Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiira. Näytä kaikki tekstit

22.6.2020

Järvielämää

Järvellä oli tyyntä ja rauhallista. 
Aurinko paistoi kuumasti ja hyönteiset ja linnut lentelivät. 


 


Eräs sudenkorento olikin yllättävän kuvausmyönteinen. 
Se kävi välillä tekemässä pienen lentokierroksen 
mutta palasi aina takaisin saman korren varteen, 
jonka luona minä yritin hiljaa hivuttautua lähemmäs ja lähemmäs 
kamerani kanssa varoen samalla tipahtamasta järveen.





Paljon mitään en hyönteisistä ja varsinkaan sudenkorennoista tiedä, 
joten kotona googlailin lisää tietoa. 

Sudenkorennot ovat erittäin taitavia lentäjiä ja saalistajia. 
Ne ovatkin petoeläimiä ja saalistavat muita lentäviä hyönteisiä. 
Sudenkorennot ovat myös yksi vanhimmista hyönteisryhmistä ja
niiden historia ulottuu miljoonien vuosien taakse. 

Sudenkorentoja tavataan erityisesti kaikenlaisten vesialueiden, 
kuten purojen, jokien, järvien ja lampien äärellä.
Meillä Suomessa esiintyy noin 50 sudenkorentolajia, 
mutta koko maailmassa yli 5000. 




Hyönteisten lisäksi paikalla oli myös nälkäisiä lintuja. 
Muuan tiira oli kalastuspuuhissa mutta se sujui niin reippaasti, 
etten saanut kuin pari hätäistä kuvaa, 
joista tässä on se parempi.


23.6.2019

Tiirailua

Vietin helteisen päivän iltaa kaikenlaista tiiraillen. 
Ensin vähän merimaisemia ja Suomenlinna näkymiä ...











Sitten sain kuvaan myös ihan oikean tiiran.