Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Virran viemää

Käväistiin ilta-auringon paisteessa lähimmällä "oikealla" joella, eli etelän suuntaan Pyhäjoella. Siellä joki usein sulamisen aikaan patoutuu jäistä, ja tulvat nousevat  nopeastikin.

Eteläpuolen uomassa kävi kuohut. Taustalla häämöttää Etelänkylän isosilta.

Pyhäjoen taajama on itse asiassa saaressa, jonka molemmin puolin virtaa Pyhäjoen haarat. Tuo Etelänkylän isosilta on Suomen vanhin liikennöitävä puusilta, ja sille annettiin museosillan status 1982. Silta on alun perin rakennettu v. 1837.

Jäät olivat jo suurelta osin lähteneet, mutta isoja jäätelejä vielä virta kuljetti.

Seuraava etappi oli Hourunkoski, josta osa on valjastettu vesivoiman tuotantoon. Isoin osa koskea virtaa kyllä villinä ja vapaana. Ja vettä todellakin virtasi valtavalla vauhdilla ja melkoisen jylinän kanssa.

Sateenkaari halusi samaan kuvaan.

Tuossa koskessa on pudotuskorkeus noin kuusi metriä, ja se on tosi upeiden kallioiden reunustama. Paikka on suosittu näköalapaikka oikeastaan ympäri vuoden. Koskipuistoon pääsevät liikuntaesteisetkin, ja edellisessä kuvassa näkyvä laavu on kaikkien käytössä.

Sileiden kallioiden katveessa on pari penkkiä istuskelijoille.
Koskipuisto on tosi mukava pysähdyspaikka, mutta sinne pitää osata mennä. Opasteita ei ole laitettu. Se kyllä näkyy oikein hyvin Pyhäjoen taajaman läpi 8-tietä ajellessa, joten helposti sinne kuitenkin osaa.
Voimalaitokselle virtaavan veden tulvaluukut purkivat myös vettä vauhdilla.

Sellainen nopea luontoreissu tehtiin illan kähnässä auringon jo laskiesssa. Mukavaa oli! Kotona kevät harppoo nyt vauhdilla. Löysin ruusumaasta ensimmäiset kukkivat lumikellot ja krookusten nuppuja. Ruusut näyttävät vallan hyviltä, mutta se on uuden postauksen väärti aihe. Iloa ja valoa poluillesi!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Tuluvat tullee!

Pohjamaa on esiintynyt otsikoissa keväisen tutulla tavalla. Täällä kun aina tulvii näihin aikoihin. On suurta kansanhuvia kulkeutua jäiden lähdön aikaan isompien virtavesien äärelle. Valtavat jäätelien ajelehtiminen kovassa virrassa on hienoa seurattavaa. Jäämassojen törmääminen rantakallioihin tuottaa kehossa tuntuvia infraääniä. Sen kokeminen on jotain kuulo- ja tuntoaistin välimaastossa olevaa, jota on vaikea sanoin kuvata.

Haapajoki. Nimi on suurempi kuin puro :) Tämä uoma kiertää tonttiamme
elämän virtana. Siitä saadaan monenlaista viihdettä ja kasteluvettä.

Vuodet eivät ole veljeksiä, joten pientä kuvakimaraa eri vuosien tulvista omassa koti"joessa". Se ei juurikaan jäädy talvisin virtaaman vuoksi, joten jäitä ei ajelehdi veden mukana, eikä siis synny jääpatojakaan.

2012 oli mojova tulvakevät. Silta on joen päällä, mutta omenapuulehto ja
kukkapenkki kelluivat reilusti.

Joki tuo paljon elämää ja seurattavaa pihaamme. Monasti se lopulta nousee uomastaan, levittäytyen osin puutarhaankin. Seuraavakin vuosi 2013 oli oikein runsas tulvavuosi. Taas joki kiipesi leveälle.

Taas kelluu puutarha, mutta kasvit kestävät yllättävän hyvin lepotilaisina
kellumisen vedessä. Tätä aina ihmettelen. Mitään ei ole kuollut tulvan vuoksi.

Oikeastaan 2014-2017 keväät menivät suuremmin tulvimatta. Vesi ehtii laskea alta pois kiipeämättä uomasta ylös. Siis näiden vuosien tulvakuvaksi käy yksi yhteinen:

Aina ei tämä puronen tulvikaan, vaan kevään tulo sujuu ilman draamaa.

Tämän vuoden ennusteissa voi hyvinkin olla taas rauhallinen tulvavuosi, vaikka lunta on ollut ihan järkyttävät määrät sulaa. Aurinko, tuuli ja yöpakkaset hillitsevät kyllä tehokkaasti tulvariskiä. Mutta toki yksi rivakka vesisade voi muuttaa tilanteen hyvinkin nopeasti. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan!

Hyvin kasteltuja krookuksia vuodelta 2012.

Iloa ja valoa viikkoosi! Minä elän jänniä hetkiä odotellen tietoa työmaan sijainnista ensi kesänä. Kävimme Maestron kanssa tänään ehdokkaana olevalla Haaralan hautausmaalla. Kierroksella selvisi, että työtä on sielläkin vähintäänkin rutosti :D

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Tylsällä viilalla ja vähän asiaakin kuvista

Tämä blogi rakentuu hiljalleen kuosiinsa. Blogger ei ole mikään monimutkainen alusta, tätä osaa rustata ihan terveen järjen ja uteliaan kokeilun varassa. No onhan se vähän kuin sileällä viilalla kihnuttaisi, mutta hyvä yritys pyhittää aika paljon vähäistä osaamista.

Ajattelin linkittää tuohon oikealle puolelle hyvejä blogeja ja kyselisinkin josko muillakin kokeeseen liittyvällä olisi blogia? Haluaisin sinut linkkilistalle, sillä se toisi meitä tutuiksi keskenämme ja edistäisi tiedon ja kokemusten välitystä. Laita meiliä tai käytä kommenttilootaa. Rohkeasti!

Sitten se ilmoitusasia, eli ruusujen kuvat olen luvalla lainannut projektin kotisivulta, ja siellähän kuvat ovat Koskisen Jorman ottamia ja copyrightillä. Tuo yläpalkin upea kuvakin on Jorman ottama. Siinä oli alun pitäen lisättynä kuvaan upotettuna (c) Jorma Koskinen, mutta siinähän tuli sekaannuksia - Jorma joutui heti epäilyksen alaiseksi bloginpitäjänä :D Koska tekstini on yleensä jos nyt ei ihan älyvapaata, niin kuitenkin suhteellisen kaukana tanakasta ja tasokkaasta asiallisuudesta, niin ei saa asettaa syyttömiä epäilyksenalaisiksi!
'Morden Snowbeauty' (c) Jorma Koskinen

Jorma on ottanut aivan ihania ruusukuvia, joiden kohdalla ei voi kuin hiljaa vetää henkeä haltioituneena. Itsekin harrastan kuvausta, mutta ruusuista ei minulla ole vielä yhtään otosta - varsinkaan kanadalaisista. Tilanne korjautuu... korjautuu kyllä! 

Eilen illalla vietin taas aikaa Blomqvistin ja Oulujoen taimiston sivuilla haltioituen ruusukuvista(kin). Kauppilaankin yritin tilausta, mutta rekisteröityminen ei jostain syystä onnistunut. Vielä.  Eli vähän lisää ruusuja hyvin viritetty sormeni klikkaili.
'John Davis' (c) Jorma Koskinen

Pohjola kuittaa "Kevät Viikossa" ilmiön. Lumi on sulanut valtaisaa vauhtia ja tulvavedet alkavat nousta vesistöissä. Soratiet on kelirikolla ja kumisaappaat ainoa järkevä vaihtoehto. No Gore-tex varsilenkkarit menevät myös, mutta rouhea pohjakuvio sisältää noin puoli kiloa rapaa per jalkine.

Vielä loppuun kuva puronkokoisesta joestamme vuonna 2012 - kun oli viimeisin erinomaisen tulviva kevät:
Kelluva puutarha!

Iloista viikonloppua ja nautintoja pihapuuhissa! Välttele rasitusvammoja :D