Näytetään tekstit, joissa on tunniste maanjäristys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maanjäristys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. joulukuuta 2017

Maan järisi ja keli vihoitteli

Tulipa viime yönä koettua elämäni toinen maanjäristys. Puoli yhden aikaan kuului jaksottaista jyrinän tapaista ääntä ja talon nurkat natisivat tärinän keralla. Rieko singahti pediltään selvästi säikähtäneenä. Menimme ulos katsomaan, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Päättelimme sen olleen maanjäristyksen, mikä piakkoin olikin luettavissa uutispalstoilta. 3 magnitudia siellä kerrottiin voimakkuudeksi.

Pari vuotta aiemmin myös talviaikaan sattui lähempänä järistys, joka selvästi nosti kahteen kertaan taloa, ja astiat helisivät kaapissa ihan kunnolla. Oli aika villi tunne! Oletko sinä koskaan kokenut maanjäristystä?


Onneksi tuon kummempia järistyksiä ei ole vastaan tullut, mutta ei näitä mun kokemuksissani ole aiemmin ollut. Mikä lienee saanut ennen niin vakaan kallioperän silloin tällöin liikahtelemaan täälläkin?

Lisää lunta. Ryhmäruusumaan päällä on jo reilut 30 senttiä lumisuojaa.

Illalla alkoi lumisadekin, jota kesti tähän iltapäivään. Lunta tuli reilut 10 senttiä, mutta se tuli niin vihaisen tuulen kanssa, jotta kinostui sitten minne sattui. Päivällä piti lähteä kaupungilla käymään, mutta piti Maestro pyytää ajamaan traktorilla edellä ja linko alhaalla. Nelivetoauto menee kyllä mitä melkoisesta kinoksesta läpi, mutta kun vastassa oli 40 senttinen kinos juuri vinkkelimutkassa pihasta lähtiessä. Siihen ei saanut otettua vauhtiakaan. Mutta onneksi on Ursus.

Oma tie ja oma kalusto sen huoltamiseen. Kyllä pärjää!

Lumisateiden jälkeen täällä maalla isännät käynnistävät traktorinsa, ja lähtevät talkoilemaan teitä puhtaaksi kuka minkäkinlaisella kalustolla. Kaupunki hylkäsi meidät syrjässä asuvat, mutta yhteistyössä saadaan pidettyä kulkukelpoiset tiet myös naapureille.

Nyt on maailma taas niin puhtaan valkea! Iloa viikonloppuusi!