitä iloa piisaakin sitten pakkasiin asti - on ne vain niin mahtavia kukkijoita!

Kanadalainen 'Quadra'

'Quadra'a on pidetty hyvänä talvehtijana, mutta ei se ihan ongelmaton ollut alkuunsa täällä. Kaksi istutuin silloin 2016, ja toisen olen saanut uusia. Nyt näyttäisi menevän jo tosi hienosti!

Kokovartalokuva 'Quadra'sta. Vasta ekat kukat on auki.

'Quadra' kuuluu köynnösrusuihin, ja se kasvattaakin helposti reippaasti toista metriä pitkät versot kesän aikana. Talvella se paleltuu lumirajaan asti, mutta silläpä ei moisen kasvuvoiman takia ole mitään merkitystä jos ei versot talvehdi ylös asti. Kukintaa tuo paleluminen ei haittaa yhtään.

Kanadalainen 'John Cabot'

'John Cabot' aloittaa myös kukintaansa. Myös se on rotevakasvuinen köynnösruusu, mutta elää meillä pensasruusun elämää. Kanadalaiset kaikki paleltuvat säännönmukaisesti lumirajaan täällä, mutta se ei niiden eloa ja kukintaa haittaa mitenkään. Tästä eteenpäin kanadanruusujen maa tulee leiskumaan upeaa kukkaloista myöhään syksyyn asti.

Kanadalainen 'Morden Centennial' on valtavan suurikukkainen kaunotar!

Nää on niin jännittäviä aikoja, kun valtavasti ruusuja puhkeaa kukkaan! Viime kesänä ihastuin 'Morden Snowbeauty'yn, vaikka sen kukan muoto ei minua aluksi puhutellutkaan. Lisäksi se tykkää lamota laajalle, jota aluksi pidin ikävänä tapana. Nyt tuo ruusu on asettunut sijalleen, ja saakin retkahdella, sillä sen kukkarunsaus rätinkokoisilla kukilla on kyllä kaunis!

'Morden Snowbeauty' on sittenkin kaunotar :D

Muista kanukeista 'William Baffin' vetää varmaa linjaansa muhkealla kasvulla ja huikealla kukkarunsaudella. Kaikki kanukit aloittelevat, ja se paras kukinta on vasta edessä. Voin kertoa, että kanadanruusujen maalla tunnen aina suurta iloa.

Kanadalainen 'William Baffin' on päässyt luottoruusukseni.

Otetaanpa vielä yksi kuva 'Luise Bugnet'ista. Poistelin jo kukkineita, jotta kukinta jatkuisi mahdollisimman pitkään.

Ja 'Luise Bugnet' kiittää jatkaen kukintaa tooosi pitkään!

Ranskanruusujen kanssa olen vähän vaikeuksissa, kun en pääse niiden kanssa sinuksi. Lieneekö kielivaikeuksia vai mitä, mutta en oikein pääse näiden sielunelämään käsiksi.

'Merveille'n kukat kestävät vain hetken.

Tämä dramaattisen värinen 'Merveille' on ranskanruusun ja sammalruusun risteymä. Sen väri on todella hieno, mutta kovin hetken sitä saa ihailla. Mutta paikkansa se on ehdottomasti ansainnut!

Ranskanruusu 'Jenny Duval' on runsaskukkainen.

Nämä ranskattaret talvehtivat oikukkaasti, mutta versovat erittäin hyvin kasvukaudella. Kukkia tulee runsaasti, ja monet niistä ovat violettiin vivahtavia väreiltään - siis mielenkiintoinen lisä ruusumaahan. Kukinta on aika nopeasti ohi.

Upea 'Dutchesse de Montebello' kärsi jostain syystä talvesta. Ainoa kukkansa on tämä.
Muut ranskattaret eivät ole vielä saaneet nuppujaan auki, mutta paljon on kukkia tulossa. Useimpia niistä pitää tukea, kun lamoavat oikeasti ihan maata pitkin. Ehkä pääsen juttuun näidenkin ruusujen kanssa vielä vähän harjoiteltuani.

Se ihan paras ruusu puutarhassani on kuitenkin kanadalainen 'Henry Kelsey'

Kun otsikkona oli parhaat ruusut puutarhassani, niin se paras on kanadalainen 'Henry Kelsey'. Sen talvehtimisvarmuus, kukinnan väri ja muoto, sekä kukinnan kesto on ihan parasta A-luokkaa. Kakkospaikasta käydäänkin sitten tooosi tiukkaa kisaa!

Ruusu 'Handaland' on potentiaalia tulevaisuuteen. Tähän ruusuun haluan tutustua paremmin.
Nyt se elää 'Ilo'n kainalossa vähän ahtaasti, mutta se lupaa paljon myös julkisiin istutuksiin.


Valokuvia jäi hitokseen paljon varastoon, joten toisella kertaa lisää. Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Tämä helle käy työstä

Nämä helteet "hellivät" edelleen. Tänään työpäivää vietin +34 asteen lämmössä pahimmillaan. Pian ei kestä mitkään vehkeetkään, mutta työntekijät kestävät. Toivottavasti. Olo on töiden jälkeen lähinnä ihan uupunut rusina. Onneksi Maestro kastelee kotikenttää kahden pumpun voimin. Minä en jaksa juurikaan kummoisia ponnistuksia enää illalla.

Kanadalainen 'Morden Centennial' on suurikukkainen, runsaasti kukkiva ja kivasti
sävyä vaihtava kaunotar. Yksi suosikeitani kanadalaisista.

Tämä kuivuus alkaa olla katastrofaalista. Sadetta ei ole näkynyt eikä kuulunut paria hasssua pisaraa enempää. Maa on todella kuivaa, ja isotkin puut tiputavat lehtiään vähemmäksi haihduntaa vähentääkseen. Osa puista on ihan ruskeita jo.  Kaikki eivät tästä edes selviä.

Edessä 'Bonica' ja taempana 'Morden Centennial'
Omassa puutarhassa kastelu on pääasia. Rikat ovat saaneet rehottaa, sillä kaikki aika ja energia menee kasvien hengissä pitämiseen. Ruusut kyllä kukoistavat, mutta niitä ohikukkineita kukkia pitäisi leikata parin päivän välein pois. No siihen nyppimättömyyteen ne eivät kuukahda, ja saavat onneksi tarpeeksi vettä. Toisaalta kukkia on niin hurjan paljonkin, että annan koko nuppulatvan kukkia, ja sitten leikkaan koko latvan pois. Kanadalaiset kun tekevät nupuistaan ison ryppään verson latvaan.

'Baronesse'sta on tullut muhkean kokoinen puska.
Pelkkä kuivuus ei tapa, vaan uudemmat kasvustot kärsivät selvästi myös korkeista lämpötiloista. Ne paistuvat hengiltä. Mustaan multaan paahtava aurinko saa maan lämpötilan nousemaan sellaisiin lukemiin, että kättäkin kuumottaa. Kotipuutarhassa kate suojaa tuolta paahteelta.

'Hansaland' vaikuttaa mielenkiintoiselle lajikkeelle. Katsotaan mitä siitä vielä tuleekaan.
Kärsin edelleen kuvankäsittelyohjelman puutteesta. Kuvat on suoraa kamerasta pelkästään pienennettyinä. Eipä ole oikein jaksamista etsiä ja päivittää koneelle uusia ohjelmia. Mennään näillä eväillä eteenpäin ainakin helteiden ohi.

Joka päivä ainakin kerran uimareissulle Riekon kanssa! Eläimetkin kärsivät kuumasta.
Paljon kaunista on puutarhassa kaikesta räydyttävästä kuumuudesta huolimatta. Ennusteen mukaan mennään loppuviikosta kohtuullisempiin keleihin, ja ehkä sitä vettäkin saadaan viimein ukkoskuurojen ryöpytyksessä. Mikä tahansa vesi taivaalta kelpaisi oikein hyvin.

Jaksamista helteiden keskelle. Nämä eivät määrättömiin jatku, mutta kyllä tässä nyt ennätyksiä rikotaan. Pekut tanaan, että sitä sadettakin saataisiin!