Suunnitelmana oli tehdä kahden naisen yhteistyönä kirjeromaani, joka liittyy johonkin taideteokseen. Eppu Nuotio lähetti Pirkko Soiniselle ensimmäisen viestin Salome Virtana:
"Hyvä A.S. Joenmaa, sain lopulta, pitkällisten etsintöjen jälkeen, yhteystietonnne. Ymmärrän hyvin syynne pitää taidehankintanne yksityisasiana, mutta rohkenen silti lähestyä Teitä."
Salome on dokumenttiohjaaja, joka valmistelee dokkaria Albert Edelfeltin teoksesta Nainen parvekkeella. Hän on saanut vihjeen, että taideteos olisi Joenmaan omistuksessa. Tästä käynnistyy tapahtumasarja, joka vie lukijan niin Turun Ruissaloon kuin 1800-luvun ja tämän päivän Pariisiin, ja josta kehkeytyy loppua kohden yhä vauhdikkaampi jännitystarina.
Uutta tietoa oli minulle esimerkiksi se, että kirjanteko todella alkoi henkilöitä ja tapahtumia sen enempää suunnittelematta; ne muotoutuivat kuvitteellisten hahmojen sähköpostien avulla. Kirjailijat selvästi olivat nauttineet suuresti tekemisestään. Toisen viesti saattoi viedä tapahtumia yllättävään suuntaan, johon taas piti omalla viestillä reagoida. Kuulostaa hauskalta tavalta tehdä kirjaa!
Mutta vaatii lujan luottamuksen toiseen, kertoivat tekijät. Varmasti myös samantyyppisen mentaliteetin ja tekemisen rytmin. Jos molemmat vetäisivät juttua itsepäisesti omaan suuntaansa tai jos toinen suhtautuisi tekemiseen toista laiskemmin, voisin kuvitella ristiriidan paikan. Mutta sellaista ei näillä tekijöillä ilmennyt, ei myöskään kisaa siitä, kumpi on "pääosassa", päinvastoin: he kertoivat pikemminkin kokeneensa rikkautena, kun toinen ruokkii toisen mielikuvitusta ja tekemistä. Ja lopullinen, molempien muokkaama teksti on kuulemma niin yhteistä, etteivät he enää itsekään muista, kuka minkäkin lauseen takana on. Sähköpostittelun lisäksi oli jossain vaiheessa alettava muokata tarinaa kirjassa toimivaan muotoon ja tehtävä isoja päätöksiä.
Mysteeri oli jo muotoutunut, mutta vielä piti päättää muun muassa se, miten ja kuka kuvaa Edelfeltiä silloisine epävirallisine perheineen Pariisissa, tauluaan maalaamassa. Näin syntyi Hortense, portinvartijan rouva. Tuomas, tuo Joenmaan ärsyttävä aikamiespoika, tuli mukaan alkujaan siksi, että Salomelle tarvittiin majapaikka Pariisissa ja joku tarvittiin asunnon omistajaksi. Hahmo kasvaa ja muita tärkeitä tehtäviä tarinan myötä, jossa jokainen henkilö on paikkansa ansainnut.
Ja tarinan roisto kuulemma selvisi kirjoittajille itselleenkin vasta kolme kuukautta ennen kirjan tuloa painosta! Heillä oli siis yhtä jännää kuin lukijoilla, kun palaset alkoivat loksahdella kohdilleen.
Kirjailijat sanoivat kirjantekoa kiehtovaksi tavaksi yhdistää faktaa ja fiktiota. Sitä tulos on myös lukijalle. Taidevarkaudet ja -väärennökset ovat iso bisnes reaalimaailmassakin, mikä oli yksi kirjan tausta-ajatus. Ja ne tulevat meitä jo hyvin lähelle, muistutti Nuotio. Suomi ei tosiaan ole tässä asiassa lintukoto, minkä huomaa nopeasti googlaamalla. Nuotio kertoi erään tuttavansa ostaneen arvotaulun, jonka vieraisilla käynyt asiantuntija näki heti väärennökseksi; tauluun merkattu maalausvuosi ei voinut pitää paikkansa. Muitakin merkillisiä tosielämän yhtymäkohtia kirjaan liittyy. Viittaan muun muassa kohuun salavideoinnista "omaan käyttöön". Lue tarkemmin kirjasta, miten se liittyy Edelfeltin tauluun.
Edelfelt kuvataan ihmisenä ei-mairittelevasti, syystäkin, kun hänen naissuhteitaan muistaa. Loukkaantunutta palautetta eivät kirjailijat kerro saaneensa. He valitsivat aiheeksi taiteilijan vähemmän tunnetun taulun, joka oli onnekasta kirjan ja kustantajan kannalta; näin saatiin hankittua Bukowskilta lupa julkaista taulu kuvana kansiliepeessä, kertoi Bazar-kustantamon edustaja Maria Saari. Taulun nykyistä omistajaa ei tiedetä.
Ei Edelfeltiä ilman Anna Kortelaista, joka asiantuntijana ystävällisesti oli lukenut tekstin ja tehnyt tarkentavia kommentteja, joista kirjailijat olivat kiitollisia. Kortelainen tuntee paitsi Edelfeltin myös Pariisin ja pystyi opastamaan tekijöitä laajasti, maantieteeseen ja arkkitehtuuriin asti. Ja nyt vihdoinkin pitää lukea Kortelaisen Virginie! kuten Kirsi teki Naisen parvekkeella luettuaan.
Kirjapiiriläiset kuvasivat kirjaa täydelliseksi Pariisin-matkalukemiseksi. Viihdyttävä ja mielikuvitusta kiihottava se on muuallakin luettuna, vaikka Mäntyharjulla, joka kirjassakin vilahtaa. Uusintalukua se ei yllättävänä juonidekkarina - taidemysteeri oli tekijöiden käyttämä termi - oikein kestä, mutta henkilöitä ja paikkoja voi toki fiilistellä jälkeenkin päin, taidemaailman asioista puhumattakaan. Tulossa on lisää, kertoivat tekijät, seuraava taideteos on jo mietittynä ja taustatiedon keräys käynnissä. Jännä nähdä, mitä on tulossa, hieman onnistuimme pusertamaan vihjeitä: Euroopassa ollaan edelleen, eteläisessä, näin tulkitsin.
Kiitos kirjasta tekijöille ja kustantajalle, lukupiiristä kirjamessuille, Kirsin Book Clubille ja muille osallistuneille! Tunnelma oli välitön ja juttua riitti puolentoista tunnin ajan. Kirjapostaukseni on täällä.
Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Bazar 2016. Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti, kannen valokuva Timo Viitanen.