Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuodenajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuodenajat. Näytä kaikki tekstit

19.11.2020

Koivun oksat

Onpa ollut hurja tuuli tänään. 
Aamulla herätessä ihmettelin kummallista ujeltavaa ääntä. 
Mutta nyt on jo hiljentynyt. Sataa vaan.

Tässä on kaksi erilaista kuvaa samasta koivusta. 
Oli niin hauskasti väärän vänkyrät oksat, että tuli otettua kuvia. 





Mukavaa loppuviikkoa!


14.5.2020

Kevät on täällä taas

Kevät on edennyt jo aimo askelin. 
Voikukat kukkivat ja puut vihertyvät päivä päivältä enemmän. 
Pieni takatalvikin kävi kääntymässä lumi- ja räntäsateen muodossa. 
Kesää kohti silti mennään kovaa vauhtia. 

Kuvailin tällä kertaa vain parvekkeella.







Hyviä kevätpäiviä!


29.1.2020

Hämärä tammikuu

Hiljalleen on nämä hämärät tammikuun päivät menneet eteenpäin. 
Välillä on ollut hiukan lunta mutta enimmäkseen ei. 
Suurimman osan aikaa on vain satanut vettä ja ollut melkein pimeää. 
Auringon kalpea valo on vähän käynyt joskus valaisemassa.






Juuri nytkin ulkona sataa. 
Asfaltilla näkyy vähän jotakin valkoista mutta se sulanee kohta pois. 
Valokuvauksen suhteen olen vain odotellut aikaa parempaa. 
Päivän pituus on jo pian 8 tuntia, joten eiköhän kohta taas valoa riitä.


11.11.2019

Hämärää

Pelkkää hämärää ja sitten tuleekin jo ihan pimeä. 
Mietin, että lisäänkö näihin kuviin vähän valoa mutta sitten päätin antaa olla. 
Ulkona näyttää juuri nyt niin kovin hämärälle. 








Jos haluat nähdä miltä tämä paikka näyttää keväällä, 
niin tässä vanhassa postauksessa on pari kuvaa samasta paikasta 
eli Hietaniemen uimarannalta. (Tuttavallisemmin Hietsu.)


31.1.2019

Vantaanjoen vuosi

 Vantaanjoki kiemurtelee yli 100 km matkan verran aina Riihimäeltä 
Hyvinkään, Nurmijärven ja Vantaan kautta Helsinkiin Vanhankaupungin lahdelle. 
Sen vaikutusalueella asuu tiettävästi yli miljoona ihmistä. 

Pääosin vehmaassa lehtomaisemassa virtaavaa jokea tulee kuvattua paljon. 
Tässä on kuvia vuoden ajalta samasta kohdasta otettuna.


Talvi


Kevät
Kesä

Syksy

Huomenna alkaakin sitten helmikuu. 
Tammikuu on tuntunut kovin pitkälle ja kylmälle tänä vuonna. 
On niin mukavaa, että ollaan taas vähitellen menossa kevättä kohti.


2.1.2019

Kevätkaihoa

Juuri nyt on ulkona aikamoinen talvinen myräkkä. 
Ei mikään ihanteellinen ulkoilusää tänään. 

Joulunaika on mennyt perheen kanssa aikaa viettäen ja akkuja ladaten. 
Kameraakaan en ole tullut ulkoiluttaneeksi. 
Mutta orastava kevätkaiho pyrkii jo mieleen ja siksi aloitan uuden vuoden kukkakuvin. 




Jo saavu toukokuumme ja lämmin tuuli tuo
tee lehteviksi puumme ja kukkain nousta suo
saan kohta nähdä haassa jo lehto-orvokin
ja äidin kukkamaassa on paljon muutakin ...

Tämä laulu oli muinoin koulun laulukirjassa ja jäi sieltä mieleen.
Se on W.A. Mozartin sävellys vuodelta 1791.
Laulun sanat ja sävel kuvaavat todella hyvin iloista kevään riemua. 
Sitä on kiva hyräillä talvisaikaan kevättä odotellessa. 
Ja etenkin näin talvimyrskyn myllertäessä.

Hyvää uutta vuotta 2019!


9.10.2018

Jokimaisemaa

Varjot kasvavat on tullut ilta
nurmen kukat jo sulkeutuneet
karja noudetaan pois laitumilta
ja hiljaa ovat järvien veet ...

Tämä kaunis laulu tuli minulle mieleen näistä kuvista. 





Ensimmäisessä kuvassa on syysilta ja jälkimmäisessä kesäinen. 
Kuvat eivät ole tältä vuodelta vaan ovat vanhempia.

Kun nyt muistaisin missä olen nämä ottanut,
 niin kävisin ottamassa kuvia myös talvella ja sitten keväällä.
Minulla on monesta paikasta muutaman vuodenajan kuvia 
mutta ei taida olla vielä mistään täydellistä neljän vuodenajan sarjaa. 


3.10.2018

Sateen ropistessa

Kun on ollut hämäriä ja sateisia päiviä,
 niin ulkona liikkuminen ja kuvaaminen on jäänyt vähemmälle. 





Sateenvarjo on tähän vuodenaikaan tarpeen 
ja nilkkamittaiset kumisaappaatkin on aika kätevät kaupunkioloissa. 




Innostun usein syksyisin käsitöistä. 
Ostin kokeeksi koivuiset pyöröpuikot ja pidän niistä kyllä 
mutta puikon kiinnityskohta ei ole aivan sileä ja lanka tarttuu siihen ikävästi. 
Muuten koivu tuntuu mukavalle ja lämpimälle kädessä.
Ihan vain kaulaliinaa olen tekemässä.
Vähän leveämpää, että lämmittää hartioitakin.

Lokoisaa lokakuun alkua!