JP Koskinen: Hukkuva maa

JP Koskisen Hukkuva maa on vetävä ja veikeä romaani. Se on vetävä, sillä Koskinen nyt vain osaa kirjoittaa houkuttelevasti. Ja se on veikeä paetessaan määrittelyjä ja lokerointeja ja muuntautuessaan moneksi.

Ensin luulen, että Hukkuva maa on dekkari. Viisi vuotta aikaisemmin teollisuusjohtaja ja kansanedustaja Jukka Vaateri on kadonnut autoineen tietymättömiin. Perheyhtiötä johtava tytär Sandra haluaa julistaa isänsä kuolleeksi käytännön asioitten helpottamiseksi. Poliisi avaa uudelleen tutkimuksen Vaaterin kohtalon selvittämiseksi, ja Sandran vanhempi veli, Niklas, alkaa tuntea olevansa epäilty isänsä kuolemaan. Lisäksi hänen sisaruksensa, äitinsä ja setänsä tuntuvat tietävän asiasta enemmän kuin hän.

Niklas Vaaterilla olisi ollut motiivi isän päästämiseen päiviltä, sillä hänestä piti tulla turvevoimayhtiön johtaja isänsä jälkeen. Sitten isä sivuutti hänet ja otti Sandran seuraajakseen. Niklas lopetti heti taloustieteen opiskelun ja vaihtoi alaa. Hänestä tuli ilmastotutkimuksen asiantuntija.

Seuraavaksi Koskisen romaani alkaa vaikuttaa lähitulevaisuuteen sijoittuvalta dystopialta. Se on aikaa, jolloin koronapandemia on ohi. Niklas Vaateri on parikymmentä vuotta tehnyt työkseen ilmastonlämpenemiseen liittyviä laskelmia, kiertänyt konferensseissa puhumassa löydöistään ja esitelmöinyt ja saarnannut ilmastonmuutoksesta väsymiseen ja turhautumiseen asti. Ihmiset eivät ole korvaansa lotkauttaneet, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että Vaaterin sukukartanokin meren rannalla on vaarassa. Merenpinta on noussut ja rantaviiva siirtynyt sata metriä sisämaahan päin.

Hukkuvassa maassa on aineksia myös sukuromaaniksi. Kun teoksessa on turvevoimayhtiötä johtava ja sillä sukua vaurastava sisko ja ilmastoasioiden erityistuntijana pidetty ja hiiidioksidipäästöjen vaaroista varoittava veli sekä siskon poika, joka on valmis fanaattisiin toimiin ilmastonlämpenemistä ja kuluttamista vastaan, ristiriidoilta ei voi välttyä. Ja ikään kuin se ei olisi vielä riittävästi, vähitellen paljastuu sukusalaisuuksia ja suhdesolmuja. Luvassa on tätä aikaa peilaava, tiivis ja viihdyttävä lukusukkula.

          JP Koskinen: Hukkuva maa, 232 s.
          Kustantaja: Like 2020
          Kansi: Tommi Tukiainen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Kirjojen kuisketta, Kirsin kirjanurkka, Kulttuuri kukoistaa

Helmet-haaste: 28. Tulevaisuudesta kertova kirja.

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Sain juuri luetuksi Elina Hirvosen uuden romaanin Kun aika loppuu, ja mielessä myllertää. Teemoiltaan teos on nyt ajankohtainen, mutta kirjan nykyhetki on tulevaisuudessa, vuoden 2030 tienoilla. Silloin tapahtuvaa taustoitetaan takaumilla päähenkilöiden lapsuudesta ja perheen aikaisemmista vaiheista. Eri aikatasot ja eri kertojien näkökulmat toimivat hyvin yhdessä.

Päähenkilöitä kirjassa on kolme, ja tapahtumat kerrotaan heidän kauttaan. Perheen äiti, Laura, on 58-vuotias ilmastonmuutoksen asiantuntija. Aava on lapsista vanhempi, kolmekymppinen lääkäri, joka parhaillaan työskentelee Somaliassa avustusjärjesön palveluksessa. Hänen nuorempi veljensä Aslak opiskelee Helsingin yliopistossa filosofiaa eikä ole koskaan löytänyt paikkaansa maailmassa. Isä Eerik jää sivurooliin ja etäiseksi niin kirjassa kuin ehkä perheessäänkin, vaikka juuri hän antaa vakautta, kun Lauran maailma pysähtyy.

Kun aika loppuu. Kirjan henkilöt puhuvat intohimoisesti maailman ja ympäristön pelastamisesta, ennen kuin niiden aika loppuu. Kirjassa aika pysähtyy perheeltä, jonka poika ampuu ihmisiä kaupungin keskustassa.

Vanhemmuus on vaikeaa Lauralle. Mikä on riittävän hyvä äiti, voiko samalla kertaa olla sekä hyvä että huono vanhempi? Näitä Laura on pohtinut siitä alkaen, kun lapset syntyivät, ja nyt hän tietää, että tulee koko loppuelämänsä jokaikinen päivä syyllistämään itsensä ja kysymään, missä kohtaa hän teki väärin.

Jos on vanhemmuus vaikeaa, sitä on lapseuskin. Aava kantaa syyllisyyttä siitä, että hylkäsi rakkaan pikkuveljensä yksinäisyyteen. Lapsena Aslak tukeutui häneen, kun vanhemmat olivat täystyöllistettyjä parantaessaan maailmaa, mutta Aavan tultua kouluikään hän tahtoi olla niin kuin muutkin tytöt. Siihen tavallisuuteen ei kuulunut hiljainen, omituinen veli, joka oli aina yksin koulun pihalla ja jolla ei ollut yhtään kaveria. Aslakin yksinäisyys ja syrjäytyminen tulee iholle. On helppo ymmärtää, miten verkon keskustelupalstasta tulee koti ja valeidentiteetillä kirjoittavasta ystävä, kun on siihen asti ollut useimmille ihmisille lähes näkymätön. 

Pidin kirjasta, vaikka sen sisältö ei ollutkaan helppo eikä missään nimessä kevyt. Se kosketti, teki surulliseksi ja sai minut tuntemaan myötätuntoa jokaista päähenkilöä kohtaan. Elina Hirvonen kirjoittaa hienoa kieltä ja tavoittaa henkilöidensä tunteet, ajatukset ja sisäistä maailmaa. Niiden kautta voi alkaa ymmärtää jotain siitä, mikä saattaa ajaa ihmiset äärimmäisiin tekoihin, mutta samalla satunnaisiin ihmisiin kohdistuvan väkivallan synnyssä on jotain, joka jää minulla pimentoon ja käsittämättömäksi.

     Elina Hirvonen: Kun aika loppuu, 251 s.
     Kustantaja: WSOY, 2015
     Kansi: Ville Tietäväinen

KIRJAN lainasin naapurikylän kirjastosta.

MUUALLA mm. blogeissa Hengityskeinu, Kirjakaapin kummitus, Kujerruksia, Reader, why did I marry him?, Luettua elämää, jossa lisää linkkejä.

Jännitystä Pohjolassa - Parantaja Suomesta

Antti Tuomaisen Parantaja on "piinkova rikosromaani ja runollinen rakkauskertomus" kirjan takakansitekstin mukaan. Lisäisin niiden seuraksi dystopian.

Jännitysromaani: Taneli Lehtisen toimittajavaimo katoaa jäljettömiin tutkiessaan murhien sarjaa. Kun Taneli ja Johanna tekstailevat toisilleen useita kertoja tavallisina päivinä, Tapani tietää, että jotain on tapahtunut, kun hän ei saa vaimoonsa yhteyttä. Hän lähtee etsimään, mutta kukaan ei tiedä mitään, ei Johannan esimies lehdessä, ei Johannan hyvä ystävä. Sen Taneli saa selville, että Johanna on tehnyt taustatöitä kirjoittaakseen Parantajasta, jonka arvellaan liittyvän Helsingin seuduilla tapahtuneisiin surmatöihin. Poliisilta Tapani ei apua saa, sillä

Dystopia: Ilmastonmuutos on saavuttanut Helsingin. Merenrantaan rakennetuista hienoista taloista ovat asukkaat muuttaneet pois, kun meri on tulvinut alakertaan, ja kaikki on joko ruostunut tai homehtunut. Monet ovat lähteneet pohjoiseen, ja tilalle on tullut pakolaisia etelästä ja idästä. Poliisivoimatkin kutistuvat, kun yhä useampi vie perheensä turvaan pois yhä sotkuisemmaksi ja kaaosmaisemmaksi muuttuvasta kaupungista. Rikoskomisario Jaatinen antaa Tanelille kuitenkin arvokkaita tietoja ja ottaa hänet mukaan tutkimuksiin, epävirallisesti, niin runoilija kuin tämä onkin. Sillä Taneli on päättänyt löytää vaimonsa, koska

Rakkaustarina: Taneli ja Johanna ovat olleet naimisissa kymmenen vuotta ja rakastavat toisiaan. Kadonnutta vaimoaan ajatellessaan Taneli kuvaa kauniisti niin häntä kuin heidän suhdettaankin. Silti etsinnän kuluessa Taneli kuulee paljon yllättävää vaimostaan, asioita, joita hän ei lainkaan tiennyt.

Antti Tuomaisen romaani koukutti. Löytäisikö Taneli Johannansa ennen kuin olisi liian myöhäistä? Ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivä tulevaisuuden Helsinki oli kirjalle poikkeava ja lukemaan houkuttava ympäristö, vaikka en olekaan dystopioiden suurkuluttaja, ja harvassa rikosromaanissa on näin herkkää rakkauden kuvausta. 

Parantaja sai vuoden 2011 Vuoden johtolanka -palkinnon. Se on kolmas kirja huhtikuun teemalukemistani, jossa luen yhden (sala)poliisiromaanin jokaisesta Pohjoismaasta. Tuomaisen kirjaa on luettu viimeisen vuoden aikana ainakin seuraavissa blogeissa: Luettua elämää, Anna minun lukea enemmän ja Yöpöydän kirjat, joista löytyy linkkejä muihin arvioihin.

KIRJA oli omasta hyllystä.

Jännitystä Pohjolassa huhtikuussa 2014 Kirjan pauloissa:
      Arnaldur Indriðason: Räme - Islanti
      Maria Lang: Pimeä elokuun yö - Ruotsi
      Antti Tuomainen: Parantaja - Suomi

Antti Tuomainen: Parantaja, 223 s.
Kustantaja: Helsinki-kirjat 2011 (2. painos, alkuperäinen 2010)
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen