Komea kupoli

Espoon Tapiolassa Kaupinkalliontiellä on lähes 30 vuotta ollut rakennus, joka näyttää lähinnä piparkakkutalolta. Paitsi, että se on valkoinen ja että siinä on kirkkaansininen kupoli. Ja kaiken kukkuraksi sen katolla on kaksi pientä valkoista ristiä :) 

Rakennus on Tapiolan ortodoksinen kirkko eli Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko, joka valmistui vuonna 1998 ja on nimensä mukaisesti pyhitetty Herman Alaskalaiselle. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Paul Hesse.

Herman Alaskalainen (1756-1837) syntyi Venäjällä ja päätyi munkiksi Valamon luostariin, josta hänet lähetettiin lähetystyöhön tuolloin Venäjään kuuluneeseen Alaskaan. Herman eli loppuelämänsä Kodiakin saaren seudulla ja hänen kerrotaan mm. puolustaneen paikallista väestöä venäläisiä siirtomaaisäntiä vastaan. Herman Alaskalainen julistettiin Amerikassa pyhäksi vuonna 1970.

Kiersin pienen ortodoksikirkon ja ihailin sen komeaa kupolia. Sisälle en päässyt, sillä kirkko on auki vain kirkollisten toimitusten yhteydessä. Ehkä joskus…

Kaunista Kaksoselta

Toini Muonan tuotantoa

Viimeviikkoisella EMMA-käynnilläni (täällä) tutustuin ensimmäistä kertaa museon ensimmäisessä kerroksessa olevaan Collection Kakkonen -kokoelmaan. Ja ihastuin. Huolimatta siitä, että näyttelyssä oli esillä paljon tuttua - mm. Nanny Stillin lasipulloja, Birger Kaipiaisen keramiikkatöitä, Alvar Aallon maljakoita. Ehkä juuri tämä tuttuus tuntui mukavalta - ja ”turvalliselta”.

Kauppaneuvos Kyösti Kakkosen (s.1956) kokoelman ydintä onkin suomalainen keramiikka- ja lasitaide - astioita, taide-esineitä, veistoksia. Ja tästähän minä tykkään. Vietin pitkän tovin ilmavassa näyttelytilassa - betoniseinien, lasi-ikkunoiden ja tehdasmaisten kattorakenteiden keskellä. Ja tykkäsin. Vähän väkeä, joten sain kierrellä, katsella ja kuvailla omassa rauhassa ja omassa tahdissa. 

Tuttujen esineiden ja tuttujen taiteilijoiden lisäksi tutustuin moneen minulle ei-niin-tuttuun keraamikkoon. Yksi uusista tuttavuuksista oli Toini Muona. Kyösti Kakkonen sanoin ”Kaikki alkoi Toini Muonasta”. Se että Kakkonen osti Muonan keramiikkaesineiden jäämistön 1980-luvun lopulla, innosti miestä niin, että hän aloitti systemaattisen suomalaisen keramiikka- ja lasitaiteen keräämisen - Collection Kakkosen alku :)

Helsinkiläinen keraamikko Toini Muona (1904-1987) työskenteli Arabialla lähes koko työuransa eli 32-vuotiaasta eläkkeelle jäämiseen asti 1970. Muona tavoitteli töissään epäsymmetriaa ja epätäydellisyyttä, ja haastoi näin länsimaista klassista muotoihannetta. Erilaisuudessaan hän oli suunnannäyttäjä ja yksi modernismin pioneereja Suomessa.

Tykästyin näyttelyssä myös merkittävän uran keraamikkona ja opettajana tehneen Kyllikki Salmenhaaran (1915-1981) dreijaamalla tehtyihin töihin. Ei ihme, että hän ei ollut minulle tuttu, sillä bongasin netistä hyvän Hesarin artikkelin (HS 28.7.2015), jonka mukaan ”maailma unohti mestarikeraamikko Kyllikki Salmenhaaran” (täällä). Mutta tästedes ainakaan minä en unohda…

Innostuin myös muotoilija Kati Tuominen-Niittylän (s.1947) ihastuttavasta väri- ja muotokielestä sekä keramiikkataiteilija Heini Riitahuhtan (s.1976) leikkisistä seinäreliefeistä. Vaikka perus-Aalto-maljakko on nykyään tympäisevän tuotteistettu, en voinut olla ihailematta esillä ollutta kymmenen erikokoisen ja -korkuisen Aalto-maljakon ryhmää. Ja matalalle pöydälle aseteltuna, jolloin kirkaslasista rykelmää saattoi katsoa ylhäältä :)

Kuten MK kommentoi edelliseen postaukseeni: ”Muisteluihin on mukava vajota, kun ihailee Kakkosen kokoelmaa.” Eikä yhtään ruuhkaa, mikä edesauttoi muisteluihin vajoamista :)

Nanny Still (1926-2009): Pulloja, 1959

W

Kati Tuominen-Niittylä: Kaadin, 1980-1990 -lukujen vaihde

Kyllikki Salmenhaara: Malja, 1956-1957

Heini Riitahuhtan Kukonlaulu (2022) on Kyösti Kakkosen tilaustyö, 

jossa Kakkosen toivomuksesta on kirkko, kukko ja hääpari :)

Yksityiskohta edellisestä

WeeGeen suojissa museo poikineen

Viime vuosina olen käynyt ja asioinut paljon Espoossa ja etenkin Tapiolassa, jossa Äitimuori on asunut runsaat kymmenen vuotta Poikakaverinsa kanssa. Pääosin autolla, mutta joskus jalan (täällä) tai metrolla (täällä). Ja tänä aikana on tullut käytyä useita kertoja myös EMMA-museossa, viimeksi joulukuussa 2023 (täällä).

Viimeviikkoisella EMMA-käynnillä jäin ihmettelemään museon nimeä. Museon nimihän on EMMA - vai onko? Mitä opastekylteissä vilahtelevat nimet KAMU ja Weegee sitten tarkoittavat? Ensi kertaa havahduin myös katsomaan itse museorakennusta. Poikkeuksellista, sillä usein kiinnostun rakennuksesta jopa enemmän kuin museossa esillä olevasta näyttelystä :)

Jatketaan nimi-ihmettelystä :) Museon nimi on EMMA, ja se on lyhenne museon englannin kielisestä nimestä Espoo Museum of Modern Art (Espoon modernin taiteen museo). Emma-museo toimii rakennuksessa, jonka nimi on WeeGee ja sen tiloissa toimii EMMAn lisäksi myös toinen museo eli Espoon kaupunginmuseo, jonka lyhenne on KAMU. 

Ja sitten vähän tietoa EMMAsta. EMMA on taidemuseo, joka nimensä mukaisesti keskittyy moderniin ja nykytaiteeseen sekä muotoiluun. EMMAn omassa kokoelmassa on lähes 3000 taideteosta, joista suurin osa on sijoitettu muualle kuin museon tiloihin. Niitä löytyy useita satoja ympäri Espoon kaupunkia - ulkotilojen lisäksi mm. virastoista, sairaaloista, kouluista, päiväkodeista ja palvelutaloista.

Itse EMMA-museossa on nähtävillä ulkopuolisia vaihtuvia näyttelyitä sekä kolme pysyvää näyttelyä EMMAn kolmen yhteistyökumppanin - Saastamoisen säätiön, Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön ja Collection Kakkosen - kokoelmista. 

Saastamoisen säätiö on EMMAn vanhin yhteistyökumppani. Sen lähes 3000 teoksen taidekokoelma liitettiin osaksi museota museon perustamisen yhteydessä vuonna 2006. Kerrallaan Saastamoisen kokoelmasta valikoidaan noin 150 teosta kokoelmanäyttelyyn, joka on pysyvästi esillä museorakennuksen toisessa kerroksessa. Saastamoisen säätiö on perustettu 1968 ja sen taidekokoelman perustana on samannimisen kuopiolaisen teollisuussuvun kotikokoelma 1910-luvulta. 

Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö perustettiin vuonna 2003, kun taiteilijapariskunnan Rut Brykin (1916-1999) ja Tapio Wirkkalan (1915-1985) lapset lahjoittivat noin 5000 vanhempiensa taiteilemaa esinettä perustettavalle säätiölle. Vuonna 2011 säätiön esinekokoelma tallennettiin EMMAan ja vuonna 2017 kokoelma avattiin museoyleisölle ns. Bryk&Wirkkala -katseluvarastona, joka on pysyvästi nähtävillä museorakennuksen toisessa kerroksessa. 

Collection Kakkonen -kokoelma taas on osa kauppaneuvos Kyösti Kakkosen (s.1956) mittavaa henkilökohtaista taide- ja muotoilukokoelmaa. Kaikkinensa kauppaneuvoksen omaan kokoelmaan kuuluu yli 10 000 teosta, ja näistä noin 1300 teosta on pitkäaikaisesti lainattu EMMA-museolle ja tämä lainakokoelma on nimetty Collection Kakkoseksi.

EMMAn Kakkos-kokoelman teoksista osapuilleen puolet - eli 500-800 teosta - on vaihdellen esillä rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa olevassa näyttelytilassa. Tämä, vartavasten Kakkosen näyttelyä varten rakennettu näyttelytila valmistui ja avautui yleisölle marraskuussa 2022.

Vielä pari sanaa itse museorakennuksesta. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aarno Ruusuvuori (1924-1992) ja se valmistui 1960-luvun puolivälissä Jyväskylässä toimintansa aloittaneen kustantamo Weilin&Göösin painotaloksi. Vuonna 1992 kirjapainotoiminta siirtyi muualle ja Espoon kaupunki osti rakennuksen 2001. Tämän jälkeen betoniluomus kunnostettiin ja vuonna 2006 sinne avattiin Espoon modernin taiteen museo - EMMA. 

Keväällä 1974 valmistui Weilin&Göösin painotalon viimeinen lisäosa, jonka suunnitteli Ruusuvuoren työpari, rakennesuunnittelija Bertel Ekengren (1932-2022). Nykyään tämän lisäosan tiloissa toimii Etelä-Tapiolan lukio. Weilin&Göösin logo - disainattu WG eli WeeGee - on edelleen nähtävissä rakennuksen ulkoseinällä sisäänkäynnin yläpuolella. Logon suunnitteli 1960-luvulla arkkitehti Juhani Pallasmaa (s.1936). 

Eivätkä museot ja taidekokoelmat tähän lopu :) Kuten edellä kirjoitin WeeGee-rakennuksessa on EMMA-museon lisäksi Espoon kaupunginmuseo KAMU. Tarkemmin vain osa KAMU-museota, sillä kaupunginmuseolla on eri puolilla Espoota viisi erillistä museotilaa tai -rakennusta, joista yksi eli KAMU WeeGee toimii EMMAn yhteydessä museorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Tajusin tämän KAMU WeeGeen olemassaolon vasta tätä juttua kirjoittaessa ja se onkin minulta vielä näkemättä.

Ja museorimpsu jatkuu :) EMMAn ja KAMU WeeGeen kanssa samassa WeeGee-rakennuksessa - sen toisessa kerroksessa - on Mauri Kunnas -museo ja lisäksi WeeGeen pihalle on museoitu Futuro-talo. Samassa pihapiirissä on vielä erillinen uudisrakennus, jossa 2022 avautuivat Museo Leikki ja Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu.

Kaikkia museoita ei kannata eikä edes jaksa ahmia samalla kertaa. Mutta onneksi on museokortti :) Ja onneksi WeeGee-talon alakerrassa on tilava kahvila :)

PS. Alla joitakin kuvia WeeGee-rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa olevasta pysyvästä Collection Kaksonen -näyttelystä. Ideana lähinnä kuvata sitä, miten hienosti entisen painotalon betoniset rakenteet sopivat modernin EMMA-museon kehyksiksi.

Oiva Toikka (1931-2019): Lasimetsä, 1972/2003

Birger Kaipiainen (1915-1988): Helmilintu (Kuovi), 1960

Markku Salo (s.1954): Amazonas, 1991/2022

Takana näkyy museon pihalla oleva keltainen Futuro-talo, joka on avoinna 14.5 - 15.9.2024. 

Ei kellotornia, ei alttaritaulua

Tykästyin Tapiolan kirkkoon. Tuohon harmaaseen betonikuutioon, joka kohoaa vanhan uimahallin, Sokos Garden -hotellin ja Tapionaukion parkkipaikan kyljessä. Harmaana ja jäyhänä, mutta silti kutsuvana.

Arkkitehti ja professori Aarno Ruusuvuori (1925-1992) suunnitteli kirkon 1965. Rakennusta laajennettiin vuonna 1992, jolloin sunnittelusta vastasi Ruusuvuoren puoliso, arkkitehti Anna Jäämeri-Ruusuvuori (s.1943), ja viimeinen mittava peruskorjaus valmistui 2022.

Luin netistä, että Tapiolan kirkko edustaa brutalismia eli modernistisen arkkitehtuurin suuntausta, joka suosii selkeyttä ja viimeistelemättömiä materiaalipintoja, kuten karkeaa ja maalaamatonta betonia. Betonibrutalismin kultakausi oli 1950-1970 -luvuilla, ja suuntausta edustaa myös mm. Turussa oleva Sibeliusmuseo, jonka arkkitehtuuriin ihastuin helmikuussa 2023 (täällä). 

Tapiolan kirkkorakennus on saanut paljon myös negatiivista kritiikkiä, ja se on mm. usein kerännyt ääniä erilaisissa Rumin kirkko -äänestyksissä. Kuten edellä mainitsin, minä kuitenkin pidin rakennuksesta. 

Betoniseinistä huolimatta koin rakennuksen lämpimänä ja helposti lähestyttävänä. Sisälle oli helppo astua, ja eteisessä saattoi valita, kääntyikö oikealle ja lasiovien läpi kirkon puolelle vai vasemmalle, jolloin edessä oli kirkon toiselle sisäänkäynnille johtava, Raitiksi nimetty leveä ja helppokulkuinen käytävä. Raitin varrella oli työntekijöiden toimitiloja ja useita kerhohuoneita mm. lapsiperheille, nuorille, kuoroille ja sururyhmille. Ja vapaaehtoisvoimin toimiva kahvila Valo, jonne minutkin toivotettiin tervetulleeksi.

Eri tilojen väleissä oli mäntyjä kasvavia, pieniä sisäpihoja, jonne huonetiloista avautui seinän kokoiset lasi-ikkunat. Jopa rospuuttoaikana sisäpihat olivat kauniita ja rauhoittavia, mutta uskon (ja toivon), että kevään edetessä pikkupihat puhkeavat sananmukaisesti kukkaan :)

Kirkossa ja sen aputiloissa oli ja liikkui ihmisiä - äitejä lastenrattaiden kanssa, eläkeikäisiä ilmiselvästi matkalla kuoroharjoituksiin, nuoria supattelemassa keskenään ja kirkon työtekijöitä kokoustamassa avoimessa Valo-kahvilassa. Nauttimasta yhdessä olemisesta.

Tapiolan kirkossa ei ole kellotornia, ainoastaan matalalle, kirkon sivulle asetetut kirkonkellot - ilman tornia. Eikä alttaritaulua, ainoastaan arkkitehdin suunnittelema, tyylitelty metalliristi - ilman pyhäinkuvia. Ilman tornia ja pyhäinkuvia kirkkorakennus sopii vähemmänkin uskonnollisille ihmisille…

Kirkossa oli kuitenkin elämän tuntua. Ja se rohkaisi piipahtamaan ja kutsui jopa osallistumaan. 

Alttaritaulun tilalla oli arkkitehti Ruusuvuoren suunnittelema epäsymmetrinen risti.

Alttariseinällä oli 2752 betoniharkkoa :)

Yksi rakennuksen rauhoittavista sisäpihoista.

Kirkko on takaa ikkunatonta betoniseinää.

Etsi varis :)

Tienhaaralla, 2023

Tykästyin kuvataiteilija Katarina Reuterin värikkäisiin ja yksityiskohtaisiin öljymaalauksiin, joita on esillä tammikuun loppuun asti Espoon EMMA:ssa. Black Crow Blues -nimisessä näyttelyssä teokset on aseteltu silmiinpistävän väljästi toisen kerroksen perältä - Yrjö Kukkapuron huonekalunäyttelyn takaa - löytyviin kolmeen huoneeseen. 

Huoneisiin oli ripustettu kaksi tosi isoa ja tummaa maalausta - Juoni (2023) ja Vartio (2017) - joissa molemmissa näkyi paljon vahvaa väriä ja monenlaisia lintuja - kaiken muun pikkutarkan lisäksi. Ja parikymmentä, pientä - useimmat noin 30 cm kanttiinsa - maalausta, joista lintujen lisäksi löytyi perhosia, verhoja, harsoja ja seittejä sekä paljon muuta salaperäistä. 

Pienikokoisten maalausten väljä ripustus tuntui alkuun oudolta, mutta pian huomasin että se antoi ihanasti tilaa ja rauhaa teosten tarkkaan tutkiskeluun. Ja kun huoneessa ei ollut liikaa väkeä, saatoin aina valita sen taulun jonka edessä ei ollut ketään muuta. 

Lähes jokaisessa maalauksessa istui tai lensi yksi tai useampi musta varis, mihin myös näyttelyn nimi - Black Crow Blues - viittasi. Tosin minulle selvisi vasta kotona, että crow on suomeksi varis, vaikka jo näyttelyssä ihmettelin taiteilijan ihastusta variksiin :)

Pitkään myös ihmettelin ja tutkin tauluissa näkyviä harsoja ja seittejä. Osa niistä näytti niin aidoilta, että en vieläkään ole satavarma, olivatko harsot maalattuja vai liimattuja. Ilmeisesti kuitenkin maalattuja, joskin äärettömän tarkalla siveltimellä. 

Katarina Reuterin (s.1964) Takauma-nimisen maalauksen esitetekstissä luki, että taulu oli kunnianosoitus Lauri Anttilalle. Pitihän minun selvittää, että Lauri Anttila (1938-2022) oli arvostettu kuvataiteilija ja professori, joka oli toiminut Kuvataideakatemian pitkäaikaisena rehtorina. Anttila tuli tunnetuksi etenkin installaatioista, joista tunnetuin lienee Kunnianosoitus Werner Holmbergille -niminen teos. Tämä 1800-luvulla eläneen maalarin muistoksi tehty installaatio on metrin levyinen ja yli neljä metriä pitkä, ja nykyään se löytyy Kansallisgallerian kokoelmista.

Variksia siis löytyi :) Ja myös perhosia ja muita taidokkaasti maalattuja lintuja, kuten varpusia ja tiaisia - ja tunnistinpa harmaapäätikkakin - ehkä :) 

Päivän työ, 2021

Takauma (Kunnianosoitus Lauri Anttilalle), 2023

Mägi Emmassa

Konrad Mägi: Meditaatio, 1915-16.

Virolainen taidemaalari Konrad Mägi (1878-1925) kuoli elokuussa 1925 alle 50-vuotiaana Tarton mielisairaalassa, jonne hänet pari kuukautta aikaisemmin oli toimitettu itselleen ja ympäristölleen vaarallisena. Merkittävä osa Mägin säilyneistä maalauksista eli 150 teosta on esillä Espoon Emmassa olevassa Maalauksen arvoitus -nimisessä näyttelyssä.

Tykkäsin Mägin väritäytteisistä ja leikittelevistä maisemista, joissa kuvattiin mm. Viron ja Norjan luontoa ja Italian katunäkymiä, sekä jännittävistä, lähinnä naisia esittävistä muotokuvista. Harmikseni minulta meni näyttelyssä ohi, mistä näyttelyn nimi - Maalauksen arvoitus - juontaa. Yleensä kaiken tietävästä netistäkään en onnistunut löytämään tähän vastausta. Jäin käsitykseen, että nimi viittaisi Mägin Meditaatio-nimiseen maalaukseen, jolle on annettu myös nimi Nainen maisemassa. Mutta en ole varma...

Tiistaina puolen päivän jälkeen Emmassa oli yllättävän paljon kävijöitä - etupäässä nuorekkaita :) eläkeikäisiä pariskuntia ja naisia - yksin tai kaverin kanssa. Minä olin tällä kertaa yksin, ja huomasin kaipaavani kaveria, vaikka monesti tykkään tutkia museoita ja näyttelyitä yksinkin. 

Konrad Mägi: Venetsia, 1922-23

Edessä Alide Asmusin muotokuva (1912-13) ja takana Rouva Menningin muotokuva (1915-16)

”...kun sielun täyttää elämän ikuinen kärsimys, 

tarjoaa taide meille sen, mitä elämä ei voi antaa. 

Vain taiteessa, omassa luomisessa, voi löytää rauhan.” 

Ote 29v Konrad Mägin kirjeestä nuorelle suomalaiselle ystävälleen August Vesannolle 1907.

Kansalaisvelvollisuus

Ennakkoäänestys hoitui jonottamatta Drive-in teltassa Espoossa.

Iloa orkideoista

Kävin Äitimuorin ja Poikakaverin luona Tapiolassa. Punavuoresta lähtiessä olin jo päättänyt, että samalla reissulla tutustun johonkin Tapiolan kävelyreiteistä.

Muorin luona kastelen yleensä hänen vanhat ja uudet orkideansa. Niin tein nytkin. Huomasin, että yhteen vanhoista orkideoista oli ilmestynyt useampi uusi kukka. ”Ainakaan kymmeneen vuoteen se ei ole kukkinut, ja nyt siihen on yhtäkkiä ilmestynyt noin erikoisia ja hienoja kukkia!”, ihasteli muistisairas rakas äitini uudelleen ja uudelleen. Joka kerta hän oli kuin näkisi kukat ensimmäistä kertaa ja joka kerta hän oli yhtä ilahtunut ja yllättynyt. 

Äitimuorin ihana into tarttui myös minuun, ja hetken päästä kukkien toistuva ihastelu tuntui myös minusta ihanalta - ja luonnolliselta :) 

Äitimuorin orkideaylläri

Orkidean ihastelun jälkeen vedin lenkkihousut jalkaan, kiinnitin jääpiikit kengän pohjiin ja puin Murulle viimaa kestävän takin. Ja suuntasin Otsolahdelle ja kiersin lahden vastapäivään rantaa seuraten. 

Kiva ja sopivan lyhyt - kolme kilometriä - rengasreitti, joka kulkee pääosin hyvin hoidettuja kävelyteitä ja polkuja. Osin puistoa, osin kaupunkimetsää. Otsolahden satamassa ohitin kivan näköisen Otsolahden kahvilan, joka on joka päivä auki klo 11-16. Olin juuri syönyt lounasleivät Muorin kanssa, joten kahvilaan tutustuminen jäi seuraavaan kertaan :)

Rantareitin varrella törmäsin yllättäen ”tuttuun” simpukkakylttiin, johon oli kirjoitettu ”Pieni Pyhiinvaellus”. Netistä selvisi, että kyltti oli jäänne elokuiselta Espoo-päivältä, jolloin seurakunta oli järjestänyt kävelyn Otsolahden kautta Tapiolan keskustasta Otaniemen kappelille. Samalla googlailulla eksyin jännälle nettisivustolle, jossa kerrottiin ja esiteltiin Suomessa olevia eripituisia ja -kestoisia pyhiinvaellusreittejä.

 

Tälle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämälle sivustolle (täällä) tulen varmasti palaamaan. Ja toivottavasti myös lähiaikoina kävelemään jonkun sivuston esittelemistä pyhiinvaellusreiteistä :):)

 

Jätskiä palkinnoksi

Viikolla tapasin Siskon Tapiolan Stockmannin Robert’s Coffeessa. Kunhan viimein löysin sinne :):) 

Olen käynyt ko kahvilassa viime vuosina useita kertoja lähinnä Äitimuorin kanssa, kun hän vielä jaksoi lähteä liikenteeseen :) Nykyään tapaan Äitimuoria pääosin hänen ja Jussin Tapiolan kodissa (täällä) ja vien kahvipullat mukanani (täällä). 

Aiemmin jätin auton aina Ainoa-kauppahallin eteen ulkoparkkipaikalle, mutta nyt päätin ajaa maan alle Tapiola Parkkiin. Valtava monikerroksinen ja -lokeroinen parkkihalli, josta (hyvistä) opasteista huolimatta ensikertalaisena oli vaikea löytää oikeaa reittiä. Puhumattakaan että olisin  muistanut ko reitin takaperin autolle palatessa. Onneksi Espoossa asuva Sisko osasi opastaa minua :)

Kun siis löysin Stockan kuppilan, päätin palkita itseni jäätelöannoksella: Kirsikkajugurttijäätelöä ja tummasuklaasorbettia - valtava annos, vaikka valitsin pienimmän mahdollisen. Mutta oli tosi hyvää  vaikka Sisko ei tykännyt kummastakaan...

Mutta mukavasta, pitkästä juttelustamme Siskokin tykkäsi :):) Parkkihallista ulos löydettyäni päivä oli jo hämärtynyt, vaikka kello ei ollut vielä edes neljää. Ja hämärämpää kohti menemme - ja kovaa vauhtia.

PS. Edelleen blogger herjaa minua kommenteissa ja vastauksissa. Mutta luen kyllä kommenttinne ja vastailen, kunhan asia korjaantuu...

Mökki Espoossa :):)

Äitimuorin Tapiolan kerrostalon pihalla on huomioitu myös lähiseudun linnut.

Michael Emmassa

Sisko oli 1990-luvulla innokas Jackson-fani - kävi aikoinaan staran konsertissakin kahdesti. Espoon Emmassa on kiistelty näyttely Michael Jackson: On the wall, joka minulta olisi saattanut jäädä väliin, ellei Sisko olisi pyytänyt kaveriksi kiertämään. 

Lontoon, Pariisin ja Bonnin jälkeen Emmaan saadussa näyttelyssä on noin sata, eri taiteilijoiden tekemää teosta, joilla taiteilijat yrittävät kuvata Michael Jacksonin ympärille syntynyttä ilmiötä. Vaikka en Jackson-fani olekaan, niin näyttelystä tykkäsin. Huolimatta siitä, että en sulata enkä hyväksy miehen lapsiin kohdistuneita hyväksikäyttörikoksia.

Näyttelyssä pyörivä Euroopan kiertueelta Bukarestista 1992 kuvattu dokuvideo on esiintyvää Jacksonia parhaimmillaan. Samoin kuin Michael Gittesin videoteos, jossa Jacksonin upeaa liikehdintää ja tanssia on yhdistetty hienosti Frank Sinatran laulamaan Fly me to the moon -kappaleeseen. Paljon muutakin jännää: mm. yksi näyttelyhuoneista keskittyy ainoastaan Jacksonin silmiin.

Yksi näyttelyn rauhallisimmista Jackson-teoksista oli 

Yan Pei-Ming: In Memory of Michael Jackson 1958-2009 (2017)

Seikkailijat metrossa

Kolmevuotiaan kanssa tykkäämme kulkea ratikoilla ja metrolla. Tällä viikolla lähdimme länsimetrolla Tapiolaan visiteeraamaan Äitimuoria, jonka Kolmevuotias tietää olevan hänen isoisomumminsa eli isän äidin äiti - ikäeroa lähes 90 vuotta.

Yleensä käyn Äitimuorin luona autolla, joten metromatka ei ole tuttu. Äitimuori asuu Tapiolan länsiosassa, joten metrosta piti poistua jo Keilaniemen pysäkillä. Neljästä ulosmenoreitistä oli maan alla vaikea valita oikeaa. Neljältä ihmiseltä kysyttiin, mutta kukaan ei osannut neuvoa. Noustuamme kolmannesta kokeilemastamme ulostuloreitistä maan pinnalle näimme Äitimuorin talon Kehä ykkösen toisella puolella. Vielä tämänkin jälkeen metrotyömaan keskellä kiemurtelevan, kehätietunnelin ylittävän polun löytäminen oli todellista seikkailua.

Kerhopäivän väsyttämä Kolmevuotias jaksoi uskomattoman sinnikkäästi kävellä edestakaisin työmaata pikkuhiljaa hermostuvan Muru-mummin  - kuten hän minua nimittää - kanssa. Lopulta löysimme perille.

Äitimuori oli unohtanut tulomme, mutta ilahtui suuresti. Ja Kolmevuotiaalla riitti juttua. Paluumatka Helsingin puolelle sujui minultakin jo leikiten :):)

Tukka takana, elämä edessä

Äitimuori oli eilen ensimmäistä kertaa ikäihmisten/muistisairaiden päiväryhmässä. Ryhmään kuuluu kymmenen ihmistä ja se kokoontuu kerran viikossa Tapiolan palvelukeskuksessa.

Kymmenen ja neljän välillä äiti oli ehtinyt mm. tutustua muihin ryhmäläisiin, tuolijumpata, syödä lounasta, jutustella ja kahvitella. Kaikki meni yllättävän mukavasti, ja Äitimuori viihtyi paremmin kuin kumpikaan meistä etukäteen kuvitteli. Ja kotiovelta hakevan ja takaisin tuovan taksin nuoreen maahanmuuttajakuljettajaan Äitimuori ihastui ikihyviksi :):) ”Somaliasta oli. Kyllä minä muistan kun isän kanssa sielläkin käytiin. Täynnä autiomaata....”

Äitimuoria hermostutti uuteen ryhmään meno, joten olin hänen seuranaan puoleen päivään asti. Ryhmän toimintaa vetävät kaksi hoitajaa olivat sekä Äitimuorin että minun mielestä helposti lähestyttäviä, sydämellisiä ja kaikessa auttavia ja tukevia. Aamupäivän aikana minäkin osallistuin Oton vetämään tuolijumppaan. Alkuun suhtauduin juttuun huumorilla, mutta lopulta 45 minuutin jumppatuokio oli yllättävän monipuolinen. Pyöräily- ja muut jalkojen kohotusliikkeet koettelivat minunkin vatsalihaksia. Välillä Otto veti käsivarsia suurella kaarella tukan yli niskaan ja hoki: ”Tukka takana ja elämä edessä.” Mikä aikaansai pientä hörötystä treenaajissa, joista osa oli lähempänä sataa kuin kahdeksaakymmentä.

Kun illalla soitin Äitimuorille, väsymyksestä ei ollut tietoa kun hän innokkaasti kertoi, mitä oli päivän aikana tehnyt ja kuullut. Pitkästä aikaa äänessä oli innostunut Äitimuori...

Kylässä

Torstaina kävin Espoon kaupunginteatterissa katsomassa yhden nykytanssin klassikoista Rosas danst Rosas, joka on belgialaisen koreografi Anne Teresa de Keersmaekerin tanssiteos vuodelta 1983. Neljä naistanssijaa liikkuivat lavalla tauotta puolitoista tuntia toistaen kurinalaisessa järjestyksessä teknisiä, hyvää kehonhallintaa vaativia, monotonisia liikkeitä - väliin vain äänekkään hengityksen säestämänä. Hypnoottista ja lumoavaa katsottavaa. Tykkäsin.

Ennen esitystä kävin syömässä Tapiontorilla ravintola Kylässä (täällä). Olen monesti kävellyt Tapiolassa asuvan Äitimuorin kanssa vuonna 2014 avatun ravintolan ohi, mutta vasta nyt poikkesin sisälle syömään. Sopusuhtainen tila, jonka valtavista ikkunoista valo tulvii kauniisti sisään. Onneksi ikkunoita ei ole peitetty!

Torstain alkuillasta asiakkaita oli mukavasti ja tarjoilu toimi ystävällisesti ja sutjakkaasti. Ja viinilista näytti asiaatuntemattomasta asiantuntevalta :):) Lyhyeltä pääruokalistalta en tahtonut löytää mieluisaa annosta, ja lopulta päädyin perusjuttuun eli paistettuun loheen. Ihan ok valinta, vaikkei kummemmin hätkähdyttänytkään. Jälkkäriksi herkuttelin tyrniparfeella, jonka makeutta lisäsi kinuskikastike ja iloisena yllätyksenä lautaselta löytyi myös porkkanamuruja. Avecina portugalilaista portviiniä tulevan Madeiran matkan kunniaksi :):)

Kyläilyn jälkeen istui mielellään täydellä vatsalla ja vain seurasi sivusta nuorten tanssijoiden antaumuksellista ja hikistä esitystä.

Kolmen kimppa

Tapiolassa lähes kymmenen vuotta asuneen Äitimuorin lempikuppila on Tapiolan Stockmannin Robert’s Coffee (täällä). Siellä hän käy kahvittelemassa useamman kerran viikossa 89-vuotiaan Poikakaverinsa kanssa. Usein heitä palvelee äärestherttainen ja hymyilevä nuori nainen, joka aina muistaa että Muori haluaa M-kokoisen peruskahvin kermalla ja kuudella makeutuspillerillä.

Äitimuorin herkkua on myös kahvilan brezel-sämpylät, joiden täytteissä vaihtelee kananmuna, mozzarella ja tonnikalasörsseli. Usein Muori haluaa tavata minua ja Siskoakin tutussa kuppilassaan. Ja mikäs siinä. Tilava ja viihtyisä kahvila sopii hyvin meille nuoremmillekin mummoille.

Maanantaina tapasimme aivan erityisestä syystä. Siskosta oli tullut ensikertaa mummi, kun hänen Uppsalassa asuva esikoinen oli viikonvaihteessa synnyttänyt pienen tyttövauvan. Tätä juhlistimme herkuttelemalla yhdessä vanhimman mummin lempikuppilan herkkukahveilla ja brezel-sämpylöillä! 

Leikkiä Emmassa

Espoon Emmassa (täällä) viihtyy aina. Sunnuntaina sinne veti juuri avattu Meret Oppenheimin (1913-85) näyttely ja Suomessa pikaisesti käväisseen Lontoontytön ehtymätön näyttelykiinnostus. Meidän kahden lisäksi porukkaan liittyi Ukki, Opiskelijatyttö ja Espoossa asuva Äitimuori.

Kuuluisan surrealistin töitä oli mielenkiintoista tutkailla. Näyttelyssä oli myös esillä taiteilijasta vuosien saatossa otettuja upeita muotokuvamaisia valokuvia ja piirroksia, joista pari oli tehty taiteilijan kuolinhetkellä. Ja myös Emman perusnäyttely oli hieno - pääosin suomalaisten taiteilijoiden modernia taidetta. Löysin paljon huumoria ja tavallisellekin tallaajalle aukeavia viestejä yhteiskunnasta ja maailmasta.

Tässä hetkessä minua puhutteli mm. potkupallon kokoinen rosoinen pyöreä kivi - työ jonka nimi oli Terapeutti. Isossa päässä oli vain korvat, ei silmiä eikä suuta, mutta kivinen pinta (suomalaista kiveä?) oli kaunis ja elävä. Kivipäästä hehkui pehmeyttä ja lämpöä, ja huumoria - kutsui koskettamaan. Olenhan tunnetusti kivihullu - rakastan keräillä ja kosketella erimuotoisia ja -värisiä kiviä.

Emman jälkeen poikkesimme porukalla Ainoan aukiolla viime vuonna avattuun Sandroon (täällä). Harmiksemme sunnuntaisin tarjoiltiin vain buffeepöytää, mutta lopulta kaikki löysimme kasvispainotteisesta alkuruokapöydästä, lämpimistä pataruoista ja lähes kymmentä herkkua sisältävästä jälkkäritarjonnasta mieluisemme. Tytöt tykkäsivät pavuista, kasviksista ja tahnoista koostuvista alkupaloista, Ukki rakastui maukkaaseen lampaspataan ja minä sorruin suklaakakkuihin ja halvaan. Äitimuorillehan maistui kaikki, kuten tavallista ”kaikki on niin äärettömän herkullista”.

Kallion Sandron jälkeläisenä Tapiolan Sandrokin keskittyy pohjoisafrikkalaiseen ruokaan Lähi-Idän mausteilla. Valoisa kiva paikka, joka oli täynnä monenikäisiä ruokailijoita. Paljon terassitilaa - aurinkotuolit olivat eteisessä valmiina odottamassa kevättalven aurinkoisia päiviä.

Illalla ajoin Lontoontytön lentokentälle, josta suuntasi takaisin Bangkokiin - tämänhetkiseen kotiinsa. Tytön kaksipäiväinen Suomen visiitti tuntui paljon tuntejaan pidemmälle.

Kurkistus työmaalle

Lähes 90-vuotias Äitimuori ja hänen ekaluokkalainen tyttärentyttärenpoikansa.

Värillinen aurinko

Viimeistä päivää Rut Bryk (1916-1999) Espoon Emmassa. Ehdin - kiitos Muistikirja-blogin (täällä) ja Katveita-blogin (täällä) kirjoittajille. Kummassakin blogissa kiiteltiin ja ihasteltiin tänään loppuvaa näyttelyä.

Mutta... minun lisäkseni moni muukin oli äkännyt, että suositun keramiikkataiteilijan näyttely on tänään viimeistä päivää. Normipäivinä museon lähistöltä löytyy hyvin pysäköintipaikkoja, mutta tänään ne olivat kiven alla. Melkein jo luovitun, kunnes lopulta punaiselle kuplalleni löytyi paikka ehkä kilsan päästä museolta. Onneksi aurinko paistoi, ja kävely oli ihan kivaa... Ja onneksi tulin jo puolen päivän jälkeen enkä kolmen aikoihin, jolloin kassajono kiemurteli ulko-ovelle asti.

Emman näyttelytilat olivat avaria, ja väki mahtui hyvin kiemurtelemaan Brykin työltä toiselle omaan tahtiinsa häiritsemättä toistensa taidetutkiskeluja. Ylhäisessä yksinäisyydessään, kuten meille suomalaisille sopii - korkeintaan pariskunnat tai naisystävykset yhdessä. Osa tyytyi katsomaan keramiikkatöitä etäältä, osa halusi tutkia töitä myös ihan läheltä. Lähietäisyydeltä paljastuikin monia upeita yksityiskohtia, kuten isokokoisen tumman alttaritaulun keskellä oleva postimerkin kokoinen kristushahmo.

Kännykkäkamerat räpsyivät ahkerasti. Palaavatkohan ihmiset katsomaan taideteoksista ottamia lukuisia valokuvia? Vai onko ne vain FB- tai blogipäivityksiä varten - kuten minullakin?

Tykkään keramiikkateoksista. Haluaisin tosin kosketella ja sivellä niitä tuntien lasitteen vaihtelun ja usein veistosmaisen luonteen. Lyhyessä näyttelyssä näkyi selvästi muutokset alun taulumaisista töistä loppuajan isoihin kaakelimosaiikkeihin, ja värikylläisyyden vaihtumisen tumman kauden kautta lähes täysvalkoiseen. Värimaailman muutokset konkretisoituvat Brykin tyttären Maaria Wirkkalan tänä vuonna tekemässä kymmenen metriä pitkässä Mielen mosaiikki -teoksessa, jonka hän on koonnut äidiltään vuosikymmenien aikana yli jääneistä keramiikkapalasista. Tyttären elämänkerta äidistään.

Brykin hienon valkoisen kaakelimosaiikkityön nimi on muuten Värillinen aurinko...

Hömpsöttelyä

Tulin mökiltä pariksi päiväksi kaupunkiin, ja ensimmäinen päivä kului kahviloissa. Rentoa ja laiskaa! Aamulla Muru-lenkin ja joutsenten pesän (täällä) tarkistamisen jälkeen ajoin Korkeavuorenkadun Succes-kahvilaan (täällä) toiveena herkullinen kookosbriossi ja ilmainen Iltalehti. Lehden kanssa onnisti, vaikka liikkeellä oli muitakin eläkeläisiä sama kehti kiikarissa, mutta kookosbriosseja leivotaan vasta iltapäivällä, joten piti "tyytyä" tuoreeseen jättikokoiseen korvapuustiin. Eli vajaa tunti rauhallista lehdenlukua ja herkuttelua. Lähtiessä vilkaisu Korkeavuorenkadun alennus-Lillyyn, josta oli pakko ostaa vaaleanlila röyhelöreunainen Rosemunden aluspaita. Pakko ja pakko...

Seuraavaksi ajoin Tapiolaan hakemaan Äitimuoria viikon virkistyskaffelle. Eli kaksistaan Tapiolan Stockalle, jossa muori otti kahvin täytetyn kroisantin kera ja minä vaniljapehmiksen. Päivitettiin kulumisia: Muori iloitsi toivuttuaan rytmihäiriöistä ja minä esittelin kuvia klanista kanista eli parturoidusta Murusta. Lähtiessä ostettiin muorille vielä uusi tiskirätti ja suklaata sekä minulle Stockan tarjouksesta upea orkidea. Lopuksi piipahdettiin Ainoan kulmalle muuttaneeseen Tarja Peuran liikkeeseen (täällä), jossa näplättiin ihanan naisellisia hörhelöluomuksia. Ekakertalaisille iloinen yllätys.

Ajaessani takaisin Itä-Helsinkiin töistä palaava Sisko soitti ja pyysi - yllätysyllätys - kahville. Eikun auto Kulosaaren parkkiin, metrolla keskustaan ja pikapikaa Asematunnelin Fasulle. Istuttiin, pikkasen syötiin ja juoruttiin lähes neljään. Eli todentotta - päivä kului kahviloissa!

Kotona levittelin hömpsöttelyn saaliita sängylle parin viime keväänä hankitun vaatteen seuraksi. Ihanan keväinen ja naisellinen röykkiö: vasemmalta ensin Peuralta ostettu ohut, höyhenenkevyt rosa jakku (41e), kirpparilta aiemmin hankittu vaaleapunainen Rosemunden aluspaita, Lillysta tänään ostettu pitempi pitsireunainen Rosemundin silkkialuspaita (39e), Nizzan torilta viime keväänä bongattu pellavapuuvillainen, taskullinen jakku ja Peuran kesäinen kaulahuivi (19,90e). 

Mummin törsäyspäivä! Onneksi helmikuusta asti olen asunut pääosin mökillä, ja törsäyspäiviä on harvassa. Mutta onneksi niitä on...

Jussi 85v

 Ainolan lainahöyhenissä.

Äitimuorin Poikakaverin lapset perheineen järjestivät isälleen synttäribrunssin. Etuajassa, sillä samalla juhlittiin myös Poikakaverin isosiskon 90 vuotisia ja pikkuveljen 80 vuotisia. Perhepiirissä, joten mahduttiin hyvin mukavan espoolaisen kahvila Peroban tiloihin.

Kuusi aikuista lasta muistelivat kaikesta kiinnostuvaa ja uuden tutkimiseen innostavaa isäänsä lämmöllä. Kiiteltiin Ukkia, Ukkoa ja Ukki-pukkia, joka oli isänä aina menossa, mutta ollessaan lastensa kanssa kuunteli ja oli vahvasti läsnä.

Seurustelumumminkin - kuten juhlakalun lastenlapset Äitimuoria kutsuvat - lapset viihtyivät!