Sininen saarikirkko

Astuessani sisään Kuusiston kirkkoon punainen kirkko muuttui hetkessä siniseksi kirkoksi. Sisällä punaista näkyi enää vain esille asetelluissa virsikirjoissa ja alttariliinassa. Ja seiniin maalatuissa pylväissä, jotka jäljittelivät punaista marmoria. 

Kuusiston sinivalkoinen kirkko oli hämmentävän kaunis, pieni ja intiimi. Ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Luin lähes kadehtien :) että Lady of the Mess -blogin (täällä) Arja on aikoinaan vihitty tässä suloisessa kirkossa, kuten hän edelliseen postaukseeni kommentoi :)

Sata vuotta sitten vuonna 1900 silloin noin satavuotias Kuusiston kirkko ”korjattiin” uusgoottilaistyyliseksi, ja kirkon alkuperäiset kankaiset tapetit peitettiin seinälautojen alle. Vuonna 1974 kirkkoa ”korjattiin” uudelleen tai paremminkin entisöitiin. Tässä yhteydessä seinälaudoitus purettiin, ja sen alta paljastui (oliko yllätys?) hyvin säilyneet, vanhat kangastapetit maalattuine pylväineen.

Osa alkuperäisistä, 1700-luvun lopun tapeteista siirrettiin tällöin Kansallismuseoon, joten osa kirkon tapeteista ei ole alkuperäisiä, vaan kopioita. Näin ymmärsin, vaikka jäin ihmettelemään, onko siis osa kirkossa olevista tapeteista edelleen alkuperäisiä, jos vain osa tapeteista siirrettiin museon kokoelmaan…

Onneksi kirkko kuuluu ns tiekirkkoihin eli niihin noin 250 kirkkoon, jotka ovat kesäisin auki matkailijoita varten (täällä). Useissa tiekirkoista on paikalla myös vapaaehtoistyöntekijä, joka osaa tarvittaessa kertoa kyseisen kirkon historiasta.

Mahdollisuus pistäytyä tiekirkoissa tekee kotimaan reissuistani entistä mielenkiintoisempia. Jokaisesta kirkosta löytyy jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Ja Kuusiston kirkosta etenkin sinistä :)

Urkuparven rintamukseen on maalattu Jeesus ja  hänen 12 apostoliaan. 

Tässä kuvassa näkyy hyvin osa tapettiin 1700-luvulla maalatuista pylväistä.

Saarnatuoli katoksineen, joka on kuin hallitsijan kruunu, on peräisin 1600-luvulla samalla paikalla 

olleesta kirkosta eli nykyistä kirkkoa vielä sata vuotta vanhemmasta rakennuksesta. 

Punainen pikkukirkko

Matkalla Kuusiston linnan raunioille ja Taidekartanolle (täällä) tie kaartaa jyrkästi metsäisen kukkulan edessä. Puiden siimeksessä pilkottaa punainen puukirkko - edelleen käytössä oleva Kuusiston kirkko vuodelta 1792. Pitäähän kirkkobongarin pysähtyä saaristokirkolle - eikä vain pidä, vaan myös halu tutustua pieneen kirkkoon on kova :)

Kirkon oven vieressä oli jotain, mitä en aiemmin ole kirkkomaalla nähnyt. Vettä täynnä oleva turkoosi juomakuppi odotti nelijalkaisia kulkijoita :)

Punainen puukirkko on 1974 Museoviraston valvonnassa palautettu mahdollisimman lähelle alkuperäistä vuoden 1792 asuaan. Aikoinaan on osattu - kaunista, sopusuhtaista ja tasapainoista.

Kirkon valmistumisvuosi 1792 on yli 200 vuotta sitten hakattu kirkon rappusiin.

Punamultaa oli roiskunut kirkkoa ympäröivän hautausmaan ruusuihinkin :)

Putin pihan perällä

Kierreltyäni Kuusiston Taidekartanon näyttelyssä (täällä) istahdin kartanon entisessä keittiössä olevaan kesäkahvilaan. Vaatimattomassa, mutta kodikkaassa Villikahvilassa ystävällinen emäntä kaatoi tuoretta kahvia vanhanaikaiseen posliinikuppiin ja suositteli mustikoilla ja viinimarjoilla petrattua juustokakkua. Ja minähän maistoin, ja ihan kelpasi :)

Galleriassa kiertelyn ja kahvittelun jälkeen kaipasin ”nenän puuterointia”. Emäntä neuvoi pihan perällä olevaan huussiin. Siistissä ja hajuttomassa puuceessa oli mukava asioida. Ja hymyillä nastalla seinään kiinnitetylle, Kaj Stenvallin Putin-aiheiselle kortille. Ottaisipa mies tuon viimeisen ja ratkaisevan harha-askeleen…

Ennen autolle kävelyä kiertelin vielä kartanoa ympäröivässä puutarhassa, jossa oli koukeroisia omena-, päärynä- ja kirsikkapuita 1800-luvulta sekä lukuisia vanhoja ja komeita jalopuita - tammia, lehmuksia ja jalavia. Ja myös ihmisten tekemiä puisia taideteoksia pääosin 2010-luvulta. 

Ja jännittäviä hämähäkin verkkoja - katsojan iloksi, mutta hyönteisten ansaksi.

Omenapuutarhassa Tiina Vainion Perhosten koti (2010)

Ja hyönteisten ansa :)

Puunsyitä Kuusistossa

Essi Korva: Rakkaus on sokea, samoin viha, 2022

Ajaessani Helsingistä tai Salosta Naantaliin (mitä nykyään tee vähintään kerran kuussa) olen usein ihmetellyt opastetta, jossa lukee Kuusiston linnan rauniot. Ja ajatellut, että linnan raunioita en ainakaan käänny katsomaan :)

Kunnes huomasin, että Tähän on tultu -blogin Minna oli käynyt raunioilla ja viereisessä taidekartanossa (täällä), ja ilmeisesti tykännyt. Minnan innoittamana päätin, että seuraavalla Salo-Naantali -reissulla käännyn Kaarinassa risteyksestä, jossa lukee Kuusiston linnan rauniot. Ja että luen Minnan rauniotekstin vasta, kun olen itse käynyt raunioilla ja kirjoittanut oman blogipostaukseni :) 

Maanantaina poikkesin Kuusiston saarelle, jonka kärjestä löytyisi entisen piispanlinnan rauniot - 10 kilometrin päässä Turku-Helsinki -tieltä. Noin kilometri ennen raunioita törmäsin Taidekartanoon, jonka parkkipaikalle jätin auton, ja lähdin kävelemään pitkin kaunista niittypolkua kohti kartanoa.

Kartanon historia ulottuu keskiajalle, jolloin kartano toimi piispojen asuttaman Kuusiston linnan muonittajana - lähistön muiden maatilojen tavoin. Nykyinen päärakennus, jossa vuodesta 2013 on toiminut kesägalleria, on valmistunut 1738. Rakennus on yksi Suomen vanhimpia säilyneitä puurakennuksia, ja siksi Museoviraston suojelema.

Reformaation jälkeen 1500-luvulla piispat muuttivat pois Kuusiston linnasta ja kartano siirtyi Turun linnan ja kuninkaan käyttöön ns. latokartanona eli maatilana. Sata vuotta - 1700-luvun alusta vuoteen 1810 - Turun ja Porin jalkaväkirykmentin everstit perheineen asuttivat kartanoa. Tämän jälkeen kartano on ollut yksityisomistuksessa, kunnes vuonna 1967 silloiset omistajat lahjoittivat päärakennuksen Turun kaupungille, joka puolestaan lahjoitti sen Museovirastolle 1977.

Museovirasto restauroi päärakennuksen vuosina 1978-1989. Onnistuneen ja aikaa vieneen entisöinnin jälkeen rakennus on toiminut museo- ja näyttelytilana. Ihailin rakennuksen korkeita kivisokkeleita ja huoneiden vaaleita ja maanläheisiä seinäpintoja. Ja lukuisia säilyneitä vanhoja kaakeliuuneja.

Taidenäyttelyssä tykästyin etenkin Essi Korvan (s.1985) ja Riku Riipan (s.1974) puhutteleviin puuveistoksiin. Kummankin teoksia palasin mietteliäänä ja ihastuneena tutkimaan vielä toistamiseen. Niitä voisin jopa harkita kotiini, jos tilaa ja väljyyttä olisi enempi. Veistokset vaativat ympärilleen kuitenkin paljon enemmän avaruutta kuin taulut, jotka väliin jopa kukoistavat ahtaissa huoneissa. 

Viihdyin puuveistoksia esittelevässä Puunsyy-nimisessä kesänäyttelyssä pitkään. Jopa niin pitkään, että päätin jättää tutustumisen Kuusiston linnanraunioihin toiseen kertaan :)

Riku Riippa: (Nimetön), 2019-2020

Terhi Kaakinen: Aurinko (2022), ja yksi kartanon kaakeliuuneista, joita oli jokaisessa huoneessa.

Terhi Kaakinen: Ahmija, 2011

Milja Ilona Salonen: Maailman lopun odottaja, 2023

Kartanon puutarhassakin oli taidetta, kuten tämä Kimmo Peltolan Teen sinut ehjäksi taas (2014).