Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen

 

Brittiläisen Ann Cleevesin dekkarit ovat ihastuttaneet ja koukuttaneet seuraansa. Keväällä luin Shetlanti-sarjasta Kuin tuhka tuuleen. Siinä Lontoossa opiskeluaikana toisensa löytäneet ystävykset matkustavat Shetlantiin Unstiin juhlimaan yhden häitä. Yöllä Eleanor, yksi vieraista, katoaa kuin tuhka tuuleen. Seuraavana päivänä hänen ystävänsä saa itsemurhaviestin. Kaikki kynnelle kykenevät etsivät Eleanoria meren rannasta ja kallioilta, ja lopulta hänen ruumiinsa löytyy.

Shetlanti-sarjasta tuttu rikospoliisi Jimmy Perez tutkii Eleanorin kuolemaa työtoverinsa Willow Reevesin kanssa. Jimmy on vasta palannut töihin rakastettunsa ja kumppaninsa traagisen kuoleman jälkeen, koska haluaa muuta ajateltavaa. Hän on myös kumppaninsa tyttären huoltaja ja ottaa lapsen mukaansa tapaamaan isovanhempiaan, kun Eleanorin tapaus vie hänet Lontooseen perehtymään ystäväporukan vaiheisiin ja ihmissuhteisiin.

Ann Cleeves osaa juonen kieputtelun taidon. Poliisien epäilykset siirtyvät henkilöstä toiseen sen mukaan, mitä uusia johtolankoja he löytävät. Lukijana minun on pakko jatkaa lukemista, jotta saan tietää, miten syyllinen selviää. Kirjailija kirjoittaa hyvin ja kiinnostavasti, ja suomentajakin on tehnyt valtaosaltaan hyvää työtä. Pidin siitä, miten kirjan nimeen on löydetty sopiva suomenkielinen ilmaisu vastaamaan englannin idiomia "into thin air". Sen sijaan en ole varma, miten onnistunut käännös on "nukkuminen on aina sujunut sen verran mallikkaasti, että sammuin kuin saunalyhty". Kuulostaa suomalaisiin korviin tutulta, mutta en pääse mihinkään ajatuksesta, että mahtaako Shetlanninsaarten asukkailla olla aavistustakaan siitä, mikä saunalyhty on. Tai sillä lontoolaisella, jonka suuhun sana on laitettu.

Kuin tuhka tuuleen on Shetlanti-sarjan kuudes osa. Aikaisemmin olen kirjoittanut sarjan avausosasta Musta kuin yö. Kaikkiaan sarjassa on kahdeksan osaa. Ilmeisesti lukijoille tai kirjailijalle on tullut ikävä Jimmyä, sillä luin jostain, että kirjailijalta julkaistaan lokakuussa uuden Jimmy Perez & Willow Reeves -sarjan ensimmäinen kirja The Killing Stones, joka sijoittuu Skotlannin Orkneysaarille. Sen suomennosta odotellessa.

         Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen, 354 s.

          Kustantaja: Karisto 2019.

          Englanninkielinen alkuteos: Thin Air (2014), suomentaja Annukka 

               Kolehmainen.

Tällä viikolla vietetään perinteistä dekkariviikkoa jo 11. kertaa. Kirsin kirjanurkka luotsaa teemaviikkoa, jonka aikana blogeissa luetaan dekkareita ja kirjoitetaan niistä. Lukuvinkkejä voi viikon jälkeen tutkia koosteesta (lisään linkin myöhemmin), kiitos Kirsin kirjanurkka!

#dekkariviikko

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

 

Anthony Peardew on kirjailija, joka kirjoja on aikoinaan ostettu paljon. Viime vuosina häneltä ei ole julkaistu enää mitään, ja hän on vetäytynyt eläkkeelle. Anthony asuu talossa, jonka hän hankki neljäkymmentä vuotta aikaisemmin oman tulevan perheensä kodiksi, ja siitä ajasta muistuttaa yhä morsiamen, Theresen, istuttama ruusupuutarha ja hänen koskemattomina säilyneet tavaransa hääpuvusta alkaen. Häitä ei koskaan tullut. Hääpäivänä Therese kuoli matkalla kirkkoon.

Nuori Anthony jäi asumaan kotiin, joka oli tarkoitettu heille molemmille, eikä mennyt koskaan naimisiin. Yhteen huoneeseen hän alkaa kerätä sellaisia tavaroita, joita toiset ovat hukanneet, hyljänneet tai heittäneet pois. Ehkä hänellä on edelleen huono omatunto medaljongista, jonka Therese oli hänelle antanut ja jonka hän oli hukannut, vaikka Therese oli vannottanut häntä pitämään sen aina tallessa. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, huoneen hyllyt ovat täynnä löydettyjä tavaroita, jotka on siististi pakattu laatikoihin ja varustettu tarkoilla tiedoilla löytöpaikasta ja -ajasta. Anthonyn toive ja unelma on, että mahdollisimman moni tavaroista löytää takaisin omistajalleen. Tavarat toimivat myös inspiraationa hänen tarinoilleen, jotka julkaistaan kirjoina.

Anthony palkkaa avustajakseen Lauran, joka etsii työpaikkaa ja on monella tavalla hukassa elämässään. Ehkä kadonneiden tavaroiden vartija palkkaa hänet juuri siksi, että tunnistaa hänessä eksyneen ja uuden alun mahdollisuudet? Laura auttaa kirjeenvaihdossa ja puhtaaksikirjoituksessa ja erilaisissa kodin töissä. Kuusi vuotta myöhemmin heistä on tullut ystäviä. Anthony on saanut tietää sairastavansa ja ettei hänellä ole paljon aikaa jäljellä. Hän toivoo mielessään, että Laura jatkaisi hänen kesken jäävää työtään kadonneiden tavaroiden kotiuttamisessa omistajilleen.

Nykyaikaan sijoittuvan Anthonyn ja Lauran kohtaamisen kanssa toisessa aikatasossa, 70-luvulla, parikymppinen Eunice menee työhaastatteluun pieneen kustannusyhtiöön. Hänen tuleva pomonsa, Pommikone, palkkaa hänet niiltä sijoiltaan toimistoapulaiseksi, ja siitä alkaa vuosikymmeniä kestävä työtoveruus ja ystävyys iloineen ja suruineen. Takaumissa palataan Anthonyn ja Theresen lyhyeen, elämää suurempaan rakkaustarinaan. Aikatasoja on monta, mutta siirtymät ovat selkeitä, ja kirjailija pitää langat hyvin käsissään. Lukija osaa aavistaa, että kaksi erillistä juonikuviota kohtaavat toisensa jossain vaiheessa.

Ruth Hoganin esikoiskirja Kadonneiden tavaroiden vartija oli sopivan kevyttä luettavaa toiseen koronakevääseen. Sitä mainostetaan hyvän mielen kirjaksi, ja sellainen se olikin. Pieniä tarinoita kadonneista tavaroista ja ne kadottaneista ihmisistä, entisiä ja nykyisiä romansseja ja surua läheisten menetämisestä, humoristista sanailua ja vähän höpsöä taikaa. Erityisesti pidin kirjan sijoittumisesta kirjojen maailmaan - kirjailijan lontoolaiseen kotielämään sekä pienkustantajan toimistoon.

Luin kirjan englanniksi. Tämän lisäksi Ruth Hoganin toinenkin kirja on ehditty suomentaa nimellä Lauluja variksille (2020), ja kolmas kirja on luvassa nimellä Queenie Malonen Paratiisihotelli (kustantajan mukaan elokuussa 2021).

          Ruth Hogan: The Keeper of Lost Things, 278 s.
          Kustantaja: William Morrow 2017 (paperback)

          Suomeksi: Kadonneiden tavaroiden vartija, 335 s., Bazar 2020,
          Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings. Kansi: Laura Noponen

Helmet-haaste: 36. Kirjassa liikutaan ajassa

Lyhyesti rikoksia - Putkonen, P. D. James ja Higgins Clark

Viime aikoina luetuista tuon tällä kertaa blogiin kolme pika-arviota rikoskirjoista. Jokaisen nimessä on naisellinen sana, tyttö tai nainen, joka viittaa joko rikoksen uhriin tai murhan selvittelijään.

Liina Putkosen Jäätynyt tyttö on teemoiltaan ajankohtainen. Yläkouluikäinen tyttö löydetään surmattuna koulun pihalta heti pääsiäisen jälkeen. Hänen vanhempansa ovat aikoinaan muuttaneet Indonesiasta Helsinkiin työskentelemään maansa suurlähetystössä. Murhaa tutkii Helsinkiin rikospoliisiksi palannut Linda Fors työtovereineen, ja yksi tutkintalinja on kunniamurha, sillä kuolleen tytön isä ja isoveli osallistuvat ääriliikkeeseen.

Kunniamurha, maahanmuuttajavastainen mielenosoitus, rikoksesta tuomittujen maahanmuuttajien karkoitusta vaativa puolue. Kirjassa ollaan tässä ajassa, ja Putkonen kuljettaa juonta sutjakkaasti ja lukijaa härnäten. Kenen lapsuusmuistot tulevat takaumiin? Nykydekkarien tapaan poliisipäähenkilön yksityiselämällä on oma roolinsa. Rikostutkinnassa kaikki ei ole sitä, miltä ensin näyttää.

Pidin kirjan yhteiskunnallisesta otteesta, vaikka kirjassa oli liikaa vastenmielistä väkivaltaa minun makuuni. Linda Fors kuuntelee paljon musiikkia varsinkin autossa, ja oli hauska löytää takakansiliepeestä kirjailijan laatima Spotify-lista kuunnelluista kappaleista. Kirjailijan toinen kirja on julkaistu nimellä Palava poika, se jatkaa Linda Forsin tutkimuksia.

          Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö, 315 s.
          Kustantaja: Johnny Kniga 2018
          Kansi: Maria Mitrunen

Helmet-haaste: 39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia.

Toisen kirjan luin englanniksi, se on suositun brittikirjailijan P. D. Jamesin (1920-2014) An Unsuitable Job for a Woman, joka on käännetty suomeksi nimellä Murha ei sovi naiselle (1979). Sen päähenkilö on nuori ja rohkea Cordelia Gray, joka perii yksityisetsivätoimiston, kun hänen yhtiökumppaninsa ja mentorinsa, toimiston perustaja, kuolee. Cordelian oman toimiston ensimmäinen asiakas on Sir Ronald Callender, joka haluaa etsivän selvittävän syyn siihen, miksi hänen poikansa Mark teki itsemurhan.

Cordelia matkustaa Cambridgen lähelle ollakseen siellä, missä opiskeleva Mark asui. Mitä enemmän hän penkoo syitä Markin hirttäytymiseen, sitä enemmän hänellä on epäilyksiä kuolinsyyn oikeellisuudesta, vaikka poliisi on vahvistanut sen. Cordelialle paljastuu perhesalaisuuksia, joita Mark oli yrittänyt selvittää ennen kuolemaansa.

P. D. James on tullut tunnetuksi komisario Adam Dalglieshin hahmon ja kirjasarjan luojana. Yhtään sarjan kirjaa en ole lukenut, mutta kirjailija on antanut roolin Adam Dalglieshille Cordelian tarinassa. Dalgliesh oli ollut aikoinaan Cordelian etsiväkumppanin mentori tämän työskennellessä vielä poliisina, ja tiukoissa tilanteissa Cordelia käy mielessään läpi kuulemiaan viisauksia ja ohjeita, joita hänen oppaansa oli saanut Dalglieshiltä ja välittänyt puolestaan nuorelle yksityisetsivän alulle.

Kirja on lyhyt ja viihdyttävä brittiläinen arvoitusdekkari, jossa pidin sen paikasta eli sijoittumisesta Cambridgeen ja sitä ympäröivälle maaseudulle ja ajasta, kirjoittihan James kirjan jo 1970-luvun alkupuolella. Silloin yksityisetsivän tointa ja varsinkin (itse)murhan tutkimista pidettiin naiselle huonosti sopivana työnä.

          P. D. James: An Unsuitable Job for a Woman, 208 s.
          Kustantaja: Penguin Books 1989 (paperback; alkuperäinen 1972)

Helmet-haaste: 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä, sillä Cambridgen opiskelijat polkevat paikasta toiseen.

Yhdysvaltalainen Mary Higgins Clark (1927-2020) kirjoitti yli 50 romaania ja jatkoi kirjoittamista yli 90-vuotiaaksi. Luin hiljattain hänen rikosromaaninsa Isän tyttö.

Ellie oli seitsemän, kun eräänä iltana hänen 15-vuotias sisarensa Andrea ei tullut yöksi kotiin. Ellie arvasi, missä sisko on - tapaamassa poikaystäväänsä - ja sieltä Ellie hänet löysi murhattuna seuraavana aamuna. Poliiseilla oli kolme epäiltyä, joista yksi joutui vankilaan Ellien todistuksen perusteella.

Nyt, 22 vuotta myöhemmin, Ellie on tutkiva journalisti, joka on erikoistunut rikosjuttuihin. Kun Andrean surmasta tuomittu mies vakuuttaa syyttömyyttään ja päästetään vapauteen, Ellie päättää osoittaa hänet syylliseksi. Ellien mielestä mies on syyllinen ei vain Andrean kuolemaan, vaan myös heidän perheensä hajoamiseen: vanhempien avioeroon ja isän katoamiseen tyttönsä elämästä. Toimittajan sinnikkyydellä Ellie ryhtyy toimeen eikä anna periksi, ennen kuin on penkonut esiin totuuden. 

Ellie keksii alkaa kirjoittaa tutkimuksestaan perustamalleen nettisivulle, jolloin hän pääsee kosketuksiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tunteneet vapautetun miehen hänen kouluvuosinaan. Mutta myös murhaaja saa tietää Ellien nettisivuista, ja Ellie joutuu itse hengenvaaraan.

Mary Higgins Clark osaa kirjoittaa kepeän koukuttavia rikoskirjoja, joissa on psykologinen ote. Tämäkin imaisi mukaansa niin, että sitä oli vaikea laskea käsistään. Kyseessä oli nuoren tytön murha, mutta hänen läheisensä kokivat kaikki niin suurta syyllisyyttä tapahtuneesta, että perhe hajosi, kun se ei pystynyt käsittelemään asiaa ja suremaan yhdessä. Kunpa vain olisin kertonut ... kunpa vain olisin mennyt ... kunpa vain en olisi halunnut muuttaa paikkakunnalle ...

          Mary Higgins Clark: Isän tyttö, 276 s.
          Kustantaja: Tammi 2003
          Alkuperäinen: Daddy's Little Girl 2002, suom. Pirjo Katarina Leppänen

Helmet-haaste: 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (Ellien työ tutkivana reportterina)

Arthur Conan Doyle: The Hound of the Baskervilles (Klassikkohaaste 12)

A. (Arthur) Conan Doylen (1859-1930) Baskervillen koira on yksi salapoliisikirjojen klassikkoja, mutta jostain syystä en ole koskaan tullut lukeneeksi sitä, vaikka muuten dekkareita kulutankin. Conan Doylen kirjojen terävä yksityisetsivä Sherlock Holmes mainitaan aina silloin tällöin lajin teoksissa jonkinlaisena esikuvana ja opastajana. Vähitellen olen sysännyt ennakkoluuloni syrjään: tähän on tutustuttava, ihan jo yleissivistyksen vuoksi. Siksi kahdestoista Klassikkohaasteen kirjani on The Hound of the Baskervilles. 

Ihan lyhykäisesti juonesta - lisää löytyy helposti netistä: Devonshiren kreivikunnassa Etelä-Englannissa kerrotaan legendaa, jonka mukaan Baskervillen kartanon herrasväkeä vainoaa kirous valtavan mustan, nummilta tulevan, koiran hahmossa. Kun Baskervillen omistaja Sir Charles Baskerville kuolee pihamaallaan epäillyttävissä olosuhteissa, hänen ystävänsä, kylän lääkäri ottaa yhteyttä Sherlock Holmesiin, joka kiinnostuu tapauksesta. Kartanon ja aatelisarvon perijä, Sir Henry Baskerville, on tulossa Kanadasta ottamaan kartanon ja sen maat haltuunsa. Lääkäri haluaa suojella nuorta miestä edeltäjiensä kohtalolta. Sherlock Holmes taas haluaa ratkaista mysteerin, sillä hän ei voi uskoa, että kaiken takana voisi olla ikivanha legenda ja kansanihmisten uskomukset helvetistä tulevasta koirasta. Sir Henryn saavuttua Lontooseen, Sherlock Holmesin apuri Doctor Watson lähtee hänen kanssaan Baskervillen kartanoon  suojellakseen uutta isäntää sekä kerätäkseen tietoa Sir Charlesin tapauksesta ja välittääkseen ne Holmesille, joka on jäänyt Lontooseen.

Omia vaikutelmia:

• Tämähän on tosi kiinnostava ja mukaansa tempaava! Ei puhettakaan, että kirjan voisi jättää käsistään ennen loppua.

• Miksi minulla on ollut ennakkoluuloja tätä kohtaan? Jostain olen saanut käsityksen, että kirjassa on yliluonnollisia elementtejä, ja se ei ole nostattanut lukuhaluja. Tavallaan tässä onkin, ainakin ihmisten mielissä, sillä monet uskovat vanhan legendan nummilta ilmestyvän koiran olevan syypää Baskervillen väen ennenaikaisiin kuolemiin. Kirjan minäkertojalla, tohtori Watsonilla, on kuitenkin jalat tukevasti maan kamaralla, ja hän etsii kaiken takaa luonnollisia selityksiä ja ihmisen tekoja.

• Tunnelma Baskervillen kartanossa on kuitenkin synkkä ja pahaenteinen. On syksy, sataa ja tuulee, nummen kainalossa on kylmä. Perin brittiläistä. Seudulla pelätään murhasta tuomittua vankikarkuria, jonka epäillään olevan lähistöllä. Tapahtuu murhayrityksiä.  Conan Doyle osaa totisesti rakentaa tunnelman haluamakseen. Jännite kasvaa vähitellen, juoni saa uusia kierteitä. Voin hyvin nähdä, miksi kirjaa pidetään genren klassikkona.

• Sherlock Holmesin työskentelystä tulee mieleen Hercule Poirot'n harmaat aivosolut ja päättely sekä pienten yksityiskohtien merkityksen näkeminen. A. Conan Doyle lienee ollut yksi Agatha Christien esikuvista.

• Conan Doylen muitakin Sherlock Holmes -kirjoja voisi lukea, vaikka itse Holmes onkin ärsyttävän turhamainen ja vaikka tohtori Watson ihailee häntä ärsyttävän sokeasti.

         A. Conan Doyle: A The Hound of the Baskervilles, 173 s. + Introduction
         Kustantaja: Ballantine Books (16th p. 1989; alkuperäinen 1901-1902)

KIRJAN hankin käytettyjen kirjojen nettikaupasta joskus koronakesänä.

Helmet-haaste: 1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa (Dr. Watson kirjaa tapahtumat myös päiväkirjaansa.)

Osallistun Klassikkohaasteeseen 12, jota isännöi Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi. Olen aikaisemmin ollut mukana jokaisella haastekierroksella. Tämän kerran kooste ja linkit muiden osallistujien klassikkokirjoihin löytyvät täältä.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

Ann Cleeves: Musta kuin yö

Kun kuuntelin Ann Cleevesiä Helsingin kirjamessuilla pari vuotta sitten, päätin, että alan lukea jotain hänen dekkarisarjaansa. Sitä ennenkin oli houkutusta siihen suuntaan ollut, mutta  epäröin. Olin katsonut televisiosta sekä Vera Stanhopen tutkimuksia että Shetlantiin sijoittuvaa sarjaa, ja vaikka pidin niistä kovasti, en ollut innokas lukemaan samoista rikoksista enää kirjoissa. Mutta messuilla kirjailija jutteli kirjoistaan ja kirjoittamisestaan niin sympaattisesti ja innostavasti, että päätin heti sopivan hetken tullen tarttua hänen kirjoihinsa.

Hyvä oli, että tartuin, vaikka pari vuotta siinä meni. Musta kuin yö imaisi heti mukaansa, eikä loppuratkaisu ollut mitenkään selvä ennakolta. Kirjan edetessä ehdin epäillä yhtä jos toistakin rikoksesta, kuten asiaan kuuluu, mutta vasta lopussa syyllinen ja hänen motiivinsa paljastuivat.

Musta kuin yö aloittaa Shetlanti-sarjan, jonka päähenkilö on komisario Jimmy Perez. Ei pidä antaa tv-sarjan sankarin ulkomuodon hämätä itseään, vaikka hän jatkuvasti tuppautuu mielikuviin, sillä tämännäköinen Ann Cleevesin luoma Perez on:

"Hän näki miehen kasvot kuin impressionistisena maalauksena, lasiin kertyneen höyryn ja lian hämärtäminä, villin mustan hiuspehkon ja voimakkaan koukkunenän, mustat kulmakarvat. Ulkomaalainen, hän ajatteli."

Jimmy Perez on syntyisin Shetlannin eteläisimmältä Fair Islen saarelta, mutta sukutarina kertoo yhden hänen varhaisen esi-isänsä rantautuneen saarelle Espanjasta. Jimmy opiskeli ja työskenteli pitkään Aberdeenissä Skotlannissa, mutta avioeron jälkeen hän palasi Shetlanninsaarille, komisarioksi Lerwickin kaupunkiin. Äiti yrittää houkutella häntä takaisin Fair Islelle maanviljelijäksi, eikä ihan turhaan, sillä poliisityö rauhallisilla saarilla on alkanut tuntua hieman pitkästyttävältä. Kunnes tapahtuu rikos, joka haastaa Jimmyn ryhmän ja Skotlannista tulevien vahvistusten taidot.

Fran Hunter on yksinhuoltajaäiti, joka on vienyt pikkutyttärensa Cassien tammikuun alun aamuna kouluun. Hän on taidemaalari, ja maiseman hehkuvat värit lumoavat hänet, punaisena nouseva aurinko, sädehtivä vastasatanut lumi ja sen yläpuolella villisti lentävät mustat korpit. Hän haluaa nähdä, miksi korpit kokoontuvat pellolle, ja havaitsee kaukaa jotain punaista maassa. Puoliksi lumeen peittyneenä makaa naapurin teini-ikäinen Catherine kuristettuna omalla punaisella huivillaan.

Catherinen murhan selvittäminen osoittautuu mutkalliseksi ja haastavaksi. Ravenswickin kyläläiset muistavat hyvin, että kahdeksan vuotta aikaisemmin kymmenvuotias tyttö, Catriona, hävisi tietymättömiin eikä häntä löydetty koskaan. Catrionan perhe asui silloin samassa talossa, missä Catherine on nyt asunut isänsä kanssa. Catrionan katoamisesta epäiltiin naapurissa asuvaa vanhaa ja yksinkertaisena pidettyä miestä, jonka kotona Catriona oli käynyt. Käy ilmi, että Catherinekin oli käynyt miehen luona kuolemaansa edeltävänä päivänä. Ihmiset pitävät varmana, että vanhus on syypää Catherinen kuolemaan, mutta poliisi viivyttelee hänen pidättämisessään.

 

Ann Cleevesin teos on psykologinen rikosromaani, jossa murhaa ratkotaan poliisityöllä ja rikoksen syihin pureutuen. Jimmy Perez on sympaattinen hahmo, ja ympärillä on  monipuolinen kattaus rauhallisen kyläyhteisön ihmissuhteita, joita käsittämätön rikos ravistelee. On koululapsia, Catherine ja hänen ystävänsä lukiosta, nuorten seurustelusuruja, Englannista muuttaneita ja siksi ulkopuolisia, paikallisia. Kaikki tuntevat kaikki, ja siksi ajatus murhaajasta heidän keskuudessaan herättää pelkoa. 

Shetlanninsaarten luonto ja kulttuuri tarjoavat hurmaavan miljöön Cleevesin sarjalle. Kirjailija lopettaa tämän aloitusosan koukkuun, jonka on täytynyt olla ehdottoman kiinnostava kakkososaa odotellessa: Koko kirjan ajan Perez on miettinyt kotisaarelleen muuttamista ja palaamista suvun elinkeinoon, mutta ei ole saanut soitetuksi äidilleen asiasta. Catherinen surman ratkettua Perez palaa Lerwickiin, ja kirjan viimeinen lause on: "Ennen asemalle menoa hän pistäytyi kotona soittamassa äidilleen." Toki lukijalle annetaan vihjeitä siitä, mikä Jimmyn vastaus äidille on.

Ihana sarja, jossa on onneksi runsaasti lukemista jäljellä: englanniksi sarja on kasvanut kahdeksan osan mittaiseksi. Löysin kirjailijan nettisivuilta Shetlanninsaarten kartan, johon on merkitty sarjan jokaisen kirjan tapahtumapaikka, myös tämän romaanin kuvitteellinen Ravenswickin kylä!

 

              Ann Cleeves: Musta kuin yö, 336 s. (pokkari)

              Kustantaja: Karisto 2010 (2. painos; 1. p. 2007) 

              Alkuteos: Raven Black, 2006, suomentaja Annukka Kolehmainen

KIRJAN sain Bookcrossingin kautta. 

MUUALLA: Hemulin kirjahylly, Kirsin kirjanurkka, Tarukirja

Helmet-haaste: 13. Kirjassa eksytään (Franin tyttö eksyy äidistään väkijoukkoon.)

John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 11)

John Galsworthyn pienoisromaani Omenapuu on kaunis ja herkkä kuvaus ensirakkaudesta. Sen kertoo keski-ikäinen mies, Ashurst, joka saapuu vaimonsa kanssa viettämään hopeahääpäivää. He tulevat paikkaan, jossa mies kohtasi nuoruudenrakkautensa ensi kertaa, ja muistot nousevat elävinä hänen mieleensä. Silloinkin, 26 vuotta sitten, oli kevät ja omenapuut kukassa.

Ashurst oli juuri valmistunut yliopistosta ja patikoi opiskelutoverinsa kanssa nummilla. Hän loukkasi jalkansa ja joutui jäämään yhteen lähistön maataloon parantumaan. Talon emännän sukulaistyttö palveli nuoria herroja. Hän oli nuori ja kaunis, ja Ashurst lumoutui hänestä. Tyttö vastasi nuoren miehen tunteisiin.

John Galsworthy kuvaa tunteitten herkkyyttä ja ryöppyä hienoin luontokuvin. Kevät puhkeaa kukkaan ja tarjoaa vahvoja aistielämyksiä. Se on sopiva tausta nuorelle rakkaudelle.

"Keväällä ei ole sanoja, vain solinaa ja kuiskauksia. Keväällä on paljon enemmän kuin sanoja puhkeavissa kukkasissaan ja lehdissään, purojen solinassa, valoisassa, uupumattomassa etsinnässään."

Ashurst halusi ottaa tytön mukaansa Lontooseen ja sitä varten hän lähti Torquayhin pankkiin nostamaan rahaa ja ostamaan maalaistytölle jotain kaupunkiin sopivaa päällepantavaa. Torquayssa hän kohtasi vanhan ystävän Phil Hallidayn ja hänen kolme sisartaan. Heistä yksi oli sievä nuori neito, toiset kaksi lapsia vielä. Hallidayn sisarusten kanssa aika kului rattoisasti, ja Ashurst keksi syitä lykätä paluutaan maalaiskylään noutamaan rakastettuaan.

Kun paluu viivästyi, Ashurstilla oli aikaa miettiä tunnettaan, sen syvyyttä ja puhtautta. Hallidayt ovat hänen omaa yhteiskuntaluokkaansa, heidän kanssaan hän voi keskustella runoudesta ja nauttia musiikista ja seurapeleistä. Mitä olisi tuoda kaupunkiin lukutaidoton ja oppimaton maalaistyttö?

Omenapuuta on sanottu yhdeksi maailman kauneimmista rakkausromaaneista. Sen kirjoittaja, englantilainen John Galsworthy (1867-1933) sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1933. Omenapuu on ensimmäinen teos, jonka olen häneltä lukenut. Lukemani laitos on suomennettu jo 1920-luvulla, ja se näkyy joissain vanhentuneissa sanoissa ja sanonnoissa. Toisaalta vanhahtava ja runollinen kieli sopii hyvin romaanin luonteeseen ja ajankuvaan.

        John Galsworthy: Omenapuu, 112 s
        Kustantaja: WSOY 1982 (11. painos: 1. p. 1926)
        Alkuperäinen: The Apple Tree, 1916
        Suomennos: V. A. Koskenniemi, Vieno Koskenniemi
        Kansi: Marjatta Vihma

KIRJA on omasta hyllystä, napattu kirjaston vaihtohyllystä.

HELMET-haaste: 1. Kirja on vanhempi kuin sinä.

Osallistun kirjalla Klassikko-haasteeseen 11, jota tällä kertaa emännöi Kirjan jos toisenkin -blogi. Haaste päättyi jo eilen, tuttuun tapaan 31.7., mutta koska elämä on, oma kirjoitukseni tulee blogiin päivän myöhässä. Haasteen koonti löytyy täältä.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

Nainen Englannista: Ruth Galloway ja Korppikuningas

Viidennessä Ruth Galloway -sarjan mysteerissä Korppikuningas kirjailija Elly Griffiths tarttuu kirjaimellisesti legendaariseen aiheeseen, kuningas Arturiin. Ruth, forensinen arkeologi, kuulee opiskelutoveriltaan, että yksi heidän joukostaan, Daniel, on kuollut talonsa palossa. Ruth ei ole pitänyt yhteyttä Daniin pitkään aikaan, joten hän hämmästyy, kun kuulee, että Dan, jo opiskelijana erinomainen arkeologi, oli päätynyt pieneen, tuntemattomaan yliopistoon arkeologian opettajaksi.

Pian kuolinviestin jälkeen Ruth saa Danilta kirjeen, jonka mies oli kirjoittanut vähän ennen kuolemaansa. Siinä hän kertoo löytäneensä jotain sensaatiomaisen merkittävää kaivauksilla Prestonissa ja haluaa Ruthin tutkimaan löytöä kanssaan. Hän myös kertoo pelkäävänsä. Sanomatta on selvää, että Ruth kiinnostuu Danin löydöstä ja haluaa nähdä sen. Pian hän saa myös Danin yliopistolta kutsun tulla tutkimaan hänen löytämiään luita, sillä heillä ei ole Dani jälkeen toista arkeologia tehtävään. Dan uskoi luiden liittyvän kuningas Arturiin. Ja millä tavalla!

Tehtävä vie Ruthin ja hänen pikkutyttärensä loman aikana Blackpooliin, kaupunkiin, jossa ei tulisi ilman luulöytöä lomailtua. Se on komisario Nelsonin kotikaupunki, ja sinne suuntaa Nelsonkin vaimoineen lomallaan, sillä hänen entinen työkaverinsa tutkii Danin kuolemaa, joka ei olekaan onnettomuus. Kuka halusi Danin kuolemaa? Liittyikö se hänen arkeologiseen löytöönsä ja kuningas Arturiin? Ruth ja Nelson tietysti kohtaavat, ja kun Nelsonin äiti kutsuu Ruthin kotiinsa aterialle, niin arkeologi kuin komisariokin ovat varuillaan ja vaivautuneita. Onneksi mukana on Ruthin tytön Katen hoitajana druidi Cathbad, sillä hän hurmaa Nelsonin äidin puheillaan ja irlantilaistaustallaan.

Nelson päätyy auttamaan Danin murhan tutkinnassa, kun pari muutakin yliopistoon ja kuningas Arturiin liittyvää hahmoa pääsee hengestään. Mukana häärii kuningas Arturin legendaa ja muistoa vaaliva seura, ufoihin hurahtaneita tutkijoita ja historioitsijoita. Jännitys kiihtyy huippuunsa, kun pikku Kate katoaa huvipuistossa, ja kaikki ovat varmoja, että murhaaja on kidnapannut hänet.

Elly Griffiths on luonut sarjansa päähenkilöstä Ruth Gallowaysta tavallisen ja siksi niin samaistuttavan naisen. Ruth on hyvin urasuuntautunut, forensinen arkeologia on hänen intohimonsa ja hän rakastaa yliopistossa opettamista. On puhdas sattuma, että hän asiantuntijuutensa takia ajautuu auttamaan poliisia vanhoihin henkirikoksiin littyvien luiden tutkinnassa. Kun Ruth yllättäen huomasi olevansa raskaana, hän oli vain iloinen, vaikka ei voinutkaan mennä naimisiin lapsen isän kanssa. Hän halusi lapsen ja hän halusi tulla äidiksi. Kate onkin hänelle tärkeintä maailmassa, vaikka hän monien uraäitien tapaan kokee olevansa huono äiti. Korppikuninkaassa Ruth viimein myöntää itselleen rakastavansa Katen isää.

Nyt taukoa, ja sitten sarjan seuraava kirja Kadonneet ja kuolleet lukuun.

Edelliset Ruth Galloway -mysteerit:
          #1: Risteyskohdat (2009, suomeksi 2017)
          #2: Januksen kivi (2010, suomeksi 2017)
          #3: Jyrkänteen reunalla (2011, suomeksi 2018)
          #4: Käärmeen kirous (2012, suomeksi 2018)

          Elly Griffiths: Korppikuningas, 372 s
          Kustantaja: Tammi 2019 
          Alkuperäinen: Dying Fall 2013 
          Suomentaja: Anna Kangasmaa
          Kansi: Markko Taina

KIRJA on kirjastolaina. Osallistun sillä blogien naistenviikkoon, jossa tänä vuonna luen muutaman naiskirjailijan teoksen. Niiden päähenkilöt ovat naisia ja kukin eri maasta Aloitin Sirkalla.

HELMET-haaste: 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana.

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä sekä haastekooste

Olen vasta blogiaikana lukenut Jules Verneä, sillä lapsena hänen kirjansa eivät kuuluneet lukemistooni. Kahtena niteenä suomeksi julkaistu Tsaarin kuriiri (Tsaarin kuriiri ja Kavaltajan loppu) oli jännittävä seikkailu, josta liitoskohdat keisarillisen Venäjän historiaan tekivät kiinnostavan. Nyt innostuin kuuntelemaan äänikirjana klassikon Maailman ympäri 80 päivässä, mihin kimmokkeen antoi Hemulin kirjahylly -blogin aloittama lukuhaaste, jonka kooste löytyy tämän kirjoituksen lopusta.

Englantilainen yläluokkainen herrasmies Phileas Fogg käy Reformiklubillaan aterioimassa, lukemassa lehtiä ja pelaamassa vistiä. Erään kerran hänen peliseurueensa keskustelee siitä, että maailma on pienentynyt ja että Morning Chronicle -lehden mukaan sen voi kiertää 80 päivässä. Lehti on jopa laatinut aikataulun sellaiselle matkalle. Phileas Fogg on sitä mieltä, että lehden aikataulu on täysin mahdollinen, toiset viisi taas eivät usko siihen. He lyövät vetoa 20 000 punnasta, ja Phileas Fogg lähtee matkaan Doverin satamasta kohti Ranskaa samana iltana. Hän matkustaa yhdessä ranskalaisen palvelijansa kanssa, joka on vasta alkanut työn Foggin palveluksessa ja joka sanoo nimekseen Jean Passepartout, Jokapaikanhöylä.

Seuraa matka, jonka aikana rauhallinen ja säntillinen Phileas Fogg pelaa vistiä niin junissa kuin laivojen salongeissa ja Jokapaikanhöylä ratkoo ongelmia ja joutuu monenmoisiin seikkailuihin. Niitä riittää Foggillekin, sillä pahaksi onneksi juuri ennen hänen lähtöään Englannin pankista varastettiin 55 000 puntaa, ja eräät tahot ovat varmoja, että Fogg on syyllinen ja siksi lähtenyt pois maasta. Siksi Egyptin Suezilla odottaa salapoliisi, jonka tehtävä on löytää Fogg, selvittää tämän syyllisyys varkauteen ja pidättää hänet saatuaan pidätysmääräyksen.

Intiassa rata ei olekaan vielä valmis Kalkuttaan asti, joten kekseliäs Jokapaikanhöylä löytää heille epätavallisen ratsun. Matkalla Fogg ja Jokapaikanhöylä pelastavat parsilaisnaisen roviolta, jolla hänet on määrä polttaa yhdessä kuolleen aviomiehen kanssa. Hongkong, Jokohama, San Francisco, New York ja Lontoo. Fogg on varma, että on hävinnyt vedon, sillä hän tulee laskujensa mukaan Lontooseen liian myöhään. Häneltä on jäänyt huomaamatta, että hänen kellonsa ei ole Englannin ajassa, ja niinpä hän ehtii kuin ehtiikin ajoissa - itse asiassa päivän etuajassa - ja voittaa vedon.

Jules Vernen kirja on vauhdikas kuunneltava. Ilmestymisaikanaan vuonna 1872 se on  varmasti avartanut lukijoidensa käsitystä maailmasta ja sen maista ja kulttuureista.

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin BookBeat-palvelussa.

       Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä. Äänikirja.

       Kustantaja: Saga Egmont FI 2018. (Suomeksi ensi kerran 1874)

       Alkuperäinen: Le tour du monde en quatre-vings jours, 1872

       Suomentaja: Samuli Suomalainen ; Lukija: Ilkka Hautala. 8 t 12 min.

Hemulin kirjahyllyn haasteessa tarkoituksena oli kiertää maailma samaa reittiä käyttäen kuin Phileas Fogg ja käyttää siihen aikaa 80 päivää - tai armollisesti ihan mikä tahansa ajanjakso. Minä käytin matkaan tuon Foggin 79 päivää, mutta en sitten kuitenkaan ehtinyt käydä kirjallisesti joka kaupungissa, missä Fogg matkallaan pysähtyi.

Listaan tähän Phileas Foggin matkareitin, jonka kopioin Hemulin kirjahyllyn haasteen aloituspostauksesta, ja sen lomaan merkitsen lukemani kirjat. Oma matka-aikani oli 11.10.-30.12.

Lontoo / Iso-Britannia (2.10.)
     Haasteen aluksi luin nobelisti Doris Lessingin kissoistaan kirjoittaman kolmen novellin kokoelman Kissoista, joka valtaosaltaan sijoittui Lontooseen.

     Sen jälkeen pysähdyin Egyptissä. Fogg viipyi jonkin aikaa Suezin kaupungissa, mutta en löytänyt kiinnostavaa kirjaa sieltä, joten luin Ranya ElRamlyn autofiktiivisen kirjan Auringon asema. Kirjailija kertoo suomalais-egyptiläisestä perheestään ja lapsuudestaan Egyptissä. Kaunista, runollista kieltä.

Aden / Jemen (14.10)
     Netistä onnistuin löytämään dekkarin, joka sijoittuu Jemenin pääkaupunkiin Sanaahan, mutta Adenkin mainitaan muutamaan kertaan. Peggy Hansonin romaanista Deadline Yemen opin yhtä ja toista Jemenistä, joka on jäänyt melkoisen vieraaksi.

Bombay (Mumbai) / Intia (20.10.)
     Sujata Masseyn rikosromaani Murha Bombayssa sijoittuu 1920-luvun Intiaan ja sisältää herkullista ajankuvaa.

Kalkutta / Intia (25.10.)
     Osa Masseyn kirjasta tapahtuu Kalkutassa, joten kirjaan saman teoksen tähän.

Hongkong / Kiina (6.11.)

Jokohama / Japani (14.11.)
     Heikki Valkaman tuore dekkari Tulikukka sijoittuu Kiotoon, Japaniin, ja Jokohama mainitaan siinä parissa kohtaa.

San Francisco / Yhdysvallat (3.12.)
New York / Yhdysvallat (11.12.)

Lontoo / Iso-Britannia (21.12.)
     Ehkä tämä on huijaamista, mutta koska en ole aikaisemmin lukenut Jules Vernen kirjaa Maailman ympäri 80 päivässä, johon tämä haaste perustuu, päätin lukea sen nyt ja sijoittaa kirjan Lontooseen, josta Fogg alkoi matkansa ja jonne se päättyi. Tietysti voi ajatella, että kirja korvaa kaikki ne kaupungit ja satamat, joista en lukenut erillistä kirjaa, mutta sehän ei tietenkään ole haasteen tarkoitus!

Kiitos, Henna, kivasta haasteesta, johon joutui vähän etsimään sopivia kirjoja (positiivista!). Vähän jäi harmittamaan, etten aloittanut haasteeseen lukemista aikaisemmin ja saanut ainakin New Yorkia vielä mukaan, mutta eihän mikään estä palaamasta väliin jääneisiin kaupunkeihin ensi vuonna, vaikka haaste päättyykin nyt.

Doris Lessing: Kissoista

Eilen kuultiin kahden uuden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan nimet: tämän vuoden palkinto menee itävaltalaiselle Peter Handkelle ja viime vuoden puolalaiselle Olga Tokarczukille. Kumpaakaan en ole lukenut. Sen sijaan olen viime päivinä uppoutunut varsin kissamaiseen maailmaan, kun olen lukenut vuonna 2007 Nobel-palkinnon saaneen Doris Lessingin kirjan Kissoista.

Kissoista on kolmen kertomuksen tai novellin kokoelma, joka vilisee erilaisia karvaisia kisumirrejä. Yksi kirjaan päätyneistä tassutteli aikoinaan Persiassa (nykyinen Iran), kun Doris Lessing oli pikkutyttö ja asui siellä vanhempiensa kanssa. Muutama kirmaili Etelä-Rhodesian (nykyisen Zimbabwen) auringon polttamilla ruohikoilla, puissa ja pensaissa, sillä kirjailija asui Afrikassa koulu- ja nuoruusvuotensa, kunnes muutti Englantiin kolmenkymmenen ikäisenä. Useimmat kirjan kissoista olivat ihan aitoja monirotuisia brittikissoja.

Novelli "Kissoista eritoten" on teoksen pisin ja kertoo kahdesta narttukissasta, jotka päätyvät Lessingin huusholliin Lontoossa. Ne ovat kumpikin omia vahvoja persoonallisuuksiaan, jotka kilpailevat kirjoittajan suosiosta - ja nukkumapaikasta hänen sängyssään. Toisiaan ne eivät siedä, mutta sopeutuvat asumaan samassa talossa, jossa on useita asuinkerroksia ja puutarha. Paljon tapahtuu, sairautta ja eläinlääkärikäyntejä, kissakosijoita ja -ystäviä, synnytyksiä ja pentueita, uusia hyvän kodin tarvitsevia kissoja.

Novellien "Selviytyjä Rufus" ja "El Magnificon vanhuus" kissahahmot ovat kolleja, jotka ovat uskomattoman sinnikkäitä, vaikka joskus heidän oman ihmisensä pitää taistella heidän elämänsä ja jopa elämänhalunsa puolesta. 

Taitavasti Doris Lessing piirtää kissojen ulkomuodon ja  luonteen sanoillaan, ja joutuu toteamaan, ettei ihmisenä sitten kuitenkaan tiedä pitkäaikaisista lemmikeistäänkään, mitä heidän mielessään liikkuu. Moni katti oppii lukemaan omia ihmisiään, on älykäs ja juonikas pyrkiessään saavuttamaan omia tavoitteitaan. Kuten kissa, joka kadehtii sairaalta lajitoverilta tämän ihmisiltä saamaa hoivaa ja huomiota ja kehittää itselleen (teko)yskän aina, kun ihminen on lähettyvillä. Ihmisen ollessa kauempana yskä ei vaivaa hitustakaan ja häviää kokonaan, kun sairas kissa tervehtyy eikä saa enää hoitoa ihmisiltä.

Kirjailija tuntee kissat ja rakastaa niitä, mutta hän ei kirjoita niistä turhan söpöstelevästi. Pikemminkin kerronta on eleganttia, sulavaa ja hurmaavaa, aivan kuin ne nelijalkaiset  olennot (ja yksi kolmijalkainen), joiden olemusta ja vaiheita hän kuvaa. Mutta saatan kissaihmisenä olla puolueellinen ihailussani! Kirjoissaan Doris Lessingillä on  usein yhteiskunnallisia teemoja, mutta taiturilta onnistuu kepeämpikin kerronta valloittavasti. Ja sanoohan Kissoista paljon eläinten, siis kissojen, oikeuksista.

Tämä on kirja kaikille ja erityisesti kissoista viehättyneille.

          Doris Lessing: Kissoista, 207 s.
          Kustantaja: Otava 2009
          Suomentaja: Kristiina Rikman. Alkuperäinen: On Cats  2002

KIRJA on kirjastolaina. 
MUUALLA: Kirjanurkkaus, Savon Sanomat.  Hiljattain Tarukirja kirjoitti Lessingin kirjasta Erittäin kissamaista, joka on lukemani kokoelman aloittava novelli.

HAASTEET: Osallistun kirjalla Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen.

Innostuin tässä lokakuun koittaessa lähtemään kirjalliselle matkalle maailman ympäri, melkein ex tempore, vaikka ajatus oli kyllä alkanut itää jo alkuvuodesta Hemulin kirjahyllyn julkaistessa lukuhaasteen Maailman ympäri 80 päivässä. Siinä luetaan kirjoja, jotka sijoittuvat kaupunkeihin Jules Vernen seikkailuromaanin sankarin Phileas Foggin matkareitillä. Aikaa on 80 päivää, alkuperäinen kirjan matka tapahtui 2.10.-21.12.

Noudatan haasteen alkupostauksen matkareittiä, joka alkaa Lontoosta, tällä Doris Lessingin kirjalla. Reitti on seuraava: Lontoo - Aden - Bombay - Kalkutta - Hongkong - Jokohama - San Francisco - New York - Lontoo.
#maailmanympäri80päivässä

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Mitä kaikkea kirjassa voikaan tapahtua, kun sen päähenkilö lähtee vastentahtoisesti lyhyelle matkalle Englantiin siskonsa häihin? 

1) Ensinnäkin, matka voi pidentyä usealla viikolla ihan siitä syystä, että Heli-sisko on tahallaan kirjoittanut hääkutsuun väärän, paljon oikeaa aikaisemman hääpäivän, koska on pelännyt, ettei Suomen sisko Nora tule muuta kuin häätilaisuuteen, vaikka Heli niin haluaa ja tarvitsee häntä myös häävalmisteluihin.

2) Toiseksi, perillä voi odottaa aivan ihastuttava vanha goottilainen kartano ja uskomattoman komea kartanon perijä, joka sattuu olemaan Helin sulhanen Mark. Ja kun kartanon aivan yhtä hurmaavaa puutarhaa hoitelee toinen aatelinen komistus, jonka pelkkä näkeminen värisyttää... 

3) Kartanossa on kuitenkin jotain mystistä, pelottavaa ja outoa. Nora ei voi olla ajattelematta yliluonnollisuuksia englantilaisissa kauhuromanttisissa romaaneissa, kun hän löytää kuolleen korpin, ja vaikka sille löytyy selitys, Nora huomaa kartanon ilmapiirin pahaenteisyyden.

4) Ja kun Nora pääsee perille synkästä sukusalaisuudesta, kadonneesta kartanon esikoispojasta, Markin isoveljestä, josta edes Heli ei ole kuullut sanaakaan ja jonka muistoa äiti, kartanon rouva, lähes palvoo,

5) ei tarvita paljon siihen, että Nora joutuu hengenvaaraan, sillä ihan ilmeisesti hän on uteliaisuuttaan pistänyt nenänsä johonkin sellaiseen, jota joku ei halua päivänvaloon.

6) Ikään kuin chick lit romantiikassa, kauhussa, sukuhistoriassa ja jännityksessä ei olisi tarpeeksi yhdelle kirjalle, kirjailija Niina Mero lisää Englantilaiseen romanssiinsa ihka aitoja Englannin romantiikan ajan runoilijoiden runoja, englanniksi. Nora opiskelee ja tekee gradua juuri heistä, ja hänelle pääsy Oxfordiin tapaamaan alan tutkijaa ja keskustelut Shelleystä, Keatsistä, Poesta ovat unelmien täyttymys. Englannin matka ja sen pidentyminen ei sittenkään ollut hullumpi ajatus.

Niina Meron romaani on runsas, mutta kepeä kuunneltava. Viittaukset englantilaisiin runoilijaklassikkoihin ja lainaukset heidän tuotannostaan tekevät siitä astetta syvemmän ja kiinnostavamman kuin mitä monet romanttiset viihdekirjat minulle tavallisesti ovat. Kuunneltu kirja ja sen runot herättävät myös hinkua tarttua mainittujen brittikirjailijoiden teoksiin ja lukea heidän runojaan ihan perinteisistä painetuista kirjoista. Ja sehän on aina ansio kirjalle, jos se houkuttelee lähtemään lukupolulle.

               Niina Mero: Englantilainen romanssi, äänikirja
                 Kustantaja: Gummerus 2019 (painettu kirja 2019)
                 Lukija: Pirjo Heikkilä, 10 t 14 min                 
                 Kansi: Jenni Noponen

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin BookBeatin tilauspalvelusta (HS:n tilaajaetu kesällä).

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Alicia Berenson on taidemaalari, joka on viimeiset seitsemän vuotta ollut potilaana oikeuspsykiatrisessa hoitolaitoksessa. Kaikkina niinä vuosina hän ei ole koskaan sanonut sanaakaan.

Ennen Groven hoitolaitokseen kalterien taakse joutumistaan Alicia on tuomittu aviomiehensä murhasta. Alicia rakasti Gabrielia, eivätkä hänet tunteneet voi uskoa hänen pystyvän tappamaan ketään, saati sitten aviomiestään. Alicia kuitenkin löydettiin omasta kodistaan Gabrielin ruumiin läheltä mykkänä ja jähmettyneenä. Gabrielia oli ammuttu useita kertoja eikä paikalla ollut jälkiä kenestäkään muusta kuin heistä kahdesta. Oikeudenkäynnissä Alicia ei puhu mitään, eikä kukaan saa häneen kontaktia Grovessakaan.

Seitsmän vuotta on kulunut Gabrielin murhasta, kun Groveen palkataan uusi psykoterapeutti, Theo Faber. Hän ottaa tavoitteekseen Alician auttamisen niin, että tämä alkaisi puhua. Theo onnistuukin rakentamaan luottamusta Aliciaan, ja pienillä eleillä, hymyllä, tämä kommunikoi ja osoittaa kuulevansa Theon sanat.

Terapeutti Theo Faber arvioi, että hän voi auttaa Aliciaa vain, jos tietää enemmän tämän lapsuudesta, avioliitosta, taiteilijuudesta, joten Theo alkaa etsiä ja kerätä tietoa Alician aikaisemman elämän tärkeiltä henkilöiltä. Samaan aikaan Theo jatkaa terapiaistuntoja Alician kanssa ja vaikuttaa tämän hoitoon niin, että lääkitystä vähennetään huomattavasti ja että tämä saa taiteilijatarvikkeensa käyttöönsä. Näillä toimenpiteillä on yllättäviä seurauksia. Yhteys Aliciaan paranee, mutta pari kertaa tämä hyökkää väkivaltaisesti muiden kimppuun.

Alex Michaelides tihentää jännitystä hiljakseen romaanissaan Hiljainen potilas. Vuoroin Theo Faber kertoo tapahtumista, vuoroin Alicia Berendsonin päiväkirjasivut, jotka Alicia antaa Theon luettavaksi. Päiväkirjaotteita lukiessani hieman kohottelin kulmiani, koska iso osa niistä on kirjoitettu dialogiksi, lainausmerkkien sisään, mitä en ole tottunut päiväkirjoissa näkemään näin runsaasti. Siellä täällä kirjailija sortuu tietoiskumaiseen psykiatrian eri suuntausten esittelyyn ja suurten nimien droppailuun (Freud, Bion), eikä Theon toiminta tunnu kovin ammattimaiselta, mutta sinänsä psykiatrian ja terapiatyön maailmaan sijoitettu jännityskirja on aihepiiriltään kiehtova.

Huikeinta kirjassa on sen yllättävä loppuhuipennus. Kolmekymmentä sivua ennen kirjan loppua piti lopettaa lukeminen, henkäistä ja lukea uudelleen pätkä. Näin äimistyneeksi en muista kirjan juonen saaneen minua pitkään aikaan. Suosittelen sitä hitaasta psykologisesta jännityksestä pitäville. Tämä maistui kyllä, vaikka itse taidan olla enemmän kunnon arvoitusdekkareiden ystävä - mielellään psykologisväritteisten.

Kirjailija Alex Michaelides on syntynyt Kyproksella, mikä ehkä selittää kirjan runsaat viittaukset kreikkalaisiin tragedioihin. Nykyisin hän asuu Lontoossa, johon kirjan tapahtumat pääasiassa sijoittuvat.

          Alex Michaelides: Hiljainen potilas, 454 s.
          Kustantaja: Gummerus 2019
          Alkuperäinen: The Silent Patient 2019, suomentanut Antti Autio
          Kansi: Anne Twomey

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kirja vieköön, Leena Lumi, Mummo matkalla, Tuijata

Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan, 31. Kirjassa kuljetaan metrolla, ja 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia