Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalka. Näytä kaikki tekstit
18.1.2016
Käsi selän takana 4/6
Tarkoitus on siis pitää oikea käsi selän takana ja maalata jollakin muulla tapaa. Outo Paimen viimeksi kyseli ja vähän yllytti kokeilemaan varpailla maalaamista. Tämäpä olikin hauskaa. Tein taideateljeen pesuhuoneeseen, kahdestakin syystä. Ensiksi tiesin, että puuha on sottaista ja suihku on hyvä olla lähellä. Toiseksi, siellä sain olla rauhassa, kotiväki kun olisi nähnyt, niin olisivat ehkä soittaneet valkotakkiset paikalle, lol!
Ja kuten vasemmallakin kädellä eka työ ei onnistunut, eikä vielä toinenkaan. Tämä kolmas saa kelvata. Väreinä oli pastellia, kuten tässä ja kokeilin myös guassia ja akvarelleja. Ja paljon vettä!! Jo tehdessä ja varsinkin varpaita pestessä, väri tarttui tiukasti kiinni, ei paperiin, vaan varpaisiin!
Kuvan vasen puoli on tehty vaseman varpailla ja oikea oikealla. Ihme kyllä vasen jalka tuntui jotenkin helpommalta. Ja kantapäästä sai kivan tuen. Mutta kovin tarkkaa en saanut, vaikka yritin kynää laittaa varpaiden väliin, vasemalla kädellä tietty. Ja kramppikin iski. Koppuravarpaani ei oikein ymmärrä taiteen päälle mitään.
Mutta kuten jo sanoin, hauskaa oli kokeilla!
Labels:
6 toinen käsi,
jalka,
pastelliliitu,
teema 14,
Teemataide,
vesi
Tilaa:
Kommentit (Atom)