Kadonneiden kilojen kirot

 

 

Alussa oli ongelma, joka olisi kuulemma nuoremman polven mukaan helppo ratkaista. Miten niin. No kun on tämä netti ja sen seitsemät sovellukset älylaitteilla. Muutaman kuukauden harkinnan ja mietinnän ja satunnaisten mainosten vaikutuksesta päätin tänään edes yrittää. Ongelman nimi on liian isoiksi käyneet vaatteet.

Olen tahtomattani laihtunut niin paljon, etteivät edellisellä vuosituhannella hankkimani vaatekerrat pysy kertakaikkiaan enää päällä. Yritin kesällä korjata tilannetta ompelukoneen avulla sen minkä jaksoin. Sekin homma alkoi ongelmatilanteella. En aivan heti löytänyt vanhan Singerin köyttöohjetta enkä sitä pahvista varaosalaatikkoa jonka tiesin olevan olemassa. Eikä lankakaan ollut osua neulan silmään. No sain pienennetyksi muutamat pitkät housut. Vekkejä sivusaumojen lähelle (taskut tiellä) ja takasauma uusiksi. Olisi pitänyt olla oikeastaan saumuri, mutta siksak sai riittää. Puseroiden pienentäminen oli liian vaativa homma, vaikka kierrättäminen olisi tosi trendikästä. Loppuja vaatteita pinosin kierrätettäviksi pahvilaatikossa muualle.

Piti siis suostua alkaa selaamaan netin tarjouksia. Ja sen kun aloittaa, niin siihen ei loppua näy. Silmät, sormet, niska ja hartiat ja istumalihakset väsyvät jo ennen kuin on ensimmäistäkään valintaa pysynyt tekemään. Jokaisella valmistajalla on erilaiset kokotaulukot. Mitat pitää ottaa milloin mitenkin. Itsestä tai vastaavanlaisesta sopivasta vaatteesta, Mutta kun sellaista ei ole. Luovutin sen ja päätin, että tilaan nyt kuitenkin sen geelityynyn tuolin päälle, että jaksaisi pakolliset istumiset paremmin. Yhdessä paikassa tuote olikin juuri loppunut. Toisesta löytyi, mutta maksusuoritus ei onnistunut edes kolmannellakaan yrittämällä. Alkoi jo pelottaa, olinko sittenkin huijaussivustolla. Tilaus jäi tekemättä. Ja nyt on jo ilta taas.

Yhteiskuntamme on tehty sellaiseksi, että huimaa jo ajatuskin kun älykännykkä kilahtaa. Mitähän nyt pitää osata tehdä ITSE. 

 

On aika

 

Muistaakseni Kotiliedessä oli aikoinaan otsikon niminen palsta. En tiedä onko nykyisin, koska en enää ole tilaaja. Meitä muistutetaan vuoden varrella milloin mistäkin, puutarhahommista, koulujen alkamisesen liittyvistä huomioitavista asioista, ekaluokkalaisista liikenteessä mm. Televisiossakin on tietoiskuja, jos kukaan enää lineaarista televisiota jaksaa katsoa. On siellä kyllä hyviä luonto-ohjelmia ja dokumentteja. 

Entä jos ei ole aikaa. Tarkoitan tällä että päivän tunnit eivät yksinkertaisesti tahdo riittää.  Päivieni aikataulu ei ole enää hallittavissani, vaan se on pilkottu toisiinsa liittyviin ja vaikuttaviin ja joka päivä toistuviin osasiin mahdollisimman hyvin. Toki tiedän että sellaista aikataulua ei tulisi laatia. Omalla kohdalla se on nyt vain koko elämän edellytys. 

Aikataulu pettää aika usein. Ei tarvitse kuin nukkua tuntia pitempään  Tai mennä aamulla syömättä ja juomatta odottamaan vuoroaan sairaalan laboratorioon. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Maailman myllerryksissä ja ihan omassa pienessä elämässä. Jonkinlainen rutiini kannattelee, mutta toisaalta arki on uuvuttavan tylsää neljän seinän sisällä.

Ulkona sentään tapahtuu jotakin. Olkoonkin että lentokenttä on liian lähellä äänineen. Puutarhat ovat vielä kukkaloistossaan. Latupohjan varrella saa väripilkkuja jo etsiä. Lokit ovat kaikonneet, sorsiakin näkyy yllättävän vähän. Pikkulinnut sirkuttavat pensasaidoissa ja pyrähtävät porukalla lätäkköön juomaan. Aamujen sumun hävettyä aurinko paljastaa kasteen kimaltamat seittiansat, jotka on tietenkin tarkoitettu mahdollisimman huomaamattomiksi. Tänään aurinko sattui paistamaan juuri oikeasta suunnasta.

Luonto on ihmeellinen.