Näytetään tekstit, joissa on tunniste altsu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste altsu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Jotain uutta

Olin ostanut joskus öljyvärit ja niinpä innostuin kokeilemaan paria pohjaa uuteen kirjaan. Totesin, että minussahan on mennyt taiteilija hukkaan! Taulu on vielä maalaamatta. Täytyy ostaa Biltemasta valmiita pohjia. Erityisen tyytyväinen olin siniseen pohjaan. Ongelmana oli, että öljyvärit kuivuvat hitaasti.
Tein pohjiin lomajutun päivä/ilta.



******
Löysin pöydältä kortin, jonka olin tehnyt jo alkukuusta. Olkoon se nyt Kuopio tanssii ja soi-tapahtuman kunniaksi. Itse en ole koskaan käynyt kyseisessä tapahtumassa, se ei ihmeemmin kiinnosta.

Tanssi yötaivaan alla, vapaa vaihtoon


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Ihan ensimmäinen altsuni

Leila-mumma haastoi altsun tekoon mukaan aiheella kesä. Siis yksi aukeama. Googletin aiheesta vähän tietoa ja tapoja tehdä uusi kirja vanhasta.En minä ole nyt ollenkaan varma, olenko oikeilla jäljillä. Poistin kuitenkin vanhasta anno domini-kirjasta sivuja,ja liimasin niitä yhteen.Sitten tein ensimmäisen aukeaman kesäaiheella. En vielä päällystänyt kirjaa. Nyt toivon, että te, jotka olette ennenkin tälläistä tehneet, annatte vielä lisää neuvoja.