Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. joulukuuta 2013

TOIVOTAN TEILLE JOKAISELLE

OIKEIN HYVÄÄ JOULUN AIKAA!
Klikkaa kuvaa kaksi kertaa, niin näet enkelit lähempää.
Taas kosketti ruutua ikkunan
tutun jouluenkelin siipi.
Taas äänetön henkäys taivahan
läpi seinän sisälle hiipi.

Se on vanha ihme ja kuitenkin
se on uusi vuodesta vuoteen,
ja se tuo niin rakkaana mielihin
taas tallin ja seimenvuoteen.

Runon löysin netistä....

perjantai 1. marraskuuta 2013

HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ

Ihan jokaiselle!
Nyt lauantaina on monelle raskas päivä, mutta silti toiveikas.
Muistoja meiltä ei kukaan voi viedä, eli muistellaan heitä rakkaita, joita täällä ei meidän keskuudessamme enää ole.
Kiitos, että joskus olemme saaneet heidän kanssaan elää ja olla.
Käydään haudoilla ja sytytetään kynttilä heille, rakkaillemme.


tiistai 18. kesäkuuta 2013

HYVÄÄ JUHANNUSTA kaikille!


Toivon oikein kaunista Juhannuksen aikaa kaikille !
Ja nyt on aika pitää pieni tauko, ja nauttia kesän jokaisesta hetkestä!
Hyvää kesän jatkoja teille jokaiselle.
Seurailen blogejanne silti, vaikka pidän taukoa.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

maanantai 13. helmikuuta 2012

YSTÄVÄNPÄIVÄHALAUS

Sulje silmäsi.
Laita vasen käsi oikean olkapääsi päälle
ja oikea käsi vasemman olkapään päälle.
Purista hellästi.
Tunnetko halauksen?
Se on  sinulle ystäväni, minulta!

Hyvää Ystävänpäivää 14.2. !
 recadosparablogseorkut.com

t: Marianne-Harakka


perjantai 16. joulukuuta 2011

JOULUNAIKAA KAIKILLE!

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja niin lukuisista ihanista kommenteistanne.
Rauhallista Joulunaikaa kaikille!

maanantai 24. toukokuuta 2010

PIKKUNEN BLOGITAUKO


Friends18.com Orkut MySpace Hi5 Scrap Images




Pidän nyt blogi taukoo vähän aikaa, käyn vähän harvemmin vaan täällä.
Etten varmaan nyt joka päivä ehdi teille kommentoimaan.
Mutta käyn silti kuitenkin kurkkaamassa teitä varmaan päivittäin, mitä olette puuhailleet, mutta pysyn nyt takaalalla pikkasen aikaa, satunnaisia juttuja kuitenkin laitan ja kommentoinkin, jos ehdin.

Mutta hyvää kesän alkua teille kaikille ja toivotaan, että lämpiää...

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

SAIN PAKETIN TÄNÄÄN


KLIKKAA KUVAA
Voitin arpajaisissa Ruiskaunokin blogissa tässä yhtenä päivänä.
Ja tänään saapui paketti.
Ensin vaan katselin pakettia ja mietein, että mitähän siellä oikein mahtaa olla, mieskin näytti vieressä olevan jo valmiina avaamaan paketin.
No sitten avasin ja aaahhh, voi että mitä sieltä tulikaan, vaikka mitä!
Siellä oli karkkeja, mitkä heti kaksi lähti mun ja miehen suuhun, ja mies koko ajan olisi vienyt itelleen kaikki loputkin.
Sitten poimein sieltä vielä jonkinlaisen pähkinäpötkön, olisikohan Ruiskaunokki tuonut sen jostain matkaltaan?
Tee pussejakin oli, sellasta Viisasten teetä, ja kun noi kaikki juon, niin toivottavasti sitten olen vähän viisaampikin! Hi.:-D
Sitten oli kaunis sydämen muotoinen kortti, tällasen näinkin hänen blogissaan jo aiemminkin ja nyt se istuu meidän keittiön pöydällä, on tää elämä ihmeellistä!
Ja sitten sieltä vielä tuli ihana tonttutyttö, ja kaunis tähti kynttilä!
Mä justiinsa kaupassa katselin itelleni tonttua, mutten sitten kuitenkaan malttanut ostaa, mutta nyt sitten sainkin tontun ruiskaunokilta, hän on ajatustenlukija!
Kiitos oikein paljon Ruiskaunokki!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

ARVONNAN VOITTI

Zilga !

Onnea sulle oikein paljon!
Tämän kukankin sulle annan vielä käteesi, ja kun olet lähettänyt osoitteesi, niin saat pikkupaketin.

Kiitos kaikille osanottajille ja blogissa kävijöille, kiitos!

Mies sai toimia onnettarena!

torstai 27. elokuuta 2009

MITÄ IHMETTÄ

Moi kaikille ja tiedoksikin!
Yllätyin ihan kamalasti, kun huomasin, että mulla tulee kohta 50 000 täyteen!
Siis ootte te ihania, kun tollasia lukuja laitatte mun sivuilleni, KIITOS TEILLE KAIKILLE!
Mutta, onhan sitä pakko jotenkin juhlistaa, kun se täyteen tulee.
Eli, kaikki, ketä vastaa tähän postaukseen, niin heidän kesken arvotaan pikku palkinto.
Aikaa on tämä kuukausi, jos tulee täyteen siihen mennessä, mutta taitaapa hyvinkin tulla jo ennenkin.
Mutta arvonta suoritetaan 01.09, klo 12.00. siihen asti tulleet kommentit otetaan huomioon.
Kerron teille arvonnan voittajan toinen syyskuuta!

tiistai 7. heinäkuuta 2009

VALKOISET TALOT


Nyt olen lopulta saanut luettua SusuPetalin kirjan Valkoiset talot.
Ihan ensin haluan sanoa, että kun avasin ensimmäisen sivun , niin heti huomasin, että oli sellasta tekstiä, mitä tykkään lukea.

No, tietenkin aloin sitä heti lukea, kun maate menin, sillä mulla on tapana lukea kirjoja vasta illalla, nukkumaan mennessäni.

Mutta tämä kirja olikin ihan eri juttu!

Tämä oli blogiystäväni kirja, ja halusin lukea sen pian.
No luin sen pian, mutta luin sen vielä toiseenkin kertaan!
Ehkä luen sen vielä kolmanteenkin kertaan.

Ensinnäkin se kirja oli tosi hyvä, tästä meidän monen elämästä.
Se kirja oli niinkuin totta!
Niin tapahtuu jatkuvasti, ja vielä pahempaakin!
Se kertoo tästä elämästä, ihan tässä ja nyt!
Mutta silti siellä oli toivoakin tosi paljon monen kohdalla.

Tämä on juuri sellasta tekstiä, mistä olen ite haaveillut joskus kirjoittavani
Tästä ihan tavallisesta elämästä.

SusuPetal on osannut hienosti kirjoittaa kaikesta tästä, elämästämme.

Hän on niinkuin saanut olla paikan päällä!

Suosittelen tätä kirjaa ihan kaikille, ketkä rakastavat lähimmäisiään!

Tämä kirja kertoo niin paljon kaikkea sitä, mitä voitaisiin enemmän tehä, kun välitettäisiin toisistamme enemmän.

Haluaisin SusuPetal, tästä jatkosarjan, mä haluaisin tietää, mitä kaikille näille ihmisille tapahtuu tämän jälkeen!
Kiitos tästä kirjasta, mikä ei jää pelkkään lukemiseen, vaan halu auttaa muita, jää mieltä askarruttaan.

Ja jään oottamaan sitä jatkoa, mitä kaikille näille ihmisille tapahtuu tämän jälkeen...

torstai 18. kesäkuuta 2009

perjantai 29. toukokuuta 2009

NYT LÄHDEN KOHTA JUHLIMAAN

Tavataan ensiviikolla, jos kaiki hyvin menee.
Lähetään valmistujaisjuhliin Kuopioon Vehmersalmelle.
Tämän kuvan myötä toivotan kaikille valmistuneille
oikein paljon onnea, elämän tiet on teille auki!
ONNEA!


lauantai 9. toukokuuta 2009

torstai 30. huhtikuuta 2009

VAPPUA

KAIKILLE ILOISTA VAPUNAIKAA!


sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Lehtileike taiteen puolestapuhujana

Löysin tällasen lehtileikkeen. Siinä tietoa taiteen puolesta, auttaa monessa asiassa, ja varmaan pitää paikkansa!
Mutta tätä pitää klikata, että voi sen lukea.


keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Epäkuntoinen

Nyt on bloggerikin saanut tartunnan joltain, kun lakkasi myös toimimasta, tökkii, eikä huoli kuvia..

No koitan uudelleen huomenna, jos vaikka olisi parantunut!

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Palkinto dorikselta!

Tällaiset sain dorikselta tänään, oli iloinen yllätys, hän oli muistanut, että enkelit ovat mulle tärkeitä!
Sitten jouluna saan laittaa rintapieleeni tontturintakorunkin!
Kiitos doris50!


torstai 23. lokakuuta 2008

Laitan tänne sivulleni linkin

Jos jotain KIINNOSTAA , niin siittä vaan kurkatkaa, siellä ainakin on lukemista, jos itse ei halua kirjoittaa, mutta monet kirjoitukset siellä on kuitenkin esillä, ei kaikki, mutta muutamia kuitenkin.
Linkki on oikealla puolella sivussa, otsikolla: KIINOSTAAKO
Linkin saa kopioida itselleen.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Kotiliesilehti v.-58


10 voileipää
Jukolan Jussin tukka
57 automerkkiä ja akuankka,purukumia,
2 pätkistä viikossa
risainen maantiedonkirja,
paikattu potkupallo,
kaksi paritonta lapasta,hamsteri taskunpohjalla,
uudet sukset ja jääkiekkomaila sängyn alla,
isä,koska luistinrata avataan,
kaksi likaista kättä äidin kaulassa illalla,kun kukaan ei näe,
eilen opittu ruma sana,kun joku on kuulemassa,
villapusero,jonka äiti on neulonut...