Kainuussa ruokintapaikoilla

Sotkamon reissulla sain seurata ruokintapaikkojen lintuja. Kuukkelit (Perisoreus infaustus/Siberian Jay, eng.)  kävivät ruokinnalla välittämättä ihmisistä:

 

Toiset linnut eivät yhtä pelottomia ihmisiä kohtaan olleetkaan. Hömötinttejä (Parus montanus/ Willow Tit), keltasirkkuja (Emberiza citrinella/ Yellowhammer), urpiaisia (Carduelis flammea/ Redpoll) ja talitiaisia kuvasin ikkunan lävitse:

 

 

 

 

 

 

Lintujen joukossa oli myös yksi ”rähjäinen” järripeippo (Fringilla montifringilla/ Brambling, eng.). Järripeipot talvehtivat Länsi- ja Keski-Euroopassa, mutta joitakin niistä jää talveksi Suomeen.

 

Järripeippo on erittäin yleinen Suomessa, mutta aiemmin se oli minulle lintujokaeinäyttäydy. Silmäni eivät vain nähneet niitä, vaikka olisin ollut niitä lähelläkin. Viime vuonna sitten silmäni avautuivat havaitsemaan myös järripeippoja. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen, että tämän vuoden haviksiini sain järripeipon heti tammikuussa. Tosin, uskon näkeväni järripeippoja vielä myöhemminkin tänä vuonna.

P.S

Muistutukseksi, tai jos joltakin on jäänyt lukematta, olen edelleen sama Töyhtötintti, mutta en voi ladata enää kuvia Töhtötinttinä. Kirjoitin tarkemmin asiasta marraskuussa.

 

Kuukkeli

Kuukkelin (Perisoreus infaustus/Siberian Jay, eng.) kerrotaan olevan onnen tuoja, onnen lintu. Niin uskovat ainakin saamelaiset. Kuukkelit pesivät paitsi Lapissa, myös Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Aiemmin niitä on ollut oikeastaan lähes koko maassa.

 

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen kansat ovat uskoneet, että kuolleiden metsästäjien sielut asettuvat kuukkeleihin. Tämän tähden kuukkeleiden uskottiin olevan kesyjä. Nämä pohjoisen kansat eivät myöskään tappaneet kuukkeleita, koska niissä saattoi olla esi-isän sielu. (Antero Järvinen, s.223)

 

Carl von Linne nimesi 1700-luvulla kuukkelin latinaksi nimellä ”onnettomuutta tuova lörpöttelijä”. Osa ihmisistä nimittäin uskoi, päinvastoin kuin saamelaiset, kuukkelin olevan onnettomuuden tuoja. Kaikki kuitenkin kunnioittivat kuukkelia, koska niissä oli esi-isien sieluja, mutta kuukkelin kanssa ei tahdottu olla tekemisissä. Sitä paitsi, ihmiset uskoivat kuukkelin pesän löytäjää odottavan kuolema. (Antero Järvinen, s.223-224)

 

Näin kuukkeleita 20. - 21.1 Sotkamossa kahdessa eri paikassa. Ja, todenteolla ne olivat hyvin luottavaisia ja pelottomia ihmisiä kohtaan, kuin kesyjä. Ne lensivät parhaimmillaan runsaan metrin päähän. Kuukkeli ruokintapaikalla:

 

Lähde:

Antero Järvinen: Linnut liitävi sanoja. Romanttinen tietokirja suomalaisesta lintuperinteestä. Otava, Keuruu, 1991.