| 28.2.2018 |
Käsi ylös, ketä kevättää?
Minua ainakin
ja varmasti monia, monia muita, etenkin
viherpeukalouteen taipuvaisia ihmisiä.
Monissa blogeissa olen ollut huomaavinani
ainakin tietynlaista liikehdintää
jos ei nyt ihan kylvöihin
niin ainakin kevään ja kesän suunnittelemiseen.
Joku on myös ennättänyt tehdä ensimmäisen siementilauksenkin.
Minäkin tein eilen ja laskeskelen päiviä,
milloinhan lähetys mahdollisesti tulisi kotiin.
| 11.9.2016 |
Joskus siemeniä on pussissa niin paljon, että kaikkea ei millään voi kylvää - tila ei riitä tai ei tarvitse niin paljoa, tai vaikkapa vain mieli muuttuu. Viime vuoden tammikuussa laitoin liikkeelle siemenketjukirjeen juuri tällaista tilannetta varten. Kirjeen tarkoituksena on kierrättää siemenkirjettä ihmiseltä toiselle, ja ottaa sieltä siemeniä, joita tuntee tarvitsevansa ja laittaa tilalle jotain itselle ylimääräisiä. Kirje kulki pitkin poikin Suomenmaata, palautuen sitten takaisin minulle heinäkuun alussa. Koska siemeniä oli paljon jäljellä, laitoin kirjeen vielä toiselle kierrokselle samojen osallistujien kesken.
Nyt juuri ennen joulua se palautui sitten taas takaisin minulle.
| 14.2.2017 |
Pohdin mielessäni, mitä kirjeelle tekisin - sisälsihän se paljon siemenpussukoita, mitkä aivan varmasti olisivat haluttuja, ja mikä parasta - paketista voi ottaa vain tarvittavan määrän eikä siemeniä mene hukkaan.
| 28.2.2018 |
Nyt sitten iloisiin uutisiin:
Siemenkirjeen elämä jatkuu ja sen seuraavaksi alullelaittajaksi lupautui Hillevi Maatiaiskanasen Elämää- blogista. Lähetän siemenpaketin hänelle, ja yhteydenotot tapahtuvat sitten hänen bloginsa ja sähköpostinsa kautta. Ja HUOM! Vielä ei kannata ilmoittautua, vaan vasta sitten kun hän on asiasta postannut.
| 10.4.2018 |
Siemenpaketti sisältää runsaasti eri bloggaajilta yli jääneitä siemeniä, esim.
* Ritarinkannus
* Erilaisia unikoita
* Kevätesikko
* Tähkäkeijunkukka
* Kuukausimansikka
*Koruköynnös
*Kirjorevonhäntä
* ynnä muiden perennojen,
kesäkukkien ja vihannesten siemeniä
Lista täydentyy tietenkin koko ajan,
mitä useammalle kirje lähtee.
| 13.9.2018 |
Kiitos, Hillevi
kun lupauduit siemenkirjeen seuraavaksi yhteyshenkilöksi
ja näin varmistit siemenkirjeen jatkumisen myös tälle kasvukaudelle!
| 7.10.2018 |
Minä puolestani kiitän lämpimästi kaikkia viime vuoden siemenkirjeeseen osallistuneita bloggaajia
ja muitakin asiasta kiinnostuneita. Oli oikein kiva olla alullelaittajana, ja huomasin että tarvetta ja halukkuutta tämmöiselle on vieläkin joten luovutan paikan nyt seuraavalle.
| 14.9.2018 |
Toivotan kaikille vuoden 2019 siemenkirjeeseen osallistuville
oikein antoisia paketin rapisteluhetkiä,
sitten kun kirje on alulle laitettu ja
se omaan postilaatikkoon kolahtaa.
| 10.4.2018 |
Olehan kuulolla siis Maatiaiskanasen Elämää- blogissa!
Nautitaan sydämen kyllyydestä tulevasta kasvukaudesta!
- Tuulikki
| 10.4.2018 |
(Kaikki kuvat ovat omista siemenkasvatuksistani eri vuosilta)