Sarvipöllöstä
ei ole ollut mitään havaintoja viimeisen postauksen jälkeen. Sen sijaan olen
useana aamuna koiralenkillä kuullut ihmeellistä kovaäänistä linnun ääntä. Olen
koiran kanssa kiirehtinyt ääntä kohden ja ollut sitä jopa hyvin lähelläkin
näkemättä äänen tuottajaa. En tunnista petolintujen ääniä, mutta arvelin sen
olevan jokin haukka.
No,
tänään minä näin varpuspöllön juuri niillä main, missä olen em. linnun ääntä
kuullutkin. Kun näin kauempaa linnun jököttävän puun oksalla, ajattelin heti
sen olevan varpuspöllö. Mutta, perään aloin ajatella, ettei se voi olla pöllö,
koska tiaisparvi pelmuaa sen ympärillä koivussa. Vaan – se oli kuin olikin
varpuspöllö. Jostakin syystä tiaiset hyppivät samassa puussa välittämättä
pöllöstä – joka olisi voinut napata tiaisen saaliikseen. Tiaiset eivät myöskään
härnänneet pöllöä syöksymällä sitä kohden. Ne vain olivat samassa puussa.
Sitten
pöllö lensi pois, ja tiaiset lensivät myös. Valitettavasti en ehtinyt saada
kunnon kuvaa.
Kotona
kuuntelin varpuspöllön ääninäytteitä, ja tajusin, että se useina aamuina
äännellyt lintu on ollut varpuspöllö. Sitä en tiedä, miksi se ääntelee tähän
aikaan vuodesta niin aktiivisesti ikään kuin reviiriään ilmoittaakseen tai
kumppania etsiäkseen. Pöllöt tuntuvat olevan nyt liikkeellä – vaelluksella tai
muutolla. Varpuspöllö ei ole muuttolintu, mutta vaeltaja sekin on. Ja, minä
alan oppia itselleni uutta ääntä, varpuspöllön ääntä.
Perustietoa
varpuspöllöstä, sekä ääninäyte: Luontoportti
I have heard (near my home) many mornings the sounds
of Pygmy Owl. Today I saw it, but unfortunately I didin’t get good photos of
it. These are the only photos of Pygmy Owl I took, before it flew away.
Information about the Pygmy Owl: Naturegate.
Anu