Näytetään tekstit, joissa on tunniste siili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siili. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kiivaan keskikesän tuokiot - hauskaa Juhannusta!

Kesä repesi kerrasta, vaikka nytkin on villasukkakelit juhannusaatossa. Luonnossa tapahtuu kaikki niin hurjan nopeasti. Pikavilkaisu kuluneen ajan highlighteihin:

Toveri Siili on ollut ilonamme iltaisin. Kiva veijari!

Siilin tuhinat kuuluvat iltaiseen äänimaisemaan. Se asustaa talomme alla. Erään iltayönä nähtiin kuitenkin seuraavaa:

Menossa siilien pitkäveteiset lemmenpuuhat.

Jopa löytyi paikalle sulhanenkin. Morsio oli vastahakoinen. Homma jatkui varmaan hamaaan aamuun asti, joten toivotaan sulhon sinnikkyyden poikivan siilivauvoja iloksemme.

Suuri onni ja riemu koitti tämän lastin myötä:

Lavallinen palanutta, turvekuivikkeista hevosen lantaa!

Voi onnea - jokunen kuutio hyvää paskaa! Tämä teki onnelliseksi. Toiset naiset vaativat koruja, kalliita lahjoja ja matkoja - minä onnellistuin pitkäksi aikaa kuormalla ehtaa paskaa.

Siinäpä sitä - koko vuoden tarvis kerta kippauksella.

Uusi ruusumaa sai höystönsä, entiseen lannoitus tuli samaa rataa ja moneen muuhunkin kohteeseen on levitetty lantakerros. Käytän sitä katteena, joka lannoittaa ja pitää maan kuohkeana.

Nyt vietetään kuitenkin Juhannusta, grilli jo lämpiää ja herkkuja on moneen lähtöön. Ihan hiljaa vain kotona hissutellen ollaan koko sakki, mutta huomenna Subaru starttaa etelän turneelle. Seuraava päivitys varmaankin sisältää vauvakuvia. Eli hauvakuvia.

Pihlaja 'Magnifica'
Hauskaa Juhannusta itse kullekin täällä piipahtajalle!




sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Siili vierailulla ja muuta hyvää seuraa

Johan tuttu tuhina kuului lintujen ruokintapaikan suunnasta. Siilihän se siellä etsi ruokaa. Hain pikaisesti kissanruokaa sisältä, mutta unohdin kameran sisälle. Kuva on viimevuotinen ja siilikin eri:

Pieni piikkinen puutarhaystävä!

Rauski-kissa heittäytyi uteliaaksi, mutta siili vähät välitti uteliaasta pikkukatista. Se tuijotti tiukasti takaisin, jolloin  Rauski katsoi viisaimmaksi vetäytyä pohtimaan uutta tuttavuuttaan kauemmaksi. Varmasti se havainnoi kuitenkin, että samoilla eväillä mennään. Mutta ilo oli nähdä siili taas ilonamme - sehän hävittää kesän mittaan melkoisen määrä etanoita, kotiloita ja jopa myyränpoikasia.

Perjantai oli mitä ilosin päivä, kun Karjalan Lentävä Muna & Kana ajoi pihaan. Toveri Hirnakan vuotuinen Pohjanmaaturnee parkkeerasi pihaan. Piipittävät laatikot pantiin tankkauksen ja huollon jälkeen yöpymään. Me rouvat istuimme hartaaseen kuulumisten vaihtoon kasvihuoneen eteen, ilta-aurigon säteisiin ja mustarastaan konserttiin. Kyllä oli mukavaa! Aamulla lähdettiin Särkän Perennataimistolle havuostoille. Jopa oli autossa puuta ja puskaa! Mukaan mahtui vielä ne piipittävät laatikotkin, ja turnee jatkoi Kainuun suuntaan.

Neuvoksenomenapuu eli Malus 'Echtermeyer' on täynnä punaisia nuppuja.

Muutoin kevät antaa odottaa itseään. Viime viikolla oli pari siedettävää ja aurinkoista päivää, mutta tänään harmaa tihkusade vallitsi maisemassa. Ja kylmyys. Sitä on tarjolla edelleenkin.

Silti iloa viikkoosi - kaivellaan taas välihousut kaapista ja mennään eteenpäin!