Kirjan nimi on niin kepeän hauska, että ennakolta odotin jotain Amelien tyylistä hupaisaa ja sympaattista hyvän mielen takaavaa teosta. Moisilla ennakko-odotuksilla ei voi päätyä kuin pettymykseen.
Oikeasti teos kertoo pariskunnasta, joka päätyi yhteen yllättävän flunssan vuoksi, rakastuivat, eivätkä osaa erota vaikka mies pettää ja nainen kärsii. Samalla tutustutaan myös miehen rakastajattareen ja hänen miesystäväänsä. Nämä koukerot eivät jaksaneet minua paljonkaan viihdyttää, mutta onhan siellä seassa toki muutamia mielenkiintoisia juttuja, joista saa ajattelemisen aihetta. Muun muassa ajatus siitä, että ihminen elää elämänsä vain yhden kerran eikä ole siis mahdollista testata tekemiään valintoja valitsemalla "seuraavalla kerralla" toisella tavalla.
Kirja ei ollut minusta mitenkään erikoinen. Ihan "peruskauraa". Kyllähän sen luki, mutta olisihan sen ajan voinut käyttää paremmankin kirjan parissa.
PS. Huomasittekos kirjan järjestysnumeron? Vähiin käy ennen kuin loppuu...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste erotiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste erotiikka. Näytä kaikki tekstit
lauantai 15. joulukuuta 2012
torstai 10. marraskuuta 2011
77. Maa on syntinen laulu, Timo K. Mukka
Maa on syntinen laulu kuulostaa ihan Yö-yhtyeen hittikappaleen nimeltä. Jos kyseinen orkesteri ei ole vielä tehnyt kirjaan perustuvaa biisiä, suosittelisin tarttumaan toimeen. Ideaani saa vapaasti käyttää.
Tarina kertoo pienen kyläyhteisön elämästä Lapissa. Sen kummemmin en hahmota mitään erityistä juonta, joskin pieni draaman kaari sitoo tarinan alun ja lopun näppäräksi nipuksi. Romaanin tapahtumia ovat muun muassa uskonnolliset seurat, puukkotappelut, savotta, maatalon työt ja seksi. Vaikka tageihin merkkasin kirjan lokeroon erotiikka, ovat kirjan seksikohtaukset liian rivoja vastatakseen mielikuvaani erotiikasta. Varsinkin kun yleensä jompikumpi osapuoli oli jollakin asteella vastahankainen tilannetta kohtaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat käsittääkseni jonnekin 1940-luvulle ja mielenkiintoisinta teoksessa onkin tuonaikaisten normikäsitysten ja käyttäytymisen tarkkailu sekä sukupuoliroolit.
Kirjan kerronnassa paras osa ovat dialogit, joissa on tietenkin käytössä lappilainen murre. Kyseinen murrealue ei ole minulle tuttu, mutta monet murteellisuudet muistuttivat muista murteista tai ruotsin kielestä tuttuja sanoja. Ymmärtämisessä ei siis ollut ongelmia, toisin kuin voisin kuvitella vaikkapa Rauman murteella kirjoitetun kirjan kanssa olevan... Kerronnassa on mukana myös useita runoja, joille en kyllä oikein lämmennyt.
Kaiken kaikkiaan ihan neutraali lukukokemus. Ei eritysesti mitään positiivista eikä negatiivistakaan sanottavaa. Erityismaininta kuitenkin siitä, että kerrankin jossain kirjassa imetetään vauvaa. Hieno homma!
Tarina kertoo pienen kyläyhteisön elämästä Lapissa. Sen kummemmin en hahmota mitään erityistä juonta, joskin pieni draaman kaari sitoo tarinan alun ja lopun näppäräksi nipuksi. Romaanin tapahtumia ovat muun muassa uskonnolliset seurat, puukkotappelut, savotta, maatalon työt ja seksi. Vaikka tageihin merkkasin kirjan lokeroon erotiikka, ovat kirjan seksikohtaukset liian rivoja vastatakseen mielikuvaani erotiikasta. Varsinkin kun yleensä jompikumpi osapuoli oli jollakin asteella vastahankainen tilannetta kohtaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat käsittääkseni jonnekin 1940-luvulle ja mielenkiintoisinta teoksessa onkin tuonaikaisten normikäsitysten ja käyttäytymisen tarkkailu sekä sukupuoliroolit.
Kirjan kerronnassa paras osa ovat dialogit, joissa on tietenkin käytössä lappilainen murre. Kyseinen murrealue ei ole minulle tuttu, mutta monet murteellisuudet muistuttivat muista murteista tai ruotsin kielestä tuttuja sanoja. Ymmärtämisessä ei siis ollut ongelmia, toisin kuin voisin kuvitella vaikkapa Rauman murteella kirjoitetun kirjan kanssa olevan... Kerronnassa on mukana myös useita runoja, joille en kyllä oikein lämmennyt.
Kaiken kaikkiaan ihan neutraali lukukokemus. Ei eritysesti mitään positiivista eikä negatiivistakaan sanottavaa. Erityismaininta kuitenkin siitä, että kerrankin jossain kirjassa imetetään vauvaa. Hieno homma!
maanantai 31. lokakuuta 2011
74. Lolita, Vladimir Nabokov
Tiedättehän sananparren teinilolitasta? Se on peräisin tästä kirjasta. Lolita on pedofiilin puolustuspuhe. Teos on päähenkilön päiväkirjamainen tunnustus ja puolustus. Hän ei näe tehneensä mitään pahaa. Hän rakastaa pientä Lolitaansa päästä varpaisiin. Sitäpaitsi eivät ne tytönhetukatkaan mitään viattomia nuppusia ole, tahallaan flirttailevat. Tämä onkin mielenkiintoinen tarkkailun kohde lukiessa: Mitkä ovat todellisia tapahtumia ja mikä on totuus? Mitä värittää päähenkilön mielikuvitus, ja kuinka paljon?
Varsinkin näin itse tyttölapsen äitinä tarina aiheutti pelkoja ja huolestumista. Tunnekirjo on lukiessa enemmän siellä huonojen tuntemusten puolella, mutta kokonaisuutena kirja on mielenkiintoinen kuvaus himoista, vallankäytöstä, syyllisyydestä, pelosta... Olen ihan tyytyväinen, että luin kirjan. Olihan se ajatuksia herättävä ja ajankohtainen nykyaikanakin. Alkuperäinen teos ilmestyi 1955 ja voin vain kuvitella millaista kohua se on silloin aiheuttanut!
Sitten pitää vähän ruotia suomennosta. Kirjassa keskusteltiin välillä ranskaksi, jopa ihan pitkiä lauseita, ilman että niitä olisi edes alaviitteessä selitetty. Koska en puhu ranskaa, jäi moni toteamus ymmärtämättä. Lisäksi kirja vilisi omituisia sanavalintoja ja suoraan käännettyjä virheellisyyksiä, joista mieleen jäi ainakin Hourglass Lake eli Tuntilasijärvi. Mikä ihmeen tuntilasi? Todennäköisesti järvi on saanut nimensä tiimalasimaisen muodon mukaan, vai mitä?
Etsin tämän kirjan kijastosta, koska näin Paulan lukeneen tämän juuri ja kirjoittaneen siitä blogissaan. Nyt uskalsin itsekin vilkaista hänen kommenttinsa, ja allekirjoitan kyllä kaiken hänen sanomansa. Olisi mielenkiintoista lukea tarina myös Lolitan näkökulmasta, mutta olisikohan se vielä ahdistavampi kokemus?
Nyt haluan esittää seuraavan ajatuksen. Yhdeksän ja neljäntoista ikärajojen välillä on tyttöjä, jotka eräille noidutuille matkamiehille, kaksi tai kolmekin kertaa heitä vanhemmille, paljastavat todellisen luontonsa, joka ei ole inhmillinen vaan nymfinen (toisin sanoen demoninen); näistä valituista olennoista minä aion käyttää nimitystä "nymfetti".
Varsinkin näin itse tyttölapsen äitinä tarina aiheutti pelkoja ja huolestumista. Tunnekirjo on lukiessa enemmän siellä huonojen tuntemusten puolella, mutta kokonaisuutena kirja on mielenkiintoinen kuvaus himoista, vallankäytöstä, syyllisyydestä, pelosta... Olen ihan tyytyväinen, että luin kirjan. Olihan se ajatuksia herättävä ja ajankohtainen nykyaikanakin. Alkuperäinen teos ilmestyi 1955 ja voin vain kuvitella millaista kohua se on silloin aiheuttanut!
Sitten pitää vähän ruotia suomennosta. Kirjassa keskusteltiin välillä ranskaksi, jopa ihan pitkiä lauseita, ilman että niitä olisi edes alaviitteessä selitetty. Koska en puhu ranskaa, jäi moni toteamus ymmärtämättä. Lisäksi kirja vilisi omituisia sanavalintoja ja suoraan käännettyjä virheellisyyksiä, joista mieleen jäi ainakin Hourglass Lake eli Tuntilasijärvi. Mikä ihmeen tuntilasi? Todennäköisesti järvi on saanut nimensä tiimalasimaisen muodon mukaan, vai mitä?
Etsin tämän kirjan kijastosta, koska näin Paulan lukeneen tämän juuri ja kirjoittaneen siitä blogissaan. Nyt uskalsin itsekin vilkaista hänen kommenttinsa, ja allekirjoitan kyllä kaiken hänen sanomansa. Olisi mielenkiintoista lukea tarina myös Lolitan näkökulmasta, mutta olisikohan se vielä ahdistavampi kokemus?
Tilaa:
Kommentit (Atom)