Jani Saxell: Aiheiden kirja

Kirjailijalle saattaa tulla tilanne, että kirjoitustarve polttaa, mutta aihe tai sen käsittelytapa on vaikea päättää. Siinä auttaa Aiheiden kirja runsaalla ja innostavalla esittelyllä teemoista ja näkökulmista, joita kirjoittamisessa voi käyttää.

Itselleni lukijana kirja on vähintään yhtä innostava: se kurkistaa pintaraapaisua syvemmälle kirjallisuuteen, antaa esimerkkejä ja näytteitä eri tyylilajien teksteistä ja vetää yllättäviä yhteyksiä teosten välille, myös tv-sarjoissa ja leffoissa piipahtaen. Mielessäni nimesin kirjan Ajatusten kirjaksi, niin paljon ajatuksia ja oivalluksia se nostattaa aikamme ilmiöistä ja niiden käsittelystä kirjoissa.

Esimerkiksi Elina Hirvosen tuotannosta, kuten Kun aika loppuu -kirjasta, hän kertoo pääkohtia ja toteaa:

"Hirvonen muistuttaa, että meidät on kudottu säikeistä, joita emme edes tiedosta. Samalla meistä nykyvanhemmista arkisine valintoineen on osaltaan kiinni, millaisia 2030-luvun nuorista aikuisista tulee. Oltiin lapsuudenkodissa kuinka edistyksellisiä ja tiedostavia tahansa, seuraavan sukupolven paha olo voi kärjistyä vihaksi koko ihmiskuntaa vastaan. Eikä kaikkeen voi silti millään vaikuttaa."

En lakkaa hämmästelemästä Jani Saxellin laajaa tietämystä kirjallisuudesta: hän totisesti on kirjallisuuden Peter von Bagh, kuten on toivonut olevansa. Tiedon määrän lisäksi ällistyttävää on muisti, johon tuntuu tallentuvan kaikki kirjoitettu, aina kirjabloggaajien tekstejä myöten. Joita hän tuo mukaan luontevana osana kirjallisuusmaailmaa. Kiitän ja arvostan!

Kirja mainitsee kymmenittäin teoksia ja analysoi niiden näkökulmia. Suurin osa on tuttuja, mutta osa ei, joten lukulista piteni jälleen, tai ainakin viisastuin hieman. Mittava lähde- ja henkilöluettelo lopussa helpottaa tietyn asian tai teoksen löytämistä.  

Teemoittain jaoteltu kirja pureutuu muun muassa lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden siirtymäriiteistä kertomiseen, surutyöhön kirjallisuudessa, maagisrealistiseen ja kauhufantastisiin kasvukertomuksiin, antisankareihin ja aikalais- ja sukupolvikuvausten "toimiviin cocktaileihin". Kunkin teeman lopussa on harjoituksia ja ajattelun aiheita kirjoittajille. Esimerkki: 

"Kähkösen romaani [36 uurnaa] muuttuu loppua kohden lohdulliseksi fantasiaksi ja aikuisten saduksi. Tuonen tytti on perunkirjoituksen uskottuna miehenä ja järjen äänenä. Myös muinaisskandinaavisiin Norniin, elämänkutojiin ja kohtalonleikkaajiin viitataan. Sopisiko sinun käsikirjoitukseesi mytologian kanssa leikittely?"

Lisäksi kirja antaa käytännön vinkkejä, kuten sen, että oma käsikirjoitus kannattaa lukea ääneen, jotta esimerkiksi dialogin aitous ja tekstin rytmi hahmottuvat. Tai että henkilöiden ja paikkojen kuvailu voi olla tarpeen ainakin aikakausien kuvauksissa, kunhan siihen ei eksy: "Hyvin valitut pikku detaljit voivat ajaa saman asian kuin historiallisille epookkiromaaneille omininen vyörytys."

Riemastuttava oli huomio, jota itsekin olen miettinyt monet kerrat: "Kirjailijoilla on joskus aivan erityinen kyky kurkistaa kristallipalloon." Ehkä herkillä, tarkasti aistivilla taiteilijoilla tosiaan on taito havaita, mitä on ilmassa: esimerkkinä mainitaan Satu Lepistön ja Maria Mustrannan valtasuhteita käsittelevät esikoisromaanit syksyltä 2017: "Paria kuukautta myöhemmin koko maailma ryhtyi puhumaan seksuaalisesta vallankäytöstä."

Omaelämäkerrallisista kirjoista kertoessaan kirjailija esittelee muun muassa Paul Austerin. 

"Austerin omaelämäkerrallisille teoksille on ominaista päähenkilön tarkastelu ulkoapäin ja etäisyyden päästä. Kuin filosofisena tutkimuskohteena. Myös kotimaisessa nykykirjallisuudessa tapaa yhä enemmän vastaavaa fiktion ja asiaproosan rajojen häivyttämistä. Romaani voi pitää sisällään esseistisiä tai tietokirjamaisia jaksoja. Vastaavasti esseekokoelmissa on melkein aina tunteva ja kokeva 'esseeminä', jonka muistoihin ja kokemuksiin nojataan.
Kronologian rikkominen ja yllättävät rakenneratkaisut voivat tehdä omaelämäkerralliselle kerronnalle hyvää. Esimerkiksi vapaasti assosioiva tajunnanvirta lapsuuden ja nykyhetken tammikuisen harmaan välillä. Tai listojen tekeminen..."

Seitsemän käsitellyn teeman lisäksi on tietysti olemassa määrättömästi muita, joista toivottavasti saamme lukea tulevissa oppaissa. En ole vielä lukenut Saxellin edellistä, Tanssii kirjainten kanssa (Art House 2020), sillä arvelin sen olevan vain kirjoittajille, mutta jos tyyli on tämä, on sekin aarreaitta myös lukevalle ihmiselle. Kirjailijana, toimittajana ja kirjoittamisen opettajana Saxellilla riittää varmasti aineistoa vaikka kuinka pitkään opassarjaan: ymmärsin, että ainakin osa teksteistä pohjautuu hänen pitämiinsä luentoihin. 

Vankka tietopohja tekee tekstistä vakuuttavan, ja nokkelan jutusteleva, lukijaa kunnioittava ja asiaansa rakastava, innostunut kirjoitustapa tekee lukemisesta nautinnollista. Mikäpä on seikkaillessa kirjojen maailmassa asiantuntevan ja viihdyttävän oppaan kanssa! Huomaatte innostukseni, se tarttuu lukiessa. Kirjallisuuden lumo saa vahvistusta niin tunteen kuin tiedon kautta. 

Kenelle: Kirjoittajien lisäksi lukeville, lukujumista kärsiville, lukuvinkkejä ja kirjanymmärrystä etsiville, innostusta kaipaaville.

Jani Saxell: Aiheiden kirja. Art House 2025. Kansi Satu Kontinen.

Lukemisesta poikkeusoloissa

Pandemian puhkeamisen jälkeen meni pari viikkoa hillittömässä uutisten seuraamisessa, kiihkeässä somen ylikäytössä ja yleisessä hämmingissä. Mistä on kyse? Mitä tapahtuu? Töitä oli hurjasti - viestijää tarvitaan näinä aikoina - joten niiden ja kotiasioiden hallintaan kului energiaa ja aikaa niin, ettei lukemiselle jäänyt aikaa eikä voimia.

Pikku hiljaa kirjaankin sain tartuttua. Keskittyminen vaati panostamista, jotta samaa sivua ei tarvitsisi lukea kolmeen kertaan, edelleen muistamatta sen sisältöä. Vaatii edelleen, mutta sujuu jo hieman helpommin. Tosin huomaan lyhytjänteisyyden lisääntyneen. Loistavakin teos koukuttaa vain tunniksi, kun ennen saatoin lukea sellaisen yhdeltä istumalta (siis yhdeltä sohvamakuulta). Taukoja tulee enemmän. Ja kehnonpuoleiseksi osoittautuva kirja lentää nurkkaan jo parinkymmenen sivun jälkeen, kun aiemmin tulin lukeneeksi vähintään sata, ennen niinkin suurta päätöstä kuin kesken jättäminen (enkä heittänyt pois, vaan laitoin nätisti pinoon).

Hoetaan armollisuutta itselle. Ja että poikkeustila sinänsä jo luo perusstressin ja huolen, joka nakuttaa koko ajan takaraivossa, mikä on hyvä huomioida omassa käyttäytymisessä. Selvä, näillä mennään! Kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen ei suinkaan ole vähentynyt. Voisin sanoa jopa päinvastoin. Kirjat ovat aina selittäneet minulle maailmaa, niihin peilaan oman pääni sisältöä, saan tietoa ja ajatuksia, uusia uria. Herra paratkoon, sitä juuri nyt tarvitaan jos koskaan!

Kuitenkin koen kaiken jonkinlaisen kelmun läpi. Mikä on ärsyttävää: aivan kuin en millään pääsisi kiinni tekstissä itse ytimeen. Lienee se takaraivon paino estämässä? Ja kaikkea sisältöä alkaa helposti peilata nykytilanteen kautta, mikä on myös ärsyttävää. Että voi, noin huoletta sitä järjestettiin juhlia joskus tai matkusteltiin tai... Hei, keskity nyt!

Pandemiapinnistellen olen saanut luettua muun muassa näitä: Juhani Karilan mainio Lappiin sijoittuva Pienen hauen pyydystys yllättää, viihdyttää ja onnistuu koskettamaankin magiallaan. Elinan taisteluun hauen kanssa sotkeutuvat parat, peijoonit ja riivaajat täydentävät lappilaista henkilökaartia, jotka puhuvat aidonoloisesti mutta etelänkin eläjälle ymmärrettävästi. Omintakeinen tarina ei mellestä Levillä eikä kaupittele Kiina-valmisteisia poronukkeja. Ansaitsee uusintaluvun.

Vilhelmiina Palosen 206 pientä osaa kiinnitti huomion jo kustantajan katalogissa: harvoin romaanissa hahmona on luuranko tai aiheena epätoivotut lapset, joita molempia kuitenkin on maailmassa paljon. Alvar on lapsi nykyajassa, Helli nuori nainen 1920-luvulla, ja he tietävät, mistä aiheessa on kysymys, vaikkeivat tiedä, miksi. Kipeää ja kauniilla kielellä kerrottua tarinaa lukee mielellään, vaikka se hieman hajoilee - tai ehkä se on oma pääni, joka ei saa ihan kokonaisuudesta otetta, vaikka kuvio ja suhteet hahmojen välillä kyllä selkenevät. En silti olisi halunnut jättää tätä lukematta, persoonallisuuden, aiheen ja kielen vuoksi.

Englantilaisen Max Porterin Lanny on sukua Karilan kirjalle; myös siinä on luonnonmystiikkaa ja outoa kiehtovuutta. Ja ehdottomasti omintakeinen kirjoittamisen ote, mikä on aina plussaa. Vaikka kirja on kai niin sanotusti "taiteellinen", sitä ei ole vaikea lukea. Perusasetelma, erikoinen pieni poika kyläyhteisössä ja hänen katoamisensa huolestuneine äiteineen, on hyvin ymmärrettävä. Samoin kyläläisten nahistelu ja suhtautuminen; kuin mökkiläisten ja vakiasukkaiden somekeskusteluja karanteeniaikoina lukisi, mikä tuo huumoria sinänsä karmeaan tilanteeseen. En silti täysillä lumoutunut. Muistelen lukeneeni myös Porterin aiemman, Surulla on sulkapeite, vai jäiköhän se kesken? Kuitenkaan en muista siitä mitään, pelkäänpä, että tälle käy samoin.

Luin myös kotimaisen elämäkerran Neloset. Jouppilan sisarusten tarina yhden heistä, Helena Jouppilan, ja toimittaja Sanna Walleniuksen kirjoittaman. Neloset syntyivät vuonna 1951, ja heistä tuli julkkiksia saman tien, ensimmäisinä suomalaisina eloonjääneinä nelosina. Kauniiden lastenvaatekuvien takana oli toisenlainen todellisuus. Mielenterveysongelmista kärsinyt äiti teki lastensa elämästä helvettiä, erityisesti Helenan, joka sai kokea väkivaltaa niin henkisesti kuin fyysisesti koko äitinsä elossaolon ajan. Surullinen tositarina siitä, miten lapset ovat avuttomia, jos kotona on ongelmia. Toivoisin, ettei aihe olisi enää ajankohtainen, mutta lastensuojelutyön käyttöönotosta ja paljosta tekemisestä - myös Helena Jouppila teki uransa lastensuojelussa - huolimatta valitettavasti tiedämme toisin. Muistan muuten itse Kuopion neloset, joista oli juttuja lehdissä, kun olin lapsi. Oli se ihmeellistä siihen aikaan.

Mieli tuntuu nyt levollisemmalta, vaikka päivät vaihtelevat. Mutta olen lukenut jo paria erinomaista kirjaa melkein "normaalisti". Niistä lisää seuraavissa postauksissa. Voimia ja tsemppiä kaikille omissa arjen haasteissa ja kun tiedän, että tätä lukevat myös lukevat (ja kirjoittavat!), tsemppiä siihenkin!

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys. Siltala 2019. 

Graafinen suunnittelu Safa Hovinen, hauki Arla Kanerva.

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa. Gummerus 2020. 

Kansi Jenni Noponen.

Max Porter: Lanny. WSOY 2020. Suomennos Irmeli Ruuska. 

Päällys Martti Ruokonen.

Neloset. Jouppilan sisarusten tarina. Docendo 2020. 

Kansi Katse Design Oy.

Viime hetken joululahjavinkit

Enää kaksi viikkoa jouluun! Jos kovia paketteja on vielä hankkimatta, tässä muutama nopea viime hetken vinkki tämän vuoden kirjoista. Takaan, että näillä et voi epäonnistua! Komeita tekstejä, jotka myös ulkoasultaan kelpaavat lahjapakettiin mainiosti. Tonttuoven taakse!

Kenelle tahansa: Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matka muinaiseen Suomeen. Upea sukellus maahamme ja sen historiaan, komealla ulkoasulla ja helposti luettavassa tai selailtavassa muodossa.

Historian ja matkojen ystävälle: Samojen tekijöiden Matkaopas keskiajan Suomeen on hykerryttävä nojatuolimatka yhteen aikakauteen.





Nuorelle aikuiselle: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia ja sen jatko-osa Seleesian näkijä ovat kotimaista laadukasta fantasiaa, johon vanhempikin koukuttuu. Trilogian viimeinen osa ilmestyy 2018.

Dekkarifanille: Pierre Lemaitre on ylittämätön maailmassa tässä lajissa. Myös viimeisin, Silmukka, on kova. Kuopiolaisen Marko Kilven Undertaker on kiinnostanut kovasti blogini lukijoita. Ja kiinnostava se onkin. Lue myös tapaamisestamme Kuopiossa.

Ruokahifistelijälle: Heikki Valkaman Pallokala vie dekkarillaan japanilaisen ruuanlaittotaiteen maailmaan. Han Kangin Vegetaristi puolestaan tuo aivan uudenlaista otetta suomennettuun kirjallisuuteen: sopii hieman kunnianhimoisemmalle lukijalle. Ruuasta sekin, tavallaan.

Äijälle: Äijä saattaisi innostua Raimo Pesosen Rakentajasta tai Matti Röngän Yyteet-kirjasta, jossa on tiivis yhteys tänä vuonna paljon puhuttuun Tuntemattomaan sotilaaseen.

Eräilijälle: Mikko Peltola ja Mika Wikströmin Peltsin Lapissa täydentää tv:stä tuttua konseptia,
jossa Peltsi kertoo Lapin-kokemuksistaan ja yrittää kovasti myös tutustua Lappiin hiihtokeskusten ulkopuolella; alkuperäiskansan elämänmenoon, mikä ei eteläsuomalaiselle ole aivan helpppoa.

Suomen kielen rakastajalle: Lari Kotilaisen Kielen elämä - suomen kieli eilisestä huomiseen on kattava katsaus kielemme tilaan. Ville Elorannan ja Jaakko Leinonen Sanaiset kansiot täydentää sitä viihdyttävästi.

Kevyen musiikin puolelta voin vilpittömästi suositella Anssi Kelan tarinaa Kosketusetäisyydeltä, tekijöinä Jean Ramsay ja Kalle Björklid: olen aina pitänyt Anssia yhtenä todellisena uudistajana kotimaisessa musiikissa. Vaikka tekstin välillä juhlallisen ihannoiva sävy vähän hymyilyttää - se taitaa kuulua olennaisesti näihin musa- ja bändikirjoihin, fanikirjoihin - taiteilijan tarina, tekemiset, mietteet ja luonne tulevat esiin selkeästi ja perusteellisesti, eivätkä tylsän kronologisesti. Ja kirjassa on upeat kuvat! Anssi puolestaan ei hyljeksi kirjablogeja, kuten kirjamessuvideo näyttää.

Ulkomaisten lukuromaanien etsijälle: Yksi vuoden hätkähdyttävimpiä on Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Ja upeimpia Orhan Pamukin Kummallinen mieleni. Trilleripuolelta varman vahva pelottaja on ainakin S.K. Tremayne, jonka uusinta kirjaa olen juuri lukemassa, edellinen tässä.

Mitkä olivat itselleni vuoden 2017 parhaat kirjat? Niitä listailen tarkemmin perinteiseen tapaan vuoden vaihteen tienoilla. Anni Kytömäen Kivitasku on varmasti kärkisijoilla.

Kipin kapin kauppaan! Helsinkiläisiä hemmotellaan ystävämyynneillä ja erikoistarjouksilla: Werner & Jarl -ystävämyynti on osoitteessa Lönnrotinkatu 21, ke 13.12. - to 14.12. klo 10 - 18. WSOY:n, Tammen, Johnny Knigan ja Readme.fi:n kirjat 40 prosentin alennuksella. Etu myös verkkokaupassa. Lisätietoa: https://www.wernerjarl.fi/ https://www.facebook.com/events/1832320083446067/

Teos myy kirjoja puoleen hintaan 18. - 19.12. klo 12 - 18 os. Kasarmikatu 23 A, 3. krs. Finlandia-voittaja Juha Hurme signeeraamassa Niemi-teostaan tiistaina 19.12. klo 16 - 17.

Sitä ennen Hurmeen voi tavata Baba Lybeckin Kirja vieköön -tapahtumassa Savoy-teatterissa ke 13.12. klo 19: pääsyliput lippu.fi tai Savoyn lipunmyynnistä. Paikalla ovat myös kirjoistaan ja työstään kertomassa Miki Liukkonen, Jaakko Yli-Juonikas, Hanna Hauru ja Tommi Liimatta. Tuskin maltan odottaa!

Gummerus on perustanut joulumyymälän Cozy Publishingin kanssa Helsingin hienoon vanhaan torikortteliin, Aleksanterinkatu 22 - 24. Kirjoja ja muuta lukutoukkaa ihastuttavaa tarjolla kuulemma. Pitänee käydä kuljeksimassa. Myymälä on avoinna aatonaattoon asti (eli on auki 23.12.), aukioloajat ma - la klo 11 - 19, su klo 12 - 18.

Kosmos myy kirjoja puoleen hintaan 19.12. klo 10 - 18. Kahviakin tarjoavat. Kaikukuja 1, Hki 53.

Lasten Keskus: joulutarjous -40 % verkkokaupassa 11. - 17.12.2017. Koodilla LAHJA (ei koske virsi-, srk- ja K-kirjoja).

Kustantamo S&S kutsuu kirjaostoksille ke ja to 13.–14.12. klo 14–18. Uutuuskirjat -40 % ja lisäksi tarjouksia vanhemmista suosikeista. Myynnissä myös Schildts & Söderströmsin ruotsinkieliset kirjat. Tarjolla glögiä ja pipareita. Samalla näet uudet tilat Helsingin Kruununhaassa (Snellmaninkatu 13).

Mukavaa joulunodotusta ja hyviä lahjavalintoja!

Kirjan vuosi 2015

Vuosi 2015 oli teeman mukainen, taisin tehdä henkilökohtaisen lukuennätykseni: 170 luettua kirjaa, joista 106 kotimaista ja 64 ulkomaista. Fiktiota 135, loput muistelmia ja tietokirjoja. Vuonna 2015 julkaistuja kirjoja oli 116.

Blogini on siis hyvin uutuus- ja kotimaisuuspainotteinen. Hieman harmittaa, kun vanhempia hyviä kirjoja jää lukematta, samoin kirjoja maailmalta, mutta en vain millään malta olla tarttumatta suomalaisiin uusiin houkutuksiin. Linja tuskin muuttuu.

Luettavani haen pääosin kirjastosta; loistavan Helmetin ansiosta uutuudet ovat saatavilla nopsaan, kun varauksen tekee ajoissa. Lukukappaleita olen saanut kustantajilta parikymmentä, joista kaikista en ole blogannut. Joitakin kirjoja olen ostanut, joitakin lainannut kavereilta.

Lukuhaasteita kirjablogeissa riittää, kuten Haastavaa lukemista -blogi kertoo. Onneksi, sillä niiden myötä tulee luettua myös sellaista, mikä muuten jäisi huomioimatta. Innolla haasteita aloitan, mutta tuppaavat unohtumaan matkan varrella. Näin kävi myös Elämäkertahaasteelle ja sen minihaasteille: ekassa minissä keulin, sitten hiipui. Kuitenkin luin 12 elämäkertaa vuoden aikana, ei huono! (Itse asiassa luin niitä enemmän, mutta 12:sta on postaus.)

Janne Virkkunen: Päivälehden mies
Pirjo Houni, Maria Romantschuk: Ei, rouva presidentti
Pekka Nykänen ja Merina Salminen: Operaatio Elop
Touko Perko: Mies, liekki ja unelma. Nobelisti A.I. Virtasen elämäntyö
Tuula Korolainen, Riitta Tulusto: Monena mies eläessänssä. Elias Lönnrotin rooleja ja elämänvaiheita. (minihaaste: historiallinen henkilö)
Sakari Virkkunen: Mannerheimin kääntöpuoli (minihaaste: politiikko)
Antti Vihinen: Minä ja Mozart (minihaaste: taiteilija)
Viljami Puustinen: Kingston Wall - Petri Wallin saaga
Eva Wahlsten: Rajoilla
Paula Tilli: Toisin - minun Asperger-elämäni
Ritva Sarkola: Kivinen enkeli
Hannu Mäkelä: Muistan: Otavan aika

Vuosi alkoi Anni Polvan syntymän satavuotistempauksella. Klassikko, jota en häpeäkseni ole lukenut -haasteessa selätin Alastalon salissa. Tästä olen aika ylpeä, ja lukukokemus oli vertaansa vailla, suosittelen kaikille paljon lukeville! Seuraava klassikkohaaste rävähtää ruutuihin 31.1.2016, ja siinä aion päästää itseni helpommalla, Oscar Wilden ja Dorian Grayn muotokuvan myötä.

Kirjamessut olivat totuttuun tapaan vuoden kohokohta. Kolmen päivän ankara uurastus sisälsi muun muassa Jari Tervon tapaamisen, Merete Mazzarellan kättelyn ja muita mukavia hetkiä. Raportti ekasta päivästä tässä, seuraavat tässä. Ja etkotkin olivat kivat!

Tunnustuksia blogille: Liebster Award bloggarikollegalta ja Me Naiset -lehden nosto elokuussa. Kiitos! Toivon ennen kaikkea saaneeni kirjan lukijan käteen, tai ainakin kiinnostusta aikaan.

Lukutilastoista vielä: Naiskirjailijoiden kirjoja olen lukenut 87, mieskirjailijoiden 76. Aika tasan menevät joka vuosi. Kokonaislukumäärän kasvu selittyy sillä, että olen katsonut entistäkin vähemmän telkkaria, en periaatteellisista, vaan teknisistä syistä. Nimittäin laitteiden kanssa kävi niin, että kun jotain uusittiin, jokin ei sopinutkaan yhteen jonkin kanssa jne. - pitkä juttu, jonka lopputuloksena katosi mahdollisuus tallentaa ohjelmia, kuten ennen paljon tein. Enkä ole saanut laitetuksi nettiyhteyttä telkkariin, joten olen katsonut vain suorana tai dvd:ltä ne vähät, mitä olen katsonut, pari Siskonpetiä läppäriltä. Ensin olin kauhistunut, mutta äkkiä totuin, ja enää ei edes ole kiire uusia tekniikkapuolta; mietin, tarvitsenko todella, kun kirja aina voittaa arpomisen tuijottelun ja lukemisen välillä. Aina. No, hyviä sarjoja kaipaan, joten jossain vaiheessa täytyy laitteet saada ajan tasalle. Mutta hötkyilemättä.

Itse asiasta eli kirjoista: kokonaisuutena vuosi oli tasaisen hyvä, joskaan ei aivan yhtä pakahduttava kuin edellinen. Parhaimpien kolmen valinta ei ole helppoa, sillä monia tasaveroisen erinomaisia tulee heti mieleen. Mutta näistä lisää 13.1. kun julkistan omat ääneni Blogistania-äänestyksessä, jossa kirjabloggaajat valitsevat vuoden 2015 parhaat kirjat.

Tämä on vuoden 144. postaus, ja kirjavuosi on nyt paketissa. Täällä edellisen vuoden 2014 kooste.

 Ensi vuonna eli huomenna aloitan Asko Sahlberg -tykityksen blogiin; kolme kirjaa odottaa, ja aloitin jo yhden iltapäivällä ja jatkan varmaan illan ja yön mittaan, minkä kuohuvilta ehdin. Tästä ei ehkä ihan tauotonta maratonia synny, mutta vähän sinne päin, yhden lempikirjailijani kunniaksi.

Upeaa uutta vuotta, kirjanystävä!


P.S. Edit: Ihan unohdin yhden hyvin tärkeän kirjallisen jutun: kirjalliset kakut! Joilla yllätin muutamia kustantajia sekä Kantsun kirjastoa. Bonustyttäreni eli HerkkuKeiju tekee kirjakakkuja tai kuppikakkuja, millä vain syötävällä kirjalla. Tai "tavaroilla". Katso itse, upeita! Ja maistuvia!

FB: https://www.facebook.com/herkkukeiju/

Lukumaratonilla (valmis postaus)

Lukumaraton on kestävyyslaji, sanoo Hyllytonttu. Nyt on meneillään jo viides blogistanian maraton, ja minä osallistun ensimmäistä kertaa.

Tavoite on lukea vuorokauden verran niin paljon kuin sielu sietää ja raportoida tuloksista (sivumäärästä) blogissa. Ynnä seurailla kanssamaratoonaajia, miten homma kulkee. Ihanan pöllö idea, kuten kirjahulluilla aina!

Aloitin maratoonauksen pe 26.6. klo 14. Lapsenlapset ruokittu ja kotiinsa lähetetty. Tankkaus hoidettu. Vaatteet ja astiat koneissaan peseytymässä. Kirjapino kasattu. Jotkut lukevat mahdollisimman monta kirjaa, ohuita, toiset taas panostavat tiiliskiviin, sivumäärää syntyy molemmista. Minulla on sellainen välivaihtoehto, ihan normikokoisia kirjoja. Katsotaan mitä näistä irtoaa! Jännittävää! Ja heti huomaan aloittelijan virheen: jos aika ja sivumäärä pitää optimoida, miksen ottanut kuvaa kirjapinosta ennen aloitusta, nyt tuhraantuu siihenkin vähän aikaa.

26.6. klo 14

Kirjan kanssa mukavasti sängylle. Lena Anderssonin Vailla henkilökohtaista vastuuta (Siltala 2015, suomennos Sanna Manninen) vaikuttaa niin hauskalta, että varmaan sujahtaa nopeasti. Ester ei vain näytä oppivan! Taas hän on rakastunut naimisissa olevaan mieheen!

"Jos hän vain yrittäisi riittävän monta kertaa, niin jonakin kauniina päivän todellisuus vastaisi hänen käsitystään maailmasta."

Olof Sten on näyttelijä - Ester on heikkona taiteilijoihin - ja aika outo tyyppi. Toisaalta antaa toivoa, toisaalta pakenee. Ester puolestaan ei lainkaan salaa tarkoitusperiään. Hän haluaa tuon miehen omakseen ja on ilmoittanut sen tälle useaan kertaan.

26.6. klo 15.40

Herään. Mitä hittoa - olen nukkunut lukuajasta toista tuntia! Ei ihan paras aloitus. Toisaalta nyt ehkä jaksan lukea pidempään illalla. Mitäs Ester nyt puuhaa? Ei näytä menevän hyvin:

"Fyysisen kosketuksen puute tuntui pahimmalta silloin, kun se oli ollut lähellä mutta saavuttamaton."

Nyt puurran kirjan loppuun, jotta tiedän, miten tämä ratkeaa. Aavistelen ratkaisua jo. Yllätä minut, Ester!

(postaus jatkuu vuorokauden mittaan)

26.6. klo 20.00

Ester yllätti! Mainio, hauska ja ajatuksia herättävä kirja. Älyllistä romanttista viihdettä (sanooko joku, että nämä adjektiivit kumoavat toisensa? En kuule.). Kirja on täynnä sanallista analysointia ja vatulointia miehen ja naisen välisestä suhteesta. Eroamista ja yhdistymistä, riippuvuutta ja itsenäisyyttä. Ja kenen vika oikeastaan on, kun mies pettää vaimoaan - naisen? Vaimon tai sen toisen?

"Kellon lyödessä kaksitoista savukerasia heitettiin roskakoriin, mutta seuraavana päivän se kaivettiin taas esiin, ja se tuntui yhtä ihanalta kuin pois heittäminen."

"Ihmistä ei rakasteta koska hänellä on hieno luonne eikä häntä yleensä vihata koska hän on ilkeä."

Kenelle: Suhdeasioita pohtiville ja niistä paljon keskusteleville. Pettäjille ja petetyille. Fiksua viihdettä kaipaaville.

Keksin äsken, ettei maratonilla ole tietääkseni sääntöä, jonka mukaan pitäisi lukea kokonaisia kirjoja. Voin siis lukea loppuun Svante Pääbon Neandertalilaisen (Art House 2015, suomennos Veli-Pekka Ketola), josta lukematta oli vain vajaat 50 sivua. Ja luinkin. Kyseessä on tietokirja muinaisen DNA:n tutkimisesta, jonka tulokset ovat hämmästyttävät. Vaikken itse tutkimuksesta paljon tajua, pääjuonesta kyllä. Tästä teen oman postauksen maratonin jälkeen, sillä sen se ansaitsee. Huikea matka ihmiskunnan alkuhämäriin tai oikeammin kauas sen taakse.

Mitä nyt lukisin? Liepeen mukaan "kohtalokkaista rakkauksista" kertova ja siten Esterin tarinaan hyvin sopiva Anne Leinosen Pienen rasian jumala (Atena 2015) on pinossa seuraava. Katsotaanpa. Palaan tähän kohta.

26.6. klo 22.15 

Yllätyksekseni kirja nivoutuu paremmin Neandertalilaiseen kuin Anderssonin kirjaan: ollaan jossain muussa ajassa, tässä tosin tulevaisuudessa; puhutaan genetiikasta, kehityksestä ja historiasta. Kuten ajasta, jolloin planeettojen magneettiset navat vaihtoivat paikkaa. Konetaivaasta, jossa sielu "on olemassa vain informaatiovirtana, synapsien jälkikaikuna."

"Me polveuduimme suoraan autuaista, ja siksi pystyimme keskustelemaan heidän kanssaan."

Nahat on karmiva ja symbolinen tarina nahanluomisesta - minä näin sen pitkälti poliittisena tai yhteiskunnallisena, mutta sen voi tulkita monin tavoin, myös henkilökohtaisesti. Sanojen mahti vie toiselle planeetalle, Tilastollisesti syyllinen on herkullinen dystopia tilastotieteestä, tai ehkä sittenkin ihmisen psyykestä?

Jumalia on milloin rasiassa, milloin reservaatissa. Mutta jos "kaikissa on jumala", onko kaikissa myös riivaaja? Mielikuvituksellaan lukijan ällistyttävä novellikokoelma, joka yhdistää vanhaa ja uutta, kauniilla ja täyteläisellä kielellä ja viisaalla näkemyksellä. Spefin ystäville, kummallisuuksia kestäville, outoon paikkaan ilolla hyppääville.

Mitä seuraavaksi? Helppoa luettavaa, kiitos, Leinonen oli raskaanpuoleinen. Jo Nesbø on yksi kiitetyimpia dekkaristeja, joka on arvioiden myötä alkanut kiinnostaa. Asiantuntevat suosittelivat aloittamaan Harry Hole -sarjan alusta, Lepakkomiehestä. Siihen siis! (Jatkuu.)

26.6. klo 23.45

Lepakkomies (Like 2001, suomennos Outi Menna) on viihdyttävä ja vauhdikas niin, ettei nukuta. En kyllä oikeasti olisi halunnut tietää näin paljon australialaisesta nyrkkeilystä, mutta on kirjassa paljon muutakin. Norjalainen tyttö on raiskattu ja kuristettu Australiassa, ja siksi norjalainen poliisi Harry Hole joutuu virka-asioissa matkustamaan paikan päälle. Ajankohtaista - meillä raiskaus on juuri määritelty light-rikokseksi, ehkä siisti ja vereton kuristaminen kuuluisi samaan sarjaan?

Oikeasti halusin tietää, mistä Nesbøn suosio kumpuaa; niin monet ovat sitä suositelleet. Vaivatonta luettavaa, ja karmeasta aiheestaan huolimatta myös välillä nauraa hörähdyttävää. Kuten viihteen pitääkin. Olen sivulla 135. Ei mitään aavistusta tai edes arvailua vielä, kuka on syyllinen. (Jatkuu)

27.6. klo 1.57

Kierrokset kovenevat! Harry Hole on oikea valinta yölukemiseksi. En malta nukkua, ennen kuin näen, miten kaverin käy. Sujuvaa ja riittävän paljon täkyjä heittelevä tarina. Vaikka ei minusta puhdasta dekkarifania silti tule, jotain kuitenkin puuttuu, kaikesta runsaudesta huolimatta. Se perimmäinen kokemus ja kosketus? Olen oppinut kaikenlaista Australista, aboriginaaleista sun muusta kovin kaukaa omaa elämää liippaavasta, jännityksen lisäksi. Taitavasti tehtyä tekstiä, uskon sen olevan monenlaiselle lukijalle sopivaa, koukuttavaa eikä liian vaativaa, mutta antaa silti täkyineen tunteen siitä, ettei tässä ihan höttöä lueta.

Harry seuraa johtolankoja - varoitus K18! - huorakadulle. Yönkähmässä mieleen tulee kaikenlaista, kuten tästä ensimmäinen reissuni Frankfurtin kirjamessuille. Varaamamme hotellin sijainti oli loistava, aseman vieressä, hinta kummallisen edullinen. Bisnesmatkustajille mainostettu hotelli oli täsmällisen siisti, huoneet kunnossa, Frankfurter Allgemainet ja muut sanomalehdet moitteettomassa pinossa vieraiden luettaviksi. Vastaanotto oli ystävällinen mutta tiukan tarkasteleva, mikä toi luottavaisen tunteen. Tänne ei asiattomia pääse! Kunnes tajusimme. Ilmeisesti läheinen rakennus on maksetun rakkauden majatalo. Naisjoukko ulkopuolella odotteli "vieraita", mutta käyttäytyi hiljaisesti ja kohteliaasti aina, kun heidät ohitimme ja tervehdimme toisiamme vähäeleisesti. Hiukan hämmentävää suomalaiselle! Mutta turvallista, sillä katua valvottiin tarkasti, ja vaikutti sitä, että paikalla vallitsevat erityisen selkeät säännöt, saksalaisella täsmällisyydellä. Luulen, että saimme majoittua tavallistakin turvallisemmassa ja valvotummassa ympäristössä naapureidemme ansiosta. Hotellimme selvästi tunnettiin, eikä asukkaita häiritty mitenkään.

Mutta jatkan Harryn kanssa vielä hetken; hänellä on nyt isompia ongelmia kuin epämääräiset kuulusteltavat ja lain hämärillä rajoilla kulkevat tyypit. Satakunta sivua vielä, ja sitten vaihdan uuteen kirjaan.

27.6. klo 10.30

Aamu alkoi myöhään, mutta Lepakkomies on jo vaihdettu aivan päinvastaiseen teokseen: fiktiosta faktaan tai ainakin omaelämäkerrallisuuteen, maailmalta Suomeen, ylenpalttisesta viihdemäjäyksestä harkitun tarkkaan realismiin Valkoiseen Toytaan, joka vei vaimoni, Joni Skiftesvikin kertomana. Sairaalaan! Ei siis pois miehen luota ja suhteesta, kuten nimi antaa olettaa. Sairaalassa tulee mieleen monenlaista tarinaa elämän varrelta, kun elossaolo on uhattuna. (jatkuu)

27.6. klo 14.10

Vuorokausi täynnä! Joni Skiftesvikin kirja Valkoinen Toyta vei vaimoni (WSOY 2014) loppui juuri ja on antoisa tuttavuus, aitoudessaan koskettava ja "täysi" kirja tulvillaan tunnelmia ja tarinoita. Ja mielenkiintoista tietoakin, kuten lehtimaailman kuviot niiltä ajoilta, kun kirjoittaja vielä teki alalla töitä. Tai detalji, että Skiftesvik on jossain vaiheessa tuottanut Jerry Cottoneita suomeksi! Päätöksestä ryhtyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi oli myös kiintoisaa lukea. Merellisyys on vahva, kuten kuulemma muissakin kirjailijan teoksissa. Muualla teoksesta on kirjoittanut mm. Kirsi, jolla lisää linkkejä.

Maratonin saldo: neljä kokonaista kirjaa ja yhdestä jämät, yhteensä sivuja 331 + 228 + 246 + 489 + 48 = 1342 sivua. Aika paljon, enkä edes kovin intensiivisesti saanut uppouduttua lukemiseen. Kunkin kirjan sisällä kyllä, mutta alku- ja loppupuolet lukemisista olivat jotenkin rauhattomia, ilmeisesti maratonpaineen ja kellonvilkuilun takia. En oikein pitänyt tästä, paremmin pystyn keskittymään ihan "luomuna". Samoin hyvät unenlahjani tuppasivat hieman haittaamaan; välillä luin parvekkeella, etten taas nukahtaisi. Vaikka hauskaa tämä raportointi on ollut! (Ja lukeminen tietysti aina.) Ja nyt on kokeiltu tätäkin urheilulajia ja pääsen tutkailemaan, miten muilla on mennyt.


 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hyllytontun blogissa listaus lukumaratoonaavista kirjablogeista, joissa tunnelmia lisää. #lukumaraton

Voihan pipari ja muu joulun sanoma

Joulupostaukseni aiheen antoi tänä vuonna Le Masque Rouge: kerää joulukuussa lukemiesi kirjojen nimien alkukirjaimista jouluinen sana. Jouluiseksi saa puettua monenlaisia sanoja, mutta minulla on nyt hyvin juhlallinen, tunteellinen ja makea sellainen. Puolustaudun, etten valinnut tätä, vaan se syntyi aivan itsestään. Nimittäin huomasin Isabellea luettuani, että minulla oli jo monta kirjainta koossa sanasta...

Risainen elämä
Arne 
Kurganin varjot
Kännykkä, lyhyt historia
Ajo
Unennäkijän muistelmat
Sauna Paradis

Eikö joulun sanomassa - on se sitten minkä uskonto- tai ateistikunnan tahansa - ole kyse juuri tästä? Että edes joskus olisi hyvä lämmin hellä mieli? Rakastamisen lahjasta? Kun en ole uskontoihmisiä, minä liitän sen muuhunkin kuin joulun aikaan. Jouluna vain näitä asioita nostetaan isommin esille. Pääasia, että sen tuntee joskus omalla kohdallaan.

Joko antajana, kokijana tai saajana, mistä saan taas näppärän linkin jouluun: lahjoja on hauska miettiä. Mistä äiti ilahtuisi eniten, entä ystävä tai kummilapsi? Mutta on melkein yhtä kivaa olla saamapuolella, ilahtua ja yllättyä siitä, että minua on mietitty. Eikö se ole rakkautta?

Rakkaus kirjoihin tai muuhun omaan intohimoon tuo samaa hyvää mieltä ja lämpöä. Ja auttaa ymmärtämään toisia samanlaisia hulluja. Rakkauden taitoja kasvattaa, oli kohde mikä hyvänsä. Kanit, kokkaus, urheilu, elokuvat... Tärkeintä on löytää se oma kohde. Eikä tämä lahja jakamalla vähene, vaan juuri päinvastoin. Kysy vaikka Hannalta.

Joulu on lasten juhla, sanotaan. Syy ei ole vain Joulupukki, vaan myös se, että lapsissa rakkaus tai sen puute näkyy ja tuntuu, ovat ne omia tai lainattuja. Aikuisina osaamme peittää tunteemme, mutta sisällämme tiedämme, että rakkaus tekee hyvää yhtä hyvin taaperolle kuin kiukkuiselle teinille, stressaantuneelle keski-ikäiselle kuin jo leppoistuneelle vanhukselle. Vauvasta isovaariin (kuvat perheen ottamia aivan äskettäin: isovaari 87 v, lapsenlapsenlapsi 3,5 kk). Kunpa sen aina itsekin muistaisi.

 



Muualla: Leena Lumi puhuu samasta aiheesta. Ja samoin puhuvat Linklaterin leffat, joista Tuija kirjoittaa.


Kenelle: Ihan jokaiselle.

Rakkaudentäyteistä joulun aikaa!

Vuoden lukuhaasteet

Suhtaudun maltillisesti lukuhaasteisiin, joita blogistaniassa liikkuu, vaikka ne ovat toinen toistaan kiinnostavampia. En halua kahlita lukemistani. Ja usein huomaan herkullisen haasteen vasta, kun sen aika jo umpeutumassa (sama juttu kuin lehdissä tai tv:ssä, joissa yleensä huomaan tärkeän sarjan kohdassa 14/16).

Mutta Suketuksen haaste kolahti heti. Sotakirjat! Laji, jota ikinä en lukisi! Itsehuijaus hälveni, tietoisuus laajeni. Olen kenraali! Tosin osa kirjoista on vähän siinä ja siinä; esimerkiksi Kultarintaa en miellä sotakirjaksi, vaikka sota vaikuttaa tapahtumiin vahvasti. Mutta listasin, koska näin muiden niin tehneen. Toisaalta pari aiheeseen jotenkuten sopivaa saattoi jäädä listaamatta, joten tilanne lienee tasapeli. Esimerkiksi Kissani Jugoslavia kertoi sodan jaloista muuttaneista. Monta todellista sota-aiheista kirjaa kuitenkin luin, ja se oli hieno ja opettavainen matka. Kiitos Suketus!

1. Ville Kivimäki: Murtuneet mielet.
2. Anu Leskinen: Petojen aika
3. Niilo Lauttamus: Korpipartio
4. Niilo Lauttamus: Saappaat edellä
5. Jenni Linturi: Malmi, 1917
6. Markus Zusak: Kirjavaras
7. Kate Atkinson: Elämä elämältä
8. Sarah Waters: Yövartio
9. Kjell Westö: Kangastus 38
10. Antero Raevuori: Hävittäkää Helsinki!
11. Heli-Maija Heikkinen: Viestikyyhkyupseeri
12. Anni Kytömäki: Kultarinta 
13. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
14. Jani Saxell: Sotilasrajan unet
15. Sirpa Kähkönen: Graniittimies
16. Tanja Pohjola: Lintu pieni 

Tuulevin Italia-haasteen kanssa kävi köpelömmin. Tulos: nolla luettua kirjaa. Luulin Italian innostavan Helsingin kirjamessujen teemamaana olon vuoksi, mutta ei. Ohi meni, sori! Pari aiheen kirjaa on yöpöytäpinossa, ei luetuissa. Mutta jonain päivänä. Haaste oli silti hyvä, ja monta herkullista kirjaa siihen löytyisi.

Saksalaisten kirjailijoiden lukuhaaste oli itse asettamani, koska olin menossa Frankfurtin kirjamessuille. Muutama jopa tuli luettua - päähuomio messuilla ja niiden liepeillä keskittyi kuitenkin Suomen ja suomalaisen kirjallisuuden näkyvyyteen.

1. Daniel Kehlmann: Minä ja Kaminski
2. Wolfgang Eilenberger: Minun kolmikieliset kaksoseni
3. Erich Maria Remarque: Musta obeliski

Lisäksi oli Karo Hämäläisen mainio Marraskuun lukuhaaste, 30 sivua kaunoa päivässä. Olen blogannut marraskuussa kahdeksasta kirjasta, joiden yhteissivumäärä on 3 361. Tällä määrällä päivätahti on ollut 112 sivua, mikä kuulostaa aika realistiselta. Reilu tunti päivässä. Eli haaste selätetty, odotetusti lukutoukalle. Haasteen juju olikin se, että muistutettiin (ilmeisen onnistuneesti) vähemmän tai ei lainkaan lukevia tästä hyvästä harrastuksesta, ajanvietteestä ja sivistymisen tavasta.

Oikeastaan on aika kiva, kun on jokin tietty teema, jota lukemisessa seurata. Mutta liian monta niitä ei näköjään pidä olla. Kirjan vuosi 2015 tuo paljon mahdollisuuksia. Meillä on jo Karon uusin haaste, Lukurauhan päivä, kalenterissa. Ja haasteen voi asettaa vain itselleen, jos kimppatoiminta ei innosta. Mitähän keksisi? Ensi vuoden haasteita jännityksellä odotellen.

Linnasta humisevalle harjulle

Kirjoittajat ovat tarttuneet kunnianhimoiseen haasteeseen. Kuka rohkenee listata maailman parhaat kirjat ja vieläpä siten, että listan takana voisi seistä vielä senkin jälkeen, kun se julkaistaan painettuna? Skeptisesti myös mietin syytä, miksi moinen lista kannattaisi lukea. Olenhan jo lukenut mielestäni parhaat kirjat. Ja ne, joita en ole lukenut, eivät ole kiinnostaneet tähänkään asti. Enkä edes ole mikään listahullu.

Mutta tunnustan ennakkoluuloni vääriksi. Tämä kirja kannattaa lukea. Kirjoittajat esittelevät 50 kiistatta hyvää kirjaa, paremmuusjärjestyksestä voi kukin olla omaa mieltään. Kirjat on valittu kuopiolaisen Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman äänestyksen perustella. Äänestystä emännöi toinen kirjan kirjoittajista, Aino-Maria Savolainen, Amman lukuhetki -blogissaan. Linkistä näet myös kirjat, jotka valikoituivat 50 parhaaksi kirjaksi ja tähän koostekirjaan mukaan. Mukana on niin klassikoita kuin tuoreita romaaneja sekä runoja ja lastenkirjoja.

Kirjaesittelyt ovat napakan tiiviitä, mutta informatiivisia, ja ne kuvaavat osuvasti kirjan sisällön ja luonteen sekä sen erityiset ansiot. Lisäksi ne määrittelevät kirjan "paikan" kirjallisuudessa laajemmin nähtynä, samoin kuin aseman lukijoiden ja kriitikoiden suosiossa kertomalla kirjan saamista palkinnoista ja muista huomionosoituksista.

Kirjalistaajat Jalkanen ja Savolainen ovat itsekin taitavia kirjoittajia. Heidän sujuvia ja asiantuntevia tekstejään on mukava lukea. Ne ole kuivakkaan akateemisia, vaan mukana on aimo annos elävyyttä ja omaa näkemystä. Kunnioitus kuvattuja kirjoja kohtaan kuultaa teksteistä vahvasti.

Vaikka molemmat kirjoittajat ovat varsinaisten töidensä ohella kirjabloggareita, eivät kirjan arviot muistuta blogitekstejä. Kun tyypillisessä kirjablogissa päällimmäisinä ovat tunne ja henkilökohtainen lukukokemus, tässä ote on asiaankuuluvan tietokirjamainen. Arvioissa ei ole korostetusti omakohtaisuutta eikä blogeille ominaisia ylisanoja hehkutuksineen, vaan ne ovat kiihkottomia, selkeäsanaisia kirjakuvauksia, joskin ihailevia sellaisia, luonnollisesti, kun teemana on listata parhaita. Pidän kirjoitustyylistä kovasti: se ei tyrkytä, mutta tekee kantansa selväksi.

Minulle moni teksti avasi jo tuttuihin kirjoihin uusia kulmia. Ja luettavien listani piteni muutamalla, joihin kiinnostus heräsi kirjan myötä. Nautiskelin myös oivaltavista yksityiskohdista ja sananvalinnoista, jotka kertovat, että tekstejä on mietitty huolella. Arvioiden mukaan esimerkiksi Shriverin Poikani Kevin kertoo muun muassa "pieleen menneestä äitiydestä" (auts!) tai Murakamin teksti on "pääosin nautittavaa ja tarinavetoista luettavaa" (ei siis ihan aina).

Kirja sopii hyvin hitaaseen lukemiseen, teksti tai muutama kerrallaan. Niiden pariin voi palata ja selailla sopivia arvioita silloin kun on aikaa tai kun tuntuu siltä, ettei tiedä, mitä lukisi. Paitsi listattuja kirjoja, kirja saa varmasti aikaan kiinnostusta lukemista kohtaan muutenkin. Innostavat tekstit toimivat esimerkkeinä siitä, miten monenlaisia kirjoja lukijan ulottuvilla on ja miten niitä voi tarkastella. Lisäksi kirjassa on omastakin blogistani tuttu Kenelle-suositus jokaisen kirjaesittelyn lopussa, samoin nettilinkkejä lisätietolähteisiin - muualle kuin blogeihin.

Onko nyt julkaistu lista kelvollinen vielä vuoden tai parin kuluttua? Parhaat kirjat ovat tietysti ajattomia. Luulen, että tämän listan takana voi seistä vielä pitkään, sillä kirjat eivät tietenkään ajan myötä huonone eivätkä niiden esittelyt vanhene. Mutta joka vuosi ilmestyy uusia helmiä. Mietin, että jos kirja olisi kirjoitettu nyt, olisiko ehkä mukana Kultarinta? Luulen, että kirja vain paranee iän myötä, kun sen lukeminen tuo mukaan tämäntyyppisiä pohdintoja ja antaa perspektiiviä nyt vielä melko uusiin kirjoihin, joita siinä on.

Muualla: Monet bloggarit ovat listahulluja, kuten 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, joka yllättyi ja ilahtui lukiessaan. Myös Tuijata myöntää aulistii julkaisujärjen, vaikka samoin kuin minua, ensin mietitytti.

Kenelle? Vähän, sopivasti tai paljon lukeville. Hyvää lukemista etsiville. Listoja rakastaville.

Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa. Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen. Avain 2014.

Kirjastohaaste!

Kiitos Erja kirjastohaasteesta, jonka hykerryttävä idea on vastata kysymyksiin omasta hyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Yritetään! 

Ja haastan seuraavaksi Sannan Luettua-blogista, Lurun luvut ja Kolmas linja -blogin Miian.

1)  Oletko mies vai nainen? 
No tiedäthän, sukupuolesta riippumatta jossain vaiheessa kasvat Naiseksi joka olet.

2) Kuvaile itseäsi? 
Tänään olen Uupunut nainen, mutta yleensä pyrin Kohti parasta.

3)  Mitä elämä sinulle merkitsee? 
Oi, niitä Tavallisia ihmeitä! Tavoitteeni on löytää ne Ainoat todelliset asiat.

4)  Kuinka voit? 
Mukavasti menee kuin Mantelinpoimijalla.

5)  Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. 
Kotini on minulle Oma taivas.

6)  Mihin haluaisit matkustaa?  
Pispalan kiviä voisi olla kiva tutkia.

7)  Kuvaile parasta ystävääsi. 
Se on Mestari, ja sillä on Homma hanskassa. Du och jag, tiedäthän.

8)  Mikä on lempivärisi? 
Minulla oli Sisustaja, joka sanoi, että tämä on paras pitää Kaikessa hiljaisuudessa.

9)  Millainen sää on nyt? 
Kurkkaan ikkunasta: Sysipimeä.

10) Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? 
Yö, vaikka omatunto käskee: Nuku!

11) Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? 
Tämä on vaikea Valinta. Ehkä Viikkoja, kuukausia.

12) Millainen on parisuhteesi? 
Kauhun tasapaino. No ei, oikeasti Rakkauden vaikea taito oli työn takana, mutta nyt minulla on Suhteista parhain.  Pääsin Hyviin naimisiin. Vietämme Normaalia elämää.

13) Mitä pelkäät? 
Että löytäisin itseni Hullun taivaassa. Se olisi Hätkähdyttävä tulevaisuus. Päällä jatkuva Piina.

14) Päivän mietelause
Ei minulta mitään puutu.

15) Minkä neuvon haluaisit antaa? 
Tämän sanon nyt vakavasti teille: Älä käy yöhön yksin!

16) Miten haluaisit kuolla? 
Kun Viimeinen kesäyö koittaa ja Esirippu laskee, toivon, että Uusi elämä odottaa.

Miten sinä vastaisit? Ja löytyikö tuttuja kirjoja?

Lukuvuosi 2013 ja tulevaa vuotta

Hyvää uutta vuotta! Olen jo ehtinyt pari kirjaa tälle vuodelle blogata ja lisää tulee pian, mutta ensin katsaus menneeseen. Se ei tuo isoja yllätyksiä, vaan lukuvuosi on ollut aika lailla edellisen vuoden kaltainen. Nyt pidin tarkemmin listaa luetuista, joten määrä on niin lähellä totuutta kuin lasku- ja muistiinmerkitsemiskyvyilleni on mahdollista.

Vuonna 2013 luin 157 kirjaa, joista

96 kpl kotimaisia
61 kpl ulkomaisia

67 mieskirjailijalta
90 naiskirjailijalta (aikaisemmin suhde on ollut tasaisempi tai jopa toisin päin)

13 tietokirjaa
70 vuonna 2013 julkaistua kirjaa! Tämä luku on niin suuri, että epäilen jo statistiikkaani, mutta eiköhän se aika lähellä totuutta ole. Olen niin malttamaton uutuuksien suhteen, että vanhemmat jäävät näköjään aina vähemmistöön.

109 blogipostausta

Kaikkia luettuja on hieman vähemmän kuin 2012, joka oli ennätyksellinen määrällisesti, luin silloin enemmän tietokirjoja, runoja ja sarjiksiakin. Postauksia oli 2013 kuitenkin vain yksi vähemmän kuin edellisenä vuonna, eli olen ollut ahkerampi bloggaaja. Syyskuussa postauksia oli peräti 21, kun muina kuukausina luku pyörii kymmenen paikkeilla. Uutuuksien viehätys näkyy - ja tietysti kirjojen julkaisun vilkkain sesonki.

Vuosi 2013 oli huimien ja ällistyttävien esikoiskirjojen vuosi. Esimerkkinä Antti Heikkisen Pihkatappi, joka juuri voitti Savonia-palkinnon, onnea hänelle! Tarkemmin vuoden parhaista tulevissa Blogistanian Finlandia-, Globalia- ja Tieto -äänestyksissä: bloggarit julkaisevat omat äänestyslistansa ma 27.1. klo 10 ja tulokset emäntäblogeissa 28.1. klo 10.

Kirjavuoden kohokohta, bloggarin joulu, sijoittui lokakuulle. Helsingin Kirjamessut on pyörryttävä lukutoukan hengenkohotustapahtuma, jossa kirjallisiin sfääreihin saa leijua blogiystävien ja tuhansien muiden kirjanystävien kanssa. Menneistä listaan vielä kirjabloggareiden joulukalenterin, jota oli mukava seurata ja tehdä. Postaukseni julkaistiin myös Näkövammaisten Keskusliiton fb:ssä.

Kesken jääneitä kirjoja olen listannut kahdeksan. Luku ei varmaan sisällä kaikkia, joita olen vilkuillut, mutta ainakin näitä olen oikeasti yrittänyt lukea vähän pidempään kuin pari sivua - ja miksi sitten kävi kuten kävi:

Cormac McCarthy: Veren ääriin - liian verinen
Ian McEwan: Makeannälkä - liian karmiva
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa - tuli huono olo
Saara Kesävuori: Saarroksissa - ei jaksanut
Juhani Karila: Gorilla - ei napannut
Sylvia Day: Sinusta heijastettu - liian porno
Annet Gröschner: Vappuaatto - liian sirpaleinen

Tuo viimeinen kiinnostaa: se kertoo Berliinistä pienten tarinoiden ja dialogien kautta. Mukana on Berliinin kartta - hyvä idea - joten samalla yritin tutustua kaupunkiin etsimällä siitä paikan, jossa henkilöt kulloinkin liikkuivat. Mutta lukeminen näin oli kovin hidasta, en oikein päässyt kiinni kokonaisuuteen enkä jaksanut etsiä yhteyksiä tarinoiden välillä. Ehkä vielä joskus vien loppuun asti. Linkitän toistaiseksi arvioon Hannalta, joka kaupunkia tuntevana viihtyi kirjan kanssa.

Saksalaisia kirjoja olen kerännyt lukupinoon muutenkin, ajattelin suorittaa jonkinlaisen minihaasteen tutustuakseni saksalaiseen kirjallisuuteen. Se kiinnostaa monesta syystä: kummipoikani ja ystävien kotimaa, iso kansa = paljon kirjallista potentiaalia, Suomi on syksyn Frankfurtin messujen teemamaa jne.

Haasteissa olen hyvin vähän mukana, luen mieluummin fiilispohjalta. Kovia kotimaisia itselle uusia kirjailijoita listasin sentään viime vuonna. Mietin oman lukemisen monipuolistumisen kannalta, että voisin jatkossa ottaa joka vuosi jonkin oman teemamaan, johon keskittyisin enemmän. Tai miksei parikin, jos tulee hyviä haasteita. Tämä Tuulevin Italia-haastekin kuulostaa herkulta!

Finlandia-ehdokkaista Herodes odottaa lukupinossa. Riikka Pelo olisi ilman voittoaan jäänyt lukematta, Terminaalin "silmäilin" läpi enkä usko sen tarkemmin siihen tarttuvani, muut olen lukenut ja pian blogannutkin, lopetin juuri J-P Koskisen luvun, Leena Krohn ja Kjell Westö löytyvät jo.

Nyt keskityn tämän vuoden lukemisiin. Perheen rahatilanteen onneksi asun kirjaston enkä kirjakaupan vieressä, sillä kaikki tämä jutustelu kirjoista saa aikaan saman kuin ruuasta puhuminen. Tuli hirmuinen nälkä. Lukemiseen. Tai ei se oikeastaan koskaan ole lähtenytkään.

Antoisaa uutta kirjavuotta 2014!

Vuoden 2012 yhteenvetoni täällä.

Kirjabloggaajien joulukalenteri 18.12.2013





                                                                                                                         Kuva: Tomi Parkkonen

    
Miten luet, jos et näe?

En yhtään ole jouluihmisiä. Kynttilät ovat tukalan kuumia ja vaarallisia, ruuista saa ähkyn, hössötys hermostuttaa, värivalot särkevät päätä ja jollotukset, joita joulumusiikiksi sanotaan, herättävät halun juosta karkuun, kauas. Vielä kun heitetään yhteen joukko sukulaisia, jotka ovat vuosikymmeniä sitten päättäneet elää turvallisen kaukana toisistaan, ei siitä hyvää jälkeä synny.

Mutta lahjaihmisiä olen ilman muuta! On ihanaa suunnitella täsmälahjoja, miettiä kokonaisuus pakettia ja korttia myöten ja nautiskella tunteesta, että nyt löytyi juuri saajalle sopiva. Otan tästä kaiken irti, hehkuttelen itsekseni. Toivon, että edes joskus osuisi nappiin myös vastaanottajan mielestä.

Sopiva lahja ei vaadi aina rahaa, mutta aikaa se vaatii aina, uskon. Ilman harkintaa tehty hätäostos tuskin ilahduttaa sen enempää saajaa kuin antajaakaan. Keräyksiä hyviin tarkoituksiin on lukemattomia, mutta rahan laittaminen johonkin kovin kaukaiseen kohteeseen saattaa tuntua vieraalta.

Lue lahjaksi!

Keksin kymmenisen vuotta sitten kirjahullulle sopivan lahjanantotavan, joka ei maksa muuta kuin aikaa. Lukutoukka voi tehdä sitä, mitä muutenkin tekisi eli lukea, ja samalla auttaa heitä, jotka eivät näkövamman vuoksi itse pysty lukemaan. Win-win, eikö vain? Suosittelen kaikille kirjahulluille lämpimästi vapaaehtoislukijaksi ryhtymistä.

Näkövammaisten Keskusliiton lukupalvelu välittää lukutoiveita näkövammaisilta vapaaehtoislukijoille, jotka lukevat halutut kirjat cd:lle ääneen. Lukemiseen käytetään erityistä Daisy-ohjelmaa, jota on helppo käyttää. Lukija voi itse valita, mitä kirjoja tai lehtiä haluaa toiveista lukea, ja aikataulunkin saa valita itse. Työ ei siis pääse stressaamaan, vaan sitä voi tehdä juuri silloin, kun itselle sopii, kotona, maailmalla tai tyylikkäissä Iiriksen tiloissa Helsingin Itäkeskuksessa.

Lukutoiveet ovat pääosin oppi- tai kurssikirjoja, omakustanteita tai muita julkaisuja, joita ei löydy valmiina äänikirjoina tai erikoiskirjasto Celian valikoimista ammattilukijoiden tai koneääni Esan lukemina. Vapaaehtoislukijana tulee luettua sellaista, mitä muuten ei kuvittelisikaan lukevansa. Bloginpitäjälle avartavaa niin oman lukumaun kuin kirjatuntemuksen kannalta! 

Äänitteen saajalle apu on ainutlaatuista; monta mahdollisuutta oppia tai viihtyä kirjan parissa menisi muuten ohi. Näönmenetys ei ole pieni asia - mieti vain, mitä se omalla kohdallasi tarkoittaisi. Minä koen asian tärkeäksi siksikin, että suvussani on sokeutta.

Kenelle? Vapaaehtoislukeminen sopii sinulle, joka haluat auttaa muutenkin kuin rahalla. Sinulla on aikaa ja viitseliäisyyttä sen verran, että saat sovitun lukutehtävän suoritetuksi. Normaalin selkeä ääni ja sujuva lukutaito riittävät, ja jos osaat ylipäänsä käyttää tietokonetta, osaat myös ohjelman käytön.

Jos kiinnostut, kysele minulta tai suoraan lukupalvelusta lisää. Vaikka taustalla on vakava asia, itse homma ei ole hankalaa eikä totista puurtamista, auttamisen ilon saa helpolla tavalla. Muulloinkin kuin jouluna.

Muualla: Viime vuonna Suketus tarjoili infopaketin Celia-kirjastosta.


Lokoisaa joulunaikaa ja lahjamieltä koko vuodelle!



Juttu on osa kirjabloggaajien 25 päivän joulukalenteria 2013.

Eilen luukku aukeni Calendulassa, huomenna sen avaa Tea with Anna Karenina.

Kaikki osallistujat on listattu Elinan Luettua elämää -blogissa.




P.S. Okei, annan hieman periksi joulun tunnelmalle. Kaikki joulumusiikki ei karkota. Sellainen on ainakin Rajaton lauluineen, joita kuuntelen joka joulu.

Auta edistämään lukutaitoa!

Ilman lukutaitoa elämä olisi kurjaa. Ja se on sitä konkreettisesti monessa maassa, joissa kouluttamattomuudesta kärsivät etenkin naiset ja tytöt. Ainoastaan lukutaidon ansiosta heidän elintasonsa ja tasa-arvoisuutensa voi nousta. Lukutaito pelastaa henkiä.

Myös sodan jaloista pakenevien ja maahanmuuttajien elämä helpottuu lukutaidon avulla, kun heillä on mahdollisuus opiskella uutta kieltä. Siksi kirjabloggaajat osallistuvat Suomen Pakolaisavun keräykseen lukutaidon edistämiseksi.

Auta edistämään lukutaitoa kirjabloggaajien kanssa! Lahjoita viikolla 6. - 13.9. jokaisesta lukemastasi kirjasta tai kirjabloggauksesta euro keräykseen. Niin minäkin teen.

Yksi euro = yksi aapinen = yksi ihminen lukutaidon syrjään kiinni.

Suomen Pakolaisavun Jelpi-sivu kertoo lisää.

2000-luvun parhaat romaanit

Hesari selvittää, mitkä ovat sen lukijoiden mielestä 2000-luvun viisi parasta kotimaista romaania. Itse äänestin näitä. Listaa ei edes ollut vaikea koota, kirjasin vain mieleentulojärjestyksessä ne, jotka ovat ravisuttaneet eniten. Tosin hyödyin siitä, että näin monen muun listat jo aiemmin, joten kirjat olivat hyvässä muistissa. Mutta tässä ne ovat, ja ravisuttavat vieläkin pelkällä muistelulla. Huh.

1. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran.

Avasi tajuntani lähihistorialle ja yhdisti sadan vuoden tapahtumat tähän päivään. Kiehtoi mielikuvitusta, mutta laajensi myös todellista Helsinki-tuntemusta ja näkemystä. Vei mukanaan.

2. Markus Nummi: Kiinalainen puutarha.

Kaunista, haikeaa, kaunista, surullista: upeaa kieltä, sadunomaista tunnelmaa, silti tarjoaa faktojakin tai ainakin yhteyksiä niihin.

3. Maarit Verronen: Karsintavaihe.

Dystopia, josta tekee pelottavan se, että kaikki siinä kuvatut asiat ovat jo olemassa. Verronen vie niitä eteenpäin ja kehittää niitä tavalla, joka hyytää lukijan selkäpiitä, mutta jonka voisi helposti uskoa tulevaisuuden todellisuudeksi.

4. Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani.

Ajankuva ja kielen tuoreutus, riemastuttavan omaperäinen tyyli, joka jää mieleen myös lämpönsä, huumorinsa ja pienen ihmisen ymmärtämisensä ansiosta.

5. Sofi Oksanen: Puhdistus.

Ilmiö, jota ei voi ohittaa. Vahva tarina aiemmin vaietuista aiheista.


HS julkistaa äänestyksen voittajan 6. elokuuta.

11 kysymystä

Hyvää äitienpäivää! Ihana aikatauluttamaton viikonloppu kutsuu lököilemaan, ei edes kirjoittamaan, mikä yleensä on rentoutustapani. Nyt en mieti kirjaarvioita, vaan vastaan Paulan kysymyksiin.

1. Paras kirja viidestä viimeksi lukemastasi?
2. Unohtumattomin lukupaikkasi?
3. Oletko suunnitelmallinen lukija, vai tällainen luovasti luoviva, kuten minä, jolle ei lukulistat paljon merkitse? 
4. Harrastatko kirjoittamista? Jos harrastat, kerro vähän, mitä harrastukseesi kuuluu ja onko sinulla sen suhteen joitakin tavoitteita?
5. Nimeä joku vaikuttava julkisuuden ihminen, jolta olet saanut esimerkkiä hyvässä tai pahassa elämääsi?
6. Mitä ruoka sinulle merkitsee?
7. Lempireseptisi?
8. Maisema, jossa silmäsi lepää?
9. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, mihin elämäsi vaiheeseen menisit ja miksi?
10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ÄITI?
11. Mikä on blogisi perimmäinen merkitys sinulle?

  
1. Helppo: ilman muuta Sinuhe. En selittele.

2.  Itse luen sohvalla ja kulkuneuvoissa, mutta unohtumaton toisen lukupaikka oli Stockkan Hullut Päivät, jossa kaveri luki vaatetangon alla istuskellen puolisoaan sovituskopista odotellen hurjassa ryysiksessä. Siinä vasta kirjaomistautunutta zeniläisyyttä.

3. Lukulistat ja haasteet ovat niin yes! Mutta kuka niitä muistaa noudattaa, kun näkee kirjastossa tai kaupassa jotain kiinnostavaa? Huomaan usein seuraavani jotain alitajuista listaa, kun sama teema toistuu peräkkäisissä kirjoissa, tahattomasti. Joten seuraan omia omituisia ajatuksenjuoksujani enemmän kuin kirjattuja listoja. Haluaisin uskoa myös niin, ettei yksikään kirja tule vastaan ilman syytä.

4.  Erittäin mielelläni harrastaisin, mutta aika- ja voimapula vaivaa. Kirjabloggareiden Sanaorvot-ryhmässä olen mukana. Satunnaisesti muualla. Tavoitteeni on saada kirjoittaa enemmän, saada raivattua sille aikaa ja energiaa,  koska koen sen antoisaksi. Työkseni kirjoitan juttuja henkilöstö- ja asiakaslehtiin. Se ei ole pääasiallinen työni, vaan extra, johon haluan itse osallistua. Kirjoitan paljon töissä tekstejä myös verkkoon, lehtiin, esitteisiin jne.

5. En keksi nyt äkkiä yksittäistä nimeä - ihailen tosi monia, alansa ammattilaisia, kaikkia paneutuvia, innostuneita ihmisiä. Etenkin ihailen kädentaitoja ja matemaattisia ihmisiä, koska nämä taidot minulta puuttuvat. Ja entä taiteilijat!

6. Ruoka on iän myötä yhä tärkeämpi nautinto. Eines ei putoa enää, ruuan alkuperä ja sisältö tulee tarkemmin huomioitua. En ole kiinnostunut ruuanlaitosta normiruokaa enemmän. Olen kärsimätön enkä jaksa pipertää. Enkä tykkää kaupassa käymisestä. Laitan kyllä kotiruokaa, osaan perusjutut ja ruokin ihmisiä mielelläni, mutta ihan parasta on mennä jonnekin syömään hyvin. Kun joku muu hoitaa pipertämiset ja valmistelut. Arvostan suuresti kokkitaitoja ja paneutumista tähänkin asiaan.

7. Mangoinen kanasalaatti on suosittu, samoin paistettu lohi tai perunasalaatti uusista perunoista. Kuten sanottu, perusruoka toimii meillä.:-)

8. Oi, mökkimaisemamme. Ihana järvi, joka on aina erivärinen kuin silkihuivi. Lempinäkymäni on erivärisin sinisin ja harmain hohtava järvenselkä, jossa kuikat uiskentelevat ja jonka takana siintää metsä. Järvessä ui joku lihaksikas miehenkönsikäs... Kas vain, sehän on oma mieheni!

9. En todellakaan halua palata taaksepäin, haluan elää nyt tai eteenpäin. No, jos pitäisi valita, siirtyisin lukioon, koska kaikki vaihtoehdot olivat vielä edessä. Opiskelut, miehet, asuinpaikat...

10. Perinteiset - äiti holhoaa liikaa ja varmaan myös rakastaa samoin, mikä käy joskus hermoille :-) Itse olen äitipuoli, mutta voin kertoa, että ihan samoin lasta rakastaa kuin itse synnytettyä, kun sen tuntee pienestä asti. Synnytys ei ole äitiyden merkki. Jos olisin nuorempi, adoptoisin, kun nyt tiedän tämän ja sen, kuinka paljon maailmassa on kodittomia lapsia.

11. Hurja ja hyvä kysymys. Mistä minä sen voisin tietää? Varmaan se jotenkin vastaa sanomisen tarpeeseeni, koska kirjoista herää paljon ajatuksia, joita en jutellen voi jakaa. Olen huono puhuja enkä tunne samanlaisia kirjahulluja kuin blogimaailmassa. Blogi tekee minut näkyväksi siellä. Ja saan kirjoittaa, mitä myös rakastan. On mahtava tunne saada ilmaistua ajatuksensa kirjoittamalla - ja blogissa saa siihen myös vastakaikua, mikä on häkellyttävän hienoa.

11 kysymykseen on vastattu paljon enkä keksi parempia kysymyksiä, joten suositan lukemaan juttuja muista kirjablogeista, kuten Hannan, Liisan,  Erjan tai Taikan. Omia entisiä vastauksia täällä ja täällä ja varmaan muuallakin. Blogeja seuraamalla niitä löytyy.

Aurinkoista kirjallista kevättä ja kesän alkua sinulle!