Luin kertomuksen, jossa englantilaiset pommittavat Turkua. Vuosi on 1854, ja Suomen rannikoilla käydään Oolannin sotaa. Kirjan pääosassa ei kuitenkaan ole Turku eikä edes pommitus, vaan Turkuun sijoitetut venäläiset. Kaupunkia ei edes kuvata isommin, se vain tarjoaa näyttämön tapahtumille.
Jos Turun pommitus : Mukaeltu kertomus eräästä uuden ajan historian tapahtumasta pitäisi laittaa johonkin lajityyppiin, lähinnä tulee mieleen veijaritarinat, sen verran hulvatonta meno kirjassa on. Kirja on fiktiota, joskin Englannin laivasto purjehti Suomen merivesillä sodan aikaan. Kirjoittaja oli Carl Spitteler (1845-1924), sveitsiläinen runoilija, esseisti
ja kriitikko, joka sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1919, kolmekymmentä vuotta Turun pommituksen julkaisemisen jälkeen. Nuoruudessaan Spitteler vietti vuosia Pietarissa suomalaisten säätyläisperheiden kotiopettajana ja lomaili perheiden kanssa kesäisin Suomessa. Hän palasi kotiin Sveitsiin vuonna 1880 työskenneltyään lähes vuosikymmenen Pietarissa ja matkusti silloin Turun kautta
Tukholmaan.
Venäläisiä Carl Spitteler
irvailee mennen tullen, Pietarin vuodet lienevät tutustuttaneet hänet venäläisiin ihmistyyppeihin, joista hän tuo joukon kertomukseensa. Siinä englantilainen
fregatti on purjehtinut aivan Turun edustalle, ja
suomalaiset huolestuvat. Kenraali Baraban Barabanovitš ja
varsinkin tämän rouva ovat sen sijaan paljon huolestuneempia venäläisen
keittäjänsä Agafian menettämisestä, tämä kun on löytänyt suomalaisen sulhasen,
Tullilan, jonka kanssa aikoo avioon. Kun lisäksi venäläisten aseet ja ammukset on hassattu eikä voida ryhtyä puolustukseen, venäläiset tekevät englantilaisten
kanssa sopimuksen siitä, että nämä pommittavat Turussa vain yhtä kohdetta, ja
siksi kohteeksi kenraali antaa tiilitehtaan. Sen omistaa Tullila,
joten odotettavissa on, että tehtaan tuhouduttua ja Tullilan köyhdyttyä Agafia
jättää sulhasensa ja jää kokkaamaan herkkujaan kenraalittaren
talouteen.
Tiilitehdas pommitetaan maan tasalle, mutta
Tullila ei köyhdykään, vaan hänen käy paremmin kuin hyvin - kirjasta selviää miten. Kenraalille ja hänen majurilleen Balvan Balvanovitšille, joka oli ennen sodan alkua ehtinyt myydä armeijan aseet ja ammukset omaa talouttaan paikatakseen, sen sijaan tuodaan kutsu Pietariin sotaministeriöön.
"Eiköhän sentään ole mahdollista, Balvan Balvanovitš, hyvinkin mahdollista, että myös venäläisten keskuudessa edelleen tunnetaan velvollisuus ja omatunto. eivät kaikki ole varkaita ja heittiöitä, vaikka sellaisia valtiossamme viliseekin kuin salamantereita suolla. Ja mitä minuun tulee, niin uskokaa, että minulle on kunnia-asia tuoda oma panokseni suon puhdistamiseksi, voitte olla siitä varma, Balvan Balvanovitš, vaikka se tarkoittaisikin kenraaleiden, everstien ja majureiden lähettämistä Siperiaan rykmenttikaupalla." (s. 71)
Uhka kuitenkin väistyy, kun kenraalitar tulee viehkeänä paikalle sopivalla hetkellä, loppujen lopuksi kumpikin sotaherra ylennetään rikkomuksista huolimatta ja he saavat runsaita etuja.
Kirjan on julkaissut Turkuseura. Esipuheessa mainitaan, ettei kyseisenlaista Turun pommitusta todellisuudessa tapahtunut. Spittelerin esittelyssä tuodaan esiin hänen koukeroinen kielensä ja pitkät lauseensa, mutta Turun yliopiston opiskelijoiden käännöstyöryhmä on onnistunut kerrassaan mainiosti käännöstyössä. Leikkisä kieli on kirjan kirjoitusajalle uskollista, mutta samalla nykylukijalle sujuvaa ja nokkelaa.
Carl Spitteler: Turun
pommitus. Mukaeltu kertomus eräästä uuden ajan historian tapahtumasta. 79 s.
Kustantaja: Turkuseura 2011.
Turkuseuran julkaisuja nro 29.
Alkuperäinen: Das
Bombardement von Åbo, 1889
Suomennos:
Käännösprojektiryhmä Meeri Allinen, Reetta Gröhn, Niina Kairi ja Pilvi Lehtilä
ohjaajana Leena Laiho, Turun yliopiston saksan kääntämisen ja tulkkauksen laitos.
Etukansi: Näkymä
Vartiovuorelle n. v. 1860. Väritetty piirros N. H. Pinellon muistoalbumista,
tekijä D. W. af Gruppens (Turun museokeskus, jolta myös kirjan muu kuvitus).
KIRJAN lainasin kirjastosta.
Muualla: Kulttuurihistoria nyt!, Kirja-aitta, Oksan hyllyltä, TS