Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivikko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesän paras kahvipaikka

Kasvihuoneeni on osoittautunut hyvinkin monikäyttöiseksi. Tämän tuulisen ja sateisen alkukesän parhain kaffipaikka.

kasvulaatikot lehtikuusesta

Kasvulaatikot isännys teki lehtikuusesta ja laittoipa vielä pienet rullatkin alle, niin niitä on helppo siirrellä jos tarvetta tulee. Lopulta laatikot saivat muhevan mullan ja monenkirjavan kasvivalikoiman. Mainitsinkin edellisessä postauksessa, ettei minulla ole aikaisempaa kokemusta ko. viljelystä, joten kokeillaan sitten montaa sorttia, niin ollaan ensikeväänä viisaampia.
Kasvilistalle kuuluu; kolme kirsikkatomaattia, basilikaa, stevia, chilipaprika, habanero, sitruunamelissa, amppelimansikat ja kiitos TeSa:lle vinkistä, amppelikurkku.
Muutaman amppelikasvin saisi vielä sopimaan, kun sais vaan nuo kesäkukat siirrettyä ulos.
amppelikurkku


Amppelikurkun taimi oli niin kärsinyt myymälässä, että ajattelin sen viihtyvän paremmin säkissä köynnöstuen välissä.

napostelukurkku

Ja hirmuinen kasvuvauhti tuntuu pienellä kurkulla olevankin, reilussa viikossa kukasta noin 7 cm:ksi. Näistähän kasvaa tuollaisia kymmensenttisiä napostelukurkkuja, kunhan vaan muistaa lannoittaa reilusti.

Loppuun vielä muutama kuva pihalta

kivikkokasvit


kivikkopuutarha

Seuraavassa postauksessa kirjoittelua heinäseipäistä ja mitä niistä tehtiin...


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syyskuun puutarhaa

Kun näitä ihanan lämpimiä syyskuun päiviä on riittänyt, ajattelin käydä kuvaamassa ne jotka vielä kukkivat. Tämä hortensia on kyllä kukkinut niin pitkään ja kauniisti, että niitä ostin kaksi lisää. Menestymisvyöhykkeeksi on mainittu I-III, mutta hyvinhän tuo selvisi viimetalvesta ja meidän vyöhyke on peräti IV-V. Kukat aukeavat ensin valkoisina ja elokuun lopulla alkavat punertamaan.


Vanilla Fraise
Kesäpikkusydämetkin jaksavat kukkia.


Kevättäkö ilmassa kun mustikat kukkii...Tämän vuoden istutuksia pensasmustikat Aino ja kaks Alvaria, toista lajiketta täytyy olla aina kaksittain.


Vielä kuvaa koristeompusta, paljon pieniä happamia omenoita joita ei edes linnut syö.

Makamik



maanantai 5. elokuuta 2013

Ulkoportaat valmiina





Vihiroon ja viimmein portaat saunalle on valmiit. Kyllä näitä on käytetty jo reilun kuukauden päivät, mutta kaiteista on puuttunut osia ja puun suojauksen kerkesin tehdä vasta eilen. Viime syksynä kun pihasauna valmistui oli jo lokakuu eikä silloin näitä portaita voinut enää rakennella. Vaikka tuo rinne ei ole iso, oli se märän sammaleen ja puunkantojen seassa kulkeminen melekoonen operaatio, eikä tietysti ollut valojakaan ( eikä niitä ole kyllä vieläkään).

Juhannuksen aikaan

Tänään elokuussa
Siisti-Piha nettiliikkeestä tilattiin Kadai-tulipata, joita valmistetaan Intiassa käsityönä. Pata on halk.80cm ja mukana tuli n.40cm korkeat jalat. Jos ruuanlaitto ei kiinnosta tätä voi nettisivujen mukaan käyttää myös vesi-tai kukka-altaana.

Pannuja ei olla vielä testattu, toivottavasti kuitenkin tälle kesää ehditään.


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ihan pihalla, tässä ja nyt


 Tässä kuvia tästä päivästä. Istutukset tehtiin viime vuoden elokuussa ja hyvinhän nuo menivät talven yli ja kevään harson suojissa. Kaikki istutusalueet on katettu hakkeella ja jo tässä vaiheessa kesää se tuntuu tosi hyvätä ratkaisulta.

Etupiha 26.5.13







 Talon pääty minne aurinko paistaa vain myöhäis iltapäivän ja illan. Alue oli niin suuri etten siihen keksinyt muuta kuin kivipuron, tätä täytyy vielä suunnitella...

 Sama alue kauempaa, istutuksena mm. alppiruusuja. Tätäkin vielä suunnitellaan...

 Tässä tontin kuivin ja kuumin paikka. Kuten näkyy, hiekkaa tässäkin myytäväksi asti. Toiveissani olis pergola ainaski.
 Sama paikka eri suunnasta. Joo, jotain tämä tarvii, ehdotuksia?

 




Takapihaa, laatoitus saatiin viimein tehtyä. Isännän tekemä pöytä ja penkit paikoillaan. Tänne ei nurmikkoa tarvinnut onneksi laittaa, mutta jotain laattojen reunamille pitäis kehitellä.
Paljon on vielä lapionvarressa heiluttava ja muutamia kiviä haettava, ennen kuin on valmista. Laitan kuvia kun työt edistyy.

Ihan pihalla, alku aina hankalaa.

Reilut puolitoista vuotta sitten valmistui meidän uusi koti ja siinä kylkiäisenä saimme tämän hiekkaisen ja kuivan männikkötontin. Olemme mieheni kanssa olleet aina innokkaita puutarhan harrastajia, mutta kokemusta meillä on vaan erittäin savisesta ja kosteasta tontista, missä kaikki hiekka, jos sitä tarvi, oli jostain tilattava.
Kaiken perustana uuteen puutarhaan tulisi sen helppohoitoisuus, ei enää valtavia perennapenkkejä eikä suuria nurmikoita. Asumme vyöhykkeen IV ja V rajalla, eikä kylmä merikään ole kaukana.
Tässä puutarhasuunnitelma jonka saimme talven aikana valmiiksi. Tästähän saa heti selville mitä haetaan ;)

Muistan kuin eilisen päivän, kun kylmässä vesisateessa ja tuulessa yritin tätä kaivuri-urakoitsijalle (joka ei ollut ennen kivipihaa tehnyt) selittää.
Katsotaa mitä siitä tuli..

Valitettavasti koko etupihan osalta metsänpohja jouduttiin kaivaa pois koska talotoimittajan rekat eivät sopineet muuten tontille ja maanpohja oli liian pehmeä.
9.5.2012 Hiekka jäljellä.



Lisää hiekkaa

 Rakastan kiviä, niitä tuotiin muutaman kilometrin päästä 7 traktorin peräkärryllistä, kuvassa eka lasti.

Tyttären lapset Atte ja Nea asetavat kiviä..

11.5.2012 Tulevan laatoituksen alle sepeliä. Tuulee ja vettä sataa
 Siinä niitä kiviä pyöriteltiin. Hävetti olla koko ajan ja joka kivelle neuvomas miten päin sen pitäis pyöräyttää. Hiukan oli kaivuri pieni näihin hommiin.


12.5.2012 Lisää ihania kiviä!

Atte päällysmiehenä
Hiekan päälle ajettiin 3 rekkakuormallista ruopattua merenpohjaa, ettei nurmikko ja istutukset valu hiekkaan. Tässä mullan levitystä.
27.5.2012 Ihanat avustajat
Päätettiin sitten käyttää lomarahat siirtonurmeen:) n. 300m2 asentamiseen meni päivä, eikä se ihan niin näppärästi mene kuin monessa puutarha-ohjelmassa näkee. Työläintä oli laittaa kaikki palaset tiiviisiin puskusaumoihin.
Vihreä ryijymatto

29.5.2012 Valmis

 Näyttääkö futiskentältä. Nurmikon kasvusuunnasta riippuen tuli raitoja, mutta nurmikon kasvaessa ei niitä enää näkynyt. Kastelu aloitettiin samana päivänä ja jatkettiin noin kuukausi melkein päivittäin.