Ruokaa Sevillassa

Tonnikalaa salaattipedillä

Lyhyen Sevillan matkan aikana ehdimme Ukin kanssa syödä kolme kertaa. Ja jokainen summamutikassa valittu ruokapaikka oli huippua: mukava tunnelma, sopivan rento, huomaavainen palvelu ja ennen kaikkea hyvää sapuskaa.

Ekana vuorossa oli ydinkeskustan reunoilla oleva kadunvarsipubi, jossa pysähdyimme oluen varjolla lepuuttamaan jalkojamme. Kyytipojaksi tilasimme tutun Gambas al ajillo eli katkarapuja valkosipuliöljyssä. Ja olipa hyvää - ehkä parasta, mitä olen saanut. Katkiset olivat tuoreita, eikä liikaa kypsennettyjä ja runsaasti hyvää öljyä ja valkosipuli sekä sopivasti (ei liikaa) chiliä.

Illalla poikkesimme ruuhkaisen ydinkeskustan kujilta löytyneessä tapas-ravintolassa, jossa jaoimme kahdeksan tapasta - mereneläviä ja serranokinkkua. Ja taas kaikki herkkua :):) Lähtöpäivänä ehdimme vielä syödä lounaan Alcazar-palatsin viereisessä turistikuppilassa. Ukki kehui kovasti omaa kevyesti grillattua tonnikalaansa ja minä tykkäsin omasta katkarapu-avocadosalaatista - Espanjan matkan paras ruokasalaatti.

Kaikki paikat olivat erilaisia, joten vaatimattoman otoksemme perusteella Sevillasta ei huonoa ruokapaikkaa löydykään :):)

Aukio ja sen Penkit

Sevillan kolme tunnetuinta, kaikissa opaskirjoissa mainittua nähtävyyttä ovat katedraali (täällä), kuninkaallinen palatsi (täällä) ja espanjalainen aukio eli Plaza de Espana.

Usean jalkapallokentän kokoinen aukio Plaza de Espana sekä sitä reunustava puoliympyrän muotoinen kaksikerroksinen rakennus torneineen ja vallihautamainen vesiallas siltoineen valmistuivat vuonna 1929. Tällöin Barcelonassa järjestettiin maailmannäyttely ja sen yhteydessä Sevillaan rakennettiin erillinen ibero-amerikkalainen näyttelyosasto Latinalaisen Amerikan maita ja Yhdysvaltoja varten. Nykyään entisissä näyttelyrakennuksissa on mm. valtion/maakunnan virastoja ja yliopiston toimitiloja.

Valtava aukio rakennuksineen oli mielestäni liian mahtipontinen ja aika tylsä. Toki aamupäivän auringon valossa kaunis, mutta ainakin näin joulukuussa ”tyhjää täynnä”. Aukion reunoilla norkoilevat kymmenet hevoset rattaineen odottivat toimettomina kuljetettavia, soutuveneet soutajia ja markkinamyyjät ostajia.

Parasta, erikoisinta ja mielenkiintoisinta aukiolla olivat aukion reunoja kiertäneet 48 parimetristä ”maakuntapenkkiä”, jotka rakennettiin edustamaan ja kuvaamaan silloisen Espanjan maakuntia. Kaunista ja värikästä mosaiikkityötä.

Yksi aukion 48 komeasta ”maakuntapenkistä”.

Mikä Alcazar?

Sevillaan mennessäni tiesin tosi vähän kaupungista - yhdistin sen lähinnä flamencoon ja härkätaisteluun - puhumattakaan että olisin kuullut Alcazarin palatsista. Muistelin, että San Franciscon edustalla on Alcazarin vankilasaari ja mietin, liittyvätkö vankila ja palatsi jotenkin toisiinsa :)

Ajatusjuoksuni oli pielessä, sillä sanasokeuteni oli tehnyt kepposen: Amerikassa on Alcatrazin vankila ja Sevillassa Alcazar-palatsi, eikä näillä ole muuta tekemistä keskenään kuin että molemmat ovat espanjan kieltä. Alcazar on suomeksi arabityylinen linnoitus tai palatsi ja alcatraz taas on suomeksi suula, joka on Atlannin valtameressä elävä merilintulaji. Aikoinaan kun espanjalaiset löytöretkeilijät saapuivat ko saarelle, he antoivat saarelle nimeksi La Isla de los Alcatrazes (Suulien saari), koska luulivat siellä pesiviä lintuja suuliksi (alcatraz). Tosiasiassa linnut ovat ilmeisesti olleet pelikaaneja.

Toinen kielihämmennykseni tuli palatsin koko nimestä ”Real Alcazar”. Englannin kielen sokaisemana päättelin, että Real tarkoittaa aitoa, vaikka Real on tässä yhteydessä tietenkin espanjaa ja suomeksi kuninkaallinen. Eli Real Alcazar on suomeksi Kuninkaallinen palatsi.

Sevillan kaunis ja kiehtova Alcazar-palatsi (täällä) on pääosin peräisin 1300-luvulta, joskin rakenteista löytyy jäänteitä myös vanhemmilta ajoilta. Palatsi ja sen puutarha on jännittävä yhdistelmä arabien ja eurooppalaisten rakennustyylejä. Vuosisatojen aikana palatsi on toiminut kulloinkin aluetta hallinneen hallitsijan ja/tai kuninkaan asuntona, ja monet heistä ovat jättäneet oman leimansa ja jälkensä palatsiin. Edelleen Espanjan kuningasperhe majoittuu Alcazar-palatsin yksityistiloissa, kun he käyvät Sevillan seuduilla.

Edellisessä postauksessa kirjoitin käynnistäni Alcazar-palatsissa, jonka eteisaulassa valitsin oikeanpuoleisen sisäänkäynnin (täällä). Palatsissa kierreltyäni palasin uudelleen eteisaulaan ja kokeilin vasemmanpuoleista reittiä, joka johti suoraan palatsin upeisiin juhlatiloihin. Opaskirjasta luin, että vasen puoli on pääsisäänkäynti ja oikea, sokkeloinen reitti on hallitsijan yksityinen ”salaovi”.

Toisin kuin mielleyhtymäni amerikkalaiseen vankilaan, niin flamenco ja härkätaistelut ovat Sevillassa edelleen totta. Joskin kumpikin jäi minulta tällä matkalla kokematta...

Palatsi ja sen Puutarha

Real Alcazar -palatsin sisäänkäynti

Astun vaatimattoman näköisestä, isosta oviaukosta hämärään, lähes suljettuun eteistilaan. Hetken ympärille katsottuani tajuan, että minun pitää sokkona valita jatkanko eteisestä oikean vai vasemman nurkan taakse. Valitsen oikeanpuoleisen, ja tulen ahtaaseen ja ikkunattomaan, viitisen metriä pitkään, kääntyvään käytävään. Käytävän päässä näkyy uusi oviaukko, jonka jälkeen kaikki on vain VVK:ta eli Väriä, Valoa ja Kauneutta.

Hämmentävän kauniita ja värikylläisiä mosaiikkiseiniä, koristeellisia ikkunoita, hurmaavia lasiovia, komeita kivilattioita, monimuotoisia kattoholveja, jännittäviä tornirakenteita, sykähdyttäviä sisäpihoja sekä upeita vesialtaita ja suihkulähteitä - niin sisällä kuin ulkona. Jokaisesta oviaukosta astun uuteen tilaan lapsekkaan innokkaana ja uteliaana: ”Mitä vielä löytyy? Mihin törmään?”

Mitään näin kaunista ja lumoavaa en ole nähnyt pitkään aikaan. Palatsin sisä- ja ulkotilat lomittuvat toisiinsa huomaamatta ja hienosti. Olen täysin myyty. Rakastun ensi silmäyksellä myös palatsin kauniiseen, hyvin hoidettuun ja valtavaan puutarhaan. Ja suihkulähteiden veden lorinaan. Kaiken kruunaa ulkona täysillä paistava aurinko, joka voimistaa värejä, korostaa varjoja, pehmentää mieltä ja herkistää hymyyn :):)

Kun astuin sisään Real Alcazar -palatsin ulko-ovesta Sevillan keskustassa, en osannut odottaa mitään näin upeaa ja mielenkiintoista. Olen (lähes) sanaton.

Banos Dona Maria de Padilla (Maria de Padillan kylpylä) palatsin alimmassa kerroksessa.

Kirkko ja sen Torni

Sevillan merkittävimpänä nähtävyytenä ja maamerkkinä mainitaan usein keskustan suuri katedraali, joka rakennettiin 1400-luvun alussa maa-alueita aiemmin hallinneiden muslimiuskoisten maurien perustaman moskeijan paikalle. Entisestä moskeijasta säilytettiin vain sen torni eli minareetti, josta tehtiin uuden katedraalin kellotorni - La Giralda.

Neliömetreinä mitattuna yli 100 cm pitkä ja lähes 80 cm leveä Sevillan katedraali on maailman kolmanneksi suurin kristillinen kirkko Rooman Pietarinkirkon ja Lontoon Pyhän Paavalin (St Paul) katedraalin jälkeen, mutta kuutioina laskettuna - korkeutensa ansiosta - katedraali on kristillisen maailman suurin kirkko :):)

Katedraali oli hämmentävän suuri - jopa liian suuri minulle. Varsinkin kirkon korkeus ja sen seiniä kiertävät kymmenet, osin ristikoiden taakse suljetut sivukappelit luovat minulle vaikutelman torista tai jopa kauppakeskuksesta - ei rauhoittumispaikasta. Opaskirjasta luin, että katedraalissa on yli 80 kappelia, joissa vielä 1800-luvun lopulla pidettiin yhteensä 500 messua päivässä. Liian suurta ja liian levotonta minun makuuni.

Katedraaliin en ihastunut, mutta kirkon kulmassa kohoavaan kellotorniin lähes rakastuin. Vanhaan, 104 metriä korkeaan torniin ei ole portaita, vaan sinne kävellään pitkin loputtomalta tuntuvaa kivistä ramppia, jossa ennen huippua on 35 tasannekohtaa. Tornin seinissä on pitkin matkaa kymmeniä erimuotoisia ja -kokoisia ikkunoita, joista on kiva kurkkia ympärillä aukeavia näkymiä ja seurata kaupungin ”pienenemistä”. Ikkunakurkkailusta saa myös hyvän syyn kiivetä hissunkissun ja hengästymättä :):)

La Giralda -tornin huipulta avautuivat hienot maisemat, mutta kuten monessa muussakin itse matka eli ylös kipuaminen ja ikkunoista kurkkiminen oli vähintään yhtä kiehtovaa. Ehdottomasti kipuamisen väärtti.

Kohti Sevillaa

Kiemurainen, vuoren rinnettä myötäilevä tie - kaksikaistainen, juuri asfaltoitu ja jyrkimmät mutkat turvallisesti aidattu. Aurinkorannikolta eli Costa del Solilta vuokra-auto kiipeää pohjoiseen kohti valtavasta rotkostaan tunnettua Rondaa (täällä), josta matka jatkuu kumpuilevien maisemien läpi itään, Sevillaan - Andalusian eli eteläisen Espanjan pääkaupunkiin.

Vajaa kolmen tunnin ajomatka (noin 250 km) läpi Andalusian vuoristoisen maaseudun on ihanampi, rauhallisempi ja kauniimpi kuin olin kuvitellut. Espanjan talvesta huolimatta luonto on kaunis ja vaihteleva: villejä lehti- ja mäntypuita sekä riviin istutettuja oliivi- ja mantelipuita, kynnettyjä ja kevättä odottavia peltoja sekä harmaita, puuttomia vuorenrinteitä. Yksittäisiä ja laumoissa liikkuvia lampaita, lehmiä, hevosia. Silmä erottaa jopa yhden veikeän, kärryjen eteen valjastetun aasin. Kaukaisuudessa kilkattaa nostalginen karjan kello. Ja horisontissa näkyy valkoisia ”kivirykelmiä”, jotka katseen tarkentuessa hahmottuvat kuuluisiksi andalusialaisiksi valkoisiksi kyliksi.

Jo melkein pelkkä ajomatka oli matkan arvoinen. Voittaakseen saa Sevilla pistää parastaan...