Läheskään tähän yltävää runsaudensarvea ei kirjana ole, ainakaan minulle. Luulen jopa, että jotkut käsitykseni ja asenteeni ovat pohjautuneet Sinuheen tai ainakin saaneet siitä vahvistusta, kuten agnostinen suhtautuminen uskontoihin.
Kuuntelin tarinan uudelleen äänikirjana, ja vähintään yhtä hienolta se tuntuu edelleen. Mutta nyt nousi esiin eri asioita. Kirja on paljon hauskempi kuin muistin, Sinuhe ei ole enää niin viisas kuin silloin, ja Minean tarina, joka järkytti minua kovasti aikanaan ja jäi päällimmäisenä mieleen koko kirjasta, oli nyt vain yksi, tosin koskettava, juonne Sinuhen taipaleella. Näen nyt enemmän suuria kuvioita ja linjoja, en vain yksittäisiä tapahtumia. Miten Sinuhesta kehittyi se mies, joka hän lopussa on, ja miten Egyptistä se maa, jollainen siitä tuli.
Tällä kertaa huomasin myös, että on jotain, joka kirjasta puuttuu: onnellinen miehen ja naisen suhde, liitto, joka ei pääty surullisesti. Vai muistaako joku sellaisen? Kalpaten käy, joko suhteelle tai ihmisille niissä. Mitä tämä mahtaa kertoa kirjailijasta? Oliko tämä tahallista vai tahatonta?
Kunnioitus kirjailijaa kohtaan vain kasvoi kakkoskierroksella. Miten syvästi hänen on täytynyt elää tätä muinaista maailmaa, joka on tarkka kuin dokumenttifilmi toisesta ajasta. Waltari vuorottelee taitavasti isojen vakavien ja pienten hassujen tapahtumien välillä, niin ettei jännite herpoa hetkeksikään. Välillä kauhistuttaa, usein naurattaa. Lars Svedberg on hieno lukija; hänen syvään ääneensä ei kyllästy, vaikka cd-levyjä on 31.
Kuten sanoin Jokken postauksen jälkeen, tuntuu lähes pyhäinhäväistykselle kirjoittaa tällaisesta mahtikirjasta. Sanat kuulostavat omissakin korvissani kärpäsen surinalta, kuten Sinuhen ystävä Horemheb sanoisi. Yritän silti kiteyttää Sinuhen kiehtovuuden ytimen: se jättää lukijaan jäljen jostain ikiaikaisesta, tuo häivähdyksen ajattomasta, herättää muistoja menneestä ja enteitä tulevasta. Rohkaisen kaikkia tutustumaan, jos kirja on vielä kokeilematta, ja vaikka sen olisi joskus lukenutkin. Ensi kerralla alku on hankala, raamatullisen kielen vuoksi, mutta kun siihen tottuu, alkaa sujua - ja koukuttaa. Koska kirja on niin täysi ja käsittelee suurinpiirtein kaikkea ihmiselle tärkeää, se kestää vaikka kuinka monta lukukertaa.
Muualla: Sallan lukupäiväkirjassa on hyvä analyysi. Suketus löysi myös laillani kirjasta "kaikkea". Paulakin kuunteli äänikirjan, Amman vei kirjan tarina ja kieli mukanaan.
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen. Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 eKr. Julkaistu 1945. WSOY:n äänikirja 2008. Lukija: Lars Svedberg.