Turkkivero - hallitus leikkasi jälleen!

Juu näin vaalien alla raflaava otsikko ottakaa huumorin kannalta. Minä olen se hallitus ja kissoilla on takkuiset turkit.

Puffle on kuin vaahtokarkkia - suuri ja ilmava. Paljon villoja, eikä ihan vähää kissaakin.

Pitkävillaiset kissat ovat työläitä, varsinkin kun ne eivät suostu vapaaehtoisesti kammattaviksi. Äkäiseen kynsi- ja hammastarjontaan kyllästynyt hallitus ottaa ajoittain pakkokeinot käyttöön saksien muodossa.

Maton väri on tietenkin valittu kissan mukaan  :)

Pitkävillaisilla kateilla kasvaa muhkea leijonanharja, jonka yli sangen piikkinen kielikampa ei pääse kylki- ja vatsakarvoja setvimään. Leikkaan ennen vuoden vaihdetta leijonaharjan pois, sillä kissojen karvanlähtö alkaa heti alkuvuodesta.

Tästä kissasta on jo leikattu paljon turkkia lyhyemmäksi.

Sekään ei lopulta riitä, vaan saksien kanssa saa leikkoa villoja lyhytkarvaiseen muotoon. Koska kissat eivät ole vapaaehtoisia tähänkään puuhaan, niin leikkausjälki on kuin leikkuupuimurin kanssa tapelleella. Ihan kamala, mutta tarkoituksenmukainen.

Weteraanikissa Welho antaa parhaiten leikkoa takkujaan. Leikatut osat on
harmaanmustia ja koskemattomat paikat kiiltävän mustia. Eli kynitty kissa.

Turkki huopaantuu ja lopulta isot takkupallot kiristävät ihoa. Jos takut ovat isot ja ihan ihossa kiini, niin ainoa apu on mennä eläinlääkäriin ja nukutuksessa leikata koneella koko turkki pois. Tämmöisenkin operaation olen nähnyt, mutta omat kissat ovat menneet vielä kotisaksien voimin vähän kerrassaan takkuja setvien.

Saksittuja, huopaantuneita takkupalleroita.

Sen vain sanon, että ikinä enää ei tule taloon pitkävillakissoja! Nipsu ainoana siistinä lyhytvillana on ainoa vaivaton tällä sektorilla. On ne muuten mahdottoman mukavia kapistuksia, mutta tiheä, hento ja huopaantuva turkki on kyllä rasite kissalle itselleenkin.

Niin siisti! Mutta ei tämäkään ole silittämättä siisti. Joka päivä pitkää silitellä useaan kertaan.

Viikonloppuna heräsi taas toivo keväästä. Vettä on satanut, plussalla mennään yötä ja päivää, joten hanget vajuvat kovaa kyytiä. Raahasin tosi ison pelargoniaruukun kellarista sisälle. Ensin tarjosin kunnon kastelun, ja seuraavaksi tarjoillaan valoa. Valkoiset versonalut saavat alkaa vihertymään. Pitää vielä leikkoa sitä, kun kokoa on valmiiksi melkein puoli metriä monessa varressa. Äiti raportoi, että viisi tomaattia on itänyt. Kyllä tämä tästä kevääksi repeää - iloa ja valoa viikkosi!

P.S. Rauski ei ehtinyt kuviin, kun se juoksentelee ulkona. Se on ainoa vilkas näiden laiskojen lisäksi. Eiköhän kevät ja pälvipaikat virkistä tämän peräti laiskan kaartinkin jälleen.

Kaatoiko kissa taimikasvatukset?

Toveri Hirnakka kertoi blogitekstissään kissan kaataneen taimikasvatukset lattialle. Linkki tässä. Lupasin lähettää kuvat kissanpitävästä taimikasvatusratkaisusta. Tässä lupaamani:

Tämä tuholainen on nimeltään Tiuku

Äitini on iän ja sairauden vuoksi joutunut luopumaan koiristaan, jotka olivat nekin huomattavan vanhoja jo. Minä hankin hänen surua ja yksinäisyyttä helpottamaan kissanpennun. En arvannutkaan minkä sortin tuholainen tuli hankittua :D

Olen söpöläinen puutarhakissa! Samettiruusut haisevat, joten saavat olla rauhassa.

Tiuku on tavallinen maatiaiskissa, mutta se on adhd ja hyperaktiivinen. Se on jo kolme vuotias, mutta ei vain rauhoitu. Aktiivisuutta riittää, ja erikoisalana on puutarhurointi. Se silppuaa ja repii kasveja - erityisesti nuput on sen tuholistan ykkösenä. Vain pahalta haisevat kukat - kuten pelargoniat - saavat olla rauhassa. Mullan viskely purkeista on myös mitä mainiointa viihdettä Tiukun mielestä, joten miten saada mahtumaan samaan huusholliin kissa ja taimikasvatukset?

Äitini rakastaa kesäkukkien kasvattamista, joten tähän tuholaisongelmaan piti paneutua. Maestro suosikkivävynä (ja ainoana vävynä siis) tarttui toimeen. Pohjana oli halpa minikasvihuone, jota tuunattiin vähän:

Muovihuppu pois ja nippusiteillä metalliverkkoa runkoon kiinni.

Katiska- ja muusta metalliverkon jämistä on tehty kissanpitävä suojus. Kastelua helpottaa ylös nousevat oviluukut tuossa etuseinässä. Taimet saa nejään tasoon. Ylimpänä parvekelaatikossa on itämässä äitini ikisuosikkeja astereita, seuraavalla hyllyllä on minun tomaatit ja paprikat, sitten on samettiruusut ja alataso on vielä vapaana.

Yrittänyttä ei laiteta! Saa yritää :)

Tämä keksintö on käytössä jo ainakin kolmatta kevättä. Sitä viritellään aina tarpeen mukaan, sillä Tiukulla on aikaa ja energiaa ratkoa visaista ongelmaansa päästä taimien kimppuun. Se ei hellitä, joten kilpavarustelu taimien turvaksi pitää muorinkin iskussa.

Sillä välin maalaiskissat viettävät talven kestävää siestaa kotona:

Talon vanhin katti Welho nukkuu jo korkean ikänsäkin vuoksi lähes koko päivän.

Nuoremmasta päästä White Trash porukan emäkissa on näköjään otellut jonkun toisen kanssa nenänpäästä päätellen:

Hattara

Hattaran tytär Nipsu on ainoa lyhytkarvainen. Muut ovatkin tähän aikaan vuodesta melko takkuisia. Koitan saksia takkuja pois, sillä nämä eivät suostu kammataviksi suurin surminkaan. Takkujen saksiminenkin on sangen hankalaa puuhaa.

Nipsu eli Nipa oikosenaan sohvalla.

Nipan veli Puffle oli jossain piilossa nukkumassa, ja Rauski ADHD viiletti ainoana ulkona. Meidän kissat huilivat koko talven laiskoina. Vetelehtimistä keskeyttää vain evästauot. Nuorin kissa Rauski on ainoa, jossa on vauhtia myös talvella. Sekin jättää kaiken kasvuston sisällä ihan rauhaan.

Siinäpä pieni tietopaketti kilpavarustelusta puutarhuri vs. kissa. Vähän surkuhupaisaa on se, että minä kelvoton taimikasvattaja omistan viisi kasvineutraalia kissaa, mutta äitini ainoa katti silppuaisi ansiokasta taimikasvatusta täystuhon lailla. Onneksi hänellä on näppärä vävy!

Lumisateen keskeltä kevään odotusta toivottelen! Iloa ei nyt repeä taas uudesta kymmensenttisestä lunta. Riitäisi jo.

R.I.P Vekara

Tänään oli hyvästien päivä. Tuo kuva on otettu 19.1.2019, jolloin Vekara piteli pakkasia takan lämmöissä tyytyväisenä. Onhan seniorilla ikää 13-vuotta, mutta silti yllätyksenä tuli nopea voinnin huononeminen.  Tänään sanoimme hyvästit. Vekara metsästää nyt autuaammilla myyrästysmailla.

Tuo katti syntyi minun kätilöimänä Vappuna vajaa 13 vuotta sitten. Emänsä Welho hyvin pienikoikoisena koitti ponnistaa maailmaan kokoonsa nähden isoja pentuja. Neljästä syntyneestä vain Vekara jäi eloon. Kaksi syntyi kuolleina, yksi eli seuraavaan päivään ja Vekara selvisi. Eihän sitä ainoaa pentua voinut mihinkään maailmalle antaa, joten Vekara jäi meidän iloksemme tietenkin.

Puuhellan lämmin kansi oli Vekaran suosikkipaikka. Kuva maaliskuulta 2017

Monia ihania muistoja yhteisistä metsäretkistä ja yhteiselosta niin sopuisan ja fiksun kissan kanssa on pitkältä ajalta. Haikeaa todeta, että nyt ihan kaikki on vain muistoissa. Emänsä Welho elää edelleen, mutta samat vanhuuden merkit ovat hänelläkin. Elämä sujuu sängyssä nukuskellessa, mutta niin useimmilla muillakin pakkaskaudella. Nuoremmatkin kissat (Rauski pois lukien) vietävät letkeää talvihorrosta lämpimissä ja pehmeissä pakoissa makoillen tyytyväisinä ja kevään aktiviteetteja kärsivällisesti odottaen.

Vekara metsäretkellä voimiensa päivissä.

Olo on surullinen ja haikea. Meille niin rakkaiden lemmikkien elo on omaamme merkittävästi lyhyempi, joten niiden ottamisen hetkellä on tietoisuus myös eron hetkestä. Se tulee vääjäämättä. Mutta siinä välissä pitääkin viettää täyttä elämää!

Käsiini synnyit ja niistä myös lähdit. Valoa  ja muistoja matkaasi tuonpuoleiseen!

Monta karvaystävää on tontille jo haudattu. Edesmenneitä koiria kaksi, kissoja neljä, hevosiakin kolme. Kanojakin on useampia haudattuna, mutta niiden elinkaari on sangen lyhyt. Nyt on tosi haikeat fiilikset. Surutyö se on lemminkinkin menettäneellä, vaikka tuota onkin vaikea selittää sellaiselle, jolla ei koskaan ole ollut sidettä lemmikkiin. Vastaavasti jokainen asian kokenut eläinihminen tietää tasan tarkkaan, että suru on suuri.

Lumen syvyys ja ADHD

Tarpoessani aamulenkkiä koiran kanssa ihailin lumen määrää. Vakiopolkuni on tiiviiksi tallautunut, joten saappaiden 35 sentin varsi riitti, mutta hanki antoi mukavasti vastusta askeleelle. Eli tarpomistahan se oli. Ihan pelkkä kävelykin voi olla hyvää kuntoilua, sillä syke nousee kyllä.

Ei yllä jalat enää maahan, mutta uimallakin voi lumessa edetä.

Koska asioita on niin hauskaa mitata, otin lumensyvyyden mittarini eli ilotulitusraketin puisen kepin. Siihen on 10 sentin välein tehty merkinnät. Kahlasin kuuden koskemattoman mittauspisteen luo. Lunta oli välillä 45-65 senttiä. Keskiarvoksi tuli noin 55 senttiä. Eli on sitä näin raahelaisittain himpun tavanomaista runsaammin. Mittausreissun päätteeksi poistin lumet saappaista ja jatkoin leppoisaa lauantain viettoa.

Tällä on aina asenne kohdillaan. Rantalepikko ja kaislikko tarjoaa virikkeitä.
Mikäpä tälle EI tarjoaisi virikkeitä?

Talossamme on kaksi ADHD tapausta. Toinen on nyt kaksivuotiaaksi tuleva Rauski-kissa ja toinen on pian 11 kuukautta vanha Rieko. Kumpikin on hyvä provosoimaan ja todella nopeita provosoitumaan. Tästä johtuen matot on mytyssä melkein koko ajan. Mitähän järkeä niitä on oikoa edes?

Korkeatasoista neuvottelua. Kissoilla on etuoikeus
korkean paikan oleskeluihin. Alla odottava jo provosoituu.

Kissat eivät viihdy vielä isommin ulkona, joten tällainen koppielämä sisällä kerryttää pöhköenergiaa. Vanhemmat kissat ovat sisäistäneet stad-by virransäästötilan, ja mieluiten nukkuvat maksimaalisen osan vuorokautta. Mitäpä tuota riehumaan, kevääseen on vielä aikaa.  Myyrätkin on  hangen suojissa. Vielä ei huvita, kissat on talviunilla. Paitsi Rauski, joka häiritsee kaikkien muidenkin laiskanleppeää elämää vakavasti. Rauski onkin saanut lempinimen Väyrynen :D

Vähän tassulla huitomista pienojen välistä, siten hervoton loikka ja pikainen
pakeneminen taas jonnekin koiran saavuttamattomiin. Ja toinen menee
rymisten perässä. Ja matot on taas ihan solmulla. Joillakin on hauskaa...

Rieko on sangen puhelias koira. Se ei yleensä hauku, mutta joka kissalle sillä on oma äänensävynsä vinkumista/uikutusta/ujellusta/piippaamista/örinää/tuhinaa. Jo ääniskaalasta kuulee, kenen kanssa sitä neuvotellaan. On nää hassuja!

Lisäsin vielä kuvan tältä päivää. Kuva puhuu sen tuhat sanaa. Lumi ei haittaa kuitenkaan. On tuo....!

Leppoisaa viikonloppua, nautitaan ulkoilusta ja hangista. Ne sulavat aikanaa, turha niitä on nyt harmitella. Kevään odottaminen on niiiin kärsivällisyyslaji.

Talvikissat

Talvikuukausina kissat viettävät talviunta. Ihailen niiden syvästi rentoa olemusta, jossa hartaan siestan keskeyttää ruokatauot ja pikainen tarpeiden teko. Sitten siesta jatkuu. Tyylinäytteitä talon vanhimmasta nuorimpaan kissaan:

Talon vanhin kissa Welho rentoilee. Se vietti kuusi kuukautta ulkona, kun ei
halunnut sopeutua koiranpennun kanssa eloon. Pakkaset saivat mielen muuttumaan.

Jokainen pehmeä/muuten mukava/lämmin pinta on jonkin katin valtaama. Siinä on hyvä loikoa kissanpäiviä ja varmaankin viettää rikasta sisäistä elämää unimaailmassa.

Welhon tyttärellä Vegaralla on sikeät unenlahjat. Aito downsiftaaja!

 Sitten meillä on nuorempaa vuosikertaa White Trash -porukka, eli Hattara tekaisi yhden pentueellisen, joista kaksi jäi kotiin. Yhden piti vain jäädä, mutta... (monta huteran kuuloista selitystä tähän)

Hattara-emo kelpuuttaa myös pyykkikorin lepopaikaksi.

Olen monasti miettinyt, että eikö talvikuukaudet ole tylsiä kissoillekin? Eivät ne moiti yhtään, uneksivat vain. Varmaankin kesästä ja myyrien jahtaamisesta. Nauttivat lämmöstä ja luovasta laiskuudesta.

Hattara pesee joka päivä poikansa Pufflen naaman.  Semmoinen
peräkammaripoikahan tuo iso kolli kieltämättä onkin.

Voisi tässä olla jotain opittavaakin. Aina ei tarvitse hätistä täysillä, vaan loma-aikoina voi ottaa rennostikin. Talvi on kissojen vuosiloma, joka kestää marraskuusta maaliskuun alkuun. Aktiivikautena ne ovat sitkeän ahkeria. Mutta elävät ihan omaa elämäänsä silloin.

Hattaran tytär ja siis Pufflen sisko on ainoa lyhytkarvainen kissa taloudessa.
Tyylinäyte häneltäkin. Tuo nojatuoli on takan vieressä...

Tunnistuksen helpottamiseksi laitetaan naamakuvakin. Tämä kissa on siisti, kun sillä ei ole pitkää villaa. Erityisesti pyykkikoneen rumpu on oivallinen huilipaikka.

Kirjopesuohjelma, oletan?

Pahnan pohjimmaisena on Rauski Riiviö, joka on poikkeus säännöstä. Sillä on myös talvella ADHD. Se ei tajua tolkutonta uneksimista, vaan pitää vauhdista, metelistä ja kaiken mahdollisen järjestyksen rikkomisesta.

Kaksi riiviötä. Eli leikkiseuraa niin että matot on rytyssä.
Ehkä naulaan ne lattiaan kiinni... siis matot :)

Koko kissaklaani on vaikeaa pyydystää samaan kuvaan, mutta purkkiruuan tarjoilusta kukaan ei jää pois. Sitä kun ei tarjoilla alvariinsa, vaan herkkuna silloin tällöin. Talvella katit tahtovat lihoa, joten pidetään herkuimmat eväät säännösteltyinä. Kissan jos minkä saa opetettua nirsoksi hyvin helposti.

Black Matters ja White Trash joukkueet murkinalla.

Näillä kissamaisilla kuvilla toivotan leppoisaa loppuviikkoa. Otahan rennosti! Ja taas täällä  on uusi lukija - tervetuloa Таша mukaan!

Kuura, huurre ja ketku

Eilisen usva oli tänään tarttunut puiden oksiin huurteeksi. Taas oli maailma niin kaunis, mutta ihan eri tavalla kuin eilen. Aurinko koitti nousta puiden latvojen yli ja onnistui hetken paistamaan.

Pienen hetken auringon nousussa valo oli taas kultaa.

Aamun lenkkipolku kulkee tietä pitkin metsän siimekseen halki peltojen. Sinne on tallaantunut pieni polku. Metsässä on muitakin kulkijoita, joten siellä pääsee kulkemaan helpommin lumessa kahlaamatta. Parjattuja moottorikelkkailijoita minä puolestani kiitän. Heidän jälkiään pitkin pääsee muutkin kulkemaan kevein askelin.

Kotitietä kylille päin.

Pakkasta oli kuutisen astetta, joten lumi koitti narista kotoisasti töppösen alla. Narina oli vielä pehmeää, eikä kuten kovalla pakkasella terävää.

Tuuletonta, kaunista ja kylmää.

Aamulenkit metsässä on aina elämys. Minulle ja koiralle. Kissat koittavat pysyä visusti sisällä käyden vain pakollisen pissareissun ulkona. Uunin kylki on suosittu torkkupaikka. Ja kissa pystyy nukkumaan ihan ihmeelliset määrät vuorokautta.

Talviurheilu? Not!

Miten metsä voikin olla niin elämyksellinen? Taas ihailin naavapartoja, joiden määrä sen kuin lisääntyy. Pian jokainen metsä on satumetsä, kun siellä roikkuu suloisia naava- ja luppokasvustoja.

Naavakuuraa vai olisko tämä kuuranaavaa?

Huurre ja kuura eivät ole synonyymejä, sillä niiden syntytapa on eri. Mutta yhtä kaikki - kaunista on katsoa pieniä jääkiteitä puiden oksiin tarttuneena. Huurre on suurten tykkylumienkin syntymän takana. Ja siitähän on nyt Kainuussa ja Lapissa nautittu ongelmiin asti.

Huurretta pajussa.

Taas nautin hiljaisesta ja kauniista luonnosta. Se olisi ihan Zen, jos hihassa ei roikkuisi yksi intoa täynnä oleva aussi. Sen suurta hupia on juosta lujaa takaa ja kohdalla hypätä jättiloikka ylös kita auki. Yleensä se kolhaisee hampailla hihaani. En pidä siitä, mutta koirasta se on ehkä juuri siksi niin hauskaa. Haastaa leikkiin, mutta saa peräänsä vain ärräpäitä. Kai se on niistä onnellinen. Sillä on vähän kiero huumorintaju, mikä on yksi älykkyyden merkki.

Ketku

Toinenkin kestoärhennys meillä on, eli remmissä roikkuminen. Kun Riekon mielestä remmi rajoittaa liikaa häntä, niin se nappaa taluttimen äristen hampaisiinsa. Minä kiellän ja hetken aikaa nujakoidaan remmin hallinnasta. Hihitellen tänään lisäsin pätkän kettinkiä flexiin. Pure pirulainen sitä! Voittopiste  minulle. Loppui remmissä roikkuminen! Koiran ilme oli vähän hapan muuten niin ihanan potkurilenkin jälkeen. Minua hymyilytti :)

Hyviä potkuja sinulle kohti viikonloppua!

Welho antoi VIIMEIN periksi!

Ei tarvittu sitten kuin julmettu lumimyrsky, että viimeinenkin kissa harkitsee sietävänsä koiranpentua taloudessa. Rieko tuli talouteen viime juhannusviikonloppuna. Kaikki kissat haistattivat tilanteelle pitkät ja haisevat. Olihan kesä, ja ne muutekin viettävät silloin silkkaa ulkoilmaelämää.

Tällainen 8-viikkoinen pallero syletti yhtän kansanosaa lujasti.

Ensin talon kollit pitivät palaverin, jossa totesivat koiranpennussa olevan mahdollista viihdepotentiaalia kuitenkin. Tyttökisssat pitivät etäisyyttä syksyyn asti. Kohdatessa sähistiin ensin pontevasti, ja sitten räkäistiin silmille. Lähemmässä kuonoilussa tuli kynttä heti vimmatusti kirsua kohti. Syntyi vakiintunut kauhun tasapaino, ja paljon naarmuja yhdessä yltiöuteliaassa kirsussa. Naarmujen muistijälki säilyi jopa viiden sekunnin ajan. Sinä aikana kissa ehti ottaa ritolat alta pois.

Ihan kummajainen kissaksi. Ei häntää, mutta paljolti varpaita

Yksi ei antanut periksi. Musta, töpöhäntäinen , monivarpainen mutanttikissa Welho - joka talon vanhimpana kissana piti pienen päänsä. TUO ja MINÄ ei mahduta samaan huusholliin. Se pysyi pihapiirissä viettäen aikaa ladon suojissa. Sinne laitettiin ruokaa ja juomaa. Oli pehmeitä lokosia suojassa säältä. Päivittäin rapsuteltiin ja syliteltiin, eikä Welho osoittanut villiintymisen merkkejä ensinkään. Hän vain paheksui taloon tullutta, peräti brutaaleilla tavoilla varustettua aussia.

Tämä ei kissalta näytä. Se on varmasti pöllön ja jäniksen risteymä.
Se kulkee jäniksen lailla pomppimalla.

Eilen Welho kävi nopeasti sisällä pitkästä aikaa. Äkkiä laitettiin tarjolle parasta mahdollista kissan purkkiruokaa, ja serveerattiin rikkumaton rauha koiraportin suojissa lattialämmön päällä. Vaan syötyään daami ilmoitti poistuvansa mieluummin ulos.  Kiitos ja näkemiin.

Lumimyräkkä aloi hiutailemalla. Vauhti kiihtyi iltaa kohden lumimyräkäksi.
Tuuli vonkuu nurkissa, ja uusia lumisenttejä on ainakin 15 entisten lisäksi.

Jopa heitti lumimyrskykelit tänään, ja Welho halusi sisälle. Viisas veto, sillä ladon suojissakin veto käy, eikä lämpöä ole. Taas koiraportin suojissa tarjoiltiin ehdottoman ihanat ruuat, ja taattiin leppoisa olo lämpöisässä. Luulisi kelpaavan kissalle! Nyt toivoisin, että tämä kaartin vanhin antaisi aselepoon mahdollisuuden. Rieko on riesa, mutta se oppii kunnioittamaan nopeasti lyövää tassua. Welholla on yhdessä tassusssa peräti 10 kynttä - eli arsenaali on rehdisti pistävämpi, kuin normivarpaisilla kateilla.

Aika pöhlö se on :) Lunta tulee silmille kovassa vauhdissa useinkin.
Tarjolla oli oppitunti oksilta putoavasta lumesta.

Ehdin jo tuossa kelien kylmetessä pohtia, josko Welholle löytyisi sellainen koiraton koti jostain. Alustavat tiedustelut eivät ratkaisseet asiaa, mutta onneksi Welho näyttäisi nyt harkitsevan talven tulon myötä sisäkissan elämää. Ei ole helppoa rustata uutta kotia 8-vuotialle, ulos tottuneelle kissalle. Eikä tervettä kissaa halua lopettaa aiheetta.

Toivottavasti tässä lopulta käy ihan hyvin. Tämä yö vietetään tuulen vonkuessan nurkissa, ja aamulla katsellaan kuinka paljon sitä lunta tulikaan lisää. Tuuli sen on kinostanut kuitenkin valitsemiinsa paikkoihin, joten tasaisesti sitä ei ole.

Iloa, valoa ja keveitä askelia kulkusi varrelle!

Vihdoinkin täällä - kevätpäiväntasaus!

Se on merkkipäivä tänään, ihan tasauksen aika. Munankin pitäisi seisoa uskomuksen mukaan, mutta ei ole tullut testattua. Aamulla aivan kuin linnutkin olisivat tienneet yön ja päivän olevan nyt tasoissa - ne lauloivat sydämensä kyllyydestä. Pihan pönttöjä arvioitiin kesän vuokrasopimuksen merkeissä ihan riidoiksi asti. Sinitiaiset on aika pahansisuisia pitämään puoliaan tai valloittamaan haluamansa yksiön. Todistin useita ilmataisteluita. Pönttöjä on piisalle asti, mutta näköjään toiset halutumpia kuin toiset.

Aamun valoa. Vasemmalla ja keskellä pienet näsiäpensaat.

 Nyt on ihan vanhanaikaiset kevättalven kelit. Yöllä on napakkaa pakkasta ja aamut nousevat aurinkosina kantohangille. Päivän  mittaan auringon voima sulattaa aurinkopaikkoja ja yöksi pakastuu jälleen.

Kantohanki muillekin kuin kissoille. Hattara nauttii keväästä!

Kissat elävät kevättä sydämensä hulluudesta. Kaikki on leikattuja, joten mouruista ei ole kyse - mutta lisääntyvä valon määrä saa nekin levottomiksi. Koko kuuden kissa rykmentti ravaa ulos ja sisään tietämättä missä ne oikeasti haluaisiva olla. Päämäärä näyttää olevan matkalla - edes takaisin ulko-oven alati väärällä puolella.

Rauskille foliohattu! Se saa toistuvasti käskyjä ylhäältä ja
ihan varmasti kuulee ääniä päänsä sisältä.

Pitkävillaiset kissat ovat nyt hirveimmässä karvassa ja karvaa irtoaa kiitettävät määrät. Takkujakin tahtoo tulla, mutta niitä selvitetään Furminatorin ja saksien voimalla. Kissat eivät ole järin kiitollisia tai edes suosiollisia turkin setvimistoimiin.

Aivan kuin maavaraa ei olisi juuri yhtään. Oikeasti suuren turkin sisällä on pieni kissa.

Ei näille hönteille voi kuin nauraa - nauttivat hullutuksineen keväästä. Odottavat lumen sulamista, että pääsevät taas myyräjahtiin. Kantohanki antaa täydellisen suojan myyrillekin, mutta kyllä kissat ovat tiukasti jahtihommissa, kunhan pälvipaikkoja tulee.

Rauski todistettavasti on uransa aikana napannut kolme päästäistä.

Tänään päästiin voiton puolelle valon suhteen. Kelien suhteen termisen kevään odottelu jatkuu. Etelässähän se on jo julistettu alkaneeksi.

Valoa ja iloa mukaasi!

Jokohan se oli siinä?

Suden hetki polkaisi talven pakkasminimin uusiin lukemiin -22,5 ja lämpötila alkoi siitä kivuta leppeämpiin lukemiin. Luvassa on lämpenevää melkein plussakeleille asti. Joki kuitenkin jääti ohuen jääkannen, johon kuura piirteli kauniita kukkasia.

Kylmää jäätä ja kuuraa.

Aurinko koitti paistaa läheltä taivaan rantaa ja kevyttä pakkaslunta hiutaili kuin postikorttimaisemissa. Hyytävä tuuli oli asettunut huiliman, joten oli ihan kiva kiertää ulkona. Ei jäätynyt kamera eikä kuvaaja.

Kristallipitsiä

Huomenna alkaa pitkästä aikaa työt. On sitä odotettukin - niin minä kuin entiset asiakkaatkin. On tosiaan lämmittänyt sydäntä, kun muutamalla tekstiviestillä ilmoitin että vastaanotto aukeaa jälleen ja sain rutkasti tosi innostuneita kommentteja ja ajanvarauksia. Olin otettu! Siitä se sana lähtee kiertämään. Ns. puskamarkkinointi on tällä alalla se tehokkain.

Tälläkin auralla on taukoa töistä ja kyntämätöntä sarkaa :D

Palatakseni otsikkoon - jokohan talven tiukimmat pakkaset on nähty? Olisi historian lauhin esitys talvesta. Yleensä aina menee -30 rikki, mutta talvena 2014-2015 minimiksi jäi naurettavat -22,9. Sellaista en muista koskaan aiemmin minun aikana tapahtuneen. Eli taitaa jäädä toiveajatteluksi. Talvi voi kuristaa otettaan kevättalven kuukausinakin, mutta yleensä aurinko päivisin lieventää lämpötiloja. Etenemme kuitenkin kohti kevättä ja auringon voiman voittoa.

Silmuissa on tulevaisuus. Kevät pakattuna tiiviisti  ja kestävästi.

Ja edelleen palatakseni otsikkoon - jokohan suurimmat elämän vastoinkäymiset olisivat ainakin tuokioksi helpommalla tolalla? Ihan rohkenisin toivoa pientä hengähdystaukoa. Joiltain osin nyt ihan oikeasti helpottaa. Ilman surua ja luopumista elämä ei suju missään nimessä, mutta haasteiden ja vaikeuksien jatkumo tuntuu nyt hellittävän. Aivan kuin jokin ison kirjan lehti kääntyisi ja uusi luku alkaisi. Siltä se tuntuu ihan oikeasti. Ja jos tämä on illusiota, niin mieluusti pitäisi sitä vaikkapa vain puoli vuotta :D Sitten onkin kesä ja pääsen puutarhaa hoitamaan. Se on pelastanut ennenkin sieluja.

Lopuksi kissoilta ansiokas ohje pakkasen kestämiseen arktisessa ilmastossa:

Asetu mukavaan ja lämpimään paikkaan torkkumaan vatsa täyteen syötynä.
Ota rennosti ja hyrise vaikka kaverin kainalossa. Ota unet ja nauti elämästä.