Vuosi vaihtui ehkä iloisimmin merkein, kuin ikinä aiemmin. Nuoriso-osastoa pyyhälsi tänne juhlimaan kahden pariskunnan verran. Minulla oli työpäivä, ja siinä välissä käytin äitiäni päivystyksessä apua saamassa. Ehdin kuitenkin kotiin laittamaan tarjottavat ojennukseen.
 |
| Elämää suurempien voimien äärellä. |
Syötiin hyvin, seurusteltiin ja saunottiin. Maestron pakollinen kuvio on ostaa joku raketti, vaikka niitä vastustankin äreästi ja sitkeästi vuodesta toiseen. Rieko ei ollut paukkeesta moksiskaan, joten sekin sujui ihan huolettomasti. Kissat nyt ei kummeksu yleensäkään mitään, joten eläinkunta vietti vuoden vaihtumisen ihan leppoisissa tunnelmissa.
 |
| Kokeilkaapa kuvata ilotulitusta lumimyrskyssä :D |
Uusi vuosi tuo aina jotain odotteita, joita toiveiksi tai unelmiksikin voisi puhutella. Mitään lupauksia en tee, sillä en suosi itseni silmään pissimistä. Mitään en lupaa - minä joko teen tai sitten en.
 |
| 'Rotilia' ruusun erikoislaatuisen hieno hehku on kuin unelmaa itsessään. Oikea punaisen sävy on syvempi. |
Minulla on kaksi suurta toivetta, josta se tärkein on läheisten pärjääminen elämässä. Monella nuoreen kaartiin kuuluvalla on opiskelut vaiheessa ja elämä edessä valintoineen. Toivon viisautta heille! Vanhalle kaartille toivon laadukkaita elämän päiviä, vaivoista huolimatta.
 |
| Elämän liekki roihuaa tuulista huolimatta. |
Toinen toive koskee työelämää, eli toivon aikaa, mahdollisuuksia ja tuloksia työhöni. Jatkuvuuden turvaaminen ei sekään olisi hullumpaa. Olen viihtynyt todella hyvin nykyisessä puuhassani ja saanut tosi paljon aikaan.
 |
| Minun kaupunkini meren rannalla! |
Omassa p
uutarhassa toivon kohtuullista kesää kasvien viihtyä ja kukkia. Ruusuihin olen viime vuodet sijoittanut paljon työtä ja unelmia - toivon niiden jatkavan kukoistamistaan. Ryhmäruusuja tilaan hivenen täydentämään viime talven menetyksiä - ehkä vähän laajennan ruusumaan kokoa. Kolmannes on edelleen ns. varamaana. Muutama pensasruusu sopii jälleen budjettisuunnitelmaani edellisten jatkoksi.
 |
| Kanadanruusut ovat saaneet minun unelmani lentämään. Tämä on köynnösruusu 'John Cabot' |
Puutarhassa toivon oikeastaan vain entisten maiden kunnossapidon toimivan - mitään isoja lisäistutuksia en edes haaveile. Iso puutarha on työläs, vaikka kuinka olisi kikkaillut katteiden ja muiden hoitoa helpottavien konstien kanssa. Eli aina jokin paikka repsottaa tai rehottaa rikkoja.
 |
| Tiiviiden istutusten sekaan sopii huonosti rikkakasveja |
Ei nämä unelmat niin suuren suuria ole, mutta minulle kovin tärkeitä. Viime vuosi oli yllätävänkin myötätuulta pullollaan, eli 2017-vuoden positiivinen trendi jatkui. Paljon uutta on elämässäni alkanut hyvin myönteisissä merkeissä.
' |
| 'Pastella'-ruusua jaksaa katsoa silmästä silmään vaikka kuinka pitkään! |
Elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, joten vastoinkäymisiä sataa varmasti suunnasta jos toisestakin, mutta niiden suhteen toivon vain voimia kohdata ne ja päästä niistä yli. Suhdeluvun toivon olen niin, että iloisia asioita olisi kuitenkin himpun enempi kuin suruja ja murheita.
 |
| 'Bonica' |
Tällä hetkellä nautitaan talvimyräkästä, joka puhaltaa reilut 10 metriä sekunnissa suoraa Siperiasta. Vanhan pirtin hirret natisevat pohjatuulen iskiessä sen seiniin. Lämpötila alkaa tippua plussalta miinukselle, mutta ilma on todella purevaa. Onkin siis suorastaan lämmittävää katsella kesäisiä ruusun kuvia!
 |
| 'Baronesse' ja 'Pomponella' ilahduttivat kovasti. |
Iloista paluuta arkeen ja oikein paljon myötätuulta sinulle vuoteen 2019! Jotkut sanovat sen olevan todella mielenkiintoinen astrologisesti katsoen, mutta viisainta ottaa päivät yksitellen eläen vastaan.