Helsingin kirjamessut saavuttivat epäsalaisen tavoitteensa ja vahvistivat asemaansa Pohjoismaiden suurimpana kirjallisuutapahtumana: yli sadantuhannen kävijän raja rikkoutui viimeisen messupäivän iltapäivällä. (Tiukin haastaja Göteborg jäi noin 94 000 vierailijaan, mikä on heidän oma enkkansa.)
Upea suoritus niin järjestäjiltä kuin kävijöiltä - vai eivät kirjat ja lukeminen kiinnosta ihmisiä! Myös myyjät hymyilivät, kun kirjaa liikkui sellaista tahtia, että pöytiä piti täydennellä pitkin matkaa ja kassa- ja nimmarointijonot olivat kunnollisen pituisia. Kuvassa 1 ohjelmajohtaja Ville Blåfield avaa messuja.
Ennen varsinaisia sisältönostoja uppoan nostalgiaan, vaikka sellaista vierastan. Mutta Egotripin Knipi sanoi omassa haastattelussaan, ettei nostalgiassa ole mitään pahaa, jos se tuo mieleen ihania menneitä tunnetiloja. Joten annan mennä! Alkuaikojen kirjasomen eli kirjabloggareiden yhteistyö messujen kanssa käsitti lähinnä yhden sohvan. Siinä tavattiin bloggarikollegoita ja jaettiin kirjavinkkejä messuvieraille. Rohkeimmat kirjailijat saattoivat pistäytyä paikalla, pikkuhiljaa uskalsimme heitä itsekin kutsua piipahtamaan.
Aloimme muutaman kymmenen bloggaajan porukalla järjestää pisteelle päivystysvuoroja ja jakaa lukuvinkkejä paperilapuin ynnä messukarkein. Kun Instagram eli Kirjagram ja muut kanavat syntyivät blogien rinnalle ja nostivat tekijämäärää ja näkyvyyttä, homma alkoi kasvaa uudella tavalla, messuyhteistyöstä tuli monipuolisempaa. Ja tässä ollaan! Kohtauspaikan viereisen Töölönlahti-lavan katsomo, jossa somettajien ohjelmaa esitettiin, oli usein tupaten täynnä, vaikka kokoa piisasi.
Blogistanian kirjallisuuspalkintoa on jaettu jo 15 vuotta eri kategorioissa. Alkusysäyksen antoi Sallan lukupäiväkirjan Salla Brunou, joka kyseli vuonna 2010, mitä kirjoja bloggarikollegat pitivät vuoden parhaina ja kertoi oman listansa. Seurasi vuosittaisen äänestyksen järjestäminen, joka jatkuu edelleen. Tuplavoittajia Anni Kytömäkeä ja Leena Paasiota haastatteli Amman lukuhetki -blogin Aino-Maria Savolainen (kuva 4). Kirjailijoiden mukaan palkinto on tärkeä ja koskettava siksi, että se tulee suoraan intohimoisilta lukijoilta, "ammattilukijoilta", kuten kirjasomettajia kuvailtiin. Vaikkei siihen liity rahaa, kuten virallisempiin, Finlandian tapaisiin tunnustuksiin, kannustuksena se toimii ja motivoi jatkamaan kirjoittamista. Ilolla äänestämme joka vuosi ja toimitamme voittajille kunniakirjat! Ryhmäkuvassa (kuva 5) alla pitkäaikaisia bloggareita haastateltujen kirjailijoiden kanssa: keskeltä vasemmalta Kirsin kirjanurkan Kirsi, Amma, Salla, Tuulevin lukublogin Tuulevi ja Leena, edessä Anni, minä ja Kirsin Book Clubin Kirsi, takana veli Gregorius Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogista.
Väkeä riitti seisoskelijoiksi asti muun muassa silloin, kun Kirsi Ranin veti keskustelua lukupiireistä (kuva 6), joista hän myös tehnyt kirjan - mainio opas kaikille lukupiiriä pitäville! Ronja Salmi kertoi helsinkiläisestä Piiri-lukupiiristä, joka on niin suosittu, että jäseniksi on jonotuslista (tilantarve)! Silent Book Club -konsepti on levinnyt jo moneen kaupunkiin, kertoi @silentclublappeenrannan edustaja. Introverttien lukupiiriksikin sanotun konseptin idea on antaa tilaa ja aikaa lukemiselle kokoontumalla säännöllisesti lukemaan yhdessä mitä vain kirjaa. Ennen tai jälkeen voi halutessaan jutustella samanmielisten kanssa. Shuhna Abdin lukupiiri on läheisten pieni piiri, Kirjamimmit-piiri lukee yhdessä ja aktivoi lukijoita TikTokissa ja muissa somekanavissa.
Lavalla kuultiin myös mainio keskustelu siitä, millaista on lukea vieraalla kielellä ja miksi sitä harrastetaan (kuva 7). Lähinnä suuremman valikoiman takia, todettiin. Vaikka meillä on upeita suomentajia, kirjan henki voi tulla lähemmäksi alkukielellä. Kielitaidon ylläpito on myös hyvä motiivi tarttua vaikkapa japanilaiseen tai espanjalaiseen teokseen. Joka sanaa ei tarvitse ymmärtää tajutakseen kirjan idean. Monilta suurilta kielialueilta ei paljon suomennoksia löydy, todettiin, eikä välttämättä edes englanniksi, mikä kattaa valtaosan ulkomaisesta lukemisesta. Tosin veli Gregorius arveli lukevansa kuitenkin eniten ranskaksi. Häntä ja Kirjaluotsi-bloggaajaa Tiina Österholmia (kuvassa oikealla) haastatteli Elisa Vlahopoulou Suomalaisesta Kirjakaupasta, josta oli myös kolmas haastateltu, Laeticia Söderman-De La Torre. Ruotsin kielellä lukeminen vaikutti kaikilla jäävän melko pieneksi, vaikka kaikkihan osaamme ruotsia (!). Tosin pieni oli lukijaotoskin, mutta lyhyeen haastatteluun ei monta mahdu.
Töölönlahti-lavalla näin myös Tuijata-blogin Tuija Takalan (kuvassa vasemmalla) haastattelevan @1001kirjaa- ja @koskelan_sivukirjasto-somettajia Mari Lemistä (kuvssa oikealla) ja Sanni Taskista klassikoiden lukemisesta otsikolla Kirjasome personal trainerina klassikoiden lukemiseen. Se jos mikä on sivistystä ja ennen kaikkea iloa, kun tajuaa ymmärtävänsä monia kirjallisuusviitteitä, joita ei ole ennen hoksannut: tästä kirjastahan sekin juttu tuli... Ja lukukokemukset voivat olla vaikeita tai yllättävän helppoja, joka tapauksessa tajunta laajenee. Tuija itse oli käynnistelemässä kirjablogien Klassikkohaastetta, johon idean heitti kymmenen vuotta Omppu Reader why did I marry him -blogista.
Haaste toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, tammi- ja heinäkuun lopussa. Ja minä saan kunnian vetää seuraavan, tammikuussa 2026 julkaistavien luettujen klassikoiden haasteen, järjestysnumeroltaan 22. Nyt kaikki miettimään, mitä siihen lukisi ja osallistumaan, vähintään lukemalla muiden postauksia! En vielä tiedä itsekään, minkä siihen valitsisin, tässä aikaisemmat luettuni.
Vielä seurasin kirjasomen trendiraportti -keskustelua, jota veti kirjasomettaja ja Takakansi-podcastaaja Marko Suomi, osallistujina @lottareadsbooks, @iidareads ja @akiespa. Kirjasometilejä tulee jatkuvasti lisää, todettiin, ja se on hyvä asia se! Nopeat kanavat, TikTok ja Insta, kasvavat. YouTube ei ole Suomessa noussut yhtä laajaksi kuin maailmalla, minkä arvellaan johtuvan pienemmästä kielialueesta ja sitä kautta harrastajien määrästä. Kirjatubea kaivattiin lisää! Lukujonossa-Sanna tekee sitä ansiokkaasti ja on myös listannut kotimaisia kirjatubekanavia.
Hidas kirjasome, kuten kirjablogit, vaikuttaisivat olevan jälleen hienoisessa nousussa. Mikä on minusta ymmärrettävää; blogien etu on rajaton kirjoitustila ja se, että niistä kirja-arviot on helppo löytää vuosienkin kuluttua. Ja luotan siihen, että lukevat ihmiset myös jaksavat lukea, vaikka on mahtavaa, että kuvallisten kanavien kautta kirjat saavuttavat näkyvyyttä ja lukeminen suosiota. (Eräs messukeskusteluista käsittelikin lukemisen seksikkyyttä.) Mainittiin myös performatiivinen lukeminen, ts. kirjan kanssa kuvassa esiintyminen riippumatta siitä, onko lukenut kirjan vai ei. Eipä siinä, sekin käy, mutta Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistus siitä, mikä on mainos, herättää närää niissä, jotka oikeasti lukevat esittelemänsä kirjat. Ilman palkkaa tai palkkiota, rakkaudesta lajiin. Asiasta voit lukea lisää Amman postauksesta.
Lukuboost on kirja-alan yhteiskampanja lasten ja nuorten lukemisen edistämiseksi. Kamppiksella oli messuilla hieno ja ilmeisen suosittu piste omine ohjelmineen. Oli iloista nähdä nuoret kirja kädessä ja viisaita aikuisia kasvamassa! Lapsille annettiin messuilla paljon tilaa ja toimintaa, satuhahmokulkueista leikkitiloihin, ja kahdella lavalla aktiviteetteja piirtämisestä tubettajatapaamisiin. Lasten ja nuorten tämän ajan kirjoja vinkkasivat kirjastolaiset Inari ja ex-bloggaaja Linnea kruunuineen.
Helsingin kirjamessut 2025
Kuvat messujen mediapankista Omer Levinpaitsi ryhmäkuva 5 Martti Ranin ja kuvat 4, 6 ja 7 omiani