Taidemaalari Ellen Thesleff matkustaa kesällä 1945 suvun kesähuvilalle Hämeeseen. Sota on ohi, matkustaa voi taas, vaikka monesta onkin puutetta. Perillä laivarannassa odottaa Taimi, kylän tyttöjä, joka on pestattu taiteilijan aputytöksi valkoiseen taloon, Casa Biancaan. Lapsesta asti Taimi on seurannut taitelijan ja tämän siskojen kesiä Ruovedellä ja nyt hän pääsee lähemmäksi ihailemaansa taiteilijaa. Hänkin, Taimi, haluaisi taiteilijaksi.
Kati Tervo on kirjoittanut fiktiivisen romaanin Iltalaulaja 75-vuotiaan taiteilijan viimeisestä kesästä rakkaalla kesäkodilla. Ellen Thesleff on vielä luomisvoimainen, aurinkoisina päivinä Taimi soutaa hänet saareen, jossa on oikeanlainen valo, mutta talossakin hän maalaa uusia töitä, yhä uudelleen levittää väriä kankaalle, vaikka aiheet ovat muuttuneet vuosien saatossa.
Entisinä kesinä Ellen istui kosken rantakivillä ja maalasi virtaa. Sitä kuvajaista koetti vangita. Se muuttui ja vaihteli alati. Valo katosi, tuulen puuskaus ja pilven lonkare sotkivat näyn. Mitä veteen piirtyi? Heijastuksia. Mitä se järvi peilasi? Rannan puita ja taivasta, pilviä. Miten veden sai näyttämään märältä? Kun veteen maalasi valoa, se muuttui märäksi. Se valaistui, kuulsi ja solisi.Ellen ja Taimi muodostavat romaanissa vastaparin. Toinen vanha ja elämänsä ehtoopuolella, toinen nuori ja unelmia täynnä. Toinen sivistynyt, kouluja käynyt ja ulkomailla matkustellut, toinen taas yksinkertaisesta maalaismökistä. Ellen on aina ollut oman tiensä kulkija ja saanut siihen rohkaisua läheisiltään, Taimin taideinnostusta taas paheksutaan kotona, mutta Ellen kehottaa häntä olemaan uskollinen omalle itselleen. Taimin kasvutarinan rinnalla yksi kirjan vahvoista teemoista on vanheneminen, johon Ellen tuntuu suhtautuvan varsin sopuisasti, vaikka oma kömpelöksi käyvä keho välillä harmittaakin.
Päämäärää tärkeämpi on matka. Sitä nuori ei oivalla. Vanha sen ymmärtää. Ellen tiesi matkanneensa koko ikänsä ja tiesi saapuvansa kohta perille. Ei vielä, mutta kohta.Tervon teoksessa on paljon kesän valoa, keveyttä ja kauneutta, tunnelma on aurinkoinen, vaikka välillä sataa ja ukkonen jyrähtelee. Iloon ja lämpöön lankeaa välistä varjoja. Ellen muistelee kesiä ja lintuja Italiassa, lyhyttä rakkauttaan siellä, keuhkotautiin nopeasti kuollutta sisartaan, jonka kanssa hän oli hyvin läheinen. Taimi suree siskoaan, joka on mennyt naimisiin ja muuttanut Helsinkiin sekä isäänsä, joka päissään näkee vihollisia joka puolella, vaikka sota on jo ohi.
Iltalaulaja on hieno pieni kirja, viipyilevä ja nopealukuinen samalla kertaa. Taimin viljelemästä murteesta tulee mieleen Heidi Könkään viime vuonna julkaistu Sandra, ruoveteläinen tämäkin, vaikka muuten kirjat ovat aiheeltaan hyvin erilaisia.
Ellen Thesleff (1869-1954) on jäänyt minulle tuntemattomaksi taiteilijana, mutta kirja tekee janoiseksi: hänen taidettaan on päästävä katsomaan jonnekin muualle kuin netin saleihin. Nyt tuntuu olevan Thesleff-buumi: viime vuonna ilmestyi Hanna-Reetta Schreckin kirjoittama elämäkerta Minä maalaan kuin jumala, viime kuussa Pirkko Soinisen kirjoittama Thesleffin fiktiivinen päiväkirja Firenzen vuosilta nimellä Ellen.
Kati Tervo: Iltalaulaja, 177 s. (sähköisessä kirjassa)
Kustantaja: Otava 2017
Kansi: Päivi Puustinen
E-KIRJA on laina Ellibs-kirjastosta.
MUUALLA sitä on luettu blogeissa siellä täällä, esimerkiksi Tuijata, Kirjasähkökäyrä, Lukuneuvoja
Helmet-lukuhaasteessa merkitsen tämän kohtaan "34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta". Lisään tämän myös Taiteilijaromaanihaasteen kirjoihin.